lauantai 29. marraskuuta 2014

Kuvia kesästä

Suvilla oli joku aika sitten blogissaan postaus, jossa hän muisteli seitsemällä kuvalla viime kesää ja niitä huippuhetkiä. Mulla jäi aika paljon bloggailu vähemmälle kesällä, ja varsinkaan muista ihanista hetkistä, kuin liikuntajutuista en kirjoitellut. Onkin tälleen pimeänä marraskuun iltana ihana palata muutaman kuvan turvin viime kesän ihaniin hetkiin.

 

Juhannus ystävien kanssa Savitaipaleella oli maailman rentouttavin <3


Tyttöjen viikonloppu kesäkuussa sisälsi muun muassa brunssin Sandrossa ja Suomenlinnan visiitin.


Aktiiviloma Itävallassa oli yksi loman kohokohtia


Käytiin telttailemassa Pihlajasaaressa


Rentouduttiin lomalla maalla kaikessa rauhassa


Pääsin veneajelulle <3


Käytiin tyttöjen reissulla Tallinnassa

Kesällä tapahtui paljon muutakin ihanaa, jotka eivät näihin kuviin mahtunut. Oli niin ihana palata kuvien kautta noihin hetkiin ja muistoihin. Liikunnan lisäksi elämässä on niin paljon muutakin, joista olen kiitollinen. Ainakin luonto, ystävät, hyvä ruoka ja rauhoittuminen ovat lähellä sydäntä.

Ensi postauksessa palaan taas nykyhetkeen, ja toivottelenkin oikein ihanaa virallista "pikkujouluviikonloppua" kaikille!

Kerro jokin ihana muisto kesästä mulle! ;)

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Elämä ei ole suoritus

Liian usein törmään ihmisiin, jotka ovat kiireisiä. Kaiken lisäksi he tuntuvat olevan aiheesta ylpeitä. Onhan kiire merkki siitä, että sosiaalinen elämä on aktiivista, ja että töissäkin menee ehkä hyvin, ja harrastuksiakin riittää. Mitä enemmän on liikkeessä, sen parempi. On tärkeää luoda uraa ja kouluttautua ainakin viiteen eri yliopistotutkintoon, sillä ohan tärkeää olla moniosaaja, jotta työmarkkinat käyvät kuumana. Samaan aikaan pitäisi yrittää olla hyvä ihminen läheisille ja antaa aikaa heille, mutta haalia ympärilleen myös lukuisia muita ihmisiä, joiden kanssa verkostoitua. Naisilla lisäksi biologinen kello tikittää, ja se naapurin rouva aina kyselee, että "koskas teillä nähdään perheenlisäystä?".


Kuka muka niin määrää, että elämän on mentävä tällä kaavalla? Missä välissä pitäisi ehtiä nukkua tarpeeksi ja muutenkin antaa mielelle ja keholle lepoa? Itse ainakin huomaan, että jos olen pitkän päivän liikenteessä, ja varsinkin, jos näitä päiviä on peräkkäin useita, koko kroppani tärisee ja päätä särkee. Vaikka yleensä tapahtumat ovat olleet miellyttäviä, olen silti uupunut. Siinä vaiheessa, kun sovittuja menoja ja aikataulutusta alkaa olla jokapäivälle, on hyvä oppia sanomaan "ei". Meillä on taipumusta stressata jo muutenkin työasioista tai -kiireestä, joten miksi ruokkia stressiä vielä vapaa-ajallakin? Mukavat aktiviteetit ja ystävien tapaaminen on toki antoisaa tekemistä, mutta välillä keho ja mieli tarvitsee ihan täyttä lepoa. Sitä kuuluisaa aivojen nollausta. Joskus on ihan tervettä olla miettimättä, "mihin aikaan tänään ehdin mennä suunnitellulle lenkille?" tai "missä välissä oikein syön, kun on niin paljon tekemistä tänään?".

Oikeastaan, välillä on hyvä vain olla päivä tai ilta ihan keskenään, itsensä kanssa. Tehdä kiireettömästi ruokaa, lukea lehtiä tai kirjaa tai vaikka katsoa joku elokuva. Mä itse nautin liikunnan lisäksi valtavasti tv- ja elokuvaviihteestä. Arjen kiireessä en tiedä paljon parempaa ajanvietettä, kuin heittäytyä täysin uuteen maailmaan tai henkilön päähän tv-ruudun välityksellä. Katsoa ja kokea, miten Sherlock Holmes ratkoo rikosmysteeriä tai kuinka tukaliin tilanteisiin mr. Heisenberg joutuu omissa bisneksissään. Siinä omat asiat tuntuvat pieniltä ongelmilta, ja lopulta ne unohtuvat kokonaan kietoutuessaan muiden (kuvitteelliseen) ihmeelliseen maailmaan. Ruuanlaittokin on usein monille arjen kiireessä pakkopullaa. Pitää tehdä se terveellinen salaatti päivälliseksi, koska "hei, niin vain kuuluu tehdä tämän fitness-buumin aikakaudella!". Väärin! Syö sitä ruokaa, josta saat hyvää ravintoa kehoosi, ja ennen kaikkea, josta nautit. On paljon mukavapaa valmistaa sellainen annos, jota juuri tänään himoitsee, kuin jotain, mitä muka vain pitäisi syödä. Pääasia, että syö perusterveellistä kotiruokaa eikä elä eineksillä ja herkuilla. Ei sen ruuan oikeasti tarvitse näyttää lehtien ruokakuvilta tai blogien silotelluilta annoksilta. En usko, että meistä kukaan aina jaksaa asetella ruokaa niin nätisti, vaikka toki esteettisyys tekee ruokailusta elämyksellisempää.


On selvää, että liikunta antaa elämälle paljon iloa ja energiaa. Se antaa jaksamista arjen keskellä sekä iloa ja omaa aikaa. Niin kauan liikunta on ehdottomasti elämän positiivinen piristeruiske, kun se ei mene sille asteelle, että siitä pitäisi stressata. Joskus on vain päiviä, kun se liikunta ei oikeasti mahdu aikatauluun tai joskus ei vain kertakaikkiaan jaksa tai huvita. Silloin liikunta pitää jättää pois arjen askareista. Liikunta on ainakin itselleni vihoviimeinen asia, josta haluan ottaa stressiä, vaikka kuinka tavoitteellisesti liikkuisinkin. Tavoitteet eivät kaadu yhteen liikkumattomaan päivään. Ja kuten olen ennenkin sanonut, liikunnassa mulle tärkeintä on se kuljettu matka, eikä se määränpää tai tavoite. Tärkeintä on, että olen saanut liikunnasta voimavaran arkeen, uusiutuvan voimavaran, joka lähes päivästä toiseen jaksaa antaa mulle iloa ja energiaa.

Elämä on retki. tai seikkailu. Tai elämä on juhla, mutta elämä ei missään nimessä ole minkäänlainen suoritus. Ei meidän tarvitse toimia niin, kuin muut olettavat meidän toimivan. Tärkeintä on löytää itselle sopivat polut kuljettavaksi, ja antaa tilaa myös omille ajatuksille. Mielestäni on tärkeää oppia vain olemaan. Kuinka ihanaa on todeta itselle, että "nautin seurastasi", ja oikeasti viihtyä itsensä kanssa. On hienoa olla tyytyväinen päivän hymyihin ja unohtaa ne pahat katseet. On tärkeää haalia ympärilleen ihmisiä, joista saa positiivista energiaa elämään, ja olla heidän seurassaan aina välillä. Tärkeintä on olla vertailematta itseään liikaa muihin ja kuljettava omia reittejään. Tähän Nuuskamuikkusen mietteeseen on hyvä päättää tämä saarna:



Olkaa siis tyytyväisiä omiin valintoihin ja seiskää niiden takana! Antakaa itselle aikaa ja tutustukaa itsenne. Vain siten voi olla hyvä muille!

Millainen suhde teillä on elämään? Annatteko itsellenne tarpeeksi aikaa ja huolenpitoa?

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viikonlopun lumiset lenkit


Heippa, ja ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! Tänne etelä-Suomeen satoi varsinainen ensilumi perjantaipäivällä, ja ollaan siis saatu nauttia valkoisesta maasta. Tosin nyt ollaan plussan puolella, että pikkuhiljaa se taitaa sulaa pois. Harmi, koska lumi on tuonut valtavasti valoa iltoihin ja minä kyllä nautin lumesta, kunhan pakkasta ei vain ole liikaa. Toisaalta lumi aiheutti taas kaaostakin tänne pääkaupunkiseudulle, kun perjantaina taas "talvi yllätti autoilijat". Peltikolareita oli jokunen, ja se hidasti mun perjantain kotimatkaani töistä, autolla kun usein kuljen. Itseasiassa olin suunnitellut meneväni töiden jälkeen treenaamaan ystäväni kanssa toiselle puolelle kaupunkia, mutta matkanteosta ei tullut mitään, ja niin suunniteltu mäkitreeni jäi tekemättä.

No, olin kotona vähän kiukkuuntunut tapahtuneesta, ja päätinkin sitten lähteä omalle lenkille tuulettamaan päätä. Ulkona satoi lunta ja tuuli kivasti. Mä laitoin jalkaa toisen eteen ja lämmittelyn jälkeen päätin tehdä kilsan vetoja kiihtyvästi. Aloittelin maltillisesti, mutta viimisissä vedoissa pääsin itselle jo kivoihin kilsavauhteihin! Jee! Juoksu kulki tosi hyvin lumihangen tuomasta vastuksesta huolimatta! Tein vielä viimeiset, vauhdikkaammat vedot vastatuuleen, joten olen tyytyväinen päivän treeniin! Mä olin kuin Naantalin aurinko lenkin jälkeen, joten taas kerran tuli todettua, että liikunta pelastaa päivän kuin päivän. Miten voikaan yhdessä hetkessä mieliala nousta niin paljon!?!




Kiitos näistä kuvista Hillalle

Seuraavana päivänä tiedossa oli taas kauan odotettu blogini yhteislenkki. Tällä kertaa mukaan oli ilmoittautunut enemmän väkeä, kuin viimeksi, ja sen vuoksi olin vähän jännittynyt.. vetovastuu maastossa vielä vähän tuppaa jännittämään. Lumi loi myös haasteet reitin suunnitteluun, sillä en uskaltanut kaikkein pienimpiä polkuja valita. Teinkin reitin myös itselleni uusiin maisemiin osittain, ja loppujen lopuksi reitistä tuli oikein kiva. Vaikka reitille mahtui muutama todella rämeikkö ja märkä kohta, olivat polut pääosin melko helppokulkuisia ja isoja tällä kertaa, mutta lumi loi haastetta ja mukana oli myös ensikertalaisia polkujuoksukokeilijoita. Meitä ilmestyi loppujen lopuksi Pirttimäkeen 8 innokasta juoksijaa, joten mieli oli korkealla! Mukana oli muitakin tuttuja bloggaajia, kuten Karkki ja Tanja.

Mielestäni lenkki oli oikein onnistunut, kuljettiin kevyttä vauhtia upeissa maisemissa. Kyllä kertakaikkiaan luminen metsä on kaunis. Polkujuoksussa näkee upealla tavalla koskematonta luontoa ympärillä. Mä nautin tosi paljon, kun sain johdattaa upeaa porukkaa ja yhdessä loimme hienon lauantaiaamupäivän ulkoilutuokion. Kiitos ihan jokaiselle, joka oli mukana lenkillä! Sain niin kivaa palautetta, että aion takuulla järjestää lenkkejä myös jatkossa. Jos seuraava lenkki olisi Sipoonkorvessa, olisiko halukkaita tulossa sinnekin?! Itseasiassa lenkin vetäminen isommallekin porukalle on oikein kivaa. On ihana liikuttaa ihmisiä upeissa maisemissa. Ainoa miinuspuoli oli se, että itse kun menin kärjessä, en hirveästi ehtinyt vaihtaa kuulumisia joukon viimeiseksi jättäytyneiden kanssa. Oli silti superkivaa, että meitä oli niin monikin mukana!!



Kiitos näistä kuvista Karoliinalle

Tänään päätin lähteä vielä vähän rauhallisemmin nauttimaan lumesta, kun kerta siihen mahdollisuus oli. Tehtiin pitkästä aikaan Kimmon kanssa kunnon kävelylenkki, yleensä kun mä mieluummin valitsen meille ulkoilumuodoksi hölkän. Kävelyn jälkeen päätin lähteä Jätemäelle tekemään lyhyen mäkitreenin.  Nousin ne reilut 400 rappusta kolmeen kertaan ylös, ja hölkkäsin ulkoiluteitä alas. Mäki oli melko liukas, joten todella varovasti sai varsinkin alaspäin tulla. Syke oli aivan piipussa aina kun pääsin huipulle ja vuorostaan jalat olivat makaronia! Todella tehokas treeni tuli tehtyä vajaassa puolessa tunnissa ja hölkötellessä kotiin olin maailman onnellisin ihminen! Kyllä juoksu on vaan niin parasta!!



Viikonloppu oli muutenkin niin huippu, että kyllä on hyvä jatkaa kohti seuraavaan viikkoon! Lauantai-iltana meillä oli hyviä ystäviä kylässä, ja tarjottiin ruokaa pidemmän kaavan mukaan. Ilta oli todella onnistunut, ja olen kiitollinen ihanista ihmisistä ympärillä.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille! Mitenkäs teidän viikonloppu meni? Onko tullut ulkoiltua? Onko muualla ollut lunta?

perjantai 21. marraskuuta 2014

Miten treenit sujuu?

Ylimenokausi ja sitä seuraava peruskuntokausi. Käytössä voi olla monia termejä, mutta mulle nämä ovat vain syksyisiä treenejä. En ole kisailija enkä urheilija. Olen ihan peruskuntoilja, joille tapahtumissa ja "kisoissa" käyminen on toissijainen asia. Tärkeintä mulle on nauttia jokapäiväisestä treenaamisesta ja saada liikunnalla hyvää mieltä ja energiaa elämään. En voisi totta puhuen enää kuvitella elämää ilman liikuntaa. Tai en ainakaan haluaisi. Siksi kunnioitan kehoani paljon, enkä vie sitä usein äärirajoille. Tapahtumissa pyrin ottamaan kehosta vähän enemmän irti joko keston tai vauhdin osalta. Tottakai tapahtumat rytmittävät treenejä kivasti eri jaksoihin, mutta nykyisin kun treeni on muutenkin monipuolista, en näe hirveästi eroa kesän ja syksyn treeneissä. Tapahtumista haen ennen kaikkea elämyksiä, itsensä ylittämistä ja tietynlaista motivaatiota liikuntaan. Kun nuorena teki kaikkensa joukkueen menestyksen eteen, on upeaa, että voin näin aikuisiälläkin laittaa itselleni tavoitteita, jotka luovat raamit liikunnalle.


Nyt eletään usein Suomessa sitä aikaa, kun vuoden juoksukisat ovat ohi ja on aika miettiä ensi vuoden tekemisiä ja rauhoittaa vähän treeniä. Näin minäkin olen periaatteessa tehnyt. Pidin noin viikon lepoa Vaarojen maratonin jälkeen, ja sitten käynyt ahkerasti viimeisiä kertoja suunnistamassa. Mua hirvittää ajatus suunistuskauden päättymisestä, ja olenkin miettinyt, pitäisikö mun liittyä johonkin seuraan, joka tarjoaa talvella myös minulle, tavalliselle kuntosuunnistajalle, tekemistä ja tekniikkaharjoituksia. Nyt kun niin ei ole, tai en ainakaan ole tietoinen kyseisestä toiminnasta. Onneksi toistaiseksi olen lähes joka viikolle saanut jonkun tapahtuman bongattua. Suunnistuksen lisäksi olen jatkanut polkulenkkejä, tosin yleensä vain viikonloppuisin pimeän vuoksi. Mä en yksin uskalla pimeällä juosta metsässä. En edes lähimetsässä. Olen myös aika paljon lenkkeillyt muutenkin kevyesti. Aika vähän on tullut käytyä jumpissa, vaikka niin uhosin tekeväni. Jotenkin ne eivät ehkä innosta yhtä paljon kuin ennen. Tai sitten rutiinien rikkominen on vain vaikeaa. Mutta les mills -tunnit vaihtuvat joulukuussa, joten ehkä sitten uskaltaudun vaikka combatiin? ;)

Maanantaista on tullut mulle vakio balance-päivä. Viikonlopun pitkien treenien jälkeen ei ole mitään parempaa tapaa aloittaa viikko, kuin hölkkäilemällä salille puolisen tuntia ja käytyä BodyBalancessa. Se on nautintoa parhaimmillaan. Keho ja mieli kiittää rauhallisen treenin jälkeen. Olen myös joka viikko treenannut Tiinan kanssa salilla. Myönnän, etä usein tuo salitreeni on mun viikon ainoa lihaskuntotreeni. Välillä olen kotona tehnyt jotain pientä kuntopiriiä, mutta hävettävän vähän. Nyt aionkin ottaa niskasta kiinni, ja kehitellä hyvän coretreenin korttipakkatreenin pohjalle. Mun tekemä kokonaisvaltainen saliohjelma keskittyy isoihin liikkeisiin, mutta varsinaiset keskivartaloliikkeet jäävät vähälle. Toki punnerruksien tai leuanvedon aikana jännitetään myös vatsaa, mutta yritän jatkossa tehdä corepainotteisen treenin salitreenin lisäksi joko kotona tai salilla.



Kesällä tuli uitua todella vähän, kun uimahallit oli kiinni, stadikalle pitkä matka ja jostain tyhmästä syystä ei tullut avovesilläkään enää käytyä kuin kerran triathlonin jälkeen. Vakio uintipaikka meni niin lämpimäksi ja suosituksi, että ei tullut keksittyä toista uintipaikkaa. Harmittaa tosi paljon, koska juuri avovesiuinti on juuri se, josta mä saan suurimman nautinnon. Ensi kesänä aion käydä paljon uimassa, lupaan sen jo nyt! Mulla kun on se märkäpukukin, ettei mene ihan hukkaan. Nyt viikko sitten mulla alkoi uintikurssi, ja se on toki tuonut taas kerran viikkoon uintia. Aion jatkaa näiden oppien saattelemana sitten myös joulun jälkeen kurssin loputtua. Uinti on tosi kivaa liikuntaa, mutta uimahallit eivät missään nimessä ole mun lempparipaikkoja. Jos saisin radan vain omaan käyttöön, olisin takuulla eri mieltä! Nyt on kivaa, kun tekniikkaan saa neuvoja, niin voi taas saada uintia eteenpäin. Työtä se toki vaatii.

Nyt parina viime viikkona treeneihin on kuulunut niin juoksua, balancea, suunnistusta, kuntosalia, uintia kuin polkujuoksuakin. Aika monipuolisesti tulee siis liikuttua. Kaikkea muuta on suurinpiirtein kerran viikossa, paitsi kyllä ne juoksutossut tulee useammin puettua päälle. Olen 3-4 kertaa viikossa juossut nyt joko kaduilla tai poluilla. Pääasiassa olen juossut kevyesti peruskuntolenkkejä, mutta tällä viikolla olisi tarkoitus tehdä mäkitreeni. Pikkuhiljaa kohti kovempia treenejä siis! Ainiin, tällä viikolla oli yksi kiva lenkki tiistaina, kun näin ekaa kertaa Tanjan, minkä muun kuin juoksun merkeissä! Oli taas niin kivat juoksutreffit! Jee! Mulla alkaa pikkuhiljaa olla myös ikävä spinning-tunnille, jossa oon viimeksi käynyt keväällä, joten sitä on varmaan edessä lähitulevaisuudessa...


Bloggaajat lenkillä

Sellaisia treenejä täällä. Treenit sujuu siis hyvin. Monipuolisesti mennään kehoa kuunnellen, ja aika samallalailla kuin kesälläkin. Uinti, balance ja kuntosali ovat taas isona osana treeniviikkoja, ja hyvä niin!

Miten sun treenit sujuu? Treenaatko syksyllä jotenkin erilailla kuin esimerkiksi keväällä tai kesällä?

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ruoka ei ole pelkkä polttoaine

Mulle ruoka ei pelkästään polttoainetta, kuten olen monesti aiemminkin kirjoittanut. Itseasiassa en ajattele ruokaa lainkaan polttoaineena, vaan se on mulle pääsääntöisesti nautinto, siinä missä liikunta tai leffojen katselukin. Ruokaa "pitää" kuitenkin joka päivä syödä, joten yritän arjessa pitää kokkailut yksinkertaisina, mutta maittavina, ja panostan viikonloppuisin kunnolla ruuanlaittoon. Nytkin lauantaina olen kutsunut ystäviä kylään syömään, koska haluan emännöidä ruokapatojeni kanssa. Ruokailu on parhaimmillaan, kun sen herkutteluhetken voi jakaa jonkun kanssa, mutta kyllä minä panostan ruokailuhetkeen myös yksikseni.

Mä en milläänlailla laske kaloreita, en mittaa mitään enkä mieti kovin tarkasti, onko ruuassani hiilareita tai muuta kuinka paljon. Pyrin maalaisjärjellä pitämään kontrollia, että kaikkia ravintoaineita tulisi tasaisesti. Jos syön aamupalaksi rahkaa, syön yleensä lounaan, jossa on hiilihydraatteja. Jos taas syön salaattia lounaaksi, toivon syöväni leipää aamupalaksi. Mä en ainakaan jaksa treenata, jos en saa hiilareita, ja toisaalta, onhan ne pirun hyviä. Miettikää nyt joku ruisleipä oivariinilla ja muilla herkuilla. Tai perinteinen lasagne. Mmmm... kyllä mä tykkään! Uusimmille blogini lukijoille tiedoksi, että ruoka-tunnisteen alta löytyy enemmän postauksia kyseisestä aiheesta.

Reseptejä olen huono kirjoittamaan ylös, joten annan nyt kuvien puhua puolestaan! Jos jokin annos näyttää herkulliselta, voin yrittää kirjoittaa sen ohjeen sulle kommenttiboksiin.  Suurin osa on kyllä niin simppeleitä, ettei ne mitään ohjeita kaipaakaan. Yritän panostaa hyviin raaka-aineisiin!

Tässä siis viimeiaikaisia kokkailuja meidän taloudessa. Olen onnekas nainen, kun myös Kimmoa kiinnostaa ruuanlaitto, ja se onkin usein yhteinen ajanviete.


Uunilohta ja perunamussia. Lohi ja peruna ne yhteen kuuluu ;)


Itsetehdyt burgerit (sämpylöitä myöden), itsetehtyä coleslawta kevennettynä eli turkkilaiseen jugurttiin tehtynä. Herkkua.


Vietnamilaisia kevätrullia ja itsetehtyä dippiä.


Paistettua lohta, uuniperunaa ja valkosipuli-tillikastike.


Perinteinen lasagne


Spagettia ja jauhelihakastiketta


Nopea kanawokki


Mun yksinään vietetty herkkuhetki! Kanasalaattia grillatusta koivesta ja patonkia, nams! Juoksija-lehti kruunasi hyvän päivällishetken.


Linssi-kookoskeitto


Lohisalaattia

No, näyttikö hyvältä? :) Ei ne joka kerta näytä näin hyviltä, mutta aika usein yritetään kyllä panostaa siihen esillepanoonkin ja laadukkaaseen kotiruokaan. Me tehdään ruokaa lähes joka päivä, eli syön yleensä kaksi ateriaa päivässä, töissä lounaan ja illalla päivällisen. Harvoin syödään mitään leipää ja rahkaa eli välipalatyyppistä ruokaa ainoastaan toisena ruokana. Saatan ruoka-annosten lisäksi vielä syödä välipalaa, kuten smoothien. Ainakin silloin, kun olen treenannut... tai jos on nälkä! Aika usein on!! 

Mikä on teidän viimeaikaisista kokkailuista se onnistunein annos? Millainen suhtautuminen teillä on ruuanlaittoon? Laitatteko ruokaa arkisin?

Ps. Muistakaa lauantainen blogilenkki! Vielä ehtii mukaan! 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Elämys sysimustassa illassa otsalamppujen loisteessa

Moikka, ja kivaa sunnuntai-iltaa kaikille! Mä oon niin fiiliksissä, sillä tämä viikonloppu on ollut upea! Sopivasti liikuntaa, hyvää ruokaa ja rentoutumista eli juuri niitä asioita, joista minä nautin ja mitkä saavat mut lataamaan akkuja vapaiden aikana. Tunnen olevani taas valmis viikon työrupeamaan! Eilen kävin Helsingin Street food carnivaleilla maistamassa todella upeita ruokia ja sen päätteeksi leffassa. Elokuvien katselu on mulle mieluisaa vapaa-ajan puuhaa, sillä siinä saa yhtälailla heittää aivot narikkaan, kuin liikunnassakin. Tänään puolestani olin Pihkaniskojen järjestämässä tunnin mittaisessa rogainingissa Kuusijärvellä (kiitos vaan lukijalleni Kaisalle, kun vinkkasit tästä blogini kommenttiboksissa). Oli mukavaa suunnistaa taas ja Kuusijärvellä on upea sauna- ja uintimahdollisuus, jonka tottakai hyödynsin. Olipa muuten vesi kylmää, mutta virkistävää! Voisi tänä talvena ottaa avantoa enemmän tavaksi!



Helsinki Street food carnival

Perjantai oli kuitenkin viikonloppuni selkeä kohokohta. Koin yhden tähän mennessä suurimmista liikunnallisista elämyksistä ja hienoimmista lenkeistä, kun päätettiin ystäväni kanssa osallistua HTRC:n yhteislenkille. Sivulle oli ilmestynyt ilmoitus tällaisesta tapahtumasta: "Mustakorven mörköjuoksu. Kimppalenkki 14.11.2014. 32 km minimontrail-reittiä otsalampun valossa. Lähtö klo 18:00 vuoden pimeimpänä iltana Pirttimäen P-paikalta." Vatvottiin osallistumista todella kauan ja lopulta keskiviikkona tehtiin päätös, että uskaltaudutaan mukaan. Ja onneksi uskaltauduttiin, sillä ilta oli ihan sanoinkuvaamattoman upea! Ei riitä sanat eikä kuvat kuvaamaan sitä fiilistä, mikä ensikertalaisella oli pitkällä pimeän ajan lenkillä, kun 23 jollainlailla yhtä kahelia kuntoilijaa lähti taivaltamaan metsäreittejä otsalamppujen loistaessa. Ensinnäkin, lenkki oli mulle ylivoimaisesti pisin niin pituudeltaan kuin kestoltakaan, jos tapahtumajuoksuja ei oteta mukaan. Toiseksi, en ole koskaan juossut pimeässä metsässä. En sinne yksin uskaltaudu, koska pelkään pimeää ja niitä mörköjä.


Välipala ennen juoksua. Ilta-aika lenkille toi vähän haasteita ruokailujen suhteen.

Olen kerran aiemmin osallistunut HTRC:n yhteislenkille, joka oli niin mahtava kokemus, että tahdoin lähteä uudestaan, ja nyt varsinkin, sillä osasin vähän aavistaa, että pimeässä juokseminen voisi olla upea elämys. Tuon aiemman lenkin huippu vetäjä oli myös tulossa tähän lenkille mukaan, ja luvannut pitää hitaimmista huolta, joten sen suhteenkin oli oikein rohkaiseva mieli lähteä taivaltamaan perjantai-iltana yli 30 kilsan lenkkiä. Vaikka lenkin arvioitu vauhti (5h) tuntui itselle sopivalta, ei koskaan tiedä, millaiseksi vauhti todellisuudessa muovautuu, kun mukana on myös kovakuntoisia juoksijoita. Saavuimme Pirttimäkeen hyvissä ajoin, eikä muita vielä näkynyt. Pikkuhiljaa parkkipaikka alkoi täyttyä iloisista juoksijoista, ja heti huomasin, että porukkahenki tuntui olevan huikea. Kyllä harrastaminen ja tietynlainen intohimo polkujuoksua kohtaan yhdistää myös ventovieraita. Tunnelma oli hyvä ennen lenkkiä, ja yhteiskuvan jälkeen laitoimme lamput päälle, ja lähdimme liikkeelle.


Alkumatka oli mukavakulkuista metsätietä ja osittaista polkua Pirttimäestä Luukkiin. Oli kiva aloittaa suhteellisen helpolla alustalla. Onnekseni huomasin myös vauhdin olevan sopiva. Siinä me menimme sulassa sovussa pitkänä letkana vain lamppujen valon näyttäen meille tietä. Oma ei-niin-hyvä-lamppu oli ihan kohtuullinen tuolla porukan mukana, kyllä sillä nyt näki juosta. Muiden valot antoivat myös mulle näkyvyyttä. Luukissa odotti ensimmäinen yllätys, kun viime lenkin vetäjämme pysäytti meidät tiettyyn kohtaan, ja kaivoi esille jemman. Hän oli aiemmin tuonut reitin varrelle kahteen kohtaan vettä, pähkinöitä, karkkia ja kuivattuja hedelmiä koko porukalle, joita saimme nauttia näillä taukopaikoilla. Aivan ensiluokkaista toimintaa, että mulla oli niin hyvä mieli tällaisesta tempauksesta! Varsinkin vajaa 20 kilsan taivalluksen jälkeen seuraavalla huoltopisteellä tarjoilut teki kauppansa. Toki mulla oli urheilujuomaa, vettä ja geelejä mukana, mutta kylläpä pähkinät maistuikin hyvältä kesken lenkin!


Yllätyshuoltopiste

Reitin keskivaiheella Luukin jälkeen alkoi reitin selkeästi rämeikköisimmät paikat. Oli märkää, mutaisaa ja pientä lohdutonta polkua, jota oli upea edetä. Ilma oli niin hieno, suurinpiirtein nollassa oli lmäpötila ja tuulta ei ollut laisinkaan. Metsä oli niin pimeä ja hiljainen, että välillä tuli kylmät väreet. Yhdellä kalliolla pidimme taas lyhyen paussin. Laitoimme kaikki lamput pois päältä ja olimme hetken täydessä pimeydessä. Se oli upeaa. Mikä tunnelma voikaan lenkillä olla! Pikkuhiljaa saavuimme pieniltä poluilta Solvallan ulkoilualueelle, josta loppumatka olikin latupohjaa pitkin. Siinä porukka viimein hajaantui, kun kärjen kovakuntoiset lähtivät painelemaan omia vauhtejaan viimeiset kahdeksan kilsaa. Olin kyllä yllättynyt, että porukka pysyi noinkin hyvin yhdessä ja vauhti pysyi sovitun maltillisena. Kyllä tuollaista vauhtia jaksaa hölkytellä, vaikka toki viimeiset kilometrit alkoivat jaloissa painaa. Varsinkin, kun loppu oli yhtä nousemista ja laskemista. Pirttimäkeen saapui lenkin jälkeen melkoisen uupunut, mutta sitäkin onnellisempi ihminen!!

Tämä yhteislenkki oli elämys! Tämä voitti mitkä tahansa perjantaibileet! Nämä bileet oli kaikkein parhaimmat. Oli mahtava seura, upeat tarjoilut, hieno tunnelmavalaistus ja muutenkin hikinen meininki! Mä olen niin kiitollinen, että ihmiset jaksavat järjestää tällaisia. Miten helppoa onkaan lähteä porukan mukana juoksemaan, kun reitistä ei tarvitse välittää ollenkaan. Kilsat täyttyvät kuin itsestään porukan mukana jutellen niitä näitä ja välillä häkeltyneenä kuunnellen vain muiden jutustelua ja fiilistellen meininkiä. Garmin näytti lenkin jälkeen lähes 33 kilsaa. Aikaa kului viitisen tuntia, ja kun tauot otetaan pois laskuista, oltiin reilu 4,5 tuntia liikkeellä. Mä olen myös kiitollinen mun jaloille ja kunnolle, että voin tuosta noin vain lähteä juoksemaan näin pitkää lenkkiä. Mä olen ihan fiiliksissä! ..ja olen vähän hörhö, tiedän sen ;)


Ensi viikon lauantaina pääsette kokemaan mun kanssa porukkahengen hienouden lenkillä! Lähtekää siis ihmeessä mukaan blogini yhteislenkille 22.11 klo 11 alkaen. Ilmottaudu mulle sähköpostilla (hanna.taimen(a)gmail.com), jos tämä 1,5 tunnin lenkura metsäpoluilla kiinnostaa!

Ainiin, arvoin synttäriarvonnan voittajan. Onneksi olkoon Suvi (6. kommentoija) sä olet voittanut! Laitan sulle sähköpostia! :) Kiitos muillekin ihanista sanoista synttäripostaukseen! Vastaan teille kaikille vielä kunnolla ajan kanssa! Ootte bloggaamisen suola, kiiiiitos!


Mikä on teidän upein elämys liikunnan parissa? Oletteko kokeillut juoksua tai kävelyä keskellä pimeää metsää?

torstai 13. marraskuuta 2014

Saletisti viimeinen!

Kuten eilen videolla mainitsinkin, olin tiistai-illalla Night Challenge -yössprinttisuunnistuksessa. Sprinttisuunnistus eroaa sillä tavalla tavallisesta suunnistuksesta, paitsi että radat ovat lyhyempiä niin myös maasto on erilainen. Suunnistusta harrastetaan yleensä metsässä, mutta sprintti käydään rakennetuilla alueilla, joissa on muun muassa pihoja, teitä, rakennuksia ja puistoja. Edellytys on, että maasto on nopeakulkuista. Sprintti on nopeatempoista ja ennakointia vaativaa suunnistusta. Viime kesänä MM-sprinttisuunnistukset käytiin Venetsian kapeilla kaduilla. Aika hurjaa!

Mä olen viime talvena ollut korttelirasteilla kerran, mutta siinä on mun kokemus sprinttityylisestä suunnistuksesta. Joskin korttelirasteilla radat on suurpiirteisempiä ja pitempiä, sillä järjestävä seura Pihkaniskat ilmoittavat viime kauden radoiksi n. 2-3 km, 5-6 km, 8-9 km ja 11-12 km. Helsinki Night Challengessa alueet ovat todellista lähiöaluetta pienellä twistillä. Eilen esimerkiksi muutamat rastit olivat kalliomaisella puistoalueella, jossa oli vallihautoja sotkemassa liikkumista. Vähän jännittynein tunnelmin lähdin hölkkäilemään lähtöpaikalle, joka oli reilun kolmen kilsan päässä kotoani. Mietin pitkään mitkä kengät laittaisin, mutta nastarisuosituksesta huolimatta päätin laittaa tavalliset lenkkarit, joka osottautui hyväksi valinnaksi, sillä katua reitti oli suurimmaksi osin. Olin ilmoittautunut ennakkoon, joten sain kartan pari euroa halvemmalla kuin mitä se olisi maksanut ilman ennakkoilmoittautumista. Firman sponssaamat liikuntasetelit menee ainakin mulla hyvään käyttöön, eli niillä käytännössä tuetaan mun suunnistusharrastusta ainakin.


Lähtö tapahtui niin, että lähtöleimauksen jälkeen sai ottaa kartan käteen, eli kello alkoi tikittää heti. Ja voi luoja, mä olin pihalla ja mietin, mihin oon oikein tullut. Takaraivossa jyskytti ajatus, että pitäisi juosta nopeasti, mutta kun mulla kesti siinä katuvalossa otsalampun kanssa vaikka kuinka kauan hahmottaa, missä mä olen ja mihin pitäisi mennä. Sitten kun tajusin, että suoraan vaan ekalle rastille, meinasin tosissaan juosta ohi. Mittakaava oli sprinttisuunnistukselle tyypillinen 1:4000, joka tarkoittaa, että yksi sentti kartalla vastaa 40 metriä luonnossa. Normaalisti suunnistuksessa mittakaava on 1:10000. Ei ihmekään, ett'eEnsimmäinen rasti tuntui tulevan vastaan heti. Sitten siinä pyörin ja pyörin, ennen kuin löysin oikealle rastille. Rasteissa ei ollut heijastimia, joten ne oli vaikea erottaa rakennuksista ja istutuksista. Yleensä tulin lähelle rastia, mutta meni hetki, ennen kuin löysin rastilipun. Ensimmäiset rastit meni vähän sumussa, sinnepäin ja hitaasti. Pikkuhiljaa alkoi löytyä vähän rytmiä, kunnes tuli ensimmäinen tosi pitkä rastiväli. Menin sitten sekaisin suunnista, ja juoksin väärää tietä pitkin. Aloin ihmetellä, miksei tie tule jo vastaan eikä muitakaan juuri näy, kunnes tajusin missä oon. Olin juossut varmaan 300 metriä ohi risteyksen. Noo, ei kun takaisin, ja löytyihän oikea paikka sitten lopulta. Harmitti, koska tossa tuhlasin monia minuutteja. Taisin olla tuolla välillä kaikkia muita vähintään 5 minuuttia hitaampi, mikä on todella paljon sprintissä.

Pummin jälkeen pääsin rytmiin, ja aloin pikkuhiljaa tajuta sprinttisuunnistuksen saloja. Kartasta pitää nopeasti hahmottaa pieniä yksityiskohtia ja tehdä fiksuja valintoja. Tämä oli haastavaa pimeässä varsinkin. Viimeiset rastivälit kulkivat kallioisen puistoalueen ja vallihautojen läpi ennen ihan viimeisiä katuosuuksia. Olin lopussa jo ihan fiiliksissä suunnistamisesta, enkä ollut tajunnut, että katusuunnistuskin voi olla noin hauskaa. Maaliin saavuin kunnon spurtin saattelemana. Tulokseni oli 43 minuuttia, joka oli selkeästi naisten sarjan huonoin. Mutta mua ei oikeasti haitannut ollenkaan! Olin ekaa kertaa pimeässä sprinttisuunnistuksessa, joten mun täytyy olla itselleni armollinen. Ei kukaan ole seppä syntyessään! Mä olen tosi tyytyväinen, että uskalsin lähteä mukaan, vaikka katsoin aiemmista Night Challenge-tuloksista, että melkoisia menijöitä siellä on ollut mukana. Mua jännitti kauheasti lähteä, mutta suunnistaessa ei jännittänyt ollenkaan! Se vie kyllä ajatukset täysin siihen itse suoritukseen.


Tiistain sprinttikartta

Mä tahdon tällä esimerkillä rohkaista teitä kaikkia kokeilemaan jotain uutta juttua. Voi lähteä rohkeasti mukaan, vaikka tietäisi, ettei tule pärjäämään muille. Mäkin arvelin, että olen varmaankin huonoin, mutta uskalsin silti lähteä mukaan. Loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä, mitä muut ajattelee, vaan ainoastaan omalla asenteella on väliä. Mä halusin kokeilla sprinttiä, ja tämä yösprintti tuntui todella upealta tapahtumalta. Sitä se olikin, ja onneksi lähdin kokeilemaan suunnistusta Night Challengeen. Jos en koskaan uskalla kokeilla ensimmäistä kertaa, en voi koskaan kehittyäkään. Ensi kerralla olen varmasti vähän fiksumpi taas, ja en toivottavasti toista omia samoja virheitä. Ja vaikka toistaisin, niin mitä väliä?! Pääasia, että mulla on kivaa! Olkaa itsellenne armollisia, jooko?

Sen verran hauskaa tuo yösuunnistus katuvalojen ja otsalampun loisteessa oli, että taidan lähteä toistekin. Kotiinpäin hölkätessä harmittelin, että "edessä on muutama kilsa tavallista hölkkää, mieluummin juoksisin rastien perässä"! Nämä Night Challengen etapit loppuivat tähän neljänteen osakilpailuun, mutta ne saavat jatkoa vielä kolmella osakilpailulla. Käykää kokeilemassa, miltä sprinttisuunnistus Helsingin kaduilla tuntuu ;) Ja talvella onneksi ei tarvitse suunnistusharrastusta kokonaan haudata, vaan Korttelirasteja järjestetään talvisin. Jes!

Milloin sinä olet viimeksi ollut iloinen siitä, että lähdit kokeilemaan jotain uutta? Mitä haluaisit kokeilla, mutta et tiedä, uskallatko?

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hurraa! Sporttaillaan täyttää 2 vuotta! :)

Huomenta!! Tänään on kulunut kaksi vuotta siitä, kun tein ensimmäisen blogipostauksen tänne Sporttaillaan-blogiin, joten nyt olisi synttäreiden vuoro! Te ihanat lukijat ootte olleet niin aktiivisia, joten ajattelin palkita teidät videolla, jonka tein eilen! Hui, hirveän jännittävää! Itsensä katsominen videolta ei ole helppoa, ja äänikin kuulostaa oudolta, mutta julkaisen sen silti. Tässä siis historian ensimmäinen videopostaus tässä blogissa, olkaa hyvät!



Kuten ehkä huomasitte, järjestin videolla myös pienen arvonnan. Vastatkaa kommentilla tähän postaukseen ja jättäkää sähköpostiosoitteenne, jos tahdotte olla mukana arvonnassa! Arvon voittajan sunnuntai-illalla, joten avonta-aikaa on sunnuntaihin 16.11 klo 15 asti! Tsemppiä kaikille arvontaan!

Toinen ilmoitusluontoinen asia näin synttäreiden kunniaksi: Järjestän seuraavan yhteisen polkulenkin ensi viikon lauantaina eli 22.11 klo 11 alkaen! Paikka on vielä avoin, mutta todennäköisesti lähdetään Pirttimäen ulkoilualuelta taas, koska sieltä tunnen eniten polkuja, joita pisin voisin teitä johdattaa. Jos noin 1,5 tunnin kevyt lenkki metsässä kiehtoo, niin lähde mukaan! Ilmottaudu mulle sähköpostilla hanna.taimen(a)gmail.com, niin voin kertoa sulle lisätietoja ensi viikolla! Tule mukaan, meillä oli viimeksi niin kivaa!


Ihanaa keskiviikkoa kaikille! Keksikää keinoja selättää marraskuun synkkyys! Lähtekää ulos, menkää salille tai lähtekää vaikka shoppailukierrokselle! Aktiivisuus nostaa fiilistä ja sen jälkeen voi jopa hyvillä mielin löhötä hetken sohvalla kynttilän valossa glögiä juoden!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäiväviikonloppu kotikonnuilla

Pitkästä aikaan olin viettämässä viikonloppua kotikonnuilla Turun seudulla, josta niin minä, kuin Kimmokin ollaan kotoisin ja meidän perheet siellä yhä asustelevat. Sinne on aina ihana mennä ja nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä, mutta onhan nuo nyt todella kiireisiä viikonloppuja, jvarsinkin os kummankin perheitä tahdotaan nähdä. Tänä viikonloppuna oli tarjoitus viettää kunnolla isänpäivää, joka ainakin itselleni on todella tärkeä juhlapäivä, koska olemme niin läheisiä iskän kanssa. Ollaan muun muassa asusteltu useampi vuosi ihan kahdestaan vanhempieni eron jälkeen. Siinä jos jossain viimeistään meistä tuli todella läheisiä, vaikka olen kyllä aina ollut isin tyttö.



Perjantaiksi olin suunnitellut iskälle mun lahjani, joka tietyisti sisälsi yhdessäoloa. Sitä kun ei voi olla liikaa tuon 160 välimatkakilsan vuoksi. Laitettiin ensin Kimmon kanssa hyvää ruokaa, jota yhdessä söimme. Ruuaksi oli pihvejä, lantturansiksia, guacamolea, korianteri-tomaattisalaattia ja vihersalaattia fetalla. Ruoka oli tosi hyvää, vaikka itse sanonkin, ja eiköhän se isällekin uponnut ;) Jälkkäriksi tarjolla oli raakasuklaata ja isän naisystävän tekemiä leivonnaisia. Ruokailun jälkeen lähdettiin kohti Turun linnaa, jossa meitä odotti suosittu Kidutusta, kuolemaa ja kummituksia -opaskierros. En ollut aikoihin käynyt Turun linnassa, joten se oli jo itsessään elämys. Turussa on oikeasti paljon nähtävää ja koettavaa, joten on ihana välillä katsoa kaupunkia ihan turistin silmin. Pitäisi tehdä samaa välillä Helsingissä, koska oikeasti mulla on paljon upeita turistipaikkoja näkemättä ja kokematta. Turun linnan K-15 -kierros oli tosi mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu, ja sai kyllä ihokarvat pystyyn. Voin suositella, vaikka taitavat tältä syksyltä olla loppuunmyytyjä. Ilta oli oikein onnistunut hyvässä seurassa!


Lauantaina oltiin Kimmon kanssa suunnistamassa, kun kerta mahdollisuus siunaantui. Siistiä vielä marraskuussakin suunnistaa ihan kunnon metsässä! Suot olivat märkiä ja nastarit kastuivat kunnolla jääkylmästä vedestä, mutta liikkeessä jalat lämpenivät heti. Oli hieno tunne, kun maassa oli vähän lunta paikoitellen. Metsä oli niin kaunis ja hyvän tuoksuinen, ja minä olin ihan fiiliksissä. Suunnistus sujui omalla tasollani ihan hyvin, ja oli kiva ottaa pisin ja haastavin rata. Jotkut rastivälit oli pitkiä, ja oli kiva vertailla tuloksia Kimmon kanssa jälkikäteen. Kimmo oli taas mua nopeampi pari minuuttia, vitsit, kun se on nyt kehittynyt paljon! ;) Suunnistuksen jälkeen käytiin mun äidin luona syömässä herkkuruokia ja sitten suunnattiin maalle Kimmon perheen luokse. Siellä rentouduttiin muun muassa saunoen, syöden ja telkkaria katselleen.



Tänään juhlittiin isänpäivää vielä kunnolla! Kävin oman isäni kanssa brunssilla Turun Fontanassa, jossa olin ekaa kertaa. Fontana oli ihan kiva brunssipaikka, ei mikään paras, mutta ruoka oli kyllä tosi hyvää ja mielestäni sitä oli tarpeeksi. Sain vatsani tosi täyteen salaateilla ja jälkkäreillä. Leipää en tainnut ottaa ollenkaan, kroisantin täytin makealla hillolla ja lämpimiä ruokia otin tosi vähän. Salaatit oli kaikki tosi hyviä ja makeat myöskin. Mehuun olisi voinut vähän panostaa, mutta tunnelmaltaan paikka oli viihtyisä. Oli ihana saada viettää vielä aikaa iskän kanssa. Iskältä olen oppinut paljon hyviä asioita elämän varalle, kuten olemaan tarkka rahankäytön kanssa, rakastamaan läheisiä, olemaan ahkera ja tunnollinen. Iskä on liikunnallinen, humoristinen, kiltti ja aina tilanteen tasalla. Toisaalta isäni on melko temperamenttinen, ja sekin on piirre, jonka olen itselleni saanut. Arvostan isääni todella paljon! Iskä on se ihminen, jolle soitan varmaan ensimmäisenä, kun mulla on jokin hätä.


Hyvää isänpäivää kaikille! Mitenkäs te sitä vietitte? Miten muuten viikonloppu meni?

Mulle tämä oli treenin puolesta kevyempi viikko, ja ensi viikolla olisi tarkoitus taas palailla kovemman treenin pariin niin lihaskunnossa, pitkissä lenkeissä kuin korkeasykkeisenkin treenin suhteen. Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Uusia treenituulia

Aika tarkalleen neljä vuotta sitten isänpäivänä kävin iskän kanssa SATSilla spinningissä. Se oli mun ensimmäinen kerta spinnussa, ja vei kyllä mut ihan mukanaan. Päätin liittyä heti SATSille, jotta pääsen kokemaan ryhmäliikunnan huuman. Tuo päivä muutti mun elämän, sillä musta on tullut taas liikunnallinen ihminen, aivan kuten olin nuorenakin. Ensin kävin innoissani lukuisissa eri jumpissa ja välillä salilla, ja nykyisin juoksu ja muu kestävyysliikunta on vienyt sydämen, mutta on silti ihanaa, että mulla on niin hyvä tukikohta treenille kuin SATS. Tai nykyisin Sats Elixia.


Vaarojen maratonilta maaliin. Kiitos T & huoltojoukot kuvasta

Neljä vuotta on tullut kuntoiltua omalla fiiliksellä kehitykseen liikaan tuijottamatta ja ottamatta omasta tekemisestä turhaan paineita. Olen juossut kolme katumaratonia, muutamia puolimaratoneja ja joka vuosi yhden kympin tapahtuman. Viime kesänä innostuin suunnistuksesta, ja loppukesä ja syksy menikin uuden harrastuksen parissa. Tänä vuonna innostuin suuressa huudossa olevasta polkujuoksusta, ja mielestäni se olikin looginen jatkumo tälle kaikelle touhulle. Juoksin Vaarojen maratonin ja suoritin triathlonin perusmatkan samana kesänä. Kävimme ystäväni kanssa neljän tunnin rogaining-kisassa, ja haaveilemme ensi vuonna pidemmistä kisoista. Loppiaisena olisi tarkoitus kokeilla kahdeksan tunnin sarjaa, ja mahdollisesti sitten keväällä vielä pidempää. Voisi sanoa, että kaikki tekeminen on aika päämäärätöntä, mutta monipuolista haahuilua. Mutta haittaako se?

Ei se mielestäni haittaa, koska mä nautin kaikesta liikunnasta ihan täysin sydämin. Jokainen tapahtuma, johon olen ottanut osaa, on ollut suuri elämys. Myös, ja ehkä jopa varsinkin, se pitkäksi venynyt Snowflakes-seikkailu Nurmijärvellä. Mä en tahdo kauheasti rajata tekemisiäni, tai laskelmoida, mikä olisi paras tapa treenata jonkun tietyn suorituksen eteen. Mä tahdon tehdä vähän liikaa kaikkea! Ei ehkä ole fiksua treenata polkujuoksua ja triathlonia samana vuonna ja yrittää tulla paremmaksi suunnistajaksi, mutta ei mun tarvitsekaan olla fiksu. Mä olen kuitenkin miettinyt, miten saisin vielä enemmän irti tästä häröilystä eri lajien parissa, ja olen puntatoinut erilaisia treeniryhmiä, tai triathlon-seuraan liittymistä. Toisaalta en ole valmis sitoutumaan yhteen juttuun pitkäksi aikaa tai moneksi päiväksi viikossa, vaan nautin harrastamisessa vapaudesta.


Vantaa triathlonin lähtö kesäkuussa

Olenkin löytänyt talvikaudelle pari motivaatiota nostattavaa kurssia, joille aion osallistua. Ensi viikolla alkaa uintikurssi, tarkemmin vapaauintikurssi. Mä mietin jo viime keväänä uintikurssia, mutta ei osunut aikatualuihin sopivaa kurssia, joten päätin, että syksyllä menen kurssille. Mun kaavailemaa pitkän matkan vapaauintikurssia ei järjestettykään nyt syksyllä, joten valitsin tosen kurssin. Tämä viiden kerran kurssi alkaa ensi keskiviikkona, ja meitä on kurssilla vain 6 henkilöä. Uskoisin siis saavani todella hyvää opetusta vapaauinnin tekniikkaani. Mulla on jo pidemmän aikaa ollut fiilis, etten saa uintia eteenpäin omin avuin. Olen joskus ala-asteikäisenä ollut tekniikkakurssilla, ja ne opit ovat varmaan iskostuneet päähän, ja olen tässä uidessa saanut uinnista rentoa. Nykyään varmaan jaksaisin uida vaparia kuinka kauan vain, mutta vauhti on se, jota en saa kehittymään. Ja olisihan se mielekästä, että uintiin voisi saada lisää oppia, kun se on niin hyvä treenimuoto kuitenkin. Innolla odotan ensi viikon keskiviikkoa, kun kurssi starttaa! Pitää vaan ostaa uudet uikkarit sinne, heh!

Keväällekin keksin jotain kivaa, nimittäin juoksukoulun. Olen lukenut Elinan postauksia Vauhtisammakon treeneistä, ja kun lisäksi ystäväni on ollut mukana Turun juoksukoulussa ja kehunut teenejä, päätin, että nyt ilmottaudun mukaan! Helsingissä juoksukoululla on yhteistreenit vain kerran viikossa, tiistaisin, ja se sopii mulle kuin nenä päähän. En tahtoisikaan sitoutua esimerkiksi kolmeksi päiväksi viikossa ja maksaa siitä itseäni kipeäksi. Juoksussa parasta on sen tuoma vapaus, että voi harrastaa missä ja milloin vain, enkä tahdo sitoa sitä liikaa kiinni tiettyihin aikoihin. Vauhtisammakon juoksukoulu kestää keväällä kolme kuukautta, ja yhden treenikerran lisäksi saamme ohjeet kahteen omatoimiseen treeniin viikossa. Hinta on kohtuullinen 65 € koko ajalta, joten todella mielelläni ilmottauduin mukaan. Kannattaa kysyä, vieläkö olisi tilaa ryhmissä! Myös tutut bloggaajat Karkki ja Tanja ovat tulossa juoksukouluun, kivaa!


Mä odotan juoksukoululta uudenlaisia treenejä, itsensä ylittämistä porukassa ja juoksutekniikan kehittymistä. Mä meen usein mukavuusalueella harjoitellessa, ja juoksukoulussa on hyvät mahdollisuudet päästä sieltä ulos ryhmäpaineen vuoksi. Mä uskon, että juoksukoulun treenit tuovat lisää monipuolisuutta ja vaihtelevuutta mun viikkoihin, ja varmasti sitä kautta juoksunkin motivaatio nousee. Odotan jo innolla kevättäkin, kun varmasti tulen tekemään sellaisia treenejä, joita en oo ikinä ennen tehnyt!

Tällaisia uusia tuulia täällä suunnassa puhaltaa. Miltäs vaikuttaa mun touhut? Oletteko itse jossain kurssilla tai menossa johonkin vastaavaan? Koetko kursseista olevan iloa harjoitteluun?