sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Caminito del Rey - "Maailman vaarallisin vaellus"

Vaikka ainakin täällä Etelä-Suomessa ollaan saatu nauttia jo upeista talvikeleistä sekä marraskuun harmaudesta, niin palataan täällä blogiin vielä hetkeksi ihanaan lokakuun alun Espanjan matkaan. Vietimme hyvässä seurassa oikein ihanan ja lämpimän viikon Aurinkorannikolla vuoropäivin löhöillen ja reissaten. Meillä oli auto käytössä, joten pääsimme hyvin liikkumaan eri paikkoihin. Jo matkaa varatessa oli selvää, että halusimme mennä tsekkaamaan 2015 keväällä uudelleen avatun, "maailman vaarallisimmaksi vaellusreitiksi" kutsutun Caminito del Reyn vaelluksen. Vaellus on melko suosittu ja koska reitille otetaan vain 600 kävijää päivässä, pitää sinne varata liput etukäteen tiettyyn aikablokkiin. Lippu maksaa 10€/naama, joten pienen summan joutuu pulittamaan, mikäli reitille haluaa.



Vaellusreitin historia on kiinnostava. Alunperin reitti on rakennettu jo 1900-luvun alussa, jolloin sitä käytettiin Gaitanesin rotkon ylittämiseen. Polku kulkee pitkin rotkon ja kallion seinämiä ja aikanaan siinä ei ollut mitään kaiteita, vaan reitiltä on ollut turvaton, jopa satoja metrejä korkea pudotus rotkoon. Vuonna 2000 reitti suljettiin useiden kuolettavien onnettomuuksien jälkeen. Reitti oli pitkään suljettu, mutta avattiin vuosien kunnostamisen jälkeen uudelleen maaliskuussa 2015. Uusittu reitti on turvallinen ja kulkee osittain vanhaa reittiä myötäillen eli rotkon seinämiä pitkin. Vanha reitti on hienosti jätetty ennalleen, jotta sitä pääsee kauhistelemaan oman turvallisen kävelyn aikana. Sen verran rappeutunut tuo vanha reitti on, että ei ihmekään, että vaellusreitti on päätetty aikoinaan sulkea.

Caminito del rey on pisteestä toiseen pisteeseen kulkeva vaellus, joka ei siis ole rengasreitti. Lipunoston yhteydessä on mahdollista ostaa myös paluumatkalle lippu bussikyytiin 1,5€ hintaan. Meidän lähtömme tapahtui pohjoiselta portilta, jonne oli helppo lähestyä autolla. Jätimme auton parkkipaikkaan ravintolan lähelle. Parkkis oli pieni, mutta vielä aamulla siellä oli hyvin tilaa. Parkkimaksu oli 2€. Lähdimme kävelemään muutaman kilometrin matkan varsinaisella lähtöportilla. Kävely oli helppoa ja hyväkulkuista. Reitin alussa oli tunneli, joka oli todella hurja, kun piti mennä monta sataa metriä kapeaa ja ahdasta tunnelia pitkin pimeässä. No, siitä selvittiin ja päästiin loppuaika nauttimaan hienoista maisemista. Alla kulki koko ajan joki, jonka vartta pitkin reitti kulki. Olimme lähtöportilla hyvissä ajoin liian aikaisin, mutta pääsimme lähtemään aiemman ryhmän mukana varsinaiselle noin kolmen kilometrin vaellusosuudelle.



Portilla saatiin kypärät päähän ja kerrattiin turvallisuussääntöjä. Vaikka lähdimme porukassa porteista etenemään, niin porttien sisällä reitillä saisimme edetä juuri niin hitaasti tai nopeasti kuin haluamme. Puolen tunnin välein tapahtuvat lähdöt ovat vain tarkoituksena porrastaa ihmismassat reitillä, sillä polku on melko kapeaa koko matkan ajan. Reittihän on laudoitettu suurimmalta osalta kallion reunaan, joten se on hyvin erilainen, kuin mitä muissa vaeltamissani reiteissä. Näkymä rotkoon ja vuorille oli koko ajan sanoinkuvaamattoman upea ja pudotus alas oli jopa satoja metrejä, joten hurjaa oli kävellä siinä, vaikka turvallinen olo olikin koko ajan. Etenimme hitaasti maisemia ihaillen koko matkan. Puolivälissä matkaa pidimme evästauon. Rotko toimi muuten tuulitunnelina, joten kuuma ei reitillä päässyt tulemaan. Toisinaan tuntui, että pää lähtee irti.




Lopulta varsinainen Caminito del Reyn vaellus ei ole kovin pitkä, noin 3-4 kilometriä. Kokonaismatkaksi meillä tuli 9 kilometriä autolta bussikyyfitykseen. Vaellusreitin lopussa oli riippusiltaylitys, joka oli mieleenpainuva. Oli jännää päästä vihdoin ylittämään rotko sen sijaan, että kävellään sen vieretystä. Vaellus ei ollut fyysisesti raskas, ainakaan pohjoisesta etelään kuljettaessa. Reitti vietti alaspäin koko matkan ajan, joten toiseen suuntaan tilanne voi toki olla eri. Päätöspisteessä oli myyntikoju ja kypärien palautuspiste. Paluukyydin pysäkin löytäminen ei ollut aivan helppoa El Chorron kylässä, mutta ystävälliset työmiehet auttoivat meitä. Jotain opasteita voisi kuitenkin olla, sillä moni vaeltaja tarvitsee bussikyydin takaisin parkkipaikalle. Vaellus oli ainutlaatuinen kokemus ja maisemat taas omaa luokkaansa. Voin suositella lämpimästi tätä reittiä, jos liikkuu etelä-Espanjan suunnilla. Tämä sopii hienosti vaelluskohteeksi porukalle, jossa kaikilla ei ole niin kova kestävyyskunto, sillä hitaasti edetessä tämä ei suuria ponnisteluita vaadi. Malagasta ajaa reilu tunnin verran pohjoiseen lähtöpaikkaan. Me yhdistimme tämän maaseutumatkailun upeaan Rondan kaupunkivierailuun!

Oletko käynyt Caminito del Reyssa? Mitkä on sun mielestä Andalusian parhaat paikat? Entäs lempparivaellusreitit maailmalla? :)

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Niin ihmeellinen marraskuu

Eletään jo marraskuun viimeistä kokonaista viikkoa. Tämä marraskuu on ollut kummallinen; Ensi-lumen sataminen aikaisemmin kuin vuosikausiin, Etelä-Suomen oleminen maan lumisin paikka sekä lumen äkillinen sulaminen ja katukuvan palautuminen harmaaseen, mutta niin perinteiseen marrasmaisemaan. Jos multa kysytään, olisin mieluusti pitänyt lumen ja pakkasen marraskuusta maaliskuuhun asti. Mutta koska säätiedotteisiin ei voi vaikuttaa, on meidän vain täällä Suomessa totuttauduttava synkkiinkin aikoihin. Onneksi marraskuussa alkaa jo näkyä jouluvaloja pihoilla ja ikkunoissa, sillä valot luovat kaunista tunnelmaa pimeydenkin keskelle. Joulukuu menee yleensä aina äkkiä, vaikka jouluaattoa ei enää samalla tavalla odotakaan kuin pikkulapsena. Tammikuussa viimeistään saadaan pysyvät lumikelit, ainakin näin toivon hartaasti.

Olin niin intona viikon kestäneestä lumisuudesta. Oli ihanaa, kun illallakaan ei ollut niin pimeää, vaan lumi toi valoisuutta ja antoi luonnolle kauniin päällyskuoren. Minua ei edes harmittanut putsata lumia auton päältä, skrapata ikkunoita ja jumittaa Kehä 1:n ruuhkassa entistä pahemmin, koska olin vain niin iloinen lumesta. Juoksualustana lumi on miellyttävän pehmeä ja pito on hyvä, ja pakkasella on raikasta ulkoilla muutenkin. Ja vaikka en kolme vuotta sitten olisi uskonut tätä sanovani; parasta lumessa oli hiihtokauden avaus. Meillä Helsingissä on melkoisia latukunnostajia, kun päästiin nauttimaan luonnonlumista kilometrien mittaisten baanojen verran. Koko Helsingin keskuspuisto oli täynnä latuja, joten kymmenien kilometrien lenkki kiertämättä samaa latua olisi onnistunut. Minä tyydyin reilu kympin hiihtolenkkiin Pitkäkosken majalta lähtien kohti Paloheinää ja takaisin. Oli niin talvinen fiilis, kun lunta oli puissa ja maassa kunnolla. Minä olen niitä fiilis-hiihtäjiä, jotka eivät kuitenkaan pääse samaan tunnelmaan tykkilumilatua kiertäen. Mietin mielessäni, kuinka kaunista Helsingissäkin loppujen lopuksi on, vaikka aika ajoin ajattelenkin negatiivisesti nykyisestä kotikaupungistani. Tunnin hiihtolenkki taittui nopeasti ja olin niin onneissani, sillä hiihto on hieno laji. Hiihto sujui tällä kauden avaavalla lenkillä omalla mittapuullani hienosti; en kaatunut kertaakaan, pitopohjasukset toimi moitteettomasti muutaman asteen pakkasessa ja alan olla muutenkin vapautuneempi suksien päällä. En pelkää enää laskea pieniä mäkiä ilman latua ja osaan muutenkin hallita sukset paremmin. Hiihtäminen oli niin kivaa! Mutta onneksi toisaalta tyydyin vain kympin lenkkiin, sillä seuraavana päivänä ja vielä muutama päivä hiihdon jälkeenkin lonkankoukistajat olivat jumissa! Hah. Sama juttu kuin keväisin ekojen pyöräreissujen jälkeen, jolloin pakarat ilmoittavat selkeästi itsestään.


Lumiset hiihdot ja sen jälkeinen ennuste...

Tämän viikon harmaudessa ja synkkyydessä ei uskoisi, että reilu viikko sitten hiihdin tosiaan luonnonlumilla. Lumet sulivat nopeasti, harmaus tuli vasten kasvoja ja kovaa. En voi väittää vastaan, että ei olisi harmittanut. Niin lumien sulaminen, hiihdon loppuminen yhtä nopeasti kuin se alkoikin, totaalinen pimeys ja maiseman muutos. Mieli on ollut jotenkin hieman apeampi tuon muutoksen jälkeen, vaikka todellisuudessa nyt palasimme siihen normaaliin viime vuosien marrassäähän. Sitä oli jotenkin niin innoissaan lumesta, kun kerta sitä meille tarjottiin etuajassa. Ja sitten vietiinkin pois, kuin tikkari lapsen suusta. No, ei ole auttanut kuin sopeutua uudelleen tähän pimeään vuodenaikaan. Satu listasti omassa blogipostauksessaan hyviä vinkkejä kaamostaistelua vastaan ja voin allekirjoittaa täysin kaikki väitteet. Etenkin unentarve on itsellä todella suuri verrattuna kesäaikaan. Onneksi iltaisin todella väsyttää, ettei tarvitse väkisin raahautua sänkyyn. Huomaan, että arkipäivät kulkevat aika samalla kaavalla: työt, treeni, ruoka, jakso lempparisarjaa, nukkumaan. Eikä siinä oikeastaan mitään huonoa ole. Kaamosaikaan ei paljon ole energiaa suunnitella arjen keskelle spesiaalia ohjelmaa, vaan on hyvä antaa tilaa niille asioille, jotka varmasti tuovat enemmän energiaa kuin kuluttavat sitä. Toisaalta olen myös aikamoinen kotihiiri, joten on mukavaa kun voi ihan "luvan" kanssa linnottautua iltaisin kotisohvalle.

Treeni on kuitenkin sellainen, josta on syytä pitää kiinni myös pimeänä aikana. Kun sitä tekee lempeästi ja armollisesti, niin väitän sen tuovat enemmän energiaa kuin ottavan. Ainakin itselleni liikunta on sellainen arjen piristeruiske ja monipuolisuus pitää motivaation yllä myös näillä pimeillä keleillä. Mulle ulkoliikunta on suurta endorfiiniryöppyä ja en ole vielä kokenut sisäliikunnasta samanlaisia fiiliksiä kuin ulkoliikunnassa. Kun vietän päivät sisällä tietokoneen ääressä, on todella tarpeellista saada raitista ilmaa vastapainona. Pyrin useasti käymään ulkona myös ennen sisätreenejä, esimerkiksi ennen salibandytreenejä käyn lämmittelylenkillä, vaikka emme joukkueena sitä teekään. Sisätreenit sujuu yleensä paljon paremmin, kun aivot ovat saaneet tuuletusta! Pimeällä juokseminen ei ole sen ihmeellisempää kuin valoisallakaan, tai itseasiassa pimeässä juoksemisessakin on oma tunnelmallinen puolensa. Maanantaina tehtiin Annan kanssa vetotreeni pimeällä juoksuradalla. Oli sekin aika pöhköä toimintaa, mutta niin siistiä! Lamppulenkit pimeillä poluilla on mun suosikkeja, mutta sitä en uskalla yksikseni harrastaa. Taidan pelätä pimeää kuitenkin. Muuten pimeällä juoksemaan lähteminen on yleensä se vaikein rasti. Kun ei tekisi millään mieli pimeään ja märkään. Siinä sisällä lämpöisessä istuessa kun ei tajuakaan sitä ulkoilman piristävää vaikutusta. Jos siitä saisi palasen napattua sohvalle, niin motivaatiota ei tarvitsisi kaukaa hakea.


Maanatainen intervalli verkkoineen Suunto Spartan -kellossa.
** Mittari saatu lainakäyttöön blogin kautta **

Eilen kaivoin myös pyörän takaisin varastosta ja polkaisin töihin. Ei ollut kovin maireeta polkea pimeässä töihin ja pimeässä takaisin, mutta työpaikalla huomasin kyllä herääväni paremmin tähän päivään kuin autolla tai bussilla liikkuen. Kelikin oli lämmin ja pieni tihkusadekaan ei menoa haitannut. Oikeastaan vähän jo harmittelen, etten pääse aikataulusyistä polkemaan tällä viikolla muina päivinä. Mutta toivottavasti ensi viikolla ehdin taas - ellei sitten ole jo hiihtokelit tulleet takaisin. En laittaisi pahitteeksi siitäkään! Aina voi keksiä keliin sopivia liikuntoja ja se monipuolisessa treenissä ja leppoisessa asenteessa on parasta. Ei haittaa vaikka olisi kuinka ihmeellinen marraskuu!

Miten teidän marraskuu sujuu? Taisteletteko kaamosväsymystä vastaan vai onko mennyt helposti? Kuinka moni on vielä mukana coreputkessa? ;) Minä oon! Energistä marraskuun loppua kaikille!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kaikille avoin polkujoulujuoksu 3.12 klo 10


Järjestämme bloggaajaporukalla Candy on the Run -blogin Karoliinan ja Juoksuaskeleet-blogin Satun kanssa yhteisen kimppalenkin Espoon poluilla joulukuun ensimmäisenä lauantaina 3.12 klo 10 alkaen. Lähtöpaikkana on Pirttimäen kahvilan edusta osoitteessa Kunnarlantie 110. Tarkoituksena on juosta kevyellä vauhdilla noin 10 kilsan lenkki Pirttimäen upeilla poluilla. Kaikki ovat enemmän kuin tervetulleita viettämään mukavaa ja reipasta lauantaiaamupäivää meidän kanssa metsään, sillä tämä polkujuoksu ei ole kilpailu, vaan porukkalenkki. Pidämme kaikki mukana porukassa rauhallisella vauhdilla ja taukoja pidellen. Muistathan, että poluilla juokseminen on hitaampaa, joten varaathan tarpeeksi aikaa lenkin kiertämiseen.

Inspiraationa polkujoulujuoksuun toimii Joulujuoksu, jonka varsinainen tapahtuma on meidän kimppalenkin kanssa samana päivänä 3.12. Jos et pääse iltapäivällä Finlandia-talolle tai tahdot vaihtoehtoisesti juosta poluilla meidän seurassa, niin suuntaa aamupäivällä Pirttimäkeen. Reippaimmat tietysti lämmittelevät meidän lenkillä ja suuntaavat iltapäiväksi varsinaiseen juoksuun. Olisi kivaa, että meidän polkujuoksussa moni olisi pukeutunut tonttulakkiin ja Oma Joulujuoksu -sivulla hyväntekeväisyyteen lahjoittaneet voivat lisäksi tulostaa itselleen juoksunumeron rintaan. Hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen tai edes tonttulakkiin pukeutuminen ei ole välttämätöntä osallistuakseen lenkillemme, vaan toivomme kaikkien halukkaiden rohkeasti tulevan mukaan!

Lenkin jälkeen voimme jäädä kahvittelemaan Pirttimäen kahvilaan, joten varaathan pientä taskurahaa mukaan. Pääsemme heti yhdessä paikkaamaan lenkin aiheuttamaa energiavajetta ja lämmittelemään kahvikupposen äärellä. Suosittelen ottamaan vaihtopaidan ja -kengät mukaan, ja vaihtamaan ne päälle ennen kahvittelua. Vaikka olemme sisällä, voi kylmyys yllättää nopeasti lenkin jälkeen. Olisi mukavaa tutustua teihin blogiemme lukijoihin, joten toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle. Lenkille kannattaa pukea normaalit lenkkeilyvaatteet sekä säähän sopivat kengät. Metsässä voi näin loppuvuodesta olla erittäin märkää, liukasta tai lumista, joten parhaiten jalkaan sopii nastakengät tai polkujuoksuun suunnitellut kengät. Jokainen juoksee tapahtumassa omalla vastuulla. 

TERVETULOA LENKKEILEMÄÄN ILOISEEN SEURAAN!

Tapahtuma löytyy myös Facebookista. Käy klikkaamassa itsesi mukaan! Olethan sä mukana? :)

tiistai 15. marraskuuta 2016

Ylöjärven yössä - Tampere Yö-rogaining 2016


Yöpuhde ;)

Perjantaina oli taas yksi vuoden kohokohdista kun oli rogainingia tarjolla Tampereen seudulla. Noita pitkiä rogaining tapahtumia ei ole liikaa, joten usein noihin tulee lähdettyä tiimiparini Tiinan kanssa edustamaan Hihhuleita. Meidän lemppareita on pitkät matkat, joihin itse lasken kaikki 8 tuntia tai pidemmät sarjat. Niissä pääsee jo kunnolla rogainingin makuun, eikä kiireen tunnetta ole heti alusta lähtien, kuten lyhyemmissä sarjoissa tuppaa olemaan. Tämä Tampereen yörogaining oli minun seitsemäs pitkä rogaining, kun takana on muun muassa pari 12 tunnin Salpausrogainingia sekä viime kesän Someron SM-rogaining (24h). Lisäksi olen ottanut eri kokoonpanoilla osaa lyhyempiin rogaining-kisoihin, joista lyhin on ollut tunnin mittainen yksilökilpailu Sipoonkorvessa.

Tampereelle lähdimme tänä vuonna hyvillä mielin, sillä viime vuonna olimme myös mukana tässä laadukkaassa tapahtumassa, joten tiesimme mitä on luvassa. Tänä vuonna kisakeskus oli Ylöjärven liikunakeskuksessa, joten suuntasimme sinne Tiinan kanssa suoralla bussilla Helsingistä. Hieman tiukka bussiaikataulu kostautui, ja lopulta olimme perillä vasta varttia yli kahdeksan, jolloin karttojen jako oli jo täydessä käynnissä. Tilaa sisällä oli riittävästi kaikille lähes 600 kisaajalle, joten otimme joukkueena vain omaa tilaa urheilukentän lattialta ja aloimme hahmottaa karttaa. Aika pian saimme jo mietittyä meidän mielestämme parhaimman suunnan lenkillemme, eli suuntasimme sinne, jossa oli paljon isoja pisteitä tarjolla. Rogainingissahan kaikki rastit ovat eriarvoisia, ja meitä toki kiinnosti suurimmat pisteet. Hieman hienosäädimme reittiämme ja pääsimme aika hyvään tulokseen nopeassa ajassa. Klo 21.15 olimme karttojen kanssa valmiina, ja vielä oli hyvin aikaa valmistella juoksureppu eväineen ja vaihtovaatteineen sekä laittaa tarvittava vaatetus päälle ulos. Minä kävin myös leimaamassa yhden mallirastin kisakeskuksen pihalla, jotta tiesimme että kännykkäleimaus toimii. Tällä kertaa käytimme NFC-leimausta, joka toimi kuin unelma rasteilla. Sonyn akku kesti pakkasessakin hienosti, joten mobiilileimauksessa ei ole mitään ongelmaa mielestäni.


Rasti. Leimaaminen tapahtui kännykällä joko NFC-lukijalla tai QR-koodilla.

Viittä yli kymmenen illalla pääsimme lähtemään liikkeelle fillarisarjan jälkeen. Useampi sata valopäätä hajaantui eri rasteja kohti ja pian huomasimme juoksevamme ihan yksin pimeydessä. Tampereen rogainingissa on se hyvä puoli, että paljon reittejä menee maantielläkin, joissa on katuvalot, joten saa säästettyä otsalampun akkua sammuttamalla lampun näillä pätkillä. Valtaosa rasteista oli kuitenkin ihan oikeasti metsässä tai pienillä teillä, joten suunnistamaankin pääsi. Alku tuntui vähän kohmeiselta, sillä pakkasta taisi olla lähemmäs kymmenen astetta lähdössä. Rastit löytyivät kivasti, mutta aika pian huomasimme, että juomaletkumme olivat jäässä, vaikka kuinka olimme yrittäneet puhaltaa ne tyhjäksi nesteestä. Siinä sitä oltiin ilman nesteitä, 7 tuntia jäljellä kisaa. Ei hymyilyttänyt kauheasti, mutta päätimme jo tässä vaiheessa, että reitin keskivaiheilla olevaan ABC:hen on pysähdyttävä ostamaan juomaa. Tiinalla oli onneksi rahaa mukana, itsehän en ollut lainkaan tajunnut. Matka ABC:lle sujui kivasti, joskin pikkaisen hitaasti rasteja poimien. Muutamassa kohdassa teimme pieniä virheitä, joiden ansiosta olimme teiden sijaan pikkupoluilla, mutta pääosin kaikki sujui hienosti. Noin kolmen tunnun taivalluksen jälkeen saavutimme ABC:n ja teimme huoltotoimenpiteet ja ostimme Gatoradea. Pohdimme loppureittiä, ja onneksi rohkeasti päätimme pitäytyä alustavassa suunnitelmassa, vaikka pikkaisen saatoimme siitä olla myöhässä. Olotila oli kuitenkin hyvä ja luotamme jo monen pitkän kisan jälkeen omaan kuntoomme, että uskalsimme jopa lähteä ajallisesti puolen välin ylitettyä lähteä hakemaan kahta isoa rastia (7Ö ja 9L) vieläkin kauempaa. Tämä osottautui hyväksi päätökseksi, sillä lopussa olisi ollut varaa tulla suorempaakin pois. Tällaisia rohkeita päätöksiä emme ole aina uskaltaneet tehdä, ja siksi välillä rogaining-kisoissa loppuun on jäänyt turhan paljon aikaa tai olemme tehneet turhaa siksakkia lisäpisteiden toivossa.


Hihhulit rastilla 7Ö, klo 2.15 ;)
Kuva: Jari Kaaja

Koko rogainingin toinen puolisko meni hyvin. Teimme ABC:lta lähtiessä amatöörimokan ja suora meni pitkäksi ja kiertoa rastille tuli varmaan parin kilsan verran. No, sellaista sattuu, varsinkin kun nostelimme lämpöä tauon jälkeen. Muutoin haimme suunnilleen kaikki ne rastit, jotka suunnittelimmekin ja lopussa oli vielä intoa lähteä hakemaan kahta viimeistä rastia kisakeskuksen läheisyydestä. Meillä ei ollut mitään ihmeempiä ongelmia missään vaiheessa, vaikka nestetankkaus jäikin odotettua pienemmäksi. Jalat toimivat hyvin ja koko matkan etenimme tasaisen tappavaa vauhtia. Saimme jopa ihmetyksiä fillarisarjalaisilta siitä, kuinka hyvin meidän jalat nousivat vielä seitsemän tunnin jälkeenkin. Hymy aina nousee korviin moisista kehuista, varsinkin kun eivät ne jalat nyt täysin tuoreetkaan enää tuossa vaiheessa olleet. Pitkien kisojen kokemuksella on vain tottunut liikuttamaan jalkoja eteenpäin vaikka niihin olisikin painoa tullut lisää. Rogainingin raskain yksittäinen osuus oli Mustavuoren laskettelurinteelle nousu. Irtolumi vain valui pois jalkojen alta, joten nousu oli todella rankka pohkeille. Huipulla odotti sentään 9 pisteen rasti, jes! Muutoinkin maastossa oli melko paljon korkeuseroja, joten ihan kevyt ei reitti tänä vuonna ollut. Toisaalta Ylöjärvellähän on upeaa harjumaastoa pidemminkin tarjolla, joten sinne olisi mukava päästä joskus ihan päivänvalossakin ihastelemaan. Vaikka yöllä taivaltaminen on tunnelmallista, niin ei otsalampussa maisemia samalla tavalla ihailla. Jännää yötapahtumissa on kuitenkin se, että varsinaisesti reissun aikana ei väsytä. Toki olo on kummallinen valvomisen myötä, mutta väsähdys tulee vasta maalissa, suihkun jälkeen.


Näkymä Mustavuoren päältä kohti Nokiaa.

Hihhulit saavuttivat maalin ajassa 7.43, ja kilsoja tuli mittariin 45. Nousumetrejä oli yli 700. Tuloksissa ylsimme tossusarjassa noin sijalle 27/94, tosin tällä hetkellä tulospalvelu ei toimi ja korjauksia tulee vielä vähän väliä. Edelleenkään tuloksella ei ole näissä karkeloissa juuri painoarvoa, vaan keskiössä on mahtavat elämykset pimeydessä, hieno liikunnan riemu sekä itsensä ylittäminen kaikilla tavoin. Koska kilpailu käytiin yöaikaan, on palautuminen varsinkin univajeesta vielä kesken. Mutta olen sitä mieltä, että valvominen on todellakin tämän seikkailun arvoista!!!


Hihhulit maalissa, jee!


Kisakartta

Todellakin kannatti taas mennä hieman mukavuusalueen ulkopuolelle. Rogainingit on hienoja tapahtumia ja yössä on tunnelmaa. On mahtavaa juosta rastien perässä koko yö, kun rogaining antaa jokaiselle askeleelle oman spesiaalin merkityksensä ja tekee juoksusta todellakin hauskaa! Suosittelen kokeilemaan!

Oliko joku muu Tampereen yö-rogainingissa? Mitä piditte? :) Voisitteko kuvitella viettäväsi pakkasyön ulkona liikkuen? 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Sporttaillaan 4v ja oivalluksia :)

"Hei, olen 25-vuotias sporttihenkinen nainen, jonka erityisiä kiinnostuksen kohteita, mitä liikuntaan tulee, on juokseminen, ryhmäliikunta, salitreenailu ja pallopelit! Olen koko ikäni harrastanut pallopelejä, ensin jalkkista ja sitten sählyä, joten yksilölajit tulivat kuvioihin paljon myöhemmin! Nykyisin ne ovat selvä intohimoni!"

Näin kirjoitin blogiini 12.11.2012 eli reilu neljä vuotta sitten. Olin päättänyt aloittaa blogini pitämisen, jotta saisin jauhaa rakkaasta liikuntaharrastuksista niille, joita asia todella kiinnostaa. Nykyisin blogini on paljon muutakin kuin pelkkää puhdasta liikuntaa, sillä esimerkiksi haluan jakaa täällä rakkautta ulkoilua ja luontoa kohtaan, arkisia helmihetkiä tai pohdintoja, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä ajatuksia sekä toki niitä liikuntahurahduksia. Mä olen aina pitänyt blogiani tärkeänä paikkana itselleni, sillä tänne on hyvä kirjoittaa omia ajatuksia auki. Olen myös löytänyt täältä samanhenkistä porukkaa (osan jopa ihan irl-elämäänkin!), joiden kanssa on mukava vaihdella mielipiteitä eri asioista ja tsempata toisia liikkumaan. Liikunta on kuitenkin itselleni yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. En voisi kuvitella elämääni ilman liikuntaa, sillä niin paljon iloa, energiaa ja elämyksiä se minulle antaa. Sellaisia elämyksiä, joita muistelen vielä kiikkustuolissa vanhana.


Blogini ensimmäisen postauksen kuva

Blogin kirjoittamistahti on hidastunut selkeästi. Varsinkin viime aikoina olen harmitellut vuorokauden tuntimäärän vähyyttä. Toki ei se huono juttu ole, jos arjessa on niin paljon elementtejä, etten ehdi blogia päivittämään. Ehkä myös nykyisin arvostan kotona "nollaamista" sen verran enemmän kuin aiemmin, että en osaa ensimmäisenä kotona olla blogiin päivittämässä. Blogiin kirjoittaminen vaatii aikaa, koska haluan panostaa teksteihin enkä vain hutasta niitä ulos. Siksi kirjoittelen nykyään harvemmin, mutta missään nimessä en halua lopettaa blogin pitämistä. Toivottavasti te lukijat jaksatte kulkea mukana vielä jatkossakin, vaikka päivitystahti on väljempi. Vuorovaikutus on kuitenkin blogin parhaita puolia ja syitä, miksi jatkan jaksaa kiireenkin keskellä.

Ajattelin tämän synttäripostauksen mukana vastata minulle osoitettuun #oivalluksia haasteeseen, johon sain haasteen Kantapääopistossa-blogista. Haastehan on seuraava:

Oivalluksia-haaste eli #oivalluksiahaaste

"Poimi puhelimesi kätköistä 10 (tai itsellesi sopiva määrä) kuvaa, jotka spontaanisti herättävät ajatuksia. Pikku oivalluksia tai muuta jakamisen arvoista. Kuvien laadulla ei nyt ole väliä vaan sillä, mitä niistä haluat kertoa. Lyhyesti - lause tai kaksi/kuva riittää, varsinkin jos kuvia on paljon. Voihan niistä kiinnostavammista tehdä vaikka omat postauksensa. #oivalluksiahaaste"


Puhelin on täynnä ruokakuvia. Ruuanlaitto on mulle arjen parasta puuhastelua. Tykkään panostaa ruuan makuun ja laatuun. Kokkaaminen on mulle sydämen asia. Hyvä ruoka on suurta nautintoa ja parasta on tietysti kokata muilekin ja jakaa ruuan ilo yhdessä ruokapöydän ääressä. Tässä kuvassa toinen oivallus on leipä: mun vatsani ei oikein pidä ruisleivästä vaikka itse rakastan sen makua. Onneksi 100% kauraleivät on terveellisiä ja erinomaisen makuisia, kuten vaikka tämä Lidlin paistopisteen kotimainen luomukauraleipä.


Tästä kuvasta oivallan, että liikunta todellakin antaa minulle sitä iloa. Varsinkin, jos saan liikkua ulkona. Mä en voisi kuvitellakaan että harrastaisin lajia, jossa ollaan vallan sisällä. Ulkoilma piristää työpäivän jälkeen ja olo on aina energinen. Parasta päännollausta on juosta heti töistä kotiin tai työpäivän jälkeen lenkki. Toinen oivallus on se, että olen oikeasti ollut todella iloinen lumesta nyt marraskuussa. Lumi tuo valoa ja kauneutta synkkyyden keskelle.


Oivallan tästä kuvasta, että mun suurin menoerä on urheiluvaatteet ja -varusteet. Viimeisin ostokseni on nämä Sarva Xero -nastakengät talvilenkkeilyyn. Mä ostan harvemmin normivaatteita tai meikkejä, mutta urheiluvarusteisiin menee säännöllisesti rahaa. Hups! :D


Tämän kuvan oivallus on rakkaus lapsuuden maisemia kohtaan. Turku on minulle se todellinen kotikaupunki, vaikka en siellä varsinaisesti ole asunut kuin vuoden elämästäni (naapurissa kyllä sitäkin enemmän). Mulla ei ole mitään siteitä Helsinkiin, nykyiseen kotikaupunkiini, jos ei lasketa niitä rakkaita ihmisiä, joita täällä on. Helsingissä mua ärsyttää sen suuruus, pitkät välimatkat, ruuhkat ja ihmispaljous. Turku on paljon paremman kokoinen, kaunis ja yhtä merellinen kaupunki kuin Helsinkikin. Toivoisin joskus vielä asuvani Turussa, lenkkeileväni Aurajoen rantaa pitkin ja hakevani kauppatorilta vihanneksia ja marjoja. 


Livemusiikki on mulle tärkeää. Mulla on vain kourallinen bändejä, jotka on niin hyviä tai olen kuunnellut niin paljon, että haluan käydä keikalla. Mutta sitten kun niille keikoille pääsen, ovat ne mun tähti-iltoja. Nautin tunnelmoinnista musiikin tahdissa, nautin katsoa bändin soittamassa intohimoisesti ja nautin laulaa yhdessä muiden fanien kanssa biisejä. Tämä kuva on Biffy Clyron keikalta viime kuussa. Tuo ilta oli ainutlaatuinen monestakin syystä. <3


Mä en pelästy, vaikka polkulenkillä tulisi pari vetolossia väliin. Mä tykkään haasteista ja seikkailuista ja tämän kuvan oivallus on ehdottomasti se, että nautin kaikesta, mitä saan tehdä ulkona omalla keholla. Elämä on seikkailu, todellakin. 


Viimeinen oivallus on eväät. Mä tykkään tehdä eväitä töihin, ja 90% päivistä syön omia eväitä. Mä olen pihi ihminen, ja omien eväiden syöminen yksinkertaisesti tulee halvemmaksi. Lisäksi annoskoot pysyvät sopivina ja rasiassa on pääsääntöisesti jotain terveellistä ja sataprosenttisesti maukasta ruokaa. Eväiden teko ei ole hankalaa, kun yleensä rasiaan päätyy edellisen päivän jämiä. Tässä kuvassa eväänä on bataatti-feta-kvinoasalaattia, namnam.

Viikonloppu on taas ollut elämyksien täyteinen ja mahtava! Perjantaina olin rogaamassa Tampereen yössä, mutta palaan siihen paremmin myöhemmin. Muuten juhlimme isänpäivää ja tänään olimme isolla porukalla hohtominigolffaamassa ja syömässä. Toivottavasti muidenkin isänpäiväviikonloppu on mennyt kivasti. 

Onnea vielä blogilleni 4-vuotispäivänä! Hurraa!! Kiitos teille lukijoille!

Millaisia oivalluksia kuvistani teille tuli? Oliko teillä mukava viikonloppu? :)

tiistai 1. marraskuuta 2016

Marraskuun coreputki

Marraskuu, Marrasputki. Aika monet juoksupiireistä tietävät, mistä tuossa haasteessa on kyse. Tarkoituksena on juosta vähintään 25 minuutin lenkki ulkona joka päivä. Jos ei saa juostua lenkkiä, putoaa putkesta. Mä en ole koskaan ottanut osaa tuollaiseen haasteeseen, enkä koe sitä omaksi nytkään. Mä pelkään, että jopa 25 minuutin päivittäisestä juoksulenkistä saan stressiä aikaiseksi itselleen ja pelkään myös, etten osaa pitää lenkkiä tarpeeksi kevyenä ns. lepopäivinä, ja siten kuormitus nousee liikaa. Ideana marrasputki on hyvä, mutta toteutuksena se ei kaikille sovi. Kannustan silti jokaisena päivänä ulkoilemaan edes tuon 25 minuuttia, sillä se virkistää. Meillä onneksi työpaikalla on päiväkävelymahdollisuus, eli niinäkin päivinä, kun olen toimistolla pelkästään, voin käydä 10-20 minuutin kävelyllä sallitusti. Ja pian, joulukuun palkassa meille maksetaan jopa bonusta - euron per kävelty kilsa! :)

Ulkoilua siis tulee harrastettua kävelyn puolesta, joten päätin ottaa marraskuussa oman putkeni, jossa vahvistetaan heikointa osa-aluettani: lihaskuntoa. Ja tällä kertaa haluan panostaa keskivartalon lihaskuntoon. Mielestäni hyvä keskivartalon hallinta on tärkeää lajissa kuin lajissa, ja sitä pitäisi treenata useana päivänä viikossa. Ja kun puhun treenaamisesta, niin en tarkoita, että joka kerta pitäisi mennä salille ja tehdä lisäpainoilla vatsalihaksia. Ehei, vaan niitä voi tehdä muutamankin toiston aina lenkin jälkeen kotona, tai ennen iltapesua. Haluankin omalla coreputki-haasteellani kannustaa itseäni tekemään lähes päivittäin jotain keskivartaloa tukevia liikkeitä. Minä olen meinaan laiminlyönyt keskivartalon lihaksiston tärkeyttä, ja haluan kääntää keulan suuntaa tässä asiassa.



Tavoitteena käsilläseisonta...? ;)

Marraskuun coreputken säännöt
  • Tee joka päivä vähintään 50 keskivartaloliikettä
  • Liikkeitä voi tehdä useita samana päivänä (kunhan yhteensä  väh. 50)
    • Vatsarutistukset
    •  Lantionhallinta (lantionnostossa jalan ojennus)
    • Pakararutistukset jumppapallolla
    • Vinot vatsalihakset (Russian twist, tai kiertovatsat)
    • Selän ojennukset
    • Punnerrukset
    • Hidas vuorikiipelijä
    • Kylkilankku + kurkkaus kainalosta
    • Keksitkö lisää? :)
  • Joka viidentenä päivänä (5.11, 10.11 jne.) perusliikkeiden lisäksi tee lankku
    • Alkaen 1min lankusta, ja kasvatetaan aikaa viidellä sekunnilla joka kerta
    • Haasteen viimeisenä päivänä 30.11 tee niin pitkä lankku, kuin pystyt!
Veikkaan, että haaste ei ole fyysisesti kova - eikä se ole tarkoituskaan! Tarkoituksena on opetella tekemään lyhyitä lihaskuntoharjotteita koska ja missä vain, ottaa tavaksi siis.

HAASTAN KAIKKI MUKAAN!! OTATKO HAASTEEN VASTAAN? :)
Haaste alkaa tänään ja jatkuu läpi marraskuun. Älä putoa kelkasta pois.

Kuinka moni on mukana? Tai oletko mukana jossain muussa marraskuun haasteessa? Niitä tuntuu riittävän tässä kuussa, mutta se on hyvä vain. Marraskuussa taistellaan todella kaamosta vastaan, ja kaikki tsemppi ja apu on tarpeen!