perjantai 29. heinäkuuta 2016

Vähemmän ja vähemmän juoksija

Silloin, kun aloitin blogin kirjoittamisen lähes neljä vuotta sitten, pidin itseäni juoksun harrastajana. Olin juossut säännöllisesti parisen vuotta ja takana oli kaksi maratonia. Olin juuri ilmoittautunut Tukholman maratonille ja treenasin varsinkin kevään 2013 ajan melkoisen säntillisesti Juoksufoorumilta löytyneen maraton-ohjelman mukaan. Jostain syystä blogin nimeksi valikoitui kuitenkin Sporttaillaan!, eikä esimerkiksi Hölkkäillään! tai muu vastaava. Siitä minä olen enemmän kuin onnellinen, ja olen vieläkin sinut blogin nimen kanssa. Sporttaillaan! kuvastaa positiivista ja leppoisaa asennetta monipuolista liikuntaa kohtaan. Siis juuri sellaista ajatusmaailmaa, jota minulla on.

Tukholman maratonilla keväällä 2013 ennätys parani, mutta juoksu tuntui tahmealta. Nautin kyllä maratonista ja pitkäkestoisesta rasituksesta, mutta jotain tapahtui, sillä tuo kolmas juoksemani maraton jäi ainakin toistaiseksi viimeiseksi katumaratoniksi, jonka olen juossut. Tuona samaisena kesänä löysin suunnistuksesta uuden harrastuksen elämääni. Jatkoin myös jo nuorena oppimaani uintiharrastusta ja päätin lähteä seuraavaksi haastamaan itseäni triathlonin parissa. Samoihin aikoihin tulimme ystäväni Tiinan kanssa tietoisiksi Vaarojen maratonista, ja päätimme osallistua tuohon kuulemma Suomen haastavimpaan maratoniin. Polkujuoksu oli luonnollinen harrastus maratoonarille ja suunnistukseen hurahtaneelle ihmiselle. Triathloniin en oikein kunnolla syttynyt, ja ainakin toistaiseksi se harrastus on jäähyllä. Maantiepyöräily ei vain sytytä minua. Sen sijaan suunnistus ja polkujuoksu ovat jääneet kunnolla jokapäiväiseen elämään.

Tällä hetkellä voisin kuvailla itseäni pitkäkestoisesta liikunnasta pitäväksi elämysliikkujaksi. Parhaimpia ovat sellaiset lajit, joita harrastetaan upeissa luonnonmaisemissa pieni pilke silmäkulmassa. Erityisesti olen nauttinut pitkistä suunnistuksista muun muassa Paimiossa Jukolan yössä (15,7km osuus) sekä Raatojuoksussa reilu 10km radalla parina syksynä ja rogainingista, seikkailu-urheilusta ja viimeisimpänä swimrunista. Myös pitkät polkulenkit joko omatoimisesti tai tapahtumassa ovat olleet mieleen. Niissä on minulle vähemmän ja vähemmän kyse pelkästä juoksemisesta. Ne ovat minulle seikkailuja. Vaikka tänä kesänä en ole kertaakaan tehnyt kunnon kovavauhtista juoksulenkkiä tai vetotreeniä, en voi väittää, ettenkö tykkäisi välillä juosta myös kovempaa. Tykkään saada omasta kehostani välillä enemmän irti ja palkinto kovan treenin jälkeen on erityisen hyvä olo ja endorfiinipölly! Sen vuoksi kannattaa todellakin välillä haastaa itseään. En silti koe tarvetta mitata kehitystäni juoksuvauhdeilla tai testaamalla omaa juoksukuntoa eri mittaisilla lyhyillä matkoilla. Minulle on aika sama, että onko juoksuvauhtini 6min/km vai 5min/km, vaan pääasia on se, että jalkani antavat minun liikkua eteenpäin. Pitkään ja nautinnollisesti.

Kyllä mä juoksemista rakastan ja se on mulle tärkeä harrastus, mutta pelkältään en sitä jaksaisi tehdä. Olen tästä ennenkin kirjoittanut. Korostankin monipuolisuuden vaikutusta mun motivaatioon liikuntaa kohtaan. Suunnistukset ovat kuin pieniä seikkailuja työpäivien jälkeen keskellä arkea, avovesiuintiin olen nyt viimeistään hurahtanut, kun alan voittaa jonkin asteisen vesipelon (Kyllä, minulla lapsuuden vesipedolla on ilmennyt avovesistöjä kohtaan pohjapelko, sillä kaikki on niin kirkasta uimalasit päässä!) ja työmatkajuoksu ja -pyöräily nollaavat ajatuksia työpäivien ympärillä. Ulkoilu on mun mielestä parasta liikuntaa, ja sisätiloista olen onnistunut pysymään poissa jo hyvän tovin. Harkitsen kovasti kuntosalijäsenyyden lakkauttamista, sillä varsinkin kesäaikoina kortti pölyttyy vähän turhankin paljon kaapissa. Toisaalta, syksyn viimoissa tai talvipakkasessa onkin yllättävän mukavaa päästä välillä sisälle treenaamaan. Kuntokeskuksen tarjoamaa joogaa tai bodybalancea unohtamatta.

Juokseminen on helppo ja nautinnollinen harrastus, kunhan jokainen löytää oman tapansa harrastaa sitä. Jonkun mielestä aikojen tarkkailu luo motivaatiota ja toinen taas haluaa kasvattaa juostun matkan pituutta kerta kerralta. Joku puolestaan pitää kilsapäiväkirjaa ja tarkkailee, täyttyykö viikottainen kilometritavoite. Toiset taas juoksevat pelkästä nautinnosta eivätkä välttämättä osallistu juoksutapahtumiin ollenkaan. Joku käy ehkä lukuisilla kimppalenkeillä, muttei saa itseään revittyä yksin lenkille. Eikä ole pakkokaan. Tärkeintä on, että tekee niinkuin sydän sanoo. Minulle on tällä hetkellä hyvä näin. Juoksu on helppo ja iloa antava harrastus minulle ja joskus tapa siirtyä paikasta A paikkaan B. Kun juoksen rennolla asenteella ja vain silloin tällöin, tulen joka kerta lenkiltä kotiin hymyssä suin ja täynnä virtaa! Olen silti mielessäni koko ajan vähemmän ja vähemmän juoksija.

Oletko sinä juoksija? Millainen juoksija olet? 

Huomenna juoksen tämän vuoden kolmannessa juoksutapahtumassa, Tampere Countryside marathonilla (osallistuminen saatu blogin kautta). Alla on kaksi polkujuoksua, Vantaa Trail 30k ja NUTS Karhunkierros 53k, joten aion lähteä huomiselle maantiepainotteiselle puolimaratonille todellakin vain ja ainoastaan hölkkäämään nautinnosta!

Ps. Koska olen junassa matkalla Tampereelle, ja bloggerin käsitteleminen kännykällä on hankalaa, jää tänä postaus poikkeuksellisesti ilman kuvia.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Porkkala Swimrun 2016


Eilen oli huikea elämyspäivä, jota oltiin Satun kanssa odotettu jo pitkään. Vihdoinkin vuorossa oli Porkkala Swimrun-tapahtuma, jossa meidän joukkue eli Sielunsiskot otti osaa kuntosarjaan. Swimrun on nimensä mukaisesti uintia ja juoksua, jossa lajit vuorottelevat koko reitin ajan. Meidän kuntosarja koostui noin 12 kilsasta juoksua ja 2,7 kilometristä uintia, kun taas kilpasarjassa matkat olivat yli tuplasti pidemmät. Mitään ennakkokäsitystä meillä ei lajista oikeastaan ollut, paitsi että märkäpuvussa pitäisi myös juosta ja kengillä uida. Pakollisia varusteita märkäpuvun lisäksi oli lähinnä hätäpilli, kartta sekä ensiapuside, jotka me pakattiin Flipbeltiin ja Spibeltiin mukavasti vyötärölle. Ennakkoon olisi ollut mukava saada vähän enemmän vinkkejä varusteista, mutta pähkäilyllä ja muiden viime vuoden kisaraportteja lukemalla sai jonkinlaisen käsityksen, mitä mukaan kannattaisi ottaa ja pakata.

Oma valmistautuminen ei ollut ehkä ihan optimaalisin. En ole tänä vuonna uinut juuri nimeksikään. Aaltaassa olin uinut muutamia kertoja alkuvuodesta ja avovedessäkin on tullut kesän aikana märkäpuvussa viihdyttyä vain kaksi kertaa. Se on tosi vähän, vaikka oikeasti tykkään uimisesta todella paljon. Uimaan lähteminen on aina vain hieman vaivalloista, eikä mulla ole oikein ollut uintikaveriakaan täälläpäin. Avovesiuinnissa kun kaipaisi turvaa tuovaa kaveria mukaan. Satu puolestaan on innostunut varsinkin tänä keväänä kunnolla avovesiuinnista, joten toivoin pysyväni uinnissa edes jotenkin hänen vauhdissaan. Itse en ollut saanut aikaiseksi tutustua swimrunissa usein käytettyihin apuvälineisiin, eli lättäreihin ja pullareihin, joilla voi kelluttaa jalkoja tai saada käsivetoon lisää voimaa. Yleensä noita välineitä käytetään uinnin tekniikan opettelussa, mutta swimrunissa ne antavat jalkojen levätä ja auttavat käsivedossa. Satu puolestaan oli kerran ehtinyt välineitä kokeilla ja sai sellaiset lainaan Swimruniin. Päätimme, että minä käytän pullaria ja Satu lättäreitä eli otimme lainavarusteet mukaan reissuun. Elämyksiä ja kokemuksia lähdimme Porkkala Swimruniin hakemaan, joten mikäs siinä välineitäkin kokeillessa - kaikki oli muutenkin niin uutta ja jännittävää!



Satu valitsi minulle aamukahvikupin... päivän teemalla, kenties ;)

Satu tuli meille perjantai-illalla yökylään. Kävimme ulkoilemassa, söimme hyvän illallisen ja menimme hyvissä ajoin nukkumaan, sillä aamulla piti lähteä aikaisin ajelemaan Upinniemen varuskunta-alueelle. Olimme varuskunnan porteilla hyvissä ajoin, mutta jono oli pitkä ja hidas. Jokaisen henkilöllisyys tarkastettiin porteilla, ja täytyy sanoa, ettei toiminta ollut kaikkein nopeimmasta päästä. Pääsimme kuitenkin 40 minuutin odottelun jälkeen sisälle varuskunta-alueelle ja kilpailukeskukseen. Meille jäi vielä tunti aikaa ennen omaa starttia, mutta kilpailumatkan startti oli jo puolen tunnin päästä. Toivottavasti he olivat osanneet varautua hitaaseen toimintaan porteilla! Meilläkään ei ollut ihan liikaa aikaa valmistautua, mutta eipähän ehtinyt enää jännittää ja miettiä, mihin sitä oli taas tullut itsensä laitettua. Vaseliinia taipeisiin ja mahdollisiin hiertymäkohtiin, urheiluliivit ja sopiva alaosa märkkärin alle, märkäpuvun huolellinen päällepukeminen, uimalakki ja lasit päähän, hieno kisaliivi päälle ja lähtöalueelle. Kohta tulikin merkki lähteä liikkeelle ja lähdimme juoksemaan porukan mukana kohti ensimmäistä uintiosuutta!


Kilpailun reittikartta (kuva swinrun.fi)

Ensimmäinen juoksuosuus oli kaikkein pisin, 2 km, ja siinä ajassa märkäpuvussa ehti tulla todella kuuma! En ole varmaan koskaan hikoillut niin paljon. Tuntui kuin olisi juossut saunassa! Nyt todellakin ymmärrän, miksi lajin harrastajilla on lyhythihaiset märkäpuvut. Odotin ensimmäistä uintia todella kovasti ja kun sen aika vihdoin tuli, heitin uimalasit päähän, pullarin jalkojen väliin ja hyppäsin mereen! Vesi oli sopivan viileää, juuri ihanan raikasta! Merivedessä uiminen on aivan fantastista: vesi on kirkasta ja vihreää, raikasta ja tuoksuu lapsuuden kesille. Ensimmäinen uinti oli 150 metriä pitkä ja siellä me kauhottiin muun porukan mukana. Uinti meni hyvin ja pullari tuntui hyvältä jalkojen välissä. Se kellutti mukavasti kenkiä. Fiilis oli mahtava!! Mentiin upeita kallioisia saaria pitkin, uitiin aina seuraavalle ja vaihtelua oli koko ajan. Kaikki sujui hyvin. Tajusin, että juoksu oli todellista polkujuoksua ja välillä jopa ihan umpimetsässä. Niin huikeeta! Maisemat saaristossa olivat hienot ja keli oli täydellinen: pilvinen ja tyyni. Meressä oli ilo uida, kun aaltoja ei ollut nimeksikään. Juuri kun ehti tulla märkkärissä juostessa lämmin, päästiin taas veteen. Ihan mahtavaa!


Porkkala Swimrun reitiltä (kuva: Porkkala swimrun Facebook)


Juuri ennen ensimmäistä energia-asemaa vähän pidemmällä n. 300 metrin uintiosuudella tajusin, että tarvitsen uinnissa myös jalkoja. Käsivoimat alkoivat ehtyä, joten pelkillä omilla käsillä ilman jalkojen apua en pysynyt enää hyvin Satun vauhdissa. Päästin pullarin narunvaraan, mutta se irtosi multa kokonaan veteen. Avulias kanssakilpailija toi sen meillepäin, ettei tarvinnut lähteä takaisin hakemaan. Sovittiin, että pidemmillä uinneilla Satu käyttää lättäreiden lisäksi myös pullaria, ja minä tulen sitten "luomuna" perästä. Huolossa oli muuten ihana saada energiaa, sillä varsinkin jano oli todella suuri. Join kolme lasillista urheilujuomaa, ja jatkettiin matkaa. Nyt uinti- ja juoksuosuudet olivat hieman pidempiä yleensä, mutta maisemat olivat edelleen aivan älyttömän hienoja. Mentiin hyvin tiiminä ja nautittiin todellakin matkan teosta. Nyt alkoi olla jo väljää ja saimme välillä edetä ihan keskenämme upeassa saaristomiljöössä. Ennen toista ja samalla viimeistä energiasemaa uimme pidemmän uintiosuuden lammessa. Vesi oli tummaa ja lämmintä verrattuna meriveteen. Se oli taas täysin oma maailmansa. Kyllä tässä kohtaa on todettava, että olen onnekas, että uinti oli meressä, sillä se tuntuu itselle tutummalta eikä pelota lainkaan verrattuna synkkiin lampiin tai järviin.


Viimeisestä huollosta oli ei ollut enää montaa kilometriä maaliin. Mulla alkoi kädet ja jalat väsyä uimisesta, kun taas Satu oli mennyt ilmeisen kevyesti uintiosuudet minun tahtiani. Etenkin jalkojen takaosastossa tuntui uintipotkut, jotka minulla ei todellakaan ole oppikirjamaiset ja varmasti kuluttavat liikaa energiaa. Juoksimme viimeiset osuudet nyt jo tasaisemmassa maastossa ja olimme jopa vähän yllättyneitä, kun kaarsimme maalialueelle. Enää ei olisikaan yhtään uintiosuutta, vaan ainoastaan maalisuora! Satu otti minua kädestä ja yllytti loppukiriin!

Maalissa oli hyvä fiilis, kunnollinen endorfiiniryöppy!! Swimrun on ihan mahtava laji ja todella kokonaisvaltaista liikuntaa luonnon keskellä. Siinä yhdistyy upealla tavalla avovesiuinti ja polkujuoksu, eli on siis kuin minulle tehty laji. Märkäpuvussa juokseminenkin oli yllättävän helppoa, eikä yhtään hiertymääkään tullut. Tuskin tämä ensimmäinen kokeilu jää viimeiseksi tässä lajissa, jos vaan jatkossakin saa parin itselleen homattua. Satun kanssa oli aivan mahtava kokeilla tätä lajia, josta me molemmat nautimme niin kovasti. Tiimi Sielunsiskot pelasi hienosti! Eilinen oli huikea päivä ja aina on kiva heittäytyä ja kokeilla jotain täysin uutta!


Sielunsiskot <3
Kiitos Satu mahtavasta, jaetusta elämyksestä!!

Voin suositella swimrunia aivan kaikille, jotka osaavat uida ja tykkäävät nauttia liikunnasta luonnon keskellä. Tänä vuonna on tarjolla vielä ainakin Järvestä järveen sekä Solvalla swimrun! Rohkeasti mukaan vain! Minä olen elävä todiste, ettei laji vaadi niin älyttömiä täsmätreenejä, jos kuntosarjasta haluaa päästä hyvällä fiiliksellä läpi.

Oliko joku muu Porkkala Swimrunissa eilen? Tai oletko ottanut osaa johonkin swimruniin tai tehnyt omatoimista lajikokeilua? Voisiko tässä olla sun juttusi? :)

torstai 21. heinäkuuta 2016

Uin meressä, juoksen maalla ja rogaan vuorokauden!


Vaikka kesä onkin mennyt niin hurjaa vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä, olen silti nauttinut siitä hirmuisesti. Olen ulkoillut paljon, mutta se ei liene kenellekään yllätys - minä kun olen melkoinen ulkoilmaihminen. Kuten viimeksi kirjoittelin, kesä on mennyt todella mukavuusalueella treenatessa. Henkilökohtaisen elämän kuviot ovat painaneet päälle, eikä intoa tai motivaatiota mihinkään muuhun, kuin tuttuihin ja hyväksihavattuihin liikkumisiin ole löytynyt. Sen sijaan olen todella onnellinen siitä, että liikunta on niin iso osa elämää, että sitä tulee harrastettua ihan itsestäänkin, pakottamatta tai miettimättä sen enempää. Työmatkapyöräily, suunnistaminen ja lenkkeily etenkin luonnon siimeksessä ovat mahtavaa vastapainoa työlle ja saavat ajatukset nollaantumaan. En voi kuin suositella liikuntaa myös silloin, kun tuntuu siltä, ettei oikein jaksaisi mitään muuta kuin pakolliset menot. Liikunta antaa voimaa ja virkeyttä ja tekee maailmasta aina pikkuisen paremman paikan!

Ja mitä kesä olisikaan ilman hullutuksia? Vaikka en ole treenannutkaan mikään tietty tavoite mielessäni, tulee kesään silti mahtumaan kivoja tapahtumia ja uusia hullutuksia. En mä niistä eroon pääse, sillä aina tykkään haastaa itseäni kunnolla. Uudet haasteet tavallisesti sisältävät jotain itsensä voittamista, uusia kokemuksia, luontoa ja suuria elämyksiä. Seuraavana kolmena viikonloppuna mulla on ilo ja kunnia osallistua kolmeen, minulle täysin uuteen, tapahtumaan! Nämä on lyöty lukkoon jo aika kauan aikaa sitten, ja kun en ole kohdannut mitään suuria fyysisiä esteitä, niin en näe syytä, miksi en niihin tapahtumiin lähde ottamaan osaa.


Ensimmäinen uusi elämys on jo lauantaina! Satu tulee Kuopiosta tänne etelään asti ja menemme yhdessä Porkkala Swimrun -tapahtumaan, johon olemme ilmoittautuneet jo keväällä. Tätä suurta seikkailua on odotettu todella isosti! Varsinkin Satu on aivan haltioissaan avovesiuinnista, ja minäkin olen kyllä meren lapsi, joten on ilo päästä kokeilemaan tätä kovassa nousussa olevaa lajia, jossa yhdistetään juoksu ja uinti mielenkiintoisella tavalla. Tapahtumassa siis vuorottelevat juoksu ja uinti, ja mitään huoltotaukoja ei ole, vaan koko rata mennään yhtä soittoa. Uidaan kengät jalassa ja juostaan märkäpuvussa, hui olkoon! Mutta elämyksiä me olemme menossa hakemaan, ja niitähän on vaikea kokea, jos ei koskaan uskalla poistua mukavuusalueelta. Osallistumme kuntosarjaan, joka pitää sisällään n. 12 km juoksua ja reilu 2,5 kilsaa uintia. Aivan riittävästi meille aloittelijoille! Satun ajatuksia pääset lukemaan hänen blogistaan.

Seuraavan viikon viikonloppuna vuorossa onkin Tampere Countryside maraton, jonne sain osallistumisen blogin kautta. Vaikka ajankohta osuu hieman itselle huonoon aikaan, en halunnut jättää tapahtumaa väliin, sillä Juokse maalla -brändi osui ja upposi kovaa! Minä tykkään juosta lenkkejä maalla anoppilassa peltojen keskellä, joten odotan myös Tampereen tapahtumalta paljon. Matkavaihtoehtoja oli 12km Myllyn lenkki, 21km puolimaraton ja kokonainen maraton, joten jokaiselle löytyy jotain. Maraton olisi ehdottomasti ollut mun lempparimatka, mutta elokuun alun hullutteluiden vuoksi en voi sitä valita. Todennäköisesti hölkkäilen puolikkaan läpi pitkänä lenkkinä, jotta en rasita itseäni liikaa! Jos tiedossa ei ole mitään menoja heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, niin lähde ihmeessä mukaan juoksemaan. Ilmottautua voi vielä!


Kysyin Countryside maratonin järjestäjiltä, kenen kannattaa saapua juoksemaan maalle ja miksi, ja sain kivoja vastauksia:

Millainen juoksija tulee Countryside Maratonille juoksemaan?
     Aikuinen harrastaja. Nautiskelija. Vaihtelun etsijä. Lapsiperheellinen, kun lapsille on oma lapsiparkki. Matkailuautoilija, joka voi viettää kylässä hienon iltamaillan ja halutessaan koko viikonlopun.

Mikä reitissä on hienointa?
    Vaihtelevuus. Joka mäennyppylän ja mutkan takaa tulee uusi maisema ja juoksualusta on sopivan vaihteleva.

Miksi Tampereen Countryside Maratonille kannattaa lähteä juoksemaan?
    Siinä yhdistyy loma, perheen yhteisyys, huvi, extreme ja uusi maastoon menevä trendi.

Joten toivottavasti nähdään mahdollisimman monen kanssa Tampereen Teiskon Viitapohjassa 30.7! Tulkaa nykäisemään hihasta, jos tunnistatte.

Elokuun alussa ohjelmassa on kauan odotettu 24 tunnin rogaining Tiina-Hihhulin kanssa. Tähän mennessä pisimmät rogat ovat olleet 12 tunnin mittaisia rypistyksiä, joissa on tullut taivallettua molemmissa reilusti yli 50 kilsaa päivän aikana. Nyt kilpailuaika on tarkoitus tuplata, joskin olemme sen verran retkimeiningillä liikkeellä, että käytämme sen ajan minkä käytämme. Someron SM rogaining tulee olemaan meille eräänlainen ihmiskoe ja koettelemus, ennen kaikkea suuri elämys kesäyössä! Itse ainakin odotan tätä tapahtumaa todella innolla, vaikka ylipitkät lenkit ovatkin jääneet kesällä pois ohjelmasta. Suunnistamassa sen sijaan olen innoissani käynyt, joten totutusti Tiina tulee varmasti ylläpitämään enemmän vauhtia ja minä pidän huolta oikeasta suunnasta!


Tykkäättekö te osallistua kesälläkin tapahtumiin? Mihin tapahtumiin olette seuraavaksi menossa? Onko joku tulossa Swimruniin Porkkalaan, Tampereen countryside maratonille tai Someron SM-rogainingiin? :)

** Tampere countryside marathonille olen saanut osallistumisen **

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Mukavuusalueella liikkumista


Silloin kun elämässä on paljon kuormittavia asioita, on syytä höllätä jostain toisesta osa-alueesta. Minulla on pari viimeistä viikkoa olleet jollain tavalla raskaita. On ollut tiettyjä murheita, joita en tahdo täällä blogissa sen enempää avata. Lisäksi töissä on ollut poikkeuksellisen kiireistä, mutta nyt on jo hieman helpottanut pahimmista ajoista. Viimein alkaa olla hiljaisempaa ja rauhallisempaa, eli sellaista, jonka vuoksi tykkään pitää omat lomani vasta elokuussa. Minusta on kiva olla lomalla silloin, kun syyskiireet tekevät jo alkua ja sen sijaan olla töissä rauhallisempaan aikaan. Suomessa on niin epävakaiset säät, että sen puoleen taitaa olla aika sama, missä kuussa loma on.

Vaikka juuri tänään onkin helpompi ja kevyempi hengittää, olen silti viime ajat harrastanut liikuntaa - jos mahdollista - vieläkin enemmän mukavuusalueella. Joinain kiireisinä tai väsyttävinä päivinä työmatkapyöräily on aivan hyvin riittänyt päivän liikunnaksi tai sitten olen pitänyt suosiolla lepopäivän. Kuntosalilla en ole kesällä käynyt juuri ollenkaan, koska ei ole vain tehnyt mieli. Kovia juoksutreenejä en ole tehnyt ollenkaan, koska ei ole ollut sellaista oloa, että haluaisin repiä itsestäni kaikkea irti. Koko kevään päätähtäin oli NUTS Karhunkierroksella, ja se menikin erittäin hyvin. Juoksu oli tasainen, hyvä ja mukava, joten Rukalta tuliaisina oli juuri ne fiilikset, joita lähdin sinne hakemaan. Sen jälkeen on ollut vaikeaa tarttua tavoitteelliseen treeniin, vaikka muutamia tapahtumia onkin tulossa. Toisaalta, aina ei varmasti tarvitsekaan tähdätä niin suoraviivaisesti jotain tapahtumaa kohden, vaan mennä tilanteen mukaan.



Tällä hetkellä liikunta on minulle täysin hyvää oloa tuottava harrastus. Kesällä on muutenkin paljon enemmän kiireitä kuin muina vuodenaikoina, joten en halua pätkääkään ottaa liikunnasta stressiä. Aina ei tee mieli lähteä lenkille tai treenaamaan sinä ainoana vapaana ajankohtana päivässä. Sen sijaan, että olisin tehnyt mitään väkisin, olen nauttinut niistä liikuntahetkistä, joita minulla on ollut. Parhaiten muistan tältä kesältä juhannuksen lepposen porukkalenkin ja ex tempore -maastopyörälenkin, jonka tein mökiltä löytyneellä maastopyörällä. Myös melonta oli aivan ihanaa, kuten myöskin lauantain upea lenkki Nuuksiossa Kimmon kanssa. Keli oli tyyni, ilta-aurinko paistoi kirkkaana matalalta ja lämpimänä. Juostiin kivoja rantapolkuja, isoja polkuja ja pieniä teknisiä polkuja. Parhaimmillaan polut katosivat oikeastaan kokonaan altamme, mutta ei annettu sen haitata. Lenkki oli upea, todellinen rauhoittumisen paikka.

Kaikkein eniten olen nauttinut suunnistuksesta tänäkin kesänä. Koen itseni tällä hetkellä enemmän kuntosuunnistajaksi kuin kuntojuoksijaksi. Suunnistus on harrastus minun mieleeni, sillä siinä saa aivot tyhjennettyä täysin. Minulle suunnistus on kaikkea muuta, kuin liikuntasuoritus. Se on pähkäilyä, rämpimistä, löytämisen iloa, tuskailua ja nautintoa. Viimeksi juuri keskiviikkona käytiin suunnistamassa Siikarannassa, Nuuksion Etelä-osissa. Rata oli haastava ja vähäpolkuinen - juuri minun mieleeni.



Tärkeintä on, että liikunta antaa enemmän kuin ottaa. Jokaisen pitää suhteuttaa liikkuminen sen hetkiseen elämäntilanteeseen, odotuksiin ja tavoitteisiin. Minulla on tällä hetkellä sellainen olo, että leppoisa ja mukava liikunta on tarpeeksi. Nautin edelleenkin esimerkiksi pitkistä lenkeistä kovasti, mutta jos joudun nähdä hirveästi vaivaa niiden saavuttamiseen, menee hohto kokonaan pois. Elämässä on niin paljon muutakin kuin tavoitteellinen liikunta. Hyvä olo on se, joka tällä hetkellä riittää!

Meneekö sulla liikunta sykleissä muiden menojen ja elämäntilanteiden mukaan vai tähtäätkö kovasti aina kohti jotain uutta tavoiteitta? Miten olet kesällä liikkunut? :)

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Melomisesta ja sosiaalisesta mediasta


Täällä ollaan! Takana on pisin blogitauko ikinä, eikä todellakaan ollut tarkoitus. Mä en ole vielä lomallakaan, joten en voi vedota siihen, että loma vei mennessään. Toisaalta, kesä on ollut voimakkaasti ainakin ilmojensa puolesta läsnä viimeaikoina, ja voinkin sanoa kesän vieneen mennessään. Kaikki alkoi vaatimattomasta pienestä ihanasta juhannuksen vietosta mökillä. Keskiviikosta sunnuntaihin ihanien ystävien seurassa huikealla mökillä, häkellyttävän ihanassa miljöössä Saimaan rannalla. Kännykkää ei juuri tullut käytettyä kuin satunnaiseen kuvaamiseen ja uutisvirran tutkailuun, mutta muu aika tuli täysin oltua läsnä ihmiselle, rauhoittumiselle ja luonnolle. Itsellenikin.



Paluu arkeen on ollut kivinen. Läheisten huolet kantautuvat tänne asti, työt ovat painaneet päälle ja pieniä vastoinkäymisiä on ollut arjen keskellä. Silti olen halunnut myös nauttia kesästä ja harrastaa. On ollut suunnistusta, Game of Thronesin season finalea ystävien kanssa, jalkapallon EM-kisojen katsomista, blogin polkulenkki, leffassa käyntiä ja tarpeeseen tullut viikonloppu. Viikonloppu, joka on tullut vietettyä aivan kaikessa rauhassa, oman rakkaan kanssa kotosalla. Perjantaina olin kaikesta niin väsynyt, että pitkät yöunet olivat ainoa tie hyvään oloon. Ja ne onnistuin nappaamaan onneksi. 9,5 tunnin yöunien jälkeen maailma näytti taas ihan kivalta paikalta.

Lauantaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja mittari näytti jo aamulla yli 20 astetta. Päätimme Kimmon kanssa lähteä melomaan. Olimme varanneet kaksikkokajakin Vuosaaressa sijaitsevasta Natura Vivasta. Emme olleet ainoita, jotka oli päättäneet lähteä melomaan näin upeana kesäpäivänä! Vuosaaren melontakeksuksesta oli hyvä lähteä melomaan pisin rantoja ja lähisaaria. Aallokko oli välillä melkoista, mutta kun ilma oli niin lämmin ja aurinkoinen, ei topissakaan tullut kylmä. Meloimme vajaa pari tuntisen kivan lenkin. Ensi kerralla täytyy varmaan harkita koko päivän vuokraa, jotta voisi rantautua johonkin mahtavaan luonnonsatamaan ja olla saaressa ihan omassa rauhassa, kuten teimme viime vuonna. Täytyy sanoa, että vaikka järvi-Suomikin on näyttänyt parastaan, olen minä henkeen ja vereen meren lapsi. Turun ja Ahvenanmaan saaristoa on tullut lapsena koluttua sen verran paljon, että merituuli on parasta mitä tiedän. Meri on yhtä aikaan avoin, lämmin ja vähän pelottavakin. Todella kiehtova siis! Meloen pääsee todellakin kosketuksiin veden kanssa, ja uskon, että tänä vuonna tulee käytyä useamman kerran melomassa! Jos melominen kiehtoo, voisin harkita melontakurssille menemistä. Itse ainakin sain aikaan hyviä oppeja ja luottamusta kajakkiin melontakurssilta.




Vuosaaren melontakeskuksessa on muuten upea kahvila melontavuokraamon yhteydessä. Kyllä maistui täytetty leipä ja kahvi vajaa parin tunnin melomisen jälkeen. Ja mikä miljöö ja auringonpaiste - mikä siinä istuessa lauantaipäivänä. Tuon reissun jälkeen olin enemmän kuin rentoutunut. Halusin jakaa joko fiiliksen somessa: kertoa kuinka rentoutunut olen ja että meriterapia auttoi kummasti piristämään oloa! Samaan aikaan kiroan somen lyttyyn. Juhannuksen rentoutuminen ystävien kanssa osoitti, että pärjään myös ilman sosiaalista mediaa. Sosiaalisessa mediassa minua ärsyttää tietynlaisen kiillotellun kuvan ataminen itsestään. Yritetään todistaa, että oma tapa elää on paras ja jaetaan vain ne parhaimmat kuvat ja hetket, joita varten joko sanat tai kuvassa näkyvät kohteet on siloteltu täydellisesti paikoilleen. Toisaalta, sosiaalisessa mediassa on paljon hyvääkin. Toisten tsemppaaminen ja motivoiminen on mahtavaa, kuten fiilisten jakaminen saman henkisten ihmisten kanssa. Parhaimmillaan somen kautta voi saada uusia ystäviä, kuten minä olen saanut bloggaamisen ansiosta. Olen tavannut useita kourallisia uusia ihmisiä somen kautta, joiden kanssa yhteistä on ainankin rakkaus jotain samaa lajia kohtaan. Uudet treenikaverit on huippu juttu myöskin!

Sosiaalisen median hyvistä puolista tuli mieleen, että vaikka blogin pariin palaaminen on ollut hankalaa, niin blogin yhteislenkki torstaina osoitti taas, miksi kannattaa blogata ja olla somessa aktiivinen. Olin saanut houkuteltua blogienkille mukaan lisäkseni jopa 15 ihmistä! Juoksutin näitä uusia tuttavuuksia (ja Katjua) Espoossa Vaakkoin ulkoilualueella vajaa kymmenen kilsan matkan. Fiilis oli korkealla ja perässäni kulki iloisia lenkkeilijöitä. Lenkin teemana oli #kaveritpoluille, jossa tarkoituksena oli tutustuttaa ihmisiä polkujuoksun pariin, joten mentiin lepposta tahtia, kuten yleensäkin kimppalenkeillä mennään! Kun saa tarjota näin monelle ihmisille hyvän lenkin uusissa maastoissa, tulee väkisinkin onnellinen olo! Kiitos kaikille mukana olleille!




Kaiken kaikkiaan ajankäyttöni sosiaalisessa mediassa ja blogimaailmassa on vähentynyt, mutta silti mulla on ollut ikävä blogin pariin. Etenkin positiivinen palaute tästä blogistani saa hymyn korville ja syyn ottaa välillä aikaa kirjoittamiselle. Nyt jää on taas murrettu, joten eiköhän jatkossa tule taas useammin päivitettyä. Muistetaan silti nauttia kesästä myöskin! :)

Oletteko te käyneet melomassa tänä kesänä? Tai tehnyt jotain "todella kesäistä"? Mitä lajia haluaisitte vielä kokeilla?