perjantai 11. huhtikuuta 2014

Unelmista

Mulle tuli mieleen vuosi 2010, eräs elokuinen iltapäivä. Matkustin bussilla kotiin kaupungilta, kun näin paaaaljon juoksijoita helteisillä Helsingin kaduilla. Katselin ihastuneena tätä suurta juoksijajoukkoa, ja mietin, miten sinnikkäitä ja kovia juoksijoita he ovat, ihan kaikki sijoituksesta riippumatta. He jaksavat juosta 42 kilometriä, tai siis tarkemmin ottaen 42, 195 kilometriä, maratoonin mitan. Tai ainakin he olivat lähteneet yrittämään tätä kunnioitettavaa matkaa. Menossa oli Helsinki City Marathon.

Mä olin tuolloin päässyt vähän kiinni aktiiviseen lenkkeilyyn, ja juoksin 40-60 minuutin lenkkejä silloin tällöin. Mietin mielessäni, miten kaukana itsellä olisi ajatus maratonin juoksemisesta, vaikka salaa aloinkin siitä haaveilla. Ovathan nuo tyypit nyt älyttömän kovia, kun lähtevät tuohon leikkiin! Ihailin todella bussin ikkunasta maratoonareita. Mä en todellakaan voinut kuvitella, mitä olisi edessä reilu vuoden päästä, vaikka ehkä alitajuntaisesti lähdinkin treenaamaan maratonille, tietämättä sitä itsekään.


Kului vuosi ja kuukausi tuosta hetkestä, kun olin katsellut hulluja maratoonareita bussin ikkunasta, ja miettinyt, etten ikinä pystyisi moiseen. Ja niin vain olin maratonin lähtöviivalla tuona uskomattoman kauniina syksyisenä päivänä. Tuo päivä pysyy muistoissani varmasti aina, sillä olihan se päivä, jolloin juoksin ensimmäisen maratonin ja saavutin yhden unelmani. Maalissa mua oli vastassa ainoat ihmiset, jotka tiesivät silloin koko maratonista, eli isäni, hänen naisystävänsä ja Kimmo. Maaliintulo oli tietyllä tavalla liikuttava hetki! Mä tein mahdottomasta mahdollisen, kun uskoin itseeni.

Miksi kirjoitin tuon tarinan? No, ihan muistuttaakseni teitä kaikkia, että mikään asia tässä maailmassa ei ole mahdoton... tai on, jos ette usko, että pystytte siihen. Mutta kun vain lähdette pala palalta tavoittelemaan unelmaa, voi se jossain kohtaa olla täytetty. Toivon silti, ettei kukaan ihan väkipakolla ala tavoitella unelmia, jos ne aiheuttavat enemmän negatiivisia asioita elämään kuin positiivia. Mun täytyy sanoa, että mulle maratonille treenaaminen oli ja on edelleen suurin osa suoritusta, ja mä nautin siitä täysin rinnoin. On hienoa sitoutua johonkin asiaan niin kovasti. Itse suoritus on sitten ikäänkuin se kerma kakun päällä.


Ensi kesänä täyttyy taas monta unelmaa, muun muassa parin vuoden takainen unelma triathlonin suorittamisesta. Päätös osallistumisesta on mulle jo suuri unelmien täyttymys, ja olen todella motivoituneena sitoutunut uudenlaiseen treenijaksotukseen. Mä odotan kovasti jo kesäkuuta, kun viikon sisällä mulla on kaksi todella uutta ja jännää tapahtumaa, triathlon ja Venlojen viesti. Niin ne palaset vaan loksahtavat paikoilleen, ja elämä on ihanaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ps. Muistattehan, että puhun pääasiassa blogissani vain niistä liikunnallisista unelmista. Elämässäni on myös paljon muita unelmia, joista osa on toteutunut ja osasta vielä haaveilen kovasti.

11 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Ajattele, maratonin myötä susta tuli se tyyppi, jota joku saattoi katsoa bussin ikkunasta tuona päivän ja inspiroitua itsekin kokeilemaan... Ja samaa teet nyt tämän blogisi välityksellä: inspiroit meitä muita terveellä, aidosti liikuntaa rakastavalla esimerkilläsi :) Sä saat todellakin olla ylpeä ja iloinen saavutuksistasi, menneistä ja tulevista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiinaseni <3 Niimpä, onhan se huikeaa ajatella, että omat saavutukset voi olla jonkun toisen unelmia! Toivon vaan, että tästä postauksesta ymmärtää, että ihan tavallinen ihminenkin voi päättäväisyydellään saavuttaa niitä ;)

      Välillä sitä unohtaa olla ylpeä omista saavutuksistaan, mutta onhan se ihan huikeaa, kun alkaa tarkemmin ajattelemaan! Ei ihan joka likka juokse maratonia ;) Kiitos, toivon todella että inspiroin muitakin kaiken maailman liikuntaan rennolla otteella! :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä tän ennenkin sanonut, mutta sanonpa taas; mä niin tykkään tuosta sun asenteestasi. Sellainen sopivan rento. :)

      (Piti korjata yks kirjoitusvirhe.)

      Poista
    2. Hah, se oli pieni typo vain ;)

      Mut siis, kiiiitos Suvi. <3 Sitä mä yritänkin olla, rento tätä rakasta harrastusta kohtaan!

      Poista
  3. Hih, muistan aina sen työpaikan kahvipöytäkeskustelun, jossa kerroin, että olisi kiva jaksaa juosta 10 kilometriä putkeen, mutta en koskaan tule juoksemaan puolikasta. Ai en vai? Kyllä oli sitten huikea tunne, kun pääsin puolikkaan maaliin. :) Viime keväänä haaveet kaatuivat itkuksi, mutta ehkä tänä keväänä toteutuu se maratonhaave Tukholmassa.

    Minusta on ihanaa unelmoida ja haaveilla. Osa unelmista on sellaisia, että realistisesti ajateltuna en ehkä koskaan niitä saavuta, mutta ei sen väliä. Ne voi toteuttaa jotenkin muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuttua, tuttua ;) "En koskaan voisi juosta maratonia", "Juoksusta ei koskaan tule mulle sitä ykkösjuttua" ... haha :D Mä uskon, että oot tänä vuonna valmis, ja on sun aikasi saavuttaa haaveet ja itkeä onnesta! Toivon sitä koko sydämestäni <3 Mutta ehkä osaat nykyään myös kohdata vastoinkäymiset paremmin?!

      Jep, haaveet ja unelmat kantavat omaa tekemistä eteenpäin! :)

      Poista
  4. Mahtavaa Hanna!! Oot kyllä esimerkillinen inspiroija!! Menet päämäärätietoisesti kohti uusia haasteita ja innostat matkallasi muitakin mukaan kaikkiin hullutuksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Satu <3 Sitähän tää mun elämä on.. hulluttelua ja siitä nauttimista, itsensä haastamista mutta ennen kaikkea rakkautta siihen, mitä teen! :)

      Poista
  5. Ihanaa, että unelmasi toteutuvat :) Olen itse kovasti miettinyt maratonille osallistumista ja samalla lailla kuin sinä, katsonut maratoonareita ja miettinyt, että ehkä minäkin joku päivä... Tsemppiä treeneihin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne toteutuu, kun niihin tarttuu :) Ainakin pääsee aina lähemmäs! Voi, kannattaa joskus vain tarttua siihen maraton-unelmaan konkreettisesti.. ei se niin iso ja pelottava olekaan, kun vain jaksaa tehdä työtä sen eteen :) Kiitos tsempeistä, sinne myös :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)