sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tunnelmia Helsinki City Traililta

Eilen oli juoksujuhlan tuntua taas Helsingissä, kun tällä kertaa juoksijat valloittivat keskuspuiston polut Helsinki City Trailissa. Polkujuoksutapahtumissa ei vielä riitä osaanottajia aivan niin paljon, kuin katujuoksuissa, vaan osallistujamääristä puhutaan sadoissa eikä tuhansissa. Silti tunnelma on aina hieno polkujuoksutapahtumissa ja tällä kertaa myös maaliintuloon oltiin panostettu ennennäkemättömällä tavalla, sillä reitti päättyi legendaariselle Olympiastadionille. Kokonaisuutena idea on hieno: tutustuttaa ihmiset keskuspuiston polkuverkostoon. Ehkä jatkossa joku uskaltaa poiketa kuntoradoilta myös luonnon omille reiteilleen.


Helsinki City Traililla oli mahdollisuutena valita joko 12 kilometrin tai puolimaratonin mittainen reitti, mutta tällä kertaa itse päädyin lyhyempään rykäisyyn aikataulullisista syistä. Puolimaraton teki reitin alussa 9 kilometrin kierroksen Paloheinän metsissä ennen kuin se yhtyi 12 kilometrin reittiin, joka kulki Paloheinästä Olympiastadionille. Entuudestaan minulle ei ollut 12 kilometrin reitti kovin tuttu, vaan olin ainoastaan Paloheinässä juossut entuudestaan poluilla. Olinkin innoissani uusista maisemista ja näkökulmasta keskuspuistoon. Olen sen läpi juossut ulkoilureittejä pitkin useamman kerran, mutta en poluilla.

Tapahtuman lähtöpaikkana toimi siis Paloheinän ulkoilukeskus, joka oli minulle todella hyvässä paikassa. Meiltä on muutaman kilometrin matka sinne, joten pakkasin lämpimät vaihtovaatteet reppuun ja hölkkäsin sinne lämmittelyksi. Järjestelyt oli todella hyvät, sillä Paloheinässä oli mahdollista jättää varusteita kuljetukseen Olympiastadionille. Lisäksi oli mahdollista ostaa myös kuljetus maalialueelta lähtöön, jos saapui autolla kauempaa. Mielestäni järjestelyt tältä osin oli huippuluokkaa! Saavuin lähtöpaikalle noin puolta tuntia ennen starttia, joten ehdin käydä bajamajassa ja kuunnella tapahtumainfon ennen järjestäytymistä lähtöalueella. 12 kilometrin lähtö tapahtui kahdessa erässä viiden minuutin välein ja itse olin toisessa lähdössä. Asetuin suhteellisen eteen ja pääsinkin kivasti juoksemaan lähtökehoituksen jälkeen.


Ekassa mäessä !
Kuva: Poppis Suomela / Helsinki City Trail

Reitin alku oli todellinen happohyökkäys! Ensimmäinen kilsa piti sisällään Paloheinän huipulle nousun kahteen kertaan peräkkäin. Ensin menimme vielä kohtuullisen loivaa nousua, mutta toinen nousu oli todella jyrkkä. Kävelin suosiolla sen ylös. Sieltä olikin mukava lasketella alas ja päästä kunnolla poluille ja kohti stadionia. Alku oli melko mukavaa ja isoa polkua, joskin juurakkoakin löytyi. Oli jännää, kun välillä vilahteli tuttuja paikkoja, kuten Kehä 1:n ylitys tai Pirkkolan uimahalli, mutta muutoin oltiin kyllä aivan kunnolla poluilla, etten olisi arvannut olevani keskellä kaupunkia. Välillä juostiin ihan pitkiäkin pätkiä poluilla ilman keskeytyksiä. Opasteet reitillä olivat todella hyvät, sillä valkoinen nauha oli aina näkyvissä ja lisäksi reitillä oli vapaaehtoisia ohjaamassa oikaan kulkusuuntaan. Eksymään ei olisi oikein päässyt.

Juoksin melko vauhdikkaasti alusta alkaen, sillä olin päättänyt pitää suhteellisen reipasta vauhtia tuon 12 kilsan ajan, jotta sain hyvän treenin tehtyä. Harvoin tulee juostua vauhdikkaammin poluilla, vaikka pitäisi! Se on oikeasti tosi kivaa ja monipuolista! Loppua kohden reitti muuttui teknisemmäksi ja ylitettiin paljon korkeitakin kallioita, jotka olivat paikoitellen aika liukkaita. Tein perinteisen kaatumisenkin matkan varrella! Onneksi ei käynyt kuinkaan! Ehdottomasti reitin parhaat osuudet olivat toisella puoliskolla! Ennen Laakson ratsastuskeskusta nousimme todella korkealle kalliolle, josta oli näkymät muun muassa Lintsille asti. Sen jälkeen juoksimme Auroran sillan yli ja vielä ennen Olympiastadionia oli keksitty yksi kallion ylitys ja siinä kyllä alkoi jo tuntua jaloissakin!


Mukavan reitin ja hyvin sujuneen juoksun jälkeen oli mukavaa kaartaa Olympiastadionille ja juosta maaliin! Stadionin juoksuradalle oli vielä tuotu muutamia puita esteeksi ja tunnelman nostattajaksi. Juoksin maaliin ajassa 1.17.20 ja olen siihen todella tyytyväinen, vaikka aika onkin toissijainen juttu! Pääasia, että sain hien pintaan ja juostua hyvän lenkin upealla reitillä! Mielestäni tämä oli kyllä ihan oikeaa polkujuoksua!

Tässä speksejä 12km:n reitistä:
9,0km = 75% erikokoisia, enimmäkseen pienehköjä tallaamalla syntyneitä polkuja. Loppupäässä paljon kalliopohjaa.
2,0km = 17% hiekkapohjaista ulkoilutietä. 22 erillistä siirtymäpätkää polkuosuudelta toiselle, pisin noin 300m.
0,9km = 7% asfalttia. Kehä 1:n, Pirkkolantien, junanradan ja Nordensjöldinkadun ylittävät sillat ja Stadionin edusta. 7 pätkää, pisin reilut 200m.
0,1km = 1% pururataa.
(Lähde: helsinkicitytrail.fi)

Tuonne keskuspuiston poluille on kyllä pakko päästä toistekin juoksemaan! Ikävä kyllä en ehtinyt enää jäädä stadionille seuraamaan muiden juoksua, vaan nappasin Paloheinästä kuljetetun repun selkääni, vaihdoin kuivaa vaatetta päälle ja matkasin bussilla kotiin. Hymy oli herkässä! Juoksu on vaan mukavaa, varsinkin poluilla!! Kantsii kokeilla ;)

Oliko joku muu juoksemassa Helsinki City Traililla? Mitä piditte reitistä? Voiko mielestänne polkujuoksutapahtumaa järjestää kapungissa, vai pitäisikö se olla aina todella isossa metsässä?

** Yhteistyössä Helsinki City Trailin kanssa: osallistuminen saatu **

16 kommenttia:

  1. Ei vitsi, kuulostaa kyllä tosi mahtavalta ja kivaa, että tulee tällaisia uusia tapahtumia!! :) Seurailin instasta kuvia ja pääsi kyllä niiden mukana fiilikseen..Onkohan tapahtumaa tarkoitus järkätä myös ensi vuonna? Tietty reittiä pitää muuttaa ainakin maaliin tulon osalta, mutta muuten olisi kiva päästä mukaan! Ja jee..niin odotan, että pääsen poluillekin juoksemaan! :) Kiitos kivasta raportista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi oli kyllä tosi kiva uusi tapahtuma! Polkujuoksu oli kyllä tervetullut ihan Helsingin keskustaankin! :) Toivotaan, että on ensi vuonnakin! Whiii, kivaa kun oot noin innoissas juoksusta! Toivotaan että pääset sitten melko pian takaisin nautiskelemaan lenkkareissa ;)

      Poista
  2. Kuulostaa ihan huipulta tapahtumalta! Mä niin tykkään kans polkujuoksusta!! Bongasin tuon saman kuvan susta kestävyysurheilu.fi -sivustolta, mahtava tilannekuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huippua! :) Polkujuoksu on kyllä aivan sairaan hauskaa! Hih, hauskaa että bongasit kuvan! Se on kyllä onnistunut otos ;)

      Poista
  3. Kivan kuuloinen kisa ja tälläinen täysin kokematonkin hieman innostui että pitäiskö koittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuu, oli kyllä kivaa ja kannattaa kokeilla polkujuoksua! Voit jäädä koukkuun ;)

      Poista
  4. Ei hitsi! Mehän juostiin loppuosa ihan peräkkäin/vierekkäin! En vaan tunnistanut sua, nimimerkillä loppuaika 1.17.17 :D Mietin vain siinä juostessa, että huippua että edellä menevällä on päheän kirkkaat housut niin ei tarvitse tähystää valkoisia muovinauhoja :D

    Oli ihan huikea kokemus, meni tosi paljon paremmin kuin ajattelin! Kiitos vielä arvonnassa saadusta osallistumisesta, tuskin olisi muuten tullut lähdettyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahaha, ei oo mahdollista ;) Säkö oot se joka vedit mun ohi viimeisellä suoralla? Heheh?! Mun housut oli kyllä kirkkaat, niitä oli varmaan kiva seurata :D

      Ihanaa, kun menit tapahtumaan ja tykkäsit! :) Nyt vaan toistekin mukaan! Keväällä on Bodom trail ja pian (15.11) pidän blogilenkin, joten sinnekin mukaan!

      Poista
  5. Kävin kannustamassa Palomäen huipulla 21km juoksijoita. Kaikki yllättäen käveli jyrkimmän mutamäen ylös, jopa kärkiryhmä. Siitä aamun rusakosta en tiiä kävelikö. Kuulema oli nopein mäessä. Olisi ollut niin siistii olla messissä juoksemassa Helsinki Trail Runilla, jos jalka vaan olisi yhteistyökykyinen. Kesälle 2016 olen jo kahteen polkujuoksuun (HTR ja Sipoonkorpi) ilmoittautunut. Sipoonkorpea ainakin suosittelen kokeilemaan, jos polkujuoksut kolahtaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo, kyllä noin jyrkät mäet kävellään suosiolla! :) Hahaha, aamun rusakko ei oo paljastanut aseitaan ;) Höh, mikä sun jalassa on? Tsemppiä sen kanssa Sipoonkorpitrail kiinnostais kovasti, mutta keväällä taitaa olla Nuts Karhunkierroksen kanssa päällekäin... ehkä joskus! HTR pitää laittaa korvan taakse ;)

      Poista
  6. On kyllä hieno kuva tosta ekasta mäestä! Hyvin oli reitti suunniteltu, etukäteen mietin että jos maali on stadikalla niin varmaan tulee paljon asfalttisiirtymiä mutta vähänhän sitä sitten oli jos alle kilometrin verran. Kiva että stadionin ympärillä runsain mitoin olevia kallioitakin oli hyödynnetty :) Olikohan ne puut siellä radalla sahattu katsomosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo, mäkin tykkään kuvasta! Tosi hyvä reitti ja otettu hyvin irti alun mäen nyppylästä ja sitten päästiinkin kunnon poluille ja kallioille! Uskomatonta että pääkaupungin ytimessä voidaan järjestää polkujuoksutapahtumaa, hurjaa! :) Hahahah, puut saatto olla katsomosta xD

      Poista
  7. Hyvä fiilis välittyy tänne asti!:)

    VastaaPoista
  8. Vaikuttaapa kivalta tapahtumalta :) Tää ois ollut mulle nyt se täydellinen eka polkujuoksutapahtuma. Kuten viimeksi puhuttiin niin ei tosiaan oo niistä vielä kokemuksia :( Mutta näitä raportteja lueskellessa ne rupee kiinnostamaan yhä enemmän ja enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa! Toi kyllä sopis mainiosti ensimmäiseksi tapahtumaksi poluilla, mutta samaa voin suositella ehkä hieman haastavampaa Bodom Trailia, joka on Espoossa ensi keväänä helatorstaina toukokuussa. :) Siellä matkana samaiset 12km ja puolikas!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)