maanantai 28. huhtikuuta 2014

Polkujuoksun pauloissa

Heipsun! Viikonloppu meni mukavissa merkeissä, kun päätettiin extempore tehdä visiitti kotikonnuillemme. Ensin olimme yön minun lapsuudenkodissa syöden hyvin ja rupatellen perheeni kanssa, ja sitten siirryimme toiseksi yöksi maalle anoppilaan, jossa vietimme oikein ihanan vuorokauden saunoen mökin puusaunassa, grillaten ja rentoillen. Eritoteen viikonloput Kimmon lapsuudenkodissa ovat mieltä rauhoittavia, koska maalla tunnelma on jotenkin erillainen kuin kaupungissa. En kuitenkaan käyttäisi sanaa "rennompi", koska tähän aikaan peltotyöt ovat tiukimmillaan, ja maajussien arki on kaikkea muuta kuin rentoa. Silti, maalla on rauhallista. 





Viikonlopun kohokohta heti puusaunakauden avauksen ja lammessapulahtamisen jälkeen oli lauantaiaamuinen metsälenkki luontopolulle. Menin perjantaina ajoissa nukkumaan, ja nukuin hyvät yöunet. Aamulla kahvikupposen ja kevyen aamupalan jälkeen vedin lenkkikamat päälle, ja lähdin metsään samoilemaan, siis juoksemaan. Tai ei sitä juoksemiseksi voi kutsua, sillä sen verran hidasta tuo mun eteneminen vielä luonnossa on, varsinkin, kun korkeuseroja taisi olla 50-60 metriä. No, liikuin hölkkäaskelin. Aluksi maasto oli vähän peltomaista, mutta pääosin juoksu sijoittui ihan metsäpoluille ja kallioille. Muutoin liikuin koko ajan, toki vähän kuvia napsien, mutta lenkin puolivälissä pysähdyin ja kiipesin näkötornille ja annoin tuulen puhaltaa kasvoihin. Hengitin syvään raikasta ilmaa ja nautin täysin olostani. 






 Paljon ei muita ihmisiä näkynyt, vain muutama oli eksynyt nuotion ääreen tulentekopaikalle. Joku koiran ulkoiluttaja taisi tulla vastaan, mutta muuten sain nauttia omasta seurastani. Kuuntelin luonnon ääniä, tuoksuttelin metsäntuoksua nenässäni ja kuulin selvästi oman puuskutuksen kipuessani Sauhuvuoren päälle. Näistä syistä olen täysin rakastunut polkujuoksuun. Mä en välttämättä kaipaa sitä haastetta, jonka maaston muodot ja polun epätasaisuudet tuovat, vaan nautin luonnosta, rauhasta ja ennenkaikkea siitä luonnollisuuden tunteesta, jonka koen metsässä. Kyllä mä siis edelleen tykkään ja nautin asfalttijuoksustakin, mutta polkujuoksu on vienyt sydämeni. Eikä ehkä vähiten siksi, että olen taas aivan suunnistuksen pauloissa. Tahtoisin vain koko ajan suunnistaa, ja tulla paremmaksi liikkujaksi metsässä. Suunnistuksessa ei kuitenkaan ehkä riitä aika ihastella kaikkea luonnonhienouksia ympärillä, kun pitäisi sitä karttaakin lukea ja mennä kohti uutta rastia. Tänään Venlakoulun maastoharkoissa etenimme ryhmässä kävelyvauhtia suunnistusrataa pitkin Luukissa, ja välillä ehdin oikein pysähtyä ihmettelemään luonnon ihmeellisyyttä. Polkujuoksu siis täydentää siinäkin suhteessa hienosti suunnistusharrastusta, kun keskittymiskykyä riittää paljon enemmän. Kaikin puolin on ehkä ihan luonnollista, että alan siirtyä enemmän ja enemmän metsäjuoksijaksi.




Elämäni ensimmäinen polkujuoksutapahtuma starttaa osaltani 29.5, eli kutakuinkin kuukauden päästä. Mieli on odottavan innostunut, koska mitään varsinaista stressiä en tuosta juoksusta tahdo ottaa. Mulla ei ole mitään käsitystä vauhdinjaosta maastopuolikkaalla, enkä oikeastaan tunne reittiäkään, vaikka Pirttimäen suunnilla olen toki suunnistanut useammankin kerran. Menen täysin vain nauttimaan Bodom Trailin tunnelmasta helatorstaina, onhan se ensimmäinen etappi matkalla kohti Vaarojen maratonia. 

Tykkäättekö te liikkua luonnossa? Liikutteko koskaan metsässä juosten? Suositelkaa hyviä polkujuoksureittejä pääkaupunkiseudulla tai sen lähellä? Aiotko ottaa osaa ensi kesänä johonkin maastojuoksutapahtumaan, tai tekisikö mieli?

torstai 24. huhtikuuta 2014

Ei tartte aina juosta yksin!

Hei, varsinkin pääkaupunkiseudun tyypit! Harmittaako sua juosta aina yksin? Eikö sulla oo sopivaa lenkkikaveria? No ei hätää, Helsingissäkin on paljon ilmaisia juoksuporukoita ja -treenejä, ja ajattelin vinkata tässä muutamasta, jotka on nyt lähiakoina!

Kuva: bodomtrail.com

Ensinnäkin nyt lauantaina on kaksikin tapahtumaa. Polkujuoksusta kiinnostuneille Bodom Trail -juoksutapahtuma järjestää yhteislenkin Pirttimäen ulkoilualueella. Lenkin pituus on 12 kilometria, ja se on reittinä helatorstaina juostavana Bodom Trail -juoksutapahtuman ensimmäinen puolisko. Mua harmittaa, etten ole viikonloppuna kotosalla, joten en pääse tuota lenkkiä etukäteen juoksemaan, vaikka alunperin se olikin tarkoitus! Mutta ilmottautukaa tapahtuman Facebook-sivulla mukaan, varmasti huikea lenkki tulossa!

Lauantaina myös kuntokeskukseni SATS järjestää kaikille avoimen juoksutunnin keskuspuistossa niin ikään klo 10! Tämä tunti sopii kaikille tasosta riippumatta. Itsehän kävin jo kokeilemassa yhden juoksutunnin, ja tarkoitus olisi joku kerta mennä kokeilemaan tätä tasavauhtilenkkiä myöskin! Ilmottaudu mukaan, ei tarvitse olla jäsen!


Mä itse olin keskiviikkona ensimmäistä kertaa mukana kaikille avoimissa HCM Kick off -treeneissä, joita vetää ammattilaiset sekä myös HCR Street teamilaiset, johon myös aurinkoinen Karoliina kuuluu! Häneltä onkin tullut facebookissa kutsu mukaan, ja päätin tällä viikollä lähteä, kun paikkakin sopi mulle mainiosti. Nämä treenit on kaikille avoimet, eikä erillistä ilmottautumista tarvita. Eilen oli teemana peruskestävyyslenkki, ja Karkin tullessa äkillisesti kipeäksi pääsin toisen street teamilaisen kanssa vetämään yhdessä toista porukkaa. Siis tämä tuuraaja ei tuntenut keskuspuiston maastoja niin hyvin, joten mä toimin lenkkireitin suunnittelijana! Olikin oikein mukava tunnin treenilenkki hyvässä porukassa! Oli ilo vaihtaa juoksuaiheisia kuulumisia muiden saman henkisten kanssa! Juoksu on monesti yksinäistä tekemistä, joten suosittelen ottamaan osaa joihin yhteisiin juoksutreeneihin!

Tuli kyllä hyvä treeni eilen, kun juoksin ensin porukan mukana 9,5km ja hölkkäsin vielä kotiin 4,5 kilsaa, joten 14 kilsan arkilenkki oli vallan hyvä! Ajattelin tällä viikolla olla juoksematta pitkää lenkkiä laisinkaan, vaan teen ennemmin pari keskipitkää lenkkiä. Lauantaina tahtoisin kovasti juosta maastossa, mutta täytyy katsoa, mitä keksisi Bodom trail -treenin korvikkeeksi. Hmmmm....

No, kuka on lauantaina jo mukana jommassa kummassa treeniporukassa? Vai onko sulla ehdottaa vielä jotain ilmaista juoksutreeniä tai -porukkaa?! Tykkäättekö te ottaa osaa tämmöisiin sosiaalisiin juoksuhetkiin vai juoksetteko mieluummin tutuissa porukoissa tai yksin?!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Maraton ja mitä sen jälkeen?

Vihdoin koittaa se kauan odotettu h-hetki. Hetki, jota varten on treenattu useita kuukausia,  taisteltu itsensä lenkille, suurimmaksi osaksi kuitenkin nauttien siitä treenistä. Katsottu ihmisten pyöritteleviä silmiä, kun on kerrottu heille tavoitteista tai kuunneltu tarinoita, kuinka "hullu ihminen on". Kevennetty harjoittelua pariksi viikoksi, vain siksi, että olisi tikissä kun lähtölaukaus kohta kajahtaisi. Lähtölaukaus kohti unelmia.


Muistan tuon hetken, kun juoksin ensimmäisen maratonin, ja kuulin sen pamauksen, jolloin ihmismassa lähtee liikkeelle. Jalat olivat höyhenen kevyet ja askel rullasi hyvin. Silti muistin mielessäni sanat, "älä lähde liian kovin liikkeelle, himmaile ensimmäinen kymppi" ja niin minä tein työtä käskettyä. Olo ei ollut mitenkään tukala, sillä en ollut aivan ahmattimaisesti tankannut hiilareita kehooni, vaan syönyt ravitsevaa kotiruokaa ja juonut paljon nesteitä. Olo oli todella odottavainen alkumatkan, vaikka oli upeaa olla liikkeellä. Parasta maratonilla on, kun näkee omat läheiset kannustusjoukossa, kuinka he antavat oman panostuksensa suoritukseen. Kyllä siitä saa voimaa.

"Maraton alkaa kolmen kympin jälkeen" ei muuten ole ihan huuhaata. Useimmat maratonille lähtevistä ovat kuitenkin treenanneet muutamia todellä pitkiä lenkkejä, joten parin kympin paremmalla puolella ollaan yleensä vielä tutuissa tuntemuksissa, mutta kolmen kympin jälkeen alkaa aivan uudenlainen alue. Ekalla kerralla tuo alue vähän pelotti, sillä olin juossut vain 24 kilometrin lenkin pisimmillään. Selvisin kuitenkin kunnialla tuosta vielä kymmenisen kilometriä, mutta 35 kilometrin kohdalla alkoi jo todenteolla tuntua jaloissa. Tällöin juoksemisen jatkaminen on korvien välistä kiinni. Jos on treenannut maratonin vaatimalla tavalla, tuostakin selviää, kunhan vain uskoo itseensä. Kyllä kunto on riittävä, aivan taatusti! Toisaalta Tukholmassa vuosi sitten kolmannella maratonilla vaikeudet alkoivat aiemmin, jo 22-25 kilometrin paikkeilla. Silloin oli mielestäni reitin ylivoimaisesti raskain osuus, Djurgården, joka kyllä oli kaunis, mutta siellä ei ollut kovin paljon yleisöä. Tuntui myös raskaalta juosta toisella kierroksella lenkki, joka ei kuulunut reittiin ensimmäisellä kierroksella. No, sieltä selviytyessä tiesin, että maaliin asti juostaan ja alkoikin vähän helpottaa yleisömeren kannustaessa Gamla Stanissa.



Maratonia kutsutaan usein "unelmaksi". Juokse kohti unelmaa! No, sitä se todentotta onkin. Mutta mitä sitten, kun sen unelman on jo kertalleen täyttänyt? Mitä kohden sitten juostaan, vai voiko toinenkin maraton olla taas uusi unelma? Vai pitääkö lähteä tavoittelemaan uutta, parempaa aikaa? Toinen maraton voi olla ehkä helpompi, mutta jos tavoitteena on selkeästi jokin aika, voi toinen maraton olla henkisesti paljon raskaampi kuin edellinen. En yhtään ihmettele, vaikka monella ensimmäinen maraton pitäisi kauemminkin ennätysajan pystiä hallussaan. Ensimmäiselle maratonille on tavallaan helppo lähteä tietämättömänä tulevasta, ehkä vähän uhkarohkeastikin juoksemaan, kun tavoitteena loppujen lopuksi on "vain" maaliinpääsy, saavuttaa maratoonari-titteli.

Minä itse olen juossut kolme maratonia parantaen jokaisessa suoritustani joitain hassuja minuutteja. Ja olen tyytyväinen näin. Jokainen maraton on ollut mulle unelma, jokainen maraton on oma tarinansa ja iso suoritus. Olen ylpeä triplamaratoonari. Minä en ole innostunut ainakaan tällä hetkellä yrittämällä parantaa maraton-aikaani, vaan tahdon pitää harrastuksen nautinnollisena ja ... no, harrastuksena. Tavoitteellisuus ei ole ehkä itselleni niin tuttua. Toki olen tavoitteellinen, mutta verenmaku suussa tekeminen ei ole yhtään mua. Siksi ehkä olen löytänyt uusia unelmia, uusia tavoitteita. Triathlon, Jukolan Venlat ja Vaarojen maraton ovat uusia unelmia. Voi olla, että niistä riittää taas pureskeltavaa muutamaksi vuodeksi, mutta saa nähdä, mitä sitten keksin. Vai palaanko sitten taas uusvanhan unelmani pariin, ehkä kenties neljäs katumaraton?!


Kyllä. Jokainen uusi maraton voi olla uusi unelma, vaikka ei asettaisi mitään suuria tai kummoisia aikatavoitteitakaan. Ainakin mun mielestäni. Voiko se sun mielestäsi olla sitä? Vai täytyykö unelman olla aina täysin uusi juttu tai jonkin aikatavoitteen alittaminen?

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ainakin olen ollut ulkona!

Miten onnellinen ihminen voikaan olla siitä, että on pitkä pääsiäisviikonloppu ja ensimmäistä kertaa tänä keväänä on todelliset kevät-kelit? Siis, ainakin Helsingissä mittari on kivunnut viidentoista asteen tuntumiin ja aurinko on möllöttänyt kirkkaalla taivaalla päivästä toiseen! Mikä onni!! Mä voin kyllä kertoa ottaneeni kaiken ilon lämpimistä vapaapäivistä irti, ja huomennakin on vapaa ja iltarastipäivä... ja auringonkin pitäisi paistaa - täydellistä!!



Perjantaina lähdettiin ystävän kanssa nyt toista kertaa pitkäperjantain perinteiselle (no okei, ehkä ensi vuonna voimme kutsua sitä jo perinteeksi?!) pitkälle lenkille. Ystäväni treenaa parhaillaan Köpiksen maratonille, ja mä olen vasta aloitellut tämän vuoden pitkiä lenkkejä, mutta onneksi pitkällä lenkillä vauhti ei ole pääasia, ja olemme löytäneet molempia miellyttävän lenkkivauhdin tänäkin keväänä. Molempien mielestä on vain huippua, kun voi noita pitkiä lenkkejä juosta seurassa! Ja onhan se spesiaalia, kun reilu pari tuntia menee aivan huomaamatta höpöttäessä ja nauttien auringosta hyvässä seurasta. Siinä samalla vain tulee taitettua useampia kilometrejä. Viime perjantaina 23 kilometriä.


Ilma oli todellakin mitä huikein. Mä lähdin liikkeelle aivan liian kuumassa varustuksessa, eli t-paidassa ja juoksutakissa. Puolessa välissä lenkkiä ystävä kehotti mua ottamaan takin pois, ja niin mä laitoin takin vyötärölle, ja jatkoin matkaa t-paidassa. Kyllä, t-paidassa. Oli kerrassaan niin huikean kesäinen fiilis! Lenkin jälkeen endorfiinit jylläsivät kehossa ja mieli oli korkealla! Lenkki ei missään vaiheessa tuntunut liian raskaalta, vaan askel pysyi kevyenä! Vuoden kolmas 20-ylitys oli siis selvästi helpoin, ja koko ajan nuo pitkät lenkit tuntuvat kevyemmiltä. Jes! Juoksu on ihanaa!

Eilen lauantaina oli taas ilo herätä auringonpaisteeseen! Voi juku, että se näin keväällä tuntuukin ainutlaatuiselta! Katsottiin, että yhdet suunnistusrastit olisi tarjolla, joten suunnattiin aamupalan jälkeen Itä-Helsinkiin rastijahtiin. Mulla oli vähän jalat hellänä edellispäivän lenkistä, joten päätin keskittyä eritoteen suunnistamiseen, ja jätin juoksemisen vähemmälle. Silti tuli kyllä hiki, ja ehkä vähän silti juoksinkin, hih. Rastit eivät olleet kovin vaikeita, joten yhtä rastia lukuunottamatta löysin rastit kivasti reilussa tunnissa. Oli kyllä taas niin kivaa olla suunnistamassa!
Kuva tiistain rastien jälkeen

Heti suunnistuksen jälkeen rakas serkkuni tuli meille kylään. Oltiin jo etukäteen suunniteltu, että lähdemme katsastamaan Nuuksion kansallispuistoa, koska serkku ei siellä ollut koskaan käynyt. Ajettiin autolla Haukkalammelle ja kierrettiin kaksi eri reittiä, yhteensä varmaan 7 kilsaa pisin kauniita ja mäkisiä maastoja. Nuuksio on kyllä kerrassaan upea paikka! Meillä oli eväät mukana ja nautittiin lämpimästä kevätpäivästä kansallispuistossa kolmisen tuntia yhteensä. Päivä oli oikein onnistunut, ja kotona meillä kruunasimme päivän saunomalla ja syömällä hyvää ruokaa. Jatkoimme tänään myös isolla aamiaisella. Namnam.






Muuten tänään olikin lepopäivä, mutta tuli vähän käveltyä keskuspuistossa hyötyliikuntaa, jonka lomassa istahdin aurinkoon penkille lukemaan Juoksija-lehteä. Aivan ihana viikonloppu on siis takana, mutta onneksi vielä huomenna on vapaata töistä, niin saa vielä nauttia lisää keväästä!

Oletteko te ulkoilleet paljon nyt pääsiäisenä? Vai miten olette nauttineet vapaapäivistä? Ja oletteko yhtä huumassa ihanasta kelistä, kuin minä?!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Kevyt olo kasviksista

Kuten olen useasti kertonutkin, kokkailen paljon kasviksista ruokaa, vaikka niin sanottu sekasyöjä olenkin. Ensinnäkin mun mielestä kasvikset on todella hyviä, kuten myös monet kasvisproteiinit, kuten linssit ja pavut, sekä soija eri muodoissa. Toiseksi, olo on välillä ihanan kevyt, kun ei syö raskasta lihaa. Ja kolmanneksi, mua ärsyttää ylipäätään koko luokitus "liharuuat, kasvisruuat". Eikö kaikki voisi olla ruokaa vain? Älytöntä joku koulujen pakkokasvisruokapäivä. Äh. Varmasti siitä aiheutuu enemmän ongelmia, kuin että kyseistä nimitystä ei käytettäisi, mutta yhtenä päivänä ainakin olisi tarjolla pelkästään kasvisperäistä ruokaa. Kasvisruoka saa usein negatiivisen sävyn nimensä puolesta.


Mä olen hyvin avoin monelle ruoka-aineelle, ja onkin varmasti vain kourallinen ruokia, joita en tahdo syödä. Tai kyllä mä niitäkin syön, jos muut ovat valmistaneet, mutten itse käytä ruuanlaitossa muun muassa tonnikalaa tai vuohenjuustoa. Muutoin sitten pörrään hyvinkin paljon eri ruokaosastoilla kaupoissa. Tänään etsin kikherneitä citymarketista, koska tahdon valmistaa yhtä herkullisia falafeleja viikonloppuna kasvissyöjäserkulleni, kuin mitä teimme viime viikonloppuna Kimmon kanssa. Ne oli taivaallisia, ja jaankin niiden ohjeen tässä postauksessa. Olen ehkä osittain innostunut enemmän kasvisruuista sen vuoksi, että punainen liha ei maistu samalla tavalla mulle kuin ennen. Lihapadat ja punaista kokolihaa sisältävät ruuat eivät houkuttele ainakaan tällä hetkellä, enkä todella himoitse mitään pihvejä. Kyllä voin silloin tällöin syödä kokolihaakin, mutta sitä harvemmin varsinaisesti tekee mieli.

Mulle avartavia kokemuksia ovat olleet lihattomien kuukausien pitämiset, esimerkiksi viimeksi lokakuussa osallistuin lihaton lokakuu -kampanjaan. Ekalla lihattomalla kuukaudella joskus vuonna 2012 tammikuussa opin käyttämään linssejä ja papuja ja tofua sekä soijaa ruuanlaitossa. Nykyään on ihanaa, kun uskaltaa kokkailla niistä ja on vaihtoehtoja perinteisten liharuokien rinnalle. Kasvisruokia alan kaivata eritoten silloin, kun olo on jotenkin raskas. Ja niin, perinteinen avokadopastahan on mun suosikkiruoka, jos täytyy syödä ennen treeniä kunnon ruokaa, ja vieläpä lähteä treenaamaan lyhyen ajan sisällä.



Tässä tulee herkullisten falafel-pullien ohje.

400-500g kuivattuja kikherneitä
1 pilkottu sipuli
4 valkosipulin kynttä hienonnettuna
noin kourallinen tuoretta korianteria
1 dl jauhoja
n. 2rkl suokla
n. 2rkl jeeraa
maun mukaan mustapippuria, jauhettua korianteria, cayannepippuria ja kardemummaa

Öljyä paistamiseen
Seesaminsiemeniä







1. Liota kikherneet runsaassa vedessä yön yli (herneet tuplaantuu)
2. Sekoita kaikki ainekset yhteen tehosekoittimessa
3. Anna maustua jääkaapissa noin tunnin
4. Pyöritä taikinasta pullia ja pyöräytä ne myös seesaminsiemenissä
5. Paista runsaassa öljyssä ja nauti



Kannattaa kokeilla näitä todella helppoja, mutta maukkaita pullia. Tästä annoksesta tulee melko paljon, mutta jos tahdot kokeilla vain, niin puolita annos. Ainoa, mitä pitää muistaa, on laittaa herneet likoamaan edellisenä iltana.

Tässä muutama muu kasvisruoka, jota on tullut syötyä viime aikoina.

Tomattinen pinaatti-linssimuhennos

Parsarisotto

Tomaattikeittoa valkoisilla papuilla

Savutofuwokki

Tofu panang curry

Illanistujaisissa oli linssipihvejä tarjolla

Kasvislasagne

Jos jokin ruoka-annos oli mieleen, niin kysykää toki tarkempaa ohjetta!

Mikä on teidän lempi kasvisruoka? Onko teistäkin hölmöä eritellä kasvisruuat ja muut ruuat jaolla? 

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Matkalla triathlonille - missä mennään?

Nyt olisi alle kaksi kuukautta aikaa siihen mun sporttikevään tärkeimpään h-hetkeen eli triathloniin. Tein päätöksen triathloniin osallistumisesta joulukuussa, ja pikkuhiljaa aloitin systemaattisen treenaamisen kohti tätä unelmaa. Mitään muuta systemaattisuutta mulla ei ole ollut, paitsi se, että jokaista lajia on pitänyt traanata ainakin kerran viikossa. Olen onnistunut tässä melko hyvin. Uinti on tällä hetkellä Heiaheiani toisteksi suosituin laji, ja ainoastaan helmikuun sairasteluiden aikana jäi muutamat uinnit väliin. Nyt taas olen jo kahdeksana viikkona käynyt vähintään kerran viikossa uimassa. Olen myös kerran viikossa käynyt aluksi spinningissä, ja nyt pyöräilemässä ulkona omalla pyörälläni. Juoksu puolestaan on kuulunut jo ennestään liikuntaviikkooni, ja olenkin joutunut vähentämään juoksun määrää aika paljon. Toisaalta, tällä hetkellä nautin jokaisesta lenkistä todella paljon, ja oikeastaan odotan juoksulenkkejä kovasti!

Ajattelin valoittaa vähän, missä koen meneväni kunkin triathlonin lajin kanssa.


Uinti


Olen tosiaan jo tuplannut viime vuoden uintitilastot, joten ainakin olen tehnyt sitä nyt kunnolla. Mä olen oppinut uimaan rennommin, ja parin kilsan vapariuinti ei ole enää yhtään ongelma. Tiedän pystyväni siihen koska vain (ellei jalka kramppaa, niin on käynyt kerran!). Tämä on suuri muutos, koska varmaan vuosi sitten en jaksanut uida koko uintikertaa pelkkää vapaauintia. Joka kerta tuntuu myös, että vapaauinti menee rennommaksi ja rennommaksi.

Nyt viimeisen parin kuukauden aikana yritän hakea varmasti vauhtia vielä omaan tekemiseen, vaikka välillä tuntuukin, että uinti ei mene enää eteenpäin ilman ammattiapua. Jokin tekniikkakurssi olisi kiva, mutta tähän kevääseen en sellaista enää ehdi ottamaan, joten omin avuin mennään. Täytyy muistaa, että olen nyt jo saanut uintia nopeammaksi alkuvuodesta, joten ehkä muutaman minuutin saisin nipistettyä siitä 1500 metrin triathlon-uinnista pois. Saa nähdä. Haasteena on märkäpuvun kanssa uinti, joka jännittää todenteolla, mutta toivon, että ensi kuussa pääsen pari kertaa kokeilemaan pukua.


Pyöräily


Pyöräily on mulle se haastavin laji näistä kolmesta. Mä ostin vasta toissa kesänä uuden pyörän, ja siihen asti menin yli kymmenen vuotta vanhalla maastopyörällä. Pyöräily muuttui kertaheitolla paljon kevyemmäksi, ja nautinnollisemmaksi. Nyt olen totutellut uuteen pyörään, ja liikkunut sillä hyötyajoja, mutta myös niitä lenkkejä. Pyöräni ei ole mikään tuliterämaantiepyörä, mutta aivan kelvollinen tähän minun ensimmäiseen triathlonin perusmatkaan!

Nyt kun olen käynyt tekemässä luonnossa pyöräilylenkkejä, olen huomannut, että se sujuu jo kohtalaisen hyvin ihan perustiellä. Varsinkin jos tie on hyvässä kunnossa eikä ole juuri vastatuulta. Mutta rytmi hajoaa helposti, jos tulee ylämäkiä tai vastatuulta. Tähän täytyykin kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Reisiin pitäisi saada potkua, ja yrittää vaan pitää pyöräily rentona kaikissa olosuhteissa. Eli ei muuta kuin reeniä, reeniä!!

Juoksu


Juoksu on tietysti mulle tutuin laji, ja laji jota rakastan. Kympin juokseminen ei ole ongelma, enkä usko, että se tulee olemaan ongelma myöskään triathlonilla, kunhan saan energiaa kehoon ennen juoksua. Tietysti se, kuinka nopeasti mä sen juoksun saan juostua, ei ole ihan selvää, mutta toivon kovasti, että tämä menis alle tuntiin jopa tossa viimeisellä osuudella.

Jännintä tässä on se, miltä juoksu tuntuu uinnin ja etenkin pyöräilyn jälkeen, mutta ajattelin tätä pyöräily-juoksu - vaihtoa vielä pari kertaa kokeilla, että tietää, mitä on tulossa. Eli ainakin 20km pyöräilyä + 5km juoksua sisältävä kova treeni on vielä tulossa, jossa tarkoitus olisi mennä kovaa!

---

Vaikka kaikista lajeista kirjoitinkin erikseen, on triathlonilla kokonaisuus se, joka ratkaisee. Pyrin tekemään mahdollisimman eheän kokonaisuuden, jotta mulla olisi vielä juoksuosuudellakin voimia jäljellä. Ja vaikka tietysti hauan tehdä Kuusijärvellä mahdollisimman hyvän suorituksen, on kaikista tärkeintä se, että päivä on ikimuistoinen, fiilis korkealla ja suoritus mahdollisimman mukava!

Voi miten odotankaan jo kesäkuun alkua! Samalla oon tyytyväinen, että aikaa on vielä, että saan tehdä pari kovaa treeniä vielä alle. Niitä mä kaipaan! ;)

Onko muuten ruudun takana muita, jotka aikovat ensi kesänä triathlonille ekaa kertaa? Tai olisiko nyt vinkkejä mulle näihin pariin viimeiseen kuukauteen, että miten kannattaisi treenata? 

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Unelmista

Mulle tuli mieleen vuosi 2010, eräs elokuinen iltapäivä. Matkustin bussilla kotiin kaupungilta, kun näin paaaaljon juoksijoita helteisillä Helsingin kaduilla. Katselin ihastuneena tätä suurta juoksijajoukkoa, ja mietin, miten sinnikkäitä ja kovia juoksijoita he ovat, ihan kaikki sijoituksesta riippumatta. He jaksavat juosta 42 kilometriä, tai siis tarkemmin ottaen 42, 195 kilometriä, maratoonin mitan. Tai ainakin he olivat lähteneet yrittämään tätä kunnioitettavaa matkaa. Menossa oli Helsinki City Marathon.

Mä olin tuolloin päässyt vähän kiinni aktiiviseen lenkkeilyyn, ja juoksin 40-60 minuutin lenkkejä silloin tällöin. Mietin mielessäni, miten kaukana itsellä olisi ajatus maratonin juoksemisesta, vaikka salaa aloinkin siitä haaveilla. Ovathan nuo tyypit nyt älyttömän kovia, kun lähtevät tuohon leikkiin! Ihailin todella bussin ikkunasta maratoonareita. Mä en todellakaan voinut kuvitella, mitä olisi edessä reilu vuoden päästä, vaikka ehkä alitajuntaisesti lähdinkin treenaamaan maratonille, tietämättä sitä itsekään.


Kului vuosi ja kuukausi tuosta hetkestä, kun olin katsellut hulluja maratoonareita bussin ikkunasta, ja miettinyt, etten ikinä pystyisi moiseen. Ja niin vain olin maratonin lähtöviivalla tuona uskomattoman kauniina syksyisenä päivänä. Tuo päivä pysyy muistoissani varmasti aina, sillä olihan se päivä, jolloin juoksin ensimmäisen maratonin ja saavutin yhden unelmani. Maalissa mua oli vastassa ainoat ihmiset, jotka tiesivät silloin koko maratonista, eli isäni, hänen naisystävänsä ja Kimmo. Maaliintulo oli tietyllä tavalla liikuttava hetki! Mä tein mahdottomasta mahdollisen, kun uskoin itseeni.

Miksi kirjoitin tuon tarinan? No, ihan muistuttaakseni teitä kaikkia, että mikään asia tässä maailmassa ei ole mahdoton... tai on, jos ette usko, että pystytte siihen. Mutta kun vain lähdette pala palalta tavoittelemaan unelmaa, voi se jossain kohtaa olla täytetty. Toivon silti, ettei kukaan ihan väkipakolla ala tavoitella unelmia, jos ne aiheuttavat enemmän negatiivisia asioita elämään kuin positiivia. Mun täytyy sanoa, että mulle maratonille treenaaminen oli ja on edelleen suurin osa suoritusta, ja mä nautin siitä täysin rinnoin. On hienoa sitoutua johonkin asiaan niin kovasti. Itse suoritus on sitten ikäänkuin se kerma kakun päällä.


Ensi kesänä täyttyy taas monta unelmaa, muun muassa parin vuoden takainen unelma triathlonin suorittamisesta. Päätös osallistumisesta on mulle jo suuri unelmien täyttymys, ja olen todella motivoituneena sitoutunut uudenlaiseen treenijaksotukseen. Mä odotan kovasti jo kesäkuuta, kun viikon sisällä mulla on kaksi todella uutta ja jännää tapahtumaa, triathlon ja Venlojen viesti. Niin ne palaset vaan loksahtavat paikoilleen, ja elämä on ihanaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ps. Muistattehan, että puhun pääasiassa blogissani vain niistä liikunnallisista unelmista. Elämässäni on myös paljon muita unelmia, joista osa on toteutunut ja osasta vielä haaveilen kovasti.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kuntokeskus, joka tarjoaa myös juoksutunteja

Ensinnäkin. Tämä ei ole mainos, vaan maksan ihan yhtälailla jäsenmaksua kuin muutkin satsilaiset. Olen vain äärimmäisen iloinen tällä hetkellä, että SATS on ajan hermoilla, ja tarjoaa asiakkailleen trendilajia, eli juoksua. Ja ei, näitä tunteja ei vedä salila treenaavat personal trainerit, vaan ihan oikeat juoksukouluvalmentajat. SATS siis tekee yhteistyötä Urban tribesin kanssa. Tarjolla on kolme erillaista juoksutuntia viikossa kuulemma aina kesäkuun loppuun asti, ja kesätauon jälkeen nämä tunnit jatkuvat syksyllä. Näin kertoi yksi eilen vetäneistä koutseista.

Tiistain tunti on interval-tyyppinen Run Tough -tunti, joka on suunnattu 10km alle tuntiin juokseville. Tämä on kuulemma rankin näistä tunneista. Torstaisin on Speedplay-niminen tunti, joka on hieman kevyempää vauhtileikittelyä, ja ilmeisesti sopii monentasoisille juoksijoille, kuten myös lauantain Pace-tunti, jossa tarkoituksena on juosta tasavauhtinen lenkki. Sinne voivat ilmeisesti mennä aivan aloittelijatkin, mutta en tosiaan tiedä (vielä) vauhdeista, joita tunnilla pidetään. Tahdon ilman muuta kokeilla kaikkia!

Reippaana aamulla työmaata kohti 

Eilen olin tuolla kovimmalla, eli Run Tough -tunnilla. Vähän kiireisestä aikataulusta johtuen kuljin eilen työmatkat ja siirtymiset pyörällä, joten minulla oli tunnille mentäessä noin parikymmentä kilsaa polkemista takana, siis aamulla kymppi ja iltapäivällä vajaa kymppi. Jalat eivät siis olleet aivan tuoreimmillaan, harmi. Ei siinä muuten mitään, mutta olisin ehkä saanut itsestäni ja sitä kautta tunnista enemmän irti.

Tunnilla oli mukana yhteensä kolme koutsia. Aluksi juoksimme 15 minuutin lämmittelyn kahdessa porukassa. Toisilla vauhti oli noin 7min/km ja toisilla 6min/km. Itse olin jälkimmäisessä porukassa, sillä jalat olivat jo lämpimät pyöräilyn jäljiltä. Muutoin tuo olisi ollut vähän turhan kova lämmittelyvauhdiksi itselleni. Lämmittelyn jälkeen oli lyhyt, ehkä vartin kestävä tekniikkaosio. Tehtiin erillaisia jalan liikkuvuutta ja koordinaatiota kehittäviä tekniikkajuoksuja, sekä pari kiihdytystä. Sitten oltiinkin valmiina varsinaiseen päivän treeniin!

Treeni sisälsi pyramidimaisen intervallin, elikkä 5 minuutin, 3 minuutin, 1 minuutin, 1 minuutin, 3 minuutin ja 5 minuutin vedot minuutin palautuksilla. Vauhtiryhmiä oli kolme; 1-ryhmä meni vedot noin 4min/km, 2-ryhmän vauhti vedoissa oli noin 4.20-4.40 ja 3-ryhmässä ilmeisesti vauhti oli noin 5min/km luokkaa vedoissa. Suositus keskimmäiseen ryhmään oli, että kymppi taittuisi 45-52 minuuttiin, ja itsehän olen juuri nippa nappa tuossa ryhmässä, kun viime vuonna kymppi taittui aikaan 51.30, ja enkkakin on 50.50. Muuten, hassu sattuma, mutta olen elämässäni juossut kolme kymppiä, ja kaikki alle minuutin sisään toisistaan! Silti, vaikka kuuluisinkin tuohon kakkosporukkaan tässä treenissä, tuntuvat vauhdit 4.20-4.40/km jokseenkin utopistisilta! Mä en ole hirveästi harrastanut kovia ja lyhyitä vetoja, enemmän kun olen pitkän matkan raastaja, ja ne omat kilsan vedot olen juossut siihen viiden minuutin tietämiin. Nyt tosin triathlon-kaudella vedot ovat jääneet aika vähiin, vaikkei se kovin loogista olekaan.

Lähde: sats.fi

No, miten mulla sitten treeni meni? Ihan ok omaan tasooni nähden! Ihan en kaikkia vetoja pysynyt ryhmän mukana. Aloin jäädä viimeistään minuutin vedoissa ja ihan lopullisesti jäin tokassa kolmen minsan vedossa. Yritin kuunnella pillin ääntä, ja tehdä treenin mahdollisimman hyvin ja palautella minuutin mahdollisimman hyvin, enkä ottaa muita kiinni. En viitsinyt jäädä odottamaan takana tulevaa ryhmää, koska olin heitä edellä jo jonkin verran. Harmi, mulle olisi ollut hyvä joku ryhmä siitä kahden ryhmän välistä. Silti tämä oli tosi tehokas treeni, ja ehkä olisin voinut pysyä ryhmän mukana, jos alla ei olis ollut pyöräilyä niin paljon. No, jäipähän tavoitetta ens kertaan - yritän roikkua kakkosryhmän mukana loppuun asti! Treeniä vaan lisää, niin kyllä se siitä!! Toisaalta, eilen tuli hyvä triathlon-treeni, kun oli (hyöty)pyöräilyä ja juoksua.

Treeni viimeisteltiin vielä noin 15 minuutin loppuverkalla. Kaikkineensa tunti kesti noin 75 minuuttia, josta aktiivista juoksua oli ehkä tunnin verran, ja tekniikat päälle. Mielestäni tämä on ihan loistava tunti! Ryhmässä saa yleensä niin paljon enemmän itsestään irti, ja tiukat treenit on parasta tehdä porukassa. Kuka vaan pystyy niitä perus peekoolenkkejä juoksemaan yksin, mutta ainakin itselläni ongelmia tulee, kun vauhtia lisätään. Kun se mukavuusalueella pysyminen on niin paljon kivempaa... Lisäksi on mielestäni mahtavaa, kun voi osallistua hyvin ohjatulle juoksutunnille aina silloin, kun itselle sopii, eikä tarvitse sitoutua kalliiseen juoksukouluun ja tiettyihin aikoihin. Nyt voi mennä aina, kun itsestä siltä tuntuu.

Miltä kuulostaa tällainen kuntosalin ja juoksukoulun yhteistyö? Entä tunnin rakenne? Voisitteko te osallistua tämmöiseen, jos kuntokeskuksenne tarjoaisi vastaavaa? Kertokaa lisäksi, mikä on teidän "lempi"intervallitreeni? Eli se tiukin? ;)

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Vinkkejä suunnistuksen aloittamiseen ja vähän Venloista

Huhhuh, mikä viikko. Yhtä hulabaloota ja menemistä joka päivä, mutta siitä mä toisaalta tykkään. Päivät rullaa kivasti omalla painollaan, eikä ainakaan tarvitse miettiä, että mitäs sitä oikein tekisi. Alkuviikko meni tosiaan kahden viisaudenhampaan poistosta toipuessa, joten ne SATSin juoksutreenit jäi välistä, mutta nyt tiistaina olen menossa, joten sitten on tulossa raporttia, millaisista treeneistä on kyse. Korvasin juoksua aluksi pyöräilyllä, ja otinkin viime viikon raskaan olon jälkeen tämän viikon tehot pois ja kevensin harjoittelua kunnolla. Ohjelmassa oli myös kevyttä hölkkäilyä, balancea, uintia ja vesijuoksua jopa kahtena päivänä sekä tänään tein pitemmän lenkin maalla.



Koko viikon kohokohta oli torstaina, mun synttäripäivänä, järkätty Helsingin suunnistajien Venlat-kurssin teoriaopetus. Laitettiin siis ystäväni kanssa alkukeväästä ilmottautuminen tuonne kurssille vähän siinä mielessä, että jos kuitenkin päästäis lähtemään Jukolan Venloihin kesäkuussa. Aluksi puhuttiin vitsillä Venloista, sitten loppukesästä oltiin menossa Venloihin vuonna 2015 ja nyt tosiaan ollaan sitten kuitenkin ilmottauduttu Venlojen kurssille jo nyt. Heh. Toisaalta kurssilta saa paljon muutakin hyvää suunnistusopetusta, eikä pelkästään Jukolaan liittyvää tietoa. Kurssin sisältö on yksi teoriatunti ja viisi maastoharjoitusta, joissa mennään ryhmissä opastajan kanssa iltarasteilla tai sitten ihan yksin, jos tahtoo.

Viime syksynä olimme Helsingin suunnistajien järjestämällä naisten suunnistukurssilla, joka oli tarkoitettu aloittelijoille. Kurssin sisältö oli yksi teoriatunti, yksi maastoharjoitus ja yhdet iltarastit. Tuo kurssi oli erittäin hyvä, ja todella aloittelijoille se on erityisen mieluinen varmasti, koska omista maastoharjoituksista sai todella paljon itseluottamusta ja suunnistusvarmuutta ja erityisesti hyvää opetusta helpossa maastossa. Voin todella suositella jotain suunnistuskurssia, jos tahtoo aloittaa suunnistuksen, mutta ei heti uskalla itse metsään. Helsingin suunnistajilla ainakin on kursseja tarjolla, ja uskoisin, että monella muullakin seuralla ympäri Suomea. Suunnistus todella on muodissa nyt. Enkä yhtään ihmettele, sen verran huippua se on.



Mutta palatakseni Venlat-kurssiin, miten meidän kävi siellä? No, meillä on nyt joukkue! Kuin ihmeen kaupalla eräs kurssitoveri kysyi teoriatunnin jälkeen, että onko joku vielä joukkuetta vailla, ja meitä oli sitten neljä, jotka oli. Ja otettiin sitten yhteystiedot ylös, ja viestiteltiin sen verran, että nyt ollaan ilmottautumassa Venlojen viestiin, joka käydään 14.6 Kuopion suunnilla. Tämä on ihan älytöntä, mutta älyttömän hienoa. Olen kuullut tapahtumasta vain ja ainoastaan hyvää, ja nyt olen oikeasti menossa sinne ja suunnistamassa kaikkien maailman huippujen kanssa todella suuressa tapahtumassa. Mä olen innoissani, jännittynyt ja huumassa. Suunnistus on kivaa, joten on aivan älyttömän hienoa tutustua samanhenkisiin ihmisiin, lähteä heidän kanssaan Venloihin ja parasta on se, että mä ja mun hyvä ystävä ollaan oikeasti yhdessä nyt lähdössä Jukolaan. Kuka olisi uskonut?!

No, joko teistä lukijoista joku haaveilee suunnistuksesta? Voisiko tuleva kesä olla teille se suunnistuksen kesä, se jollainen viime kesä oli minulle? Innostuin lajiin ihan todenteolla! Mutta miten tämän hurmaavan lajin voi aloittaa? Kokosin muutaman asian, jotka kannattaa ottaa huomioon, kun aloittaa suunnistuksen!

Kiintorastimerkki. Kuntorasteilla on yleensä neliöt liput.

  • Suunnistus on todellakin laji, joka sopii kaikille! Siinä yhdistyy kuntoilu, ulkona oleminen, luonnossa liikkuminen ja aivotyösktely, joten aika rastien perässä menee todella huomaamatta!
  • Suunnistus ei vaadi kummoisia varusteita - kompassi on ihan ihan hyvä olla (halvimmat kompassit Suunnolla maksaa noin 15 euroa) ja vähän huonommat vaatteet, joilla voi mennä metsässä huoletta. Vaatteiden kannattaa olla pitkälahkeisia. Suunnistuskengät (nastarit) ovat hyvät, mutta eivät pakolliset ja maastolenkkarit ovat myös todella hyvät, mutta peruslenkkareilla voi aloittaa hyvin, kunhan on varovainen
  • Helpoin tapa aloittaa suunnistus on suunnata kiintorasteille, jotka ovat aina luonnossa olevia rasteja, joita voi lähteä etsimään koska vain, kunhan on ostanut kiintorastikartan suunnistajakaupasta tai muusta paikasta, jossa niitä myydään.
  • Opettele lukemaan karttaa. Karttamerkkejä voi opetella internetistä. Kartan luvussa tärkeintä on pitää kartta aina oikein päin, eli katso kompassista, missä on pohjoinen, ja laita kartta aina sinne suuntaan, aivan, kuten se on luonnossakin. Seuraa kartalta isoja ja varmoja merkkejä, kuten soita, ojia, polkuja (jos on) ja korkeuseroja. Esimerkiksi jyrkänteet ovat helposti erotettavissa luonnossa
  • Jos pelkäät mennä yksin metsään, mene ensin kaverin kanssa yhdessä. Kaveri voi olla myös ensikertalainen, tai sitten mene jonkin kokeneemman kaverin kanssa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuville tiedoksi, minä olen aina käytettävissä, jos tahdotte seuraa rasteille! Ottakaa vain yhteyttä muhun ;) En takaa, että reitti menee varmasti hyvin ja oikein, mutta voidaan yhdessä kokeilla, miltä suunnistus tuntuu!

  • Kaikkein kivointa suunnistus on kuntorasteilla, joita esimerksi pääkaupunkiseudulla on lähes joka päivä. Kuntorasteilla käy jopa satoja suunnistajia, joten tunnelma metsässä on hyvä! Varusteina ei tarvitse kuin kompassin. Kartta ostetaan aina paikan päältä, ja mikäli haluat ajan, voit vuokrata EMIT-kortin kartan kaveriksi. EMIT on sähköinen kilpailukortti, jolla leimaat lähdössä, rasteilla ja maalissa. Sillä voidaan tarkistaa, että olet mennyt rastit oikein, saat kokonaisajan sekä väliajan joka rastilta.
  • Kuntorasteilla valitset reitin, jonka tahdot mennä, ja menet tämän reitin rastit järjestyksessä. Rasteilla on aina rastitunnus (luku), jonka pitää täsmätä kartassa olevaan lukuun. Esimerkiksi ensimmäinen rasti voi olla numero 36, tällöin kun saavut kyseiselle rastille, tarkistat, että sen rasitunnus on 36. Jos tunnus täsmää, leimaa EMIT ja lähde seuraavalla rastille.
  • Kuntorasteilla saa aina apua, jos kysyt sitä kanssasuunnistajilta. Kaikki kyllä auttavat mielellään sinut takaisin kartalle. Eksymistä ei siis tällöin kannata pelätä niin kovin. Kannattaa valita suunnistuspaikaksi vähän helpompi metsä alkuun. Esimerkiksi Helsingissä helpointa on suunnistaa jossain keskuspuiston metsissä, muten Pirkkolassa tai Paloheinässä. Nuuksiossa puolestaan metsät alkavat olla isoja, ja polkuja ei välttämättä ole ollenkaan.
  • Mene ensin kävellen ja seuraa koko ajan sormella, missä kohtaa olet kartalla. Kun suunnistustaidot kehittyvät, voit lisätä juoksua väliin.
  • Nauti luonnosta, rastien löytymisestä ja kivasta liikuntamuodosta! Suunnistukseen jää todellakin koukkuun!
Olen oppinut, että kompassia ei kannata pitää kaulassa, vaan ranteen ympärillä.

Jos teillä on kysyttävää suunnistuksen aloittamisesta näin aikuisiällä, niin vastaan mielelläni. Mullahan sitä kokemusta tästä on, ja nimenomaan aloittamisesta. Itsekin olen todellinen aloittelija vielä, mutta se tässä onkin melkein kivointa. Kehitystä tapahtuu valtavasti, mutta silti koskaan ei tiedä, miten metsässä sujuu ja ikinä ei voi lähteä ylimielisesti liikenteeseen. Kehittymistä on edessä vielä niin paljon, jos vain tahtoo kehittyä! Varaa on kyllä ;)

Jee, huomenna alkaa mun suunnistuskausi, kun iltarastit alkavat Pirkkolassa! Mä olen innoissani! Tätä on odotettu!