perjantai 30. syyskuuta 2016

Ole lempeä itsellesi

Katsoin alkuviikosta, että työmatkani varrella oleva maauimala on vielä tämän viikon auki. Olin jo alkukesästä huomannut puhuvani aamu-uinnista ennen työpäivää, mutten ollut saanut toteutettua tuota suunnitelmaa. Minulla olisi silti vielä tilaisuus, kun maauimalan aukioloaikaa oli venytetty lokakuun alkuun. Nyt tai ei koskaan - mietin ja buukkasin torstaiaamulle uintiajan omaan kalenteriini. Keskiviikkoilta oli hyvin tuulinen, sateinen ja synkkä. En tahtoisikaan nousta aikaisin ja mennä ennen työpäivää uimaan. Väänsin ja väänsin itseni kanssa, kunnes vihdoin pakkasin uintikamat reppuun ja tein eväät valmiiksi. Minähän menen uimaan, kun olen kerran niin suunnitellut, ajattelin tarmokkaasti. Päätin, että töihin ei olisi mentävä heti ennen kahdeksaa, vaan voisin herätä normaaliaikaan ja mennä töihin myöhemmin - onhan meillä liukuva työaika.


Niinpä heräsin eilen normaaliaikaan puoli seitsemän jälkeen ja suuntasin maauimalaan. Kello 7.15 kurvasin uimalan pihaan, jossa oli paljon muitakin autoja. En todellakaan ollut ainut, joka halusi kukonlaulun aikaan uimaan. Aamu oli usvainen, niinkuin nyt viime aikoina on ollut. Ilma oli kirkastunut edellisillasta. Vesi höyrysi sitä kylmemmän ilman alla. Vesi oli lämmintä ja miellyttävää, sinne oli kiva mennä, toisin kuin joskus uimahallin lämpimässä sisäilmassa. Uin reilu puolisen tuntia rentoa vapaauintia ja ihastelin usvan takana nousevaa aurinkoa. Taivaanranta oli värjääntynyt oranssiksi ja kaikin puolin olo oli seesteinen. Uinnin jälkeen suuntasin suihkuttelun kautta töihin. Edes pieni aamuruuhka ei häirinnyt minua. Olo oli hyvä ja energinen, juuri täydellinen tähän aamuun. Puoli yhdeksältä avasin työkoneeni ja keitin kahvia tyhjentyneen pannullisen tilalle. Nautin kahvin illalla tekemäni ruisleivän kanssa ja se maistui erityisen hyvältä. Mitä sitten, jos tänään olisinkin neljän sijasta töissä puoli viiteen jotta saisin työpäivän täyteen?

Tajusin, että joskus on hyvä olla itselle lempeä. Madaltaa omia itselleen asettamia rajoja ja elää päiviä niin, että se tuottaa itselleen hyvää mieltä kiireen ja stressin sijaan. Olen aina pitänyt aamukahdeksaa takarajana töihin saapumiselle, mutta nyt mietin, miksi ihmeessä. Jos minulla ei ole mitään aikataulutettua työasiaa, niin voin oikein hyvin tulla vähän myöhemmin töihin, ei päiväni siitä mene huonommaksi. Eilen siis päätin, että tuo asettamani takaraja on ihan typerä ja turha. On lempeyttä antaa itselleen aikaa aamussa, jos ei ole aivan aamuvirkku. Jos sitten ei tulisi muuten lähdettyä. Nytkään, jos en olisi eilen mennyt uimaan, en olisi kokenut sitäkään elämyksellistä aamua siellä usvan keskellä.


Kesällä olo oli henkisesti melko raskas, kuten olen täällä blogissa kirjoittanutkin. Opin paljon jo silloin lempeydestä ja armollisuudesta itseä kohtaan. Unohdin kaiken vähänkin arjen suorittamisen ja päätin antaa itselleni aikaa olla vain jouten. Nauttia työpäivän jälkeen löhöilystä tai kevyestä ulkoilusta hikilenkkien sijaan. Tajusin myös, että pyörällä töihin meno ja paluu on aivan riittävä yhden päivän treeniksi, jos mieli tai aikataulu ei muuhun taivu. Entinen minä olisi vähintäänkin kuntosalille pysähtynyt matkan varrella. Opin liikunnasta sen, että vaikeinakin hetkinä se voi olla korvaamaton henkireikä, jos vain on itselleen armollinen eikä vaadi liikoja. Olen myös oppinut olemaan vaatimatta itseltä liikoja esimerkiksi kotona. Jos tänään en jaksa laittaa tikkua ristiin siivoamisen eteen, niin sen voi tehdä huomennakin. Vaikka asioiden siirtäminen tulevaisuuteen ei aina ole paras ratkaisu niin huomasin myös, että huomenna voi joskus olla myös oikeasti parempi päivä, parempi ajankohta.

Vaadittiin melkein 30 vuotta, että opin antamaan itselleni kunnolla anteeksi. On viime aikoina ollut hetkiä, kun olen ollut todella kiukkunen itselleni oman huolimattomuuteni tai saamattomuuteni vuoksi, mutta samalla tajunnut, etten ole robotti, vaan ihminen. Me ihmiset tehdään ihan inhimillisiä virheitä. Niin kauan kun en satuta ketään ihmistä henkisesti tai fyysisesti omalla toiminnallani, voin oikeasti antaa itselleni anteeksi tuntematta suurta syyllisyyttä tai huonoa omatuntoa. Joskus vain tapahtuu asioita, joita ei voi järjellä ajatella fiksuiksi, mutta se on elämää se. Ja lähes mikään elämässä ei ole sellaista, etteikö sitä voisi uusia tai korjata. Oma hyvinvointi ja keho meillä on kuitenkin sellainen, jota ei niin vain uusitakaan. Siksi on tärkeää olla lempeä ja ymmärtäväinen itseään kohtaan.


Nyt minulla alkoi kymmenen päivän loma ja olen lentokoneessa matkalla Espanjan lämpimän auringon alle! Tämän loman tärkein anti on rentoutuminen hyvässä seurassa.

Muistakaa nauttia elämän pienistä hyvistä hetkistä! Kauniita ja mieluisia syyspäiviä kaikille!

Muistathan sinä olla tarpeeksi lempä itseäsi kohtaan? Olisi mukava kuulla, millaisia ajatuksia pohdintani sinussa herätti.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Aktiivinen vuorokausi Vierumäellä

Noniin. Palataan vielä yhden postauksen verran kesäloman tunnelmiin. Vietimme viimeisellä viikolla yhden vuorokauden Kimmon kanssa Vierumäen liikuntaparatiisissa, kun voitin kevään Game On -tapahtumasta kakkossijalla vuorokauden Active Hours -paketin kahdelle. Sopiva tilaisuus minireissulle meille aukesi loman viimeisinä päivinä, kun olimme torstaista perjantaihin Vierumäellä. Ajelimme paikoille puolen päivän aikoihin, ja pääsimme onneksi majoittumaan heti saavuttamme. Majoituksena meillä oli kahden hengen huoneisto Ilkasta. Huone oli melko matalatasoinen, mutta siellä pärjäsi hyvin yhden yön. Huoneessa olisi ollut myös pieni keittiönurkkaus, mutta me hyödynsimme reissun aikana Vierumäen ravintolapalveluita. Aamupala kuului majoitukseen Vanhassa salissa, joten siitä ei tarvinnut huolehtia.





Kun saavuimme Vierumäelle, nälkä alkoi heti kurnia. Päätimme mennä syömään keittolounaan Ravintola Greeniin. Siellä on joka päivä tarjolla keittolounas liha- ja kasvisvaihtoehdolla ja salaattipöytä. Keittolounaaseen kuuluu leipäkin. Tomaattikeitto oli oikein maistuva. Keli oli hieman kolea meidän ekana päivänä, mutta päätimme silti suunnata Vierumän Flowparkiin, joka sijaitsi aivan Greenin vieressä. Flowparkkaus on meille ennestään tuttua Turun Flowparkista ja Kimmolla on kokemusta myös muista vastaavista puistoista. Mun mielestäni flowparkkaus on törkeän kivaa ja pelottavaa samanaikaisesti. Jos konsepti ei ole tuttu, niin puistot ovat seikkailupuistoja, joissa on erilaisia köysiratoja puiden väleihin rakennettuna. Radat voivat sisältää monia eri tehtäviä, ja tasojakin on monelaisia. Radoilla on yleensä levähdystasanteita, joilla on hyvä hengähtää. Ainakin Flowparkkien radat ovat jopa fyysisesti raskaita, joten on hyvä levähtää aina tehtävien välillä. Flowparkeissa on lasten ratojen lisäksi vihreitä, sinisiä, punaisia ja mustia ratoja. Mustat vaativat jo jotain erityisosaamista, kuten esimerkiksi köyttä pitkin kiipeilyä tai ovat muuten todella vaikeita. Itse olen pariin punaiseen rataan uskaltautunut, ja nyt Vierumäellä kävin myös punaisella, tosin lyhennetyllä radalla. Huh, mitkä adrenaliinit virtaavat kun kiipeillään korkeuksissa ja pelätään todella putoamista valjaiden varaan. Keskivartalo saa erityisesti työtä kun taituroidaan köysien varassa. Onneksi Vierumäessä oli pari pitkää liukua, joissa pääsi helposti nauttimaan vauhdin huumasta.





Flowparkkauksen jälkeen lähdimme nauttimaan Vierumäen upeista maisemista. Iltaa kohden aurinko alkoi näyttäytyä ja keli oli todella kaunis ja tyyni. Juoksimme kevyesti pisin Vierumäen luontopolkuja kauniissa harjumaisemissa. Vierumäellä on upeat luonnon puitteet, sillä kauniiden järvien, kuten Valkjärven, Suurjärven tai Saarijärven rantoja pitkin on upea kulkea. Polut ovat teknisesti helppoja, joten niillä on mukava juosta tai kävellä. Korkeuserojakin osuu kuitenkin reitille, joten lenkkien rasittavuutta on helppo säädellä. Lähtisipä tuollainen polkuverkosto myös kotiovelta.

Reilu tunnin lenkin jälkeen nälkä alkoi kurnia, joten suunnattiin suihkun kautta syömään. Buffet-ruokailut eivät olleet enää iltakahdeksan jälkeen auki,joten suuntasimme Scandic Hotellin alakerrassa olevaan Grill-ravintolaan. Ruuat olivat hyvät, ja innostuttiin viimeisten lomapäivien vuoksi ottamaan vielä jälkkäritkin. Nams. Illalla käveltiin takaisin majoitukseen ja pelattiin samalla Pokemon Go:ta. Vierumäellä on tosi paljon pokemoneja, stoppeja ja gymejä, joten pelattavaa riittää!


Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen haettiin Active Hours -liikuntalipukkeilla meille alueen suunnistukartat. Aluksi mietittiin, että oltaisiin tehty kiintorastikartoilla meille keskenäinen kisa, mutta päädyttiin suunnistamaan yhdessä ja oppimaan toiselta suunnistamisesta. Toinen oli aina vetovuorossa ensin, ja sitten toinen. Suunnistuskartat olivat hyvät, joskin maasto oli ryteikköinen. Kiersimme rastien perässä pitkälti toista tuntia, joten kiva aamulenkki tuli samalla tehtyä. Tällä kertaa keskityimme vauhdin sijaan suunnistustarkkuuteen, mutta lopussa lähinnä väistelimme isoissa seiteissä olleita hämähäkkejä. Ja minä kun luulin, että olisin jo voiton puolella tämän pelkoni kanssa. No, jatketaan hämähäkkikammon työstämistä.



Suunnistuksen jälkeen suuntasimme kirkasvetisen Valkjärven rannalle, josta vuokrasimme tunniksi SUP-laudat käyttöömme. Minä olen pari kertaa suppaillut aiemmin, mutta Kimmolle kokemus on uusi. Suppailu on siis seisoen melomista. Meillä oli käytössä kokonaan omat järvet, pieni Valkjärvi sekä Suurjärvi, jonne kannoimme myös laudat vähäksi aikaan. Meillä oli ilo suppailla, sillä keli oli tyyni, ja laudat siten vakaat. Tyynellä kelillä suppailu on juuri sitä, millainen mielikuva lajista tulee. Suppailu voi olla kevyttä tai rankempaakin, mutta me melosimme hiljaista vauhtia nauttien veden äärellä olemisesta. Suppailussa pääsee kosketuksiin veden kanssa hienosti.


Tunti meni veden äärellä nopeasti, ja sieltä suunnattiinkin vielä Greeniin ruokailemaan. Tällä kertaa täytin vatsani maittavalla salaattiannoksella, jonka jälkeen oli hyvä ajaa kotiin. Vuorokausi oli todella antoisa eri lajien parissa. Vierumäellä on todellakin puitteet kohdillaan ja kannattaa hyötyä niistä. Matkakin on sopiva monesta suunnasta katsottuna, ja me olimmekin vajaa 1,5 tunnin päästä jo kotona. Onnellisena, mutta jokseenkin väsyneinä.

Oletko sinä ollut Vierumäellä? Mitä lajeja suosittelet kokeilemaan? Oletko ollut jossain vastaavassa paikassa joskus?

lauantai 17. syyskuuta 2016

Tavoitteita, onko niitä?

Syksy on Suomessa juoksun kulta-aikaa. Ilmat ovat raikkaat ja lämpötilat parhaimmat mahdolliset juoksun kannalta. Ei ole liian kylmä, mutta ei liian kuumakaan. Suomessa on siis syystäkin syksy täynnä toinen toistaan hienompia juoksutapahtumia. Toisessa mainostetaan elämyksellistä reittiä, toisessa nopeaa ja tasaista alustaa ja kolmas taas  on teknisesti haastava polkujuoksu. Kaikille on jotakin. Myös lenkkireitit täyttyvät iloisista hölkkääjistä tai vähän totisemmin spurtteja ottavista juoksijoista. Minä itsekin tykkään lenkkeillä juuri syksyllä, koska maisemat ovat niin hienot ja toki keli on ihanan raikas.


Kuva: Karoliina / Candy on the Run

"No Hanna, mikäs on sun seuraava tavoite?" on kysymys, jonka olen kuullut usein puhuttaessa juoksu- ja liikuntajutuista. Tämä vuosihan on taas sisältänyt huikeita uusia tuulia, kuten 24 tunnin rogainingissa käymisen sekä swimrun-kokeilun Satun kanssa. Lisäksi olen juossut NUTS Karhunkierroksella elämäni toisen ultramatkan, viiskyt ja rapiat. Syksyn maratonkin meni jo Nuuksio Classicin myötä. Tottahan minunlaisella yllytyshullulla on jo ensi vuosikin buukattu, tai vähintäänkin syksylle vielä jotain pientä kivaa...

"Ei mulla ole seuraavaa tavoiteitta. Ei mitään tulevia juoksuja tai muutakaan!", vastaan. Siinä se on. Totuus. Ja tuntuu tällä hetkellä niin hyvältä.

Vaikka mun viime aikaiset tavoitteet eivät olekaan olleet niin isoja, että järjettömiä ponnisteluita olisi vaadittu, silti tällä hetkellä tuntuu hyvältä että mulla on kalenteri ihan avoinna. Voin koko syksyn keskittyä täysin spontaanisti niihin lajeihin, joita juuri sillä hetkellä tekee mieli. Tai olla tekemättä mitään, jos ei tee mieli tehdä mitään. No okei, tulevat salibandyturnaukset hieman vievät päiviä kalenterista, mutta muuten kerran viikossa treenitahti ei kovin paljon ponnisteluita vaadi. Ainoa tavoite mulla on syksylle se, että pyrin saamaan liikkumiset monipuolisemmaksi. Lihaskuntotreenit ovat todellakin jääneet vähemmälle kesällä, koska mun on ollut todella vaikeaa motivoida itseäni niihin. Nyt kuitenkin on sellainen olo, että haluan itselleni kokonaisvaltaisen vahvan ja hyvän olon, ja muistan kuntosalilla treenaamisen pitäneen myös selän kivut poissa toimistotyöläiseltäkin. Lisäksi liikkuvuus on aina pieni murheenkryynini, joten olisi hyvä ottaa taas joogailustakin viikottainen tapa.


Työmatkapyöräily on hyvää arkiliikuntaa, ja hermotkin säilyvät kun ruuhkan ohi saa polkea vapaasti ;)


Tämä syksy on se aika, kun pitäisi päättää jo ensi vuodenkin kisakalenteri. Varsinkin itseäni kiinnostavat pitkät polkujuoksut myydään äkkiä loppuun, kun ilmoittautuminen aukeaa. Päätöksiä päätöksiä, pitäisi tehdä päätöksiä. Mulle polkujuoksut ovat tarkoittaneet samalla seikkailua uusissa hienoissa maisemissa ja ovat niin paljon muutakin kuin juoksua. Olisi kiva haastaa itseään taas piirun enemmän, mutta Suomessa alkaa tapahtumat loppua kesken. NUTS Karhunkierros ja Pallas, Vaarojen maraton... kaikki nähty. Euroopassa olisi tukku hienoja vuorijuoksuja, mutta kevään reissusuunnitelmat verottavat sen verran sekä lomapäiviä että budjettia, joten saa nähdä, tuleeko sitä ensi vuonnakaan toteutettua unelmaa vuorimaratonista tai -ultrasta. Saa nähdä, ja aika näyttää.

Tällä hetkellä on hyvä olla näin. Vapaana isoista tavoitteista ja suunnitelmista. Halu olla enemmän kokonaisvaltaisesti hyvässä kunnossa on tällä hetkellä se isoin juttu. Elikkä jatkan monipuolisella linjalla ja lempeällä otteella, mutta pikkaisen itseäni haastaen. Siten motivaatiokin pysyy korkealla. Odotan myös todella innolla tulevaa salibandykautta, ja puskista on tullut halu kehittyä siinäkin lajissa. Kestävyyslajit ovat sen verran lähellä omaa sydäntä, että eiköhän niitä pitkiä lenkkejä tule hölkkäiltyä läpi vuoden, vaikkei isoa tulevaisuuden tähtäintä olekaan.



Millaisia ajatuksia sinulla on tavoitteista? Onko niitä oltava koko ajan, että motivaatio säilyy? Mikä on sun seuraava tavoite?

lauantai 10. syyskuuta 2016

Syksyn kuulumiset

Tässä on mennyt yli kuukausi viimeisestä kuulumispostauksesta, joten nyt voidaan todellakin kysyä, mitä kuuluu Hanna?! Loma oli ja meni, ja täytyy ihan rehellisesti sanoa, että loma oli erittäin onnistunut. Loma alkoi mahtavalla 24 tunnin rogainingilla, joka oli pitkäaikainen haave ja aivan älyttömän hieno kokemus. Siitä seurasi pohjoisen road trip ja varsinkin Norjan uskomattomat maisemat. Voisin puhua Norjasta suu vaahdoten, mutta totean vain, että maa on kokemisen ja näkemisen arvoinen ja annan reissupostausten kuvien puhua puolestaan. Lomareissu ei olisi voinut paljon enemmän meidän näköinen olla, joten 9 päivän road tripiltä palasi kaksi erittäin onnellista, mutta väsynyttä matkaajaa. Loppuloma tulikin vietettyä ensin perheidemme luona Turun suunnilla ja sen jälkeen kotona oleillen. Ehdimme myös piipahtaa Vierumäellä, josta aion tehdä ihan oman postauksen vielä.


Tuoreita luumuja, suoraan puusta

Lomat ovat sellaisia vuoden luksushetkiä, joten niistä pitääkin nauttia. Totuus kuitenkin on, että lomia on vuodessa tosi vähän verrattuna arkiviikkoihin. 5 viikkoa lomaa, 47 viikkoa arkea, näin karkeasti sanottuna. Koen tämän faktan niin, että arkea ei voi vain elää lomia odottaen, vaan arjesta pitää saada toimivaa, mukavaa ja antoisaa. Minulle arki tarkoittaa mielekästä työtä, päiväkohtaisia rutiineja, hyviä yöunia, lämminhenkisiä kotihetkiä sekä mukavia vapaa-ajan harrastuksia ja tekemistä niin yksin kuin yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Minä nautin arjesta ja erityisesti siitä, että päivissä on sisältöä ja rakennetta. Syksy kuvastaa mulle aina arjen uudelleen alkua, mahdollisesti uusia harrastuksia ja joidenkin rutiinien järjestelyä entistä toimivammaksi ja miellyttävämmäksi. Ihan kuin kouluaikoina aloitettiin aina syksyisin uusi lukukausi ikään kuin tyhjältä pöydältä. Sama fiilis on jäänyt päälle, vaikka koulun penkit on vaihdettu työtuoleihin ja työnkuva ja projektit jatkuvatkin suurinpiirtein ennallaan myös kesän jälkeen. Tänä syksynä mulla on aivan kutkuttava tilanne sen suhteen, että olen aloittanut nuoruuden harrastuksen, salibandyn, uudelleen yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Syksy tarkoittaa siis sarjakauden käynnistymistä! Odotan erittäin innolla kauden alkua ja kieltämättä hieman jo jänniittää kuukauden päästä olevat ekat sarjapelit.


Pimenevät illat ja kynttilät <3



Syksyinen puolukkapiirakka

Salibandyharrastuksen aloittamisen myötä en voi siis sanoa, että mulle kuuluu "sitä samaa vanhaa". Enkä sanoisi muutenkaan. Mulle meinaan kuuluu todella hyvää! Syksyn kalenteri on täyttynyt jo pitkälle ainakin viikonloppujen osalta ja tiedossa on mukavia hetkiä ystävien kanssa. On elokuvafestareita, liikuntaa ja lautapelailuja. Niin, ja yksi Espanjan matka. Kaikkein parasta syksyssä on se, että kesän "pakko-olla-ulkona"-fiiliksen jälkeen on ihan okei käpertyä kotiin sohvalle ja juoda vähän teetä kynttilän valossa. Olen kynttilöiden suurkuluttaja ja rakastan tunnelmavalaistuksia yli kaiken. Syksyn tulossa on myös se hyvä puoli, että kun kämppä ei ole enää niin kuuma, voi kaikessa rauhassa haudutella liedellä tai uunissa pata- tai keittoruokia, jotka lämmittävät sitten koko kehoa syysviimojen keskellä. Kesällä ei tule juuri telkkaria katsottua, mutta syksyn tullen tykkään katsella Netflixiä kotona ja herätän elokuvaharrastuksen henkiin. Toiset tykkäävät lukea kirjoja, mutta minä tykkään uppoutua pariksi tunniksi toisiin maailmoihin elokuvien kautta. Ensi viikolla on myös varma syksyn merkki: Rakkautta ja anarkiaa -leffafestarit!

Ulkoilu syksyllä on parasta kaikesta. Mä rakastan ruskaa ja luonnon kaunista värikirjoa. Nautin siitä, että on raikasta liikkua ulkona, mutta ei kuitenkaan niin kylmä, että tarvitsisi pukea vaatteita montaa kerrosta. Aamut ovat mystisen usvaisia, mutta silti usein nämä syyskuun päivät ovat mukavan aurinkoisia. Lenkkeily on huomattavasti miellyttävämpää syksyllä kuin kesällä ja suunnistusmetsässä saa tuoksutella mahtavia syksyn tuoksuja. Harrastus on ehdottomasti parhaimmillaan näin kauden loppupuoliskolla. Suosittelen ehdottomasti lähtemään työpäivien jälkeen ulos raittiiseen ilmaan tuulettamaan päätä sen sijaan, että lähtisi joka päivä johonkin sisätiloihin liikkumaan, saatika että menisi suoraan kotiin sinne sohvan pohjalle. Siellä on huomattavasti mukavampi löhötä, kun on ensin antanut keholle liikuntaa!


Pienet sateetkaan eivät haittaa, kun saa harrastaa kivoja juttuja! :)

Tänään on kaunis aurinkoinen päivä. Aivan ertyinen päivä, sillä kohta suuntaan juhlimaan yhden rakkaimman ja pitkäaikaisimman ystäväni häitä. Päivä tulee olemaan täynnä onnea, rakkautta, iloa ja tunteita. Niin täydellistä!

Onnellista viikonloppua kaikille! Mitä teille kuuluu?? Oletteko yhtä syksyn rakastajia kuin minä?! :)

maanantai 5. syyskuuta 2016

Nuuksio Classic Trail Marathon - Etelä-Suomen polkujuoksuhelmi!

Lauantaina oli huippu juoksupäivä, kun jo pelkästään pääkaupunkiseudulla järjestettiin useita eri juoksutapahtumia. Tänä vuonna suosikkini katutapahtumista eli Midnight Run ja Etelä-Suomen polkujuoksuhelmi Nuuksio Classic järjestettiin samaan aikaan, joten keväällä sain tehdä päätöksen näiden kahden väliltä. Päätöksen tekeminen ei kuitenkaan ollut edes vaikeaa, sillä Nuuksiossa oli tarjolla kauniita polkuja sekä matkantekoa riittävän paljon eli maratonin verran! Kenellekään blogini lukijasta tuskin tulee yllätyksenä, että lähes mitä pidempi matka, sitä enemmän minä nautin! Tänä vuonna en ollutkaan vielä varsinaista maratonia juossut, eikä tarvinnut vuodesta 2011 alkanutta maraton-putkea katkaista. Lauantaina juoksin siis kuudennen virallisen maratonin, aika huippua! Kolmen katumaratonin jälkeen olenkin juossut kaikki maratonit poluilla, ja tähän on tuskin muutosta jatkossakaan tulossa.


Kuva: Arjo Kaarre

Ensimmäistä kertaa olin juoksemassa täysin samaa polkujuoksutapahtumaa toista kertaa, sillä Nuuksio Classicissa olin juoksemassa myös vuosi sitten. Yleensä aina polkujuoksut ovat tapahtuneet uudessa tapahtumassa tai vähintänkin eri mittaisella reitillä, jolloin vertauskohtaa edelliseen ei ole ollut. Lauantaina oli siis uusi tilanne, kun oli mahdollisuus verrata poluilla juostua aikaa edellisvuoteen. Yleensä on ollut niin helppo lähteä polkujuoksuun ainoastaan nauttimaan, kun ei ole edes voinut mitata omaa kuntoa ajassa - jokainen reitti kun on niin omanlaisensa. Toivoin, etten ala nytkään liikaa tuijottelemaan kelloa ja kyttäämään loppuaikaa. Muistan viime vuonna nauttineeni todella paljon juoksusta, ja päätinkin, että tänä vuonna nautitaan yhtä paljon - ajasta viis! Nuuksio Classicin upealla reitillä, johon mahtuu niin kansallispuiston virallisia polkuja kuin niitä kivoja pienempiäkin polkuja lammenrannoilla, on todellakin erittäin hyvät puitteet nautiskella juoksun ilosta!

Juoksupäiväksi luvattiin sadetta iltapäivällä, mutta muutoin päivä oli lämmin. Lähdin kakkoslähtöryhmästä ja päätin juosta täysin omaa juoksuani. Oikeastaan olin kovin odottanut maraton-juoksua omissa ajatuksissa. Yksin Nuuksion poluilla ei kuitenkaan tarvitse juosta, sillä kanssajuoksijoita riittää alusta loppuun, vaikka toki alkuruuhkien jälkeen poluilla väljenee. Ruuhkaakaan ei ole oikeasti juuri nimeksikään ja tosi nopeasti pääsee etenemään omaa vauhtia, joka oli lauantaina alkumatkasta sopivan reipasta itselleni. Ensimmäiset kymmenen kilometriä Nuuksio Classicissa ovat aika helppokulkuisia polkuja ja metsätien pätkiä, mutta kapeampiakin polkuja ja Romvuoren soita riittää. Ensimmäinen todellinen hapotustesti on edessä Solvallassa, kun kipuamme taas letkassa laskettelurinteen ylös. Mäen päällä ainakin oma sydän tykyttää tuhatta ja sataa, mutta nopeasti hengitysrytmi tasantuu.


Kuva: Lassi Pekkarinen 


Kuva: Sari Heerman

Nyt on edessä reitin kauneimmat osat: Orajärven alue, Saarijärven, Sarkkisen ja Suolikkaan kauniit rantapolut. Reitin keskivaihe ei ole helpoimmasta päästä, mutta sitäkin kauniimpi. Yllätyin, kuinka Nuuksiossa olikin jo syksyistä. Lehtiä oli pudonnut maahan ja osa oli kellastuneitakin. Saimme nauttia kauniista päivästä, sillä sateesta ei näkynyt jälkeäkään. Keli oli lämmin, jopa niin kuuma, että otin hiuspannan pois päästä, kun oli pakko saada tuuletusta. Hiostava ilma aiheutti itselleni vähän päänsärkyä, mutta muuten olo oli hyvä ja vahva koko matkan ajan. Taisin juoda vähän liian vähän, mutta onneksi söin 45-60 minuutin välein joko geeliä, geelikarkkeja tai pähkinöitä. Juomaliivissä oli laimeaa urheilujuomaa, ja 26 kilsan kohdalla täytettyäni repun juomarakon, laitoin sinne elektrolyyttinapin. Näillä eväillä selvisi maratonista hyvin.


Kuva: Arjo Kaarre

Reitin loppuosa, viimeiset kymmenen kilometriä, on mukavaa juostavaa polkua sekä kalliota, joskin lisättynä haastavilla suo-osuuksilla, josta olimme päässeet kyllä nauttimaan oikeastaan koko reitin ajan. Muuten reitti oli kuiva, mutta soissa jalat kastuivat jo aika pian. Rapa lensi ja silleen, mutta kuuluu kyllä polkujuoksuun oleellisesti! 30 kilsan jälkeen tapahtui totaalinen uppoaminen suohon. Juoksin yksin siinä kohtaa ja yhtäkkiä jalkani vajosivat puolireiteen asti mutavelliin. Onneksi pääsin hyvin pois suosta, ja pääsin jatkamaan matkaa. Kukaan ei nähnyt, jes, mutta ... vaatetukseni uudesta koristeesta ei voinut olla päättelemättä, mitä minulle oli juuri käynyt. Sainkin eräältä sivulliselta huomautusta tummista lenkkareistani, heh!

Vasta muutamia kilsoja ennen maalia tajusin, että pitämällä tämän hyvin vauhdin yllä, päihitän viime vuoden ajan. Siihen asti ei ollut tullut onneksi mieleenikään miettiä loppuaikoja - niitä, kun on todella vaikeaa ennustaa vaihtelevassa maastossa. Lopussa kuitenkin kilpailuhenki nousi sen verran, että yritin pitää yllä vahvaa askellustani, jotta aika olisi vuoden takaista parempi, kun siihen näytti mahdollisuus olevan. Ja lopulta tulikin eteen pitkä loppusuora, jossa kerrankin saadaan lasketella kunnolla alamäkeen ja juoksin reippaasti maaliin. Kello pysähtyi aikaan 5.47. Maaliviivalla tuulettelin tälle hyvän mielen juoksulle!! Voi että miten mahtavaa olikaan taas juosta yhdellä Suomen kauneimmista maraton-reiteistä! Nuuksio Classicin reitti on sopivan haastava; polut ovat juostavia, mutta tekemistä riittää koko matkan ajalle eikä reitti juuri armoa anna. Sen vuoksi fiilis olikin taas aivan älyttömän upea maalissa. Hyväntuuliset kanssajuoksijat, tsemppaavat talkoolaiset, hienot järjestelyt ja todella kaunis ja hyvin merkattu reitti saavat kyllä hymyn huulille. Tänäkään vuonna ei ollut suurempia ongelmia juoksussani, ja siitä olen erityisen onnellinen. "Sieltä saapuu erittäin hyvävoimaisena maaliin Hanna Taimen", kuulutti selostajakin minun tullessani iloisena maaliin. Totta.


Maalissa!!! Ei yhtään kuraiset keltaiset säärystimet, ei... :D


Kaikkein onnellisin olin kuitenkin siitä tiedosta, että moni kaverini sai juostua elämänsä ensimmäisen maratonin kunnialla maaliin juuri Nuuksio Classicissa. Vautsi vau ja onnea! :)

Olitko sä Nuuksiossa juoksemassa tai kannustamassa? Miltä maratonin juokseminen poluilla kuulostaa? :)