Yhteistreenit ne naisen tiellä pitää

Syksy on monelle varmasti sellainen motivaation laskun aika. On pimeää koko ajan, väsyttää ja paleltaa. Miten sitä muka saisi itsensä liikkeelle? Mun täytyy tunnustaa, että itsellä ei ihan kovin suuria motivaatio-ongelmia ole edes näin syksyllä, mutta olen miettinyt, että ainakin liikuntatreffien sopiminen pitää monet liikkeessä. Ei sitä niin vain kehtaa laittaa "en pääsekään tänään" -viestiä, kun toinen odottaa sua saapuvaksi lenkille tai salille. Eihän?

Mulla on nyt koko ajan jotain liikuntatreffejä kavereiden kanssa. Tiinan kanssa olen treenannut jo pidemmän aikaa lähes säännöllisesti salin puolella. Ollaan toteutettu Tiinan suunnittelemaa salitreeniä, joka on ollut todella toiminnallinen, sykettäkin nostattava treeni. Olen tykkännyt siitä tosi paljon, ja tänään viimeksi käytiin sitä tekemässä. Mä olen saanut tosi paljon virtaa salille juurikin näiden yhteistreenien ja hyvän ohjelman kautta. Saan todellakin itsestäni irti myös salin puolella. Tosin, vieläkin huomaan välillä, että isompikin paino olisi voinut olla sopivampi tai että teen asioita mukavuusalueella. Mutta sellainen mä olen. Olen kuitenkin aika paljon päässyt myös omalta mukavuusalueelta, ja se on hyvä juttu. Ensi viikolla aloitamme uuden salitreenin yhteistreeniksi, joka on mun suunnittelema. Siitä tulee hitusen voimapainotteisempi, ja toki olen miettinyt myös kestävyyslajeihin sopivia liikkeitä. Tosin Tiinankin tekemässä treenissä oli hyvin juoksuakin tukevia liikkeitä, kuten boksihyppy ja askelkyykkykävely.

Kuva: sats.fi

Eilen olin taas toisen kaverini kanssa kokeilemassa Tikkurilan Elixian TRX-tuntia. Mä en tiedä olenko kertonut, että mun SATS-korttini päivittyi yhdistymisen myötä myös Elixioihin, joten nyt saan treenata missä vaan SATS- tai Elixia-keskuksessa. Pääosin käyn edelleen omalla kotisalillani, mutta silloin tällöin on kiva kokeilla jotain muutakin, ja lisäksi nykyään moni kaverini on myös ainakin jomman kumman keskuksen jäsen, joten yhteistreenimahdollisuudet ovat suuremmat. Tikkurila on aika kaukana musta katsottuna, mutta mitä sitä ei tekisi hyvien yhteistreenien vuoksi?! Kävimme ensin ystävän kanssa juoksemassa vajaa tunnin lenkki, jonka jälkeen suuntasimme Elixialle. TRX-tunti kiinnosti kovasti, sillä itsekin salilla teen usein TRX-narujen kanssa liikkeitä. Elixialla kyseessä oli 30 minuutin mittainen intensiivinen treeni, jossa ensin lämmitellään, ja sitten tehdään liikepattereita. Mä olin ihan hapoilla jo lämmittelyn jälkeen! Silti taistelin treenin läpi, ja tykkäsin kyllä todella paljon. Liikkeet olivat tehokkaita, ja ohjaaja oli hyvin ajantasalla tullen esimerkiksi korjaamaan mun asentoja lähes joka liikkeessä. Tänään on etenkin jalat ja keskivartalo ollut kipeänä. Tosi hyvä treeni, olispa tätä lähempänäkin! No, onneksi siellä kauempana on ihan huipputreeniseuraa, niin jaksaa aina välillä lähteä ;)

Juoksulenkkitreffejäkään ei voi olla koskaan liikaa. Mun blogin yhteislenkki oli ihan tosi mukava, ja sen jälkeen viime viikon keskiviikkona pikkupakkasella olin ihanien Karoliinan ja Hillan (Cloudberry's life -blogi) kanssa juoksemassa vajaa 13 kilsan lenkin. Oli tosi ihanaa juosta noiden samanhenkisten ihmisten kanssa, ja vaikka Hillaakin näin ensimmäistä kertaa, oli silti suut vaahdossa koko ajan puhumisesta. Tulipahan ainakin kunnon peruskuntolenkki, kun Pitää Pystyä Puhumaan Puuskuttamatta taisi toteutua aika hyvin! Enemmän varmaan puuskutettiin puhumisen ilosta, kuin lenkin vauhdista. Silti lenkki oli tosi hyvä, sillä juurikin noilla peruslenkeillä sitä kuntoa kasvatetaan ja ylläpidetään. Kiitos vielä ihanasta lenkkiseurasta, Karkki ja Hilla! Otetaanhan pian uudelleen?!

Karkille kiitos näistä kuvista.

Mä olen myös miettinyt blogille seuraavaa yhteislenkkiä. Kellojen siirtämisen vuoksi en viitsi pitää lenkkiä maastossa arki-iltana, sillä se vaatisi kaikille otsalamput. Todennäköisesti seuraava blogilenkki voisi olla 22.-23.11, mutta koska siihen on vielä kolme viikkoa aikaa, niin tarkkaillaan ensin säätiedotuksia. Laittakaahan tuo viikonloppu kuitenkin muistiin, mikäli kevyt polkulenkki kiinnostaa ;)

Miltäs teidän kalenterit näyttää? Onko teillä paljon yhteistreenejä tiedossa? 

Kannattaako lenkkarit pakata matkalaukkuun?

Heippa, ja terveisiä Budapestistä! Nyt olen jo kotona, mutta tuli vietettyä pidennetty viikonloppu Unkarissa työporukan kanssa. Piti postailla jo paikan päältä, mutta jotenkin kaupunkiin tutustuminen veikin lähes kaiken liikenevän ajan. Vaikka kyseessä oli niin sanottu virkistysmatka, olin pakannut tuttuun tyyliini lenkkarit mukaan reissulle. Mähän en ihan kovin suuri bilehile ole, joten aikaa lenkkeilyyn jäi kivasti. Siinä missä muut ottivat päikkäreillä takaisin yön univelkaa, minä kävin fiilistelemässä lenkkarit jalassa paikallisia katuja. Lenkkarit oli kyllä myös eräällä työkaverillani mukana, mutta hänen lenkkiajankohdat (eli aamulla hyi!) eivät kohdanneet omieni kanssa, joten lenkkeilimme eri aikaan. Tämä kävi mulle hyvin, sillä sain mennä omaan tahtiin ja pysähtyä välillä kuvailemaan maisemia ja nauttia tunnelmaa. Mielestäni Budapestissä oli hyvä juoksumeininki.

Monet ovat ihmetelleet, miten voin pakata lenkkarit reissulle mukaan? Okei, en ole hirveästi vielä harrastanut moista, sillä emme matkustele kovinkaan usein. Ensimmäisen kerran olen lenkkeillyt reissulla Pärnussa muutama vuosi sitten. Riikassa puolestaan mulla ei ollut lenkkareita matkassa, sillä vietin lepopäiviä. Tukholmassa lenkkarit oli tietty mukana, heh heh, maratonia kun olin juoksemassa. Ja viime kesänä vietimme muutenkin aktiivilomaa Itävallassa, joten sielläkin tuli lenkkeiltyä. Noita reissuja ennen en ole ollut kova tyttö lenkkeilemään, ja olisin varmasti ollut ihmeissäni jo ajatuksesta pakata lenkkarit mukaan reissulle. Kuka hullu nyt niin tekee?!

Ihan tosi, mä suosittelen pakkaamaan lenkkarit reissuun mukaan! Siis ainakin, jos olet tottunut lenkkeilijä myös kotimaisemissa. Tällöin voit käydä heittämässä kevyen lenkin, mutta jalat ei kipeydy ja voit normaalisti viettää muun ajan maisemiin tutustuen. Matkustaessa kun tulee oltua paljon jalkojen päällä muutenkin. Matkalla lenkkeily on mielestäni todella mukavaa ajanvietettä, kunhan sen tekee stresstittömästi ja kevyesti. Intervelleja ei kannata ainakaan lyhyillä matkoilla alkaa puskea, vaan ennemminkin ottaa lenkit hyvänä tapana kierrellä nähtävyyksiä, kuten puistoja ja katuja. Juosten pääsee nopeammin paikasta toiseen, joten kilometrejä tulee huomaamatta kerrytettyä mukavasti. Tällöin voi hyvin käydä katsomassa niitä kauempana olevia paikkoja, joihin joutuisi muuten esimerkiksi metrolla matkustamaan. Metron ikkunastahan ei todellakaan näe samalla tavalla paikkoja, joten siksikin lenkkareissa kuljeskelu on suositeltavaa reissun päällä. Mielestäni juokseminen reissussa ei ole mistään pois, sillä tunnin, tai vaikka parinkin kevyt hölköttely antaa mahdollisuudet yhtälailla nähtävyyksiin tutustumiseen. Lenkkien jälkeen on kyllä aikaa kierrellä vieläkin hitaammin ja nautiskellen esimerkiksi kahvilla istuen tai paikallisia oluita maistellen.

Minä itse tein Budapestin reissulla kaksi lenkkiä juosten. Lisäksi eilen kävelin korkean vuoren päälle ja huipulla olleessa puistossa, joten reissuun mahtui sopivasti reippailuakin. Lenkkien jälkeen tulee taas uudelleen nälkä, ja paikalliset herkut maistuvat ihan eri tavalla. Jos vain istuisin ravintoloissa tai kahviloissa, olisin ihan ähky koko ajan. Ensimmäinen lenkki suuntautui ihan Tonava-joen vartta pitkin nautiskellen vähän sateisestakin kaupungista. Fiilistelin hämärtyvää kaupunkia ja sen tuomaa upeaa valaistusta. Juoksin muun muassa Raatihuoneen ohi, ja en välttämättä muuten koko reissulla olisi siellä käynyt. Toisena päivänä otin metron parin kilsan päähän, josta juoksin kuuluisalle Margit-saarelle, joka jo itsessään on nähtävyys. Vihreä, n. 2kilometriä pitkä saari keskellä Budan ja Pestin väliä, josta löytyy puistoja, vanhoja puita, raunioita, eläintarhaa, maauimalaa, paljon kävelijöitä ja lenkkeilijöitä sekä tietysti upea juoksubaana, josta työkaverini mulle kertoi. Saari oli upea, ja sitä kiertävä juoksubaana sitäkin hienompi! Rantaviivaa myöden meni juoksurata, jota pisin ihmiset juoksivat. Voin kertoa, että olipa tunnelmallista lenkkeillä kymmenien muiden kanssa lauantai-iltana auringon laskiessa. Tuo oli elämys, ja se oli yksi koko reissun kohokohtia! Fiilis oli todella upea! Enkä tosiaan olisi saanut tuotakaan elämystä, jos en olisi lenkkareita pakannut mukaan... olisi varmasti koko saari jäänyt näkemättä, paitsi opasajelubussin ikkunasta tihrustaen.

Todellakin, pakkaa lenkkarit mukaan matkaan! Ei ne lopulta paljon tilaa vie! Tutustu upeisiin paikkoihin juosten! Koe kaupunki uudesta näkökulmasta. Koko reissu tuntuu paljon mukavammalta, kun saa välillä vähän juosta ruokapöhöä pois, tuulettaa päätä ja fiilistellä uusia juoksureittejä. Jopa minusta tuntui pitkästä aikaan ihan tavallinen katujuoksu yksinkin mukavalta!

Pakkaatteko te juoksutossut mukaan matkalle? Mitkä on upeimpia paikkoja, jossa olet reissussa juossut? Missä haluaisit ehdottomasti juosta vielä joskus? Jos et lenkkeile lomalla, niin miksi et? 

Yksi pieni päätös, suuri vaikutus

Mun kello soi tänään vähän aiemmin, kuin normaalina arkiaamuna. Hetken torkkua painaessa mietin, minkä ihmeen takia? Kunnes muistin, että olin tosiaan laittanut repun valmiiksi uimareissua varten. Olin jo illalla suunnitellut, että aamulla menen uimaan ennen töitä. Pienen hetken mietin, kuinka sänky houkuttaisi enemmän, kuin aamu-uinti. Jos jäisinkin lämpimän peiton alle? Miksi ihmeessä olen saanut päähäni edes kokeilla tätä hullutusta? Mennä nyt aamuseiskalta uimahallille?

Sitten muistin, miksi olin lähtenyt tähän hullutukseen. Olin ajatellut, että aamu-uinti herättää mukavasti ennen työpäivää. Ehkä, jos tämä kokeilu toimisi, voisin joskus kokeilla aamu-uintia niin, että päivällä tekisin toisen treenin?! Tänään aamu-uinti olisi ainoa treeni. Mietin, että uinti voisi toimia aamulla, kun vesi itsessään herättää varmasti treeni-moodin päälle. Sen sijaan aikaiset juoksulenkit eivät houkuta yhtä paljon. Toki kokeilemalla sekin selviäisi. Niin päätin kuitenkin nousta sängystä ylös, syödä banaanin, pukea ja lähteä hallille. Kaikki oli valmiina repussa, joten lähteminen oli helppoa, kun olin sen suunnitellut jo illalla. Tässäkin huomaan, että hyvin suunniteltu, on jo puoliksi tehty. Jos reppu ei olisi ollut valmiiksi pakattuna, olisin takuulla jäänyt kotiin... sinne lämpimän peiton alle.

Uimahallilla heräsin kunnolla, ja tajusin aamutreenin merkityksen. Lopulta en herännyt paljoa aiemmin (koska mulla on liukuva työaika), ja olin kuitenkin nukkunut normaalin verran yöllä. Kahdeksan tuntia siis. Uinti sujui pelkän banaaninkin voimalla kivasti, vaikka en ollut pitkään aikaan käynyt uimassa. Nyt asioihin tulee muutos, sillä uinti on oikeasti kivaa, ja se on taas osana mun ensi kesän tavoitteita. Yksi syy, miksi menin uimaan aamulla, oli se, että aamulla tuo suosittu uimahalli työpaikkani lähellä on vähemmän ruuhkainen kuin päivällä. Tosin, huomasin nytkin, että halli täyttyi loppua kohden. Seuraavalla kerralla täytyy siis olla vielä aiemmin liikkeellä ;)

Aamu-uinti todellakin antoi virkeyttä työpäivään! Kannatti todellakin tehdä se pieni päätös, ja nousta sängystä normaalia aiemmin. Olo on onnellinen ja hyvä. Myös vielä näin iltapäivällä. Jos ei kokeile, ei voi tietää, toimiiko jokin asia omalla kohdalla. Hyvän elämän aivaimet koostuvat pienistä oivalluksista ja päätöksistä.

Mikä sun pieni päätös oli tänään tai tällä viikolla? Oletko kokeillut aamutreeniä?

Liikuntaa ja rentoilua sulassa sovussa

Kiitos paljon kommenteista viime postaukseen! Teiltä tuli paljon hyviä ajatuksia, ja moni oli kanssani samaa mieltä. Kiva kun jaoitte ajatuksia kanssani. Vastailen niihin ajan kanssa myöhemmin! Tulin vain nopeasti kertomaan viikonlopun ihanista menoista. Oli meinaan kivan sporttinen ja rento viikonloppu sopivassa suhteessa. Tämä palautumisjakso maratonilta on ihanaa aikaa, kun saa kevyesti nauttia liikkumisesta ja näistä viimeisistä syksyisistä keleistä ennen harmaata loskakautta. Vaikka esimerkiksi tänään ei sää ollut Helsingissä otollisin, niin ainakin luonto on edelleen värikäs ja kaunis. Tosin huomaan, että lähes kaikki lehdet alkaa olla pudonnut maahan. Sieltä se talvi tulee.

Perjantaina nautin lepopäivästä itseni hemmottelulla, kun kävin työpäivän jälkeen pitkästä aikaa kampaajalla. Lyhensin vain hiuksia, mutta omaan silmään muutos oli silti suuri, kun pääsin ylikasvaneesta reuhkasta ja tuhathaaraisista eroon. Jes! Kampaajalta suuntasin ystävien luokse, jossa pelattiin taas kerran lautapelejä! Tällä kertaa vuorossa oli seurapelityyppinen The Resistance: Avalon, jossa yritetään huijata toisia parhaan mukaan. Lautapelit on ihanaa vastapainoa liikunnalle, ja mielestäni oivallinen tapa viettää aikaa ystävien kanssa. Olenkin onnekas, kun ystäväpiirini on tämän suhteen todella aktiivinen. Tykkäättekö te pelailla lautapelejä?

Kiitos Karoliinalle kuvasta

 Lauantaina palasin taas liikunnan pariin, kun vuorossa oli blogilenkki! Loppujen lopuksi mukaan lähti lisäkseni kolme innokasta polkujuoksijaa. Harmi, että pari perui ihan viime hetkellä flunssan vuoksi, ja joillekin kiinnostuneille ei tämä ajankohta sopinut. Saimme kuitenkin Karkin, Annan ja Tiinan kanssa tehtyä kivan rauhallisen tutustumisen polkujuoksuun. Tosin allekirjoittaneen kartanlukutaidot karkasivat jossain vaiheessa käsistä, ja tuli pieni lisäys suunniteltuun reittiin. Lopulta taivalsimme 11,5 kilometriä Pirttimäen polkuja pitkin. Tytöt pääsivät todellakin tutustumaan polkujuoksuun vaihtelevassa maastossa välillä kävellen, välillä hökäten ja myös niitä mäkiä kiiveten. Matkalla oli myös lajiin kuuluvia vaikeita kohtia, kuten ojan ylityksiä joko hyppäämällä tai liukkaita puita pitkin mentäen, märkiä suokohtia sekä kivikkoisia polkuja. Hienosti kaikki kuitenkin selvisivät lenkistä ja saimme tosiaan nauttia upeasta nollakelistä kauniissa metsässä. Ei varmaan ketään ollut harmissaan, että lenkki vähän venyi. Ulkoilmaa ei voi saada liikaa! Kiitos todella paljon osallistujille, oli ilo vetää tämä lenkki! Sen verran hymyssä suin kaikki lähtivät kotiin, joten päätin, että aion pitää jatkossakin näitä blogilenkkejä! Joten olkaa kuulolla! Nämä lenkit sopivat kaikille!! Saa toivoa ajankohtaa kommenttiboksissa seuraavalle lenkille ;)

Tyypillinen "polkujuoksueste" :)

Tänään heräsinkin sateen ropinaan! Olin jo kauan sitten miettinyt, että tänään olisi suunnistuspäivä, koska rastit olisivat todella lähellä kotiani eli pyörämatkan päässä, ja kun nämä ovat muutenkin kauden viimeiset rastit, jotka omiin aikatauluihin sopii. Ei sitä tosiaan voinut ajatellakaan jättävänsä välistä, vaan urhollisesti lähdettiin Kimmon kanssa kohti suunnistuspaikkaa sateesta huolimatta. Oikeastaan vain menomatkalla huomasin sateen ja etenkin tuulen, kun se tuli vasten naamaa pyöräillessä. Suunnistaessa ei ollut mitään ongelmia sateen kanssa. Mun täytyy sanoa, että mä oikeastasn nautin tänään hurjan paljon suunnistamisesta. Rata oli aika helppo, ilma oli raikas ja jalat mukavan kevyet! Oli ihanaa antaa vain flow'n ja fiiliksen viedä eteenpäin, ja oikeastaan rata loppuikin liian lyhyeen. Olisi sittenkin kannattanut ottaa pidempi rata, säästä huolimatta. Suunnistaessa ei sadetta huomannut, ja tulipa lätäköihin ja kosteikkoihin mentyä varomatta, kun kengät kastuivat joka tapauksessa. Kotona odotti ajastuksella lämmennyt sauna, mitä luksusta, ja mikä sunnuntai! Ja päivä oli oikeasti vasta aluillaan! Siistiä :)

Suunnistuksen jälkeen suuntasin kahden ystäväni kanssa I love me -messuille, jotka käsittivät ainakin terveys ja kauneus -puolet. Eniten minua kiinnosti maistiaiset ja siis eri terveystuotteiden valmistajat ja urheiluaiheiset ständit. Messuilla oli loppujen lopuksi ihan kivasti katseltavaa, ja kotiinviemisiksi tarttui mukaan lähinnä teetä ja pari Cocovin pussia. Mielenkiintoinen uutuus oli Lidlin lisäravinnetuotteet. Niihin kannattaa tutustua. Messujen jälkeen valmistettiin kotona kunnon hampurilaisateriat. Kaikki on viimisen päälle itsetehtyä; hampparisämpylät, pihvit ja coleslaw. Hyvän ja terveellisen coleslaw-salaatin valmistan muuten turkkilaiseen jugurttiin. Ei tarvita kuin porkkanaa, kaalia, jugurttia ja vähän mausteita. Ei kaiken hyvän tarvitse olla epäterveellistä! ...tosin sämpylät olivat sitten aivan höttöjauhoista tehtyä, mutta kerrankos sitä sunnuntaina, eikö?! 

Mitenkäs teidän viikonloppu meni? Sopivasti liikkuen ja rentoillen sulassa sovussa, kenties? Kävikö joku muu messuilla? Mikä oli teidän lemppari siellä?

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!!

Aina joku on sua parempi

Oletko koskaan miettinyt, kun mikään ei riitä? Aina pitäisi juosta kovemmin, pidemmälle tai enemmän. Aina pitäisi nostaa isompia painoja tai tehdä pidempiä sarjoja. Oikeastaan, teet mitä vain, niin aina joku on sua parempi tai tehnyt enemmän. Ellet sitten juokse maratonin maailmanennätystä... tai hei, sittenkin voidaan ajatella, että on ne kovempia jätkiä, jotka juoksee ultramatkan, vaikka sata mailia? Tai oikeastaan, kyllä crossfittaajat on kovakuntoisempia ja monipuolisempia, kuin juoksijat!

Plaaplaaplaaaaaa. Mua on alkanut tympiä se, että aina pitää kiistellä, mikä on parempaa tai mikä on edes riittävästi. Onko 30 kilometriä juoksua viikossa sopiva määrä maratonille treenatessa? Riittääkö kolmijakoinen saliohjelma, jos haluaa kasvattaa lihasmassaa? Miksi toinen juoksee noin paljon kilsoja viikossa, ja miten se ylipäätään ehtii? Niinpä niin. Älä vertaa toista itseesi! Se on yleinen virhe, jonka meistä moni varmasti usein tekee. Otamme hirveästi vaikutteita toisista ihmisistä ympärillä kuuntelematta, mitä oma kehomme tarvitsee ja haluaa. Ne jutut, jotka sopivat toiselle, ei välttämättä sovi meille muille yhtään. Tästä syystä esimerkiksi vierastan hirveästi ajatusta valmiista netistä napatusta maraton-ohjelmasta, jotka pitäisi noudattaa pilkun tarkasti. On eri asia, että joku on tehnyt yksilöllisen ohjelman vain sinun tarpeisiisi, kuin se, että noudattaa jotain yleispätevää ohjelmaa. Tärkeää myös tavoitteellisessa treenissä on, että kuuntelet omaa kehoa, ja mieltäsi. Väsyneenä tai turhautuneena ei kannata lähteä treenaamaan, koska ohjelmassa sanotaan niin. Ei, vaikka se naapurin Pirkko juoksisikin joka päivä! Ei sun tartvitse!!

Toki on hyvä keskustella asioista, tavoista treenata ja vaikka niistä treenimääristäkin. Jokainen saa varmasti ideoita omaan tekemiseensä muiden touhuista ja puheista. Voit hyvin kokeilla, miltä se aamulenkki esimerkiksi tuntuu, mutta jos se ei ole ollenkaan sinun juttusi, niin jätä väliin. Et ole yhtään huonompi ihminen, vaikket pääsisikään kuudelta aamulla ylös lenkille tai aamuspinningiin. Voit hyvin treenata illalla, jos se on sulle mieluisampaa. Voi silti olla, että se aamulenkki herättääkin kivasti sun kroppaa, ja oot virkeämpi töissä. Monella vaan tuppaa olemaan aamutreenien kanssa negatiivia vaikutuksia, kuten väsymystä tai energian loppumista aamulenkillä. Voit hyvin kokeilla salin ja juoksun yhdistämistä samalle päivälle, kun se kerta toimii joillain muillakin. Mutta toisaalta, jos itsestäsi tuntuu, ettet saa jommasta kummasta silloin kaikkea irti, tee treenit eri päivänä. Kaikilla ei muutenkaan ole aikaa tehdä arkena kahden tunnin yhdistelmätreeniä - ei sullakaan tarvitse olla.

Tahdon vaan sanoa, että aina on joku parempi kuin sä. Mutta anna olla! Ellet ole kilpaurheilija, kilpailet vain itseäsi vastaan ja omine ehtoinesi. Ja kaikkien ei tarvitse kilpailla itseäänkään vastaan! Hyvinvoinnin kannalta on ihan yhtä hyvä, että käyt kolme kertaa viikossa lempparijumpassa hikoilemassa, kuin että juoksisit kolme lenkkiä viikkoon ja tavoittelisit sillä oman puolimaratonin ajan parantamista. Jos sulle löytyy motivaatiota liikuntaan jo itsessään ilman tavoitteita, niin se on hyvä ja riittävä! Jotkut taas tarvitsevat motivaation, kuten vaikka sen puolimaratonin läpipääsyn. Et ole yhtään sen huonompi, vaikket ole juossut puolimaratonia! Pääasia, että nautit liikunnasta ja saat siitä rutiinia elämään. Kun liikunta tuottaa enemmän hyvää oloa kuin huonoa, olet todennäköisesti onnistunut tekemään liikunnasta osan elämää.

Nauti jokaisesta saavutuksesta, jonka teet! Jokaisesta juoksuaskeleesta ja jokaisesta käsipainosta, jonka saat nostettua ylös. Mene hymy huulessa sinne jumppaan, ja anna niiden sanojen "Ei jumppa kehitä lihaksia" mennä ohi korvien. Ei kaikkien tarvitse olla kehittävää. Ole iloinen, että olet jaksanut työpäivän jälkeen lähteä sinne jumppaan! Iloitse maratonista, jonka olet juossut, vaikka se olisi kestänyt kauemmin kuin sillä joka päivä juoksevalla naapurin Pirkolla! Älä vertaa itseäsi muihin, vaan ole ylpeä omasta tekemisestä. Ole itsesi!

Nautinnollista viikonloppua kaikille! Tervetuloa jakamaan treeni-iloa kanssani Pirttimäen yhteislenkille huomenna! Polkujuoksussa on asennetta! Suvilla on myös mielenkiintoinen kilpailu blogissaan, jossa voit voittaa uuden kuntosaliohjelman itsellesi. Siinä uusi motivaatiopiikki salille, eikö?

Kerro mulle, missä sä olet hyvä ja mikä on sun tämän viikon paras liikuntasaavutuksesi?

Mä olen onnellinen, kun kävin eilen pitkästä aikaan vajaa tunnin lenkillä! Oli niin siistiä taas maratonin jälkeen! Myös mun ja Tiinuskan yhteistreenit tiistaina oli kovat, jes!

Tunnelmia viikko maastomaratonin jälkeen

Vaarojen maratonista on kulunut nyt reilu viikko, ja ajattelin kirjoittaa fiiliksistäni maratonin jälkeen, ja miten palautuminen on sujunut. Yleensä olen palautunut katumaratonilta parissa viikossa, ja noin viikko maratonin jälkeen olen aloittanut kevyen liikunnan totaalilevon jälkeen. Venyttelyt olen uskaltanut aloittaa pari päivää maratonin jälkeen, kun jalat ovat hieman vetreämmät. Katumaratonien jälkeen jalat ovat olleet todella tönköt pari päivää, eikä esimerkiksi penkille istuminen ole sujunut hyvin ilman käsivoimia. Muutamassa päivässä jalat ovat kuitenkin palautuneet toimintakuntoon, ja parin viikon jälkeen kehon voimatasot ovat palautuneet normaalille tasolle.

Miten palautuminen on sujunut maastomaratonin jälkeen, kun taivallettu aika on ollut noin 1,5 kertainen verrattuna mun aiempiin maratoneihin? Pakko sanoa, että palautuminen on ollut nopeampaa, kuin uskoinkaan. Toki palautuminen on vielä pahasti kesken, mutta jo heti maratonin jälkeen tajusin, ettei olo ole niin jyrän alle jäänyt, kuin aiemmin. Jalat olivat melko vetreät samana päivänä maratonin jälkeen; Istuminen onnistui ja kyykkyynkin pääsin. Lonkat ja reidet eivät olleet kovin väsyneet, mutta sen sijaan alaselkä oli melko kipeä. Uskon tämän johtuvan suuresta nousumäärästä, jonka tulin selkä kaarella ylös. Vatsalihakset eivät varmaan jaksaneet kannattaa ylävartaloa loppuun asti, ja ainakin loppunousukuvissa olin ihan kyyryssä! Ei ihme, että selkä oli kipeä. Huomaan myös, että nilkat ovat olleet kovilla Vaaroilla, sillä niitä kolotti ja jopa vähän turvotti pari päivää. Tämä heijastui jopa hieman penikoihin, vaikka muuten mulla niiden kanssa ei mitään vaivaa ikinä ole ollutkaan. Nyt nilkat ja penikat alkavat myös olla normaalit. selvisin kaikin puolin todella vähillä fyysisillä kolhuilla, sillä yhtään kunnon hiertymää ei tullut, ei edes juoksurepusta. Vaselinia laitoin vähän kylkiin repun reunojen kohtiin, mutta en muualle, kun en muutoinkaan ole käyttänyt sitä. Varpaan kynnet ovat tallella, eikä edes varpaissa ollut rakkuloita. Täytyy sanoa, että niin kengät kuin reppukin ovat olleet loistavia ostoksia.

Pahimmat jalkajomotukset olivat ehkä vasta maanantaina, kaksi päivää juoksun jälkeen, kun tuli istuttua paljon. Ensin tehtiin mökissä etänä töitä ja sen jälkeen istuimme noin 7 tuntia autossa yhden pysähdyksen taktiikalla. Ei ihme, että jalat alkoivat jomottaa, kun joutui niin paljon istumalihaksia kuluttamaan. Aina, kun nousin ylös, olivat jalat ihan tönköt. Tämä onneksi väheni jo seuraavana päivänä, eli tiistaina. Sunnuntaina, seuraavana päivänä maratonista, jalat olivat sen sijaan melko hyvät, ja lähdimmekin Kimmon kanssa lyhyelle luontopolulle Kolille. Ajoimme Pirun kirkon parkkipaikalle, josta lähti ennallistajan polku, noin 4 kilometrin luontopolku. Pieni osa matkasta yhdistui Herajärven kierrokseen, eli Vaarojen maratonin reittiin, enkä tajunnutkaan, että kyseessä oli juuri yksi alkupuoliskon suurimmista nousuista. Sitä taivaltaessa eilispäivän juoksut tuntuivat jaloissa, myönnän. Mutta näkymä Herajärvelle oli hieno, ja oli mahtavaa, että Kimmokin sai nähdä ja kokea palan hienoa Kolia. Pysähdyimme pienen lammen rannalle paistamaan makkaraa, ja tunnelma oli kerrassaan rauhallinen. Oli ihana olla kiireettömästi luonnon helmassa, eikä juuri muita näkynyt. Päätimme retkemme käymällä Kolin pirun kirkossa, eli rakoluolassa. Mä en meinannut uskaltaa mennä sisälle ollenkaan, koska kammoksun luolahämäkkejä ja muita otuksia, mutta onneksi uskalsin. Jänniä muodostelmia meidän luonnosta löytyykään! Retken ja luontoelämyksen jälkeen kelpasi mennä mökin puusaunaan ja käpertyä sohvalle katsomaan Vain elämää -ohjelmaa. Olin onnellinen, että meidän ei tarvinnut kiiruhtaa Kolilta sunnuntaina pois, sillä päivä ja pari luonon ympäröimänä on mielestäni parasta pään nollausta, mitä on. Kyllä kaupungin vilskeessä ehtii taas olla!

Keskiviikkona tein Yoogaiasta tunnin mittaisen Yin-joogan, joka koostuu venyttävistä asanoista. Varsinaisen liikunnan pariin palasin torstaina, jolloin mentiin työpäivien jälkeen suunnistamaan. Otin lyhyemmän 4 kilsan reitin, ja menin melko rauhalliseen tahtiin mäkistä reittiä eteenpäin. Lähisuunnistus oli aika hakusessa, ei tainnut pää olla vielä ihan mukana. Suunnistus oli kuitenkin virkistävää, eikä jaloissa painanut viikonlopun juoksut. Pian suunnistuskausikin päättyy, joten tahdon vielä ottaa kaikki irti tuosta mainiosta harrastuksesta! Seuraavana päivänä jaloissa tuntui jonkun verran suunnistus, joten tajusin, etten ole vielä palautunut Kolin seikkailuista. Ehkä olen varovainen, mutta en tahdo riskeerata kuntoani höntyilemällä nyt turhaan. Joten vielä ainakin viikon teen hyvin kevyttä treeniä varsinkin jaloille. Perjantaina menin kuntosalille, jossa tein yläkroppaa puolisen tuntia. Huomasin todellakin voimatasojen olleen kateissa. Sain pienilläkin painoilla kropan tärisemään. Jatkoin tuota tärinää puolen tunnin Absolution-treenillä, jossa kuritetaan keskivartaloa. Oli ihana treenata taas niin, että tuli hiki! Onneksi jalat sai jäädä kuitenkin rauhaan. Lauantai meni leffoja katsellessa koko päivän, ja sunnuntaina kävelin vähän ja illalla tein pienen 6,5 kilsan lenkin. Olikin ihana käydä taas pitkästä aikaa lenkillä!!

Levon ja hyvien yöunien lisäksi oleellinen osa palautumista pitkästä suorituksesta on ravinnolla. Energiavarastot menevät melko tyhjiksi noinkin pitkästä juoksusta, joten se vaje pitää kuroa kiinni, ja toki vähän ylikin, että kroppa saa palautumiselle välttämättömiä aineita kehoon. Mä suosin monipuolista ja terveellistä ruokaa sekä toki herkutteluakin. Kyllähän kroppa pienen herkkupalkinnon ansaitsee tuollaisen kokemuksen jälkeen! Me ostettiin mökkiin kilo karkkia, joskaan kaikki ei ihan mennyt, kun syötiin muuten niin hyvin illalla. Mulle ei ihan kauheasti maistunut ruoka heti Ukko-Kolilla, jossa syötiin osallistumisoikeuteen kuuluvassa buffetissa. Oli salaatteja ja keittoja, jotka oli kyllä hyviä. Pääasiassa sain silti syötyä suolaisia krutonkeja ja fetaa sekä majoneesisalaattia. Illalla sitten mökissä maistui jo normimäärät tortilloja, joita kokkailtiin kavereiden kanssa! Silti muuten heräsin yöllä kolmen aikaan nälän tunteeseen... ja eiiikun syömään! Oli pakko, koska en olisi muuten saanut unta. Aamulla tehtiin maittava aamupala, jossa oli tarjolla muun muassa leipää, karjalanpiirakoita, munia, leikkelettä, jugurttia, hedelmää ja jälkkäriksi lettuja jätskillä! Oli niin hyvää! Onneksi ruoka ja liikunta kulkee mukavasti käsi kädessä, eikä kumpikaan sulje tosiaan pois. Tällaisten liikuntasuoritusten jälkeen saa todellakin hyvällä omalla tunnolla herkutella! Muutoin olen koko viikon syönyt hyvin, kuten aina, ja pitänyt huolen, että ravinto on monipuolista.

Tällä kertaa säästyin flunssalta, ja olo on muutenkin ollut äärimmäisen hyvä. Olen niin onnellinen tuosta maratonista, vaikka vähän on jopa haikeuden tunnetta ollut ilmassa. Mutta onneksi on taas mielessä jo paljon uusia tavoitteita, joista tulen kirjoittelemaan lähiaikoina. Nyt palauttelen itseäni pikkuhiljaa normaaliin liikuntarytmiin, joskin aion painottaa treenaamisen enemmän salin ja jumppien suuntaan tässä seuraavaksi. Suunnistuskin alkaa pikkuhiljaa loppua, joten sieltä tulee sitten aikaa lenkkeilyllekin.

Ensi lauantaina on se mun järkkäämä yhteislenkki! Muutama rohkea on ilmoittautunut mukaan, mutta olisi kiva, jos muutkin uskaltautuisivat! Jos kyyti on ongelma, mun kyydillä pääsee esimerkiksi jostain radan varrelta. Laita mulle sähköpostia, jos tulet mukaan, niin tiedämme odottaa sua! Lenkki on siis lauantaina 18.10 klo 11.30 Pirttimäessä! Voin järjestää lenkin myös niin, että halutessaan voi juosta lyhyemmän ajan kuin tunnin, jos se tuntuu pitkältä. Kerro toiveistasi, niin tehdään yhdessä kiva lenkkipäivä lauantaista.

Mitkä on sun mielestä oleellisia asioita palautumisessa? Kuinka pian uskallat juoksun pariin vaikka maratonin tai puolimaratonin jälkeen? Venytteletkö pitkien suoritusten jälkeen?

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Blogin ensimmäinen yhteislenkki (!!) ja muutama vinkki polkulenkkeilyyn

Hei, kiitos kaikille kivoista kommenteista Vaarojen maraton -postaukseeni. Olen otettu teidän onnitteluista ja vastaan kaikille ajan kanssa pian! Fiilis on edelleen huikea, mutta hieman haikeakin. Upea projekti on tullut päätökseen. No, onneksi polkujuoksu jatkuu ja aina voi mennä kohti uusia haasteita!

Haluaisinkin kannustaa kaikkia kokeilemaan polkujuoksua, sillä se tuo monipuolisuutta juoksuharrastukseen, vahvistaa nilkan lihaksia sekä eri tavalla syviä lihaksia, kuin tasaisella juoksu. Juoksu poluilla on myös erittäin mielekästä ja vaihtelevaa, joten jos tylsistyt helposti lenkillä, sitä ei varmasti käy poluilla - usko mua! Itseäni polkujuoksussa kiinnostaa eniten luonnossa liikkuminen ja maaston tuoma haastavuus ja vaihtelevuus!

Mä haluaisinkin nyt kutsua kaikki mun pk-seudulla olevat lukijat yhteislenkille, jossa tutustutaan polkujuoksuun! Lenkki on lauantaina 18.10 (ensi viikolla siis) klo 11.30 Pirttimäen ulkoilualueella! Juostaan tunnin verran kevyesti poluilla, jokainen pysyy takuulla mukana - jos ei, niin odotellaan. Jos porukalla on intoa, voimme jatkaa lenkkiä 1,5 tunnin mittaiseksi myös - poluilla meno on rauhallista ja ei siksi niin kuormittavaa! Ilmottaudu mukaan laittamalla mulle sähköpostia (hanna.taimen(a)gmail.com), niin annan tarkempia ohjeita. Lenkillä on säävaraus. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi mukaan!!

Tässä muutama vinkki kaikille, jotka haluaa kokeilla polkujuoksua...

• Varusteena käy normaalit lenkkivaatteet, mutta ihan ykkösvaatteita en laittaisi, sillä ne voi likastua tai jopa mennä rikki luonnossa helpommin, kuin tasaisella lenkillä.
• Jalkaan mahdollisimman kevyet ja vähän vaimennetut kengät, normaalit lenkkarit on hyvät aluksi. Varo kuitenkin kallioita ja juurakkoja.
• Jos innostut enemmän polkujuoksusta, osta maastojuoksukengät. Tärkeää on, että kenkä istuu hyvin jalkaan.
• Ota kännykkä mukaan hätätapausten varalle
• Vaikeinta on löytää kivoja polkuja: suunnittele reittiä esim. suunnistuskartan päälle, tai sitten voit vain lähteä juoksemaan lähimetsäsi polkuja edes takaisin. Polkuja on lähes missä vain, kun osaa vain kokeilla rohkeasti!
• Pidä katse mahdollisimman kaukana jaloista (tiedän, tämä on vaikeaa!), sillä jalat kyllä hakevat paikkansa maastossa. Aloita varovaisesti ja nosta jalkoja reilusti enemmän, kuin katujuoksussa
• Ota vettä mukaan lenkille
• Ole avoimin mielin! Mitä vaan voi tapahtua - voit vaikka upota polvia myöten suohon! ;)

No, joko lähdet polkujuoksemaan?! Mä olen ainakin innoissani selaillut jo ensi vuoden trailrunning-kalenteria, ja löytänyt monia kivoja tapahtumia. Nyt sulla on mahdollisuus päästä opastetulle polkulenkille Bodom Trailin maisemiin, joten ilmoittaudu mukaan ensi viikon yhteislenkille!

Minun Vaarojen maraton

Kotona ollaan! Lähdettiin reissuun perjantaina puolilta päivin, ja tultiin eilen illalla kymmenen aikoihin kotiin, joten pitkä reissu oli kyseessä. Automatkoihin tuhraantui se 7-8 tuntia suuntaansa pysähdyksineen, mutta onneksi ehdittiin olla Kolilla 2,5 päivää. Ja olihan kaikki siis tuon matkan arvoista: Koli oli niin kaunis paikka kuin kuvista välittyy, ruska oli pitkällä, mökki oli upea.. ja no, olihan siellä joku Vaarojen maratonkin! Pikku juttu ;) No, mä en pidä teitä enempää jännityksessä, vaan kerron, että maaliin selviydyttiin ja kaikki meni hyvin! Päivä oli ihan huikea, yksi elämäni hienoimmista!

Saavuttiin Kolille perjantaina kahdeksan aikoihin, ja käytiin ystävän kanssa hakemassa Ukko-Kolin luontokeskuksesta numerolaput ja ajanottochipit. Fiilis oli todella jännittynyt ja odottavainen. Sitten lähdettiin ajamaan muutamien kilsojen matka Loma-Kolin alueelle, jossa meillä oli mökki varattuna. Mökki oli ihan tosi upea, varmaankin aika uusi, jossa oli kaikki "herkut" pesukoneesta ja astianpesukoneesta puusaunaan. Ystävä oli osannut varata ihan täydellisen mökin tähän reissuun! Illalla vaan syötiin vähän välipalaa ja suunnattiin siinä kymmenen jälkeen nukkumaan. Mä nukuin levottomasti, mutta onneksi aikaa oli runsaasti nukkua, joten aamulla ei kamalasti väsyttänyt, kun kuuden jälkeen kömmin sängystä ylös.

Söin aamupalaksi kaurapuuroa, total-jugurtin hunajalla ja yhden leivän palasen. Join C-vitamiinia, vettä ja mukin kahvia. Ruokaa tuntui olevan sopivasti. Sitten alkoikin ruljanssi; urheilujuoma repun juomasäiliöön, eväitä reppuun, numerolappu ja chippi kiinni, vaatteiden valinta... Se tuottikin yllättävän paljon päänvaivaa, sillä aamulla oli pari astetta lämmintä, mutta iltapäivällä lämpötilan pitäisi nousta kymmeneen asteeseen. Jalkaan laitoin Inovin maastojuoksukengät. Kiitos vaan kaikille hirväesti kommenteista. Valinta oli lopulta helppo, sillä vesisadetta ei ollut, joten uskoin maan olevan kohtuullisen kuiva. Sitten olikin aika lähteä ajamaan kohti Ukko-Kolia ja ensimmäistä maastomaratonia! Huuuii!

Meidät kuljetettiin Kolin huipulle hiihtohissillä, ja voi pojat, mitkä näkymät aukesivatkaan! Vautsi. Mä lähdin liikkeelle kolmannessa ryhmässä, eli klo 9.20, jonka tavoiteaika oli 6-7 tuntia. Olin mutulla arvioinut jonkun lähtöryhmän. Suurimmat massat lähtivät kahdessa ensimmäisessä ryhmässä, joten pienenä joukkona lähdettiin liikkeelle, ja ruuhkaa ei ollut nimeksikään. Oma paikka ja vauhti löytyi heti, ja rauhassa tuli aloitettua. Olin kuullut niin paljon kauhutarinoita Ryläyksestä ja muista Kolin kammotuksista, joten päätin ottaa alun todella rauhallisesti. Alku oli helppokulkuista polkua, vähän hiekkatietä ja sitten noustiinkin ensimmäiselle vaaralle, josta aukesi hienot näkymät Herajärvelle. Tämän jälkeen laskeuduimme Kiviniemen maastoihin, jossa oli noin 17 kilsan kohdalla vedenylityspaikka, sekä huolto. Pääsin veneeseen, jolla meidät soudettiin pienen kanaalin yli. Kaikki oli mennyt hyvin tähän asti, mutta nyt tiesin sen pahimman, eli Ryläyksen pikkuhiljaa alkavan.  Riisuin takin pois, ja päätin juosta loppumatkan pitkähihaisella juoksupaidalla.

Polku muuttui vaikeammaksi. Kivikkoa ja juurakkoa oli paljon, ja nousuja sekä laskuja myös. Juoksu muuttui vaikeaksi, sillä askelia sai todella hakea maastossa. Täällä varmasti huippujuoksijat tekee suurimmat erot noviiseihin. Yritin juosta sen, mitä oli juostavissa. Energiaa mulla oli kehossa hyvin, sillä olin noudattanut "Geeli joka tasatunnein" -suunnitelmaani erinomaisesti. Jalatkin tuntuivat hyviltä, joten yllätyksekseni selkiä tuli jonkun verran vastaan, ja oli kiva ohitella porukkaa, vaikka teinkin vain ja ainoastaan omaa juoksua. Siitä sai silti virtaa. Yhdessä kohtaa juoksin erään miehen kanssa peräkkäin jutellen niitä näitä (matkalla oli hieno tunnelma kilpailijoiden kesken, tuli juteltua monien kanssa), ja sitten lähtikin jalka liukumaan pisin juurakkoa. Tiesin, että nyt kaadutaan ja huusin ilmassa "ääää"! Nousin äkkiä ylös, ja totesin, ettei mikään vääntynyt, että sain vain iskuja korkeintaan. Kaikki oli kunnossa... Takana ollut mies sen vielä varmisti kysymällä minulta. Alamäkeen tultaessa alkoi pikkuhiljaa vähän jo juoksu rullaamaan teknisemmälläkin osuudella, ja pian huomasin, että Ryläys oli ohitettu. Ei se niiiiin paha ollutkaan, vähän ehkä jopa liioittelua ne kauhutarinat.. vaikka olihan maasto todella teknistä polkua!

Helpomman polkuosuuden jälkeen tultiin viimeisellä huollolle. Huolto tarkoitti Vaarojen maratonilla vesihuoltoa. Kaikesta muusta kilpailijoiden täytyy itse huolehtia. Muun muassa vesipullo tai -pussi on pakollisena varusteena. Suolakurkkuja tai banaaneja ei jaella, vaan ne on oltava repussa, jos niitä haluaa. Tästä alkoi reitin helpoin osuus, eli pitkä hiekkatie ja metsätie -osuus. Mua vaan silti harmitti, koska metsässä aika menee paljon nopeammin, kun askeliin täytyy keskittyä ihan eri tavalla. Tiellä voi antaa vain mennä, mutta onhan se oikeasti vähän tylsää.. ainakin, kun juoksua on metsäpoluilla jo noin 32 kilsaa takana. Mutta yllättävän hyvin meni vielä tuo metsätieosuus, ja sen lopussa, ennen "valenousun" alkua näin Kimmon, mun urhollisen kannattajan. Sain valtavasti tsemppiä, joten sisukkaasti lähdin kohti viimeisiä nousuja.

Loppunousu. Kuva: Teemu Saramäki.

Tässä vaiheessa Kimmolle kiitos muista kuvista tässä postauksessa.

Ensin kivuttiin Kolin laskettelurinteiden puoleen väliin, ja juostiin vähän siellä poikittain koko ajan nousten. Nousussa piti laittaa kävelyksi, sen verran jyrkkää se oli, mutta tasaisella ja laskuosuudella jaksoin vielä juosta. Edellä olevat hyppäsivät polulla sivuun mun tieltä ja joku totesikin että "takaata tullaan niin kevyin askelin".. mä vaan huikkasin, että "nyt otetaan viimeiset juoksut ennen nousuja!" ja niin mä juoksin myös alas polkua pitkin. Jalat olivat yllättävän hyvät, sillä pystyin kivasti vielä väistelemään kiviä ja juuria tässäkin vaiheessa. Ennen Kolin satamasta alkavaa viimeistä reilu 2 kilsan nousua otin viimeisen geelin, ja sitten suuntasin ylös. Ja olihan se loppunousu sen kaiken hypetyksen arvoinen eli tiukka! Yritin juosta kaikki vähänkin tasaisemmat kohdat. Loppu oli todella jyrkkää, mutta otin sitten ihan lopussa loppuspurtin! Kellot pysähtyivät maalissa aikaan 6.27.47 ja oli enemmän kuin tyytyväinen!

Maalissa taisi tulla vähän tunteet pintaan, sillä olihan reissu todella upea ja koko matka siihen loppupisteeseen on ollut hieno projekti, jonka olen suorittanut yhdessä ystäväni kanssa. Nyt me molemmat oltiin maalissa (ystävä vähän ennen mua, mutta juostiin pitkään yhdessä myös Kolilla!), ja kaikki oli mennyt hyvin. Onhan se hienoa! Mä olin yllättävän hyvissä voimissa lopussakin, ja mietin, että tulikohan säästeltyä vähän liikaa voimia siinä alussa. Toisaalta, olin ensimmäistä kertaa liikkeellä Vaarojen maratonilla, joten olen äärimmäisen onnellinen siitä, että olin hyvissä voimissa, iloisena ja onnellisena maalissa. Se oli tärkein yksittäinen tavoitekin reissulle. Ja hei, olin mä tietysti väsynytkin, sillä kyllä reitti rankka oli! Mielessä pyörinyt aikatavoite alle 7 tunnin suorituksesta täyttyi myöskin hienosti, vaikka se toissijainen juttu lauantaina olikin. Illalla saunottiin ja syötiin tortilloja ja karkkia mökissä, ja korkattiin toki voittoskumpat!

Tähän ehkä kiteytyy fiilis reissusta! Kaikkensa antanut? Onnellinen?

Vaarojen maraton oli upea kokemus. Ihan huikea! Järjestelyt toimi, ei ollut ruuhkaa ja kaikki oli ystävällisiä. Juoksijoiden keskuudessa oli hyvä fiilis ja Kolin maisemat ruska-aikana olivat äärimmäisen kauniit. Jokaisen tiukan nousun jälkeen sai yleensä palkinnon, eli hienot maisemat ympärilleen. Kannatti todellakin lähteä. On myös pakko todeta, että uskon ettei maastomaratonit jääneet tähän. Polkujuoksu on tullut jäädäkseen, koska onhan se nyt äärimmäisen siistiä! "Flat is boring", niinkuin Buffin iskulauseessakin sanotaan!

Tämä on niin pitkä jo tämä teksti, joten palaan jälkitunnelmiin ja upeisiin Kolin maisemiin vielä uudestaan. Meillä oli onni jäädä Kimmon kanssa vielä maanantaihin asti Kolille, joten käytiin vähän nauttimassa luonnosta sunnuntainakin - tosin vähän rauhallisemmin ja lyhyemmin kuin lauantaina.

Mitä mukaan maastomaratonille?

On sitä ennenkin mäkiä noustu...

Huomenna puolen päivän aikaan startataan auton nokka kohti Kolia. Vihdoin ja viimein kauan odotettu reissu on käsillä ja jännitys on noussut huippuunsa! Tankkausta oon vähän yrittänyt tehdä, eli syödä normaalia hiilihydraattipitoisempaa ruokaa, tosin syön normaalistikiin myös hiilareita, kuten on ehkä tullut ilmikin. Tänään syötiin muun muassa parasta pastaa, eli avokadopastaa. On se vaan joka kerta niin hyvää!

Nyt kun flunssa on selkeästi taltutettu, on alkanut syntyä pientä stressiä varusteista. Eväät alkaa olla selvillä - on geelejä, energiakarkkeja, pari patukkaa ja kuivattuja hedelmiä, sekä 1,5 litraa urheilujuomaa repun säiliöön sekä pieni vesipullo, jonka aion täyttää niillä parilla huoltopisteellä. Eiköhän noilla eväillä pärjää yhden Vaarojen maratonin. Tahdon, ettei homma jää ainakin energianpuutteesta kiinni. Toisaalta - vähän koomistakin ottaa maratonille evästä mukaan. Mutta retkeilyhengellä mennään, kun onhan kyseessä vähän eriluokan tapahtuma, kuin joku tavallinen katumaraton! Olen myös varautunut jo hyvään aamupalaan mökissä, sillä mukaan lähtee puurohiutaleita, bonne-sosetta ja mantelimaitoa. Puuron lisäksi juon kahvia, ja otan varmasti rahkaa tai leipää vielä lisäksi - jollen molempia.

Vaatepuolen piti olla selkeää. Ostin jokasään kestävän Inov8 Stormshell -takin, joka pitää erittäin hyvin vettä ja tuulta, mutta hengittää kuitenkin. Onneksi Vaaroille ei ole luvattu vesisadetta, sillä eihän kaatosateessa juokseminen kivaa ole, vaikka olisikin kunnon takki. Tuolle takille tulee taatusti muutakin käyttöä, sillä eiköhän paljon ulkoileva ihminen vedenpitävän juoksutakin tarvitse! Isänikin huikkasi viime syksynä puolikasta (taas kerran) sateessa juostessani, että "sulla pitäisi olla vedenpitävä takki näille ilmoille" - totta iskä, nyt sen vihdoin hankin, kun oli pelko joutua sateeseen yli kuudeksi tunniksi! Ajattelin silti laittaa tuon takin päälle alkuun, alle pitkähihaisen juoksupaidan, päälle pitkät trikoot, zeropointin säärystimet ja sukat. Buffi kaulaan. Jalkaan laitan Inovin maastokengät... Kunnes ystäväni alkoi huudella nastareiden (siis nastallisten suunnistuskenkien) nimeen! Täh? Maraton nastareilla, en mä pysty! Mutta totta, maasto voi olla liukas - mutta onko se niin liukas, että mun kannattaisi laittaa nastarit jalkaan, silläkin uhalla, että tiedän niiden olevan raskaat ja vähän epämukavatkin noin pitkällä matkalla... suunnisteassa ne kyllä on hyvät. Kummat mä laitan? Onko maasto liukkaampaa ja teknisempää, kuin etelä-Suomen polut? Elikkä nyt on sitten kenkäongelma! Todennäköisesti lähden maastolenkkareilla matkaan... mutta molemmat pakkaan reissuun mukaan.

Lähtöaikaan yhdeksän jälkeen on luvattu paria lämpöastetta. Melko kylmässä kelissä lähdetään taivaltamaan, vaikka aurinkoa onkin luvattu. Ajattelin pukea päälle tosiaan takin, jonka olen suunnitellut riisuvani 17 kilsan kohdalla olevan vesistön ylityksen aikana. Siinä voi joutua odottelemaan vuoroa, tai jos pääsee veneeseen vetolautan sijaan, ehtii hyvin vaihtamaan vaatteita. muuta suunnitelmaa mulla ei ole tähän mennessä oikein matkan varrelle. Olen miettinyt aloittavani hitaasti ja mäet rauhaksiin kipuen. Ryläys on myös tietoisuudessa, joten sitä pätkää puolimatkan jälkeen odotellaan innolla - ja no, ehkä vähän kauhullakin ;) Geelejä ajattelin yrittää ottaa tasatunnein, ja muuta ravintoa sitten välissä.

Takki päällä, takki pussissa. Painoa 140g. 

On tämä silti hullun hommaa, sanon minä! Ajaa ensin tuntitolkulla Kolille ja juosta sieltä jalat alta! Mutta ihan takuulla tuollakin reissulla saa kokea niitä huikeita fiiliksiä, miksi tätä viitsii tehdä! Varmasti vielä suunnitelmat muuttuvat ja vaatteet vaihtuvat,  mutta taistelutahto on ja pysyy! Nyt jos koskaan mun on aika näyttää itselleni, mihin mä pystyn! Toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä satu mitään haavereita. Reissusta tulee varmasti kaikkineensa upea, sillä olemme Kimmon kanssa Kolilla ihan maanantaihin asti! Kirjoittelen mahdollisesti reissusta kuulumisia tänne, mutta ainakin instagramia päivittelen tiheämmin.

NYT! Viime hetken tsempit, vinkit, kaikki kehiin! Olenko huomioinut kaikki? Selviänkö mä?!?! JÄNNITTÄÄ!!