sunnuntai 29. tammikuuta 2017

"Pääasia että tuli hiki"

Mä jään aina välillä omien salibandytreenien jälkeen pelailemaan ikämiesten vuorolle. Heillä on pelivuoro meidän jälkeen, ja jos siellä ei ole tarpeeksi porukkaa, tulevat he kysymään minulta ja ystävältäni, että onko halukkuutta jäädä pelailemaan heidän kanssaan. Tottahan toki me yleensä jäädään, koska pelaaminen on kivaa ja miesten kanssa tulee opittua ihan uudenlaisia juttuja pelikentillä. Nämä miehet ovat pääosin meitä parikymmentä vuotta vanhempia, mutta ovat silti todella nopeita ja taitavia - välillä on vaikeuksia pysyä perässä mukana! Vaikka toisinaan tunteet kiehahtavatkin kentällä näillä pelimiehillä, paistaa silti päällimmäisenä heistä onni ja kiitollisuus liikkumista kohtaan.


Viime keskiviikkona käynnissä oli taas hyvät ja vauhdikkaat pelit, joissa myös itse sai laittaa tossua toisen eteen oikein kunnolla. Pelien jälkeen eräs miehistä tokaisi että "tulipahan ainakin hiki", johon minä tyytyväisenä lisäsin "ja huomaamatta". Mies nyökytteli. Mielestäni tässä paistaa koko liikunnan syvin olemus; hikoilla mukavan lajin parissa. Meille useimmille kun liikunta kuitenkin on hyvinvointia lisäävää tekemistä, joten mikseipä sitä voisi harrastaa juuri siten, miten se eniten tuottaa onnea. Olenkin jatkuvasti täällä blogissani huutanut liikunnan ilon nimeen. Kun liikunta on oikeasti hauskaa, tulee hiki ihan huomaamatta. Ja hikihän tarkoittaa hyvää oloa, terveellisiä eämäntapoja ja itseensä tyytyväisyyttä. Kun liikunnasta nauttii, on se mukavaa ajanvietettä, eikä mitenkään pakkopullaa. Salibandyn huuman uudelleen löydettyäni olen kyllä sitä mieltä, että toisinaan on aivan mahtavaa juosta pallon perässä raikkaan ulkoilman sijaan!

Mun idoleita ovat ne, jotka harrastavat liikuntaa vielä vanhemmallakin iällä. Tähtään samaan! He ovat tavalla tai toisella saaneet ylläpidettyä innostusta liikkumiseen läpi elämän ja voivat sen myötä hyvin. Liikunnan ilo paistaa usein näiden konkarien kasvoilta. Monille ne viikottaiset iltarastit ovat kesäiltojen kohokohtia tai rauhalliset hiihtolenkit talvisten viikonloppuaamujen lemppareita. Toiset ehkä liikkuvat vain siksi, että muistavat sen hyvän olon tunteen, jonka pieni hikoilu ja ulkoilu saavat aikaan. En silti usko, että kenenkään olisi helppo ylläpitää motivaatiota liikkumiseen läpi elämän vain sillä verukkeella, että tulee hyvä olo. Kyllä siinä täytyy olla jonkunlaista paloa niitä lajeja kohtaan, jotka tuntee itselleen mukavimmiksi.


Liikunnan iloa hyvästä seurasta ja kauniista maisemista sekä toki hikoilustakin ;)


Uutta oppimassa luisteluhiihdon kurssilla!

Itselleni varsin nuoren lajin eli salibandyn lisäksi nykyään paloa aiheuttaa varsin perinteikkäät ulkoilulajit. Suunnistus koukutti jokunen vuosi sitten, hiihtoon olen viime talvina innostunut ja juoksu nyt vain on mahtavaa päännollausta. Yhdistävä tekijä näissä lajeissa on se, että pääsee kosketuksiin hienosti luonnon kanssa. Polkujuoksusta saan voimaa silloinkin, kun juoksu tuntuisi monotoniselta tai tylsältä. Poluilla kun alusta vaihtelee koko ajan ja pääsee leikkimään aikuisten seikkailuradoilla. Kauniit metsämaisemat motivoivat. Se miten olen päätynyt näiden lajien pariin ja löytänyt ne omat juttuni, on lyhyt tarina; olen ollut avoin uusille kokeiluille. Lähdin ennakkoluulottomasti etsimään rasteja metsästä, vaikka en tiennyt miten kompassia käytetään. Lainasin serkkuni hiihtosuksia ja unohdin koululiikunnan aiheuttamat peikot.

Mä tahdon vain kannustaa muitakin olemaan avoimia uusille seikkailuille ja liikuntakokeiluille. Älä anna vanhojen muistojen estää syntymästä uusia mielipiteitä eri lajeista. Älä pelkää epäonnistumista, sillä kukaan ei ole seppä syntyessään. Anna itsesi yllättyä uusien taitojen oppimisesta, sillä yleensä harrastusten alussa kehitys on suurinta. Anna kehosi hikoilla, anna mielellesi uusia haasteita ja lihaksillesi uusia ärsykkeitä. Kaikki ne ovat tie liikunnan riemuun, joka voi johtaa läpi elämän kestävään liikkumiseen!


Liikunnan riemua kaikille! Aiotko tänä vuonna kokeilla jotain uusia lajeja? Mistä olet viimeksi innostunut kunnolla? Oletko yllättynyt pitäväsi jostain lajista, josta ajattelit ettet pitäisi? :)

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Alkuvuoden liikuntakuulumisia

Vuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Ilmojen puolesta tämä alkuvuosi on ollut hyvin tyypillinen Etelä-Suomen talvi. Uusi vuosi vietettiin lumettomassa kelissä, mutta loppiaiseksi saatiin kunnon pakkaset lumen kera. Kovien pakkasten jälkeen on lämpötila vaihdellut nollan molemmin puolin, joka tarjoittaa sitä, että suurin osa lumesta on sulanut pois ja tiet ovat hyvin jäisiä. En voi sietää tällaista talvea, sillä haluaisin ihan rehellisesti lumisen talven pakkasten kera. Liukkaus ja lumettomuus ei ole kivaa, mutta toisaalta on vain pakko tyytyä siihen, mitä kullakin hetkellä on. Kuten te vakkarilukijani tiedättekin, olen henkeen ja vereen ulkoilmaliikkuja, joten pitää vain sopeutua vallitsevaan keliin ja mennä sen tarjoamien mahdollisuuksien mukaan. Onneksi aina voi juosta, vaikka rehellisyyden nimissä polttelisi päästä pitkille hiihtolenkeille täällä etelässäkin.


Ajattelin kirjoittaa vähän auki sitä, miten olen nyt alkuvuodesta liikkunut. Lihaskireyksistä aiheutunut polvikipu ei ole ihan täysin vielä menneen talven lumia, joten kaikki liikunta on pitänyt tehdä jalan ehdoilla. En ole siis vielä uskaltanut palata kovempien juoksutreenien pariin, mutta olen kuitenkin pystynyt pitäämään liikunnan hyvin arjessa mukana. Polvi ei ole onneksi vihoitellut nyt, mutta vieläkin tuntuu lihaskireyksiä takareidessä ja varsinkin pohkeessa. Tämä on hassua, sillä mun toisen jalan takaosan liikkuvuus on huomattavasti heikompi kuin tämän vihoitelleen jalan. Vaikka kovempien treenien pariin en olekaan päässyt vielä, niin olen silti äärimmäisen iloinen, että ei ole tarvinnut pitää sen pidempää taukoa liikunnasta. Lihashuolto on nyt entistäkin tärkeämpää.. edelleen silti liian vaikea toteuttaa oikeasti kunnolla.

Loppiaisrogainigin jälkeen pääsin hiihtämään. Kävin kahtena peräkkäisenä päivänä hiihtämässä. Ensimmäisenä kulki kuin unelma, ja hiihdinkin yli 12,5 kilometrin lenkin Pitkäkosken majalta Paloheinään päin ja takaisin. Nautin hiihdosta luonnon keskellä omassa rauhassa. Monikaan ei ollut lähtenyt tykitettyjen latujen ulkopuolelle, vaan kun saavuin Paloheinän hiihtokeitaaseen, oli se täynnä hiihtäjiä. Itse en moisesta ruuhkasta pitänyt, ja palasin paremmilta laduilta väljemmille, mutta ehkä sitten hieman heikommille laduille. Hiihto kuitenkin kulki kuin unelma ja oli mukavaa. Seuraavana päivänä olikin jo ladut jäiset nollavaihteluiden vuoksi, joten pitoa ei ollut nimeksikään. Lykin pääasiassa tasatyöntöä, joten tulipahan tehtyä hyvä ylä- ja keskikropan harkoitus, heh. Tuon jälkeen en ole hiihtämässä käynyt, sillä mulle hiihto ei ole niin tärkeä laji, että nauttisin kiertää kilsan kehää ympäri satojen muiden hiihtäjien kanssa. Mä nautin maisemien vaihtumisesta, rauhaisammasta menosta ja lumesta ympärillä, joten toistaiseksi odotan vielä parempia hiihtokelejä. Tai no, huomenna menen sinne ruuhkaisaan Paloheinään luisteluhiihdon kertakurssille, jee! Vuokraan luistelusukset tunnille mukaan. Sellaisilla en olekaan koskaan hiihtänyt, joten odottavaisin mielin lähden kokeilemaan melkein uutta lajia.


Olen tehnyt pari mukavaa polkulenkkiä jo tänä vuonna. Kimmon kanssa Varsinais-Suomen kierroksellä päästiin mahtaville Kuhankuonon reiteille juoksemaan. Tuolla seudulla on huikeita lenkkireittejä, jotka eivät rajoitu ainoastaan Kurjenrahkan kansallispuiston alueelle. Tällä kertaa suunnattiin Pirunkirkon patikalle, jonka läpi juoksin syksyllä myös Satun kanssa. Tällä kertaa lunta oli juuri sopivasti maassa, sillä maisema oli äärimmäisen kaunis, mutta polku erottui maastosta juuri sopivasti. Polkujuoksijan ainoa onni vähänlumisessa talvessa on se, että metsään pääsee juoksemaan hyvin myös talvellakin (kyllä mä oikeasti mieluummin ottaisin metrin lunta!). Parasta talvisessa metsälenkissä oli se, että me ei Kimmon kanssa törmätty yhteenkään ihmiseen koko lenkin aikana. Vain me ja metsän hiljaisuus.. ja no, Kimmon näkemä hirvi! Tiinan kanssa puolestaan kävimme perjantaina pimeän laskeuduttua Nuuksiossa juoksemassa. Merkityt reitit on käteäviä talvella, kun ne on yleensä tampattuja polkuja, eikä tarvitse aivan umpihangessa tarpoa. Juoksimme meille aivan uutta reittiä ensin Veikkolan parkkikselta Siikarantaan, ja sieltä Haukkalammelle pari reittiä kiertäen. Palasimme takaisin samaa reittiä Veikkolaan. Tuo oli oikein hyvä perjantailenkki. Otsalampun valossa tehdyissä polkulenkeissä on tunnelmaa, suosittelen kokeilemaan!



Juossut olen alkuvuonnakin selkeästi eniten, koska se on niin helppo harrastus. Eilen poikettiin lyhyellä happihyppelylenkillä jään päälle Kimmon kanssa, ja tuli hirveä hinku luistelemaan. Retkiluistelu on sellainen aihe, joka on minua poltellut pidempään. Luistimet vaan tuntuvat olevan melko kalliita. Olenkin miettinyt kaivavani vanhat hokkarit varastosta ja lähteä kokeilemaan niillä luistelua.. onnistuukohan niillä mennä luonnon jäällä, mitäs tuumaatte? Olen selkeästi innostujatyyppiä, sillä kokeilen kyllä ennakkoluulottomasti uusia lajeja, varsinkin ulkolajeja. Olen minä sisälajejakin harrastanut. Salibandytreenit pyörivät kerran viikossa, ja tänään olenkin lähdössä pelaamaan sarjapelejä. Niin kivaa! Vaihdoin myös vuodenvaihteessa ainakin kokeilumielessä salia, ja nyt onkin mukavaa kun uusi sali on lähempänä kotia. Uusi kuntosalini tarjoaa myös vähän ryhmäliikuntaa, ja olenkin kokeillut jo minulle uutta Les millsin CXWORX-tuntia, joka on 30 minuutin keskivartalotreeni. Varsin hyvä uusi tuttavuus, sillä keskivartalon vahvistaminen on tärkeää ihan kaiken liikunnan ja istumisenkin kannalta. Bodybalancessa olen myös pari kertaa ehtinyt käydä, ja hyvä niin. Toivottavasti ehdin jatkossakin, sillä kehonhuollosta täytyy pitää kiinni entistä enemmän.

Sellaisia kuulumisia tänne. Miten teidän alkuvuosi on sujunut liikunnan merkeissä? Oletko kokeillut uusia lajeja vai pysynyt vanhoissa tutuissa? :)

tiistai 17. tammikuuta 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet?

"Uusi vuosi, uudet kujeet" menee tunnettu sanonta. Vuoden vaihtuminen katsotaan aina uuden ajanlaskun alkuna ja tietynlaisena oman itsensä tarkastelun pisteenä. Tasaisin väliajoin onkin hyvä pysähtyä miettimään mennyttä ja tulevaa ja iloita siitä kaikesta, mitä onkaan tapahtunut tai mitä on tullut saavutettua. Ehkä vähän tarkastella omia tottumuksia ja ajatuksia, jotta tulevaisuudessakin on vähintään yhtä mukava olla ja elää. Kuitenkaan vuoden vaihtumista ei kannata ottaa liian tosissaan, sillä siitä se elämä jatkuu tänä vuonna, mihin se vuonna 2016 jäi. Vuosi on myös kovin lyhyt aika ihmiselämässä, joten oikeastaan on parempi miettiä kokonaisuutta vuottakin suuremmassa mittakaavassa, tai mikä tärkeintä; menneiden sijaan pohtia nykyhetkeä. Mikä tänään on hyvin elämässä? Mikä elämässä häiritsee, ja voinko sille tehdä mitään?


On päivänselvää, että jokainen vuosi ei voi olla mullistava tai toistaan parempi. Väliin mahtuu varmasti synkempiäkin vuosia ja varmasti aika paljon niitä tasapaksujakin. Toisinaan jotkut vuodet ovat niin täynnä onnen hetkiä tai muutoksia, että ei meinaa uskoa todeksi. Ei kannata silti lannistua, jos mennyt vuosi ei ollut se "elämän suurin". Itsekin meinasin syyllistyä siihen aluksi miettiessäni mennyttä vuotta. Elämä oli aika tasapaksua; kävin töissä, liikuin vapaa-ajalla sekä vietin aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Kesällä puolestaan oli mieltäni kuormittavia tekijöitä ja hölläsin kovemman liikunnan ja arjen kuormittavuuden kanssa. Viime vuonna me ei muutettu, en vaihtanut työpaikkaa enkä aloittanut uusia opintoja. Aloin kuitenkin miettiä mennyttä vuotta uudestaan. Arki oli päällisin puolin hyvin onnellista ja elämä hyvää ja rikasta. Teimme kaksi ihanaa ulkomaan matkaa Norjaan ja Espanjaan, ja varsinkin jälkimmäinen oli siitä ihana, että teimme sen isäni ja hänen naisystävänsä kanssa. Perheen merkitys korostuu vuosi vuodelta. Koin mielettömiä elämyksiä luonnon ja liikunnan parissa, vietettiin jo kolmatta kertaa aivan ihanan rentouttava loma Saimaalla ystäväporukalla, juhlimme kahden ystäväpariskunnan häitä, ja mikä tärkeintä, vietimme Kimmon kanssa jo kymmenettä uutta vuotta yhdessä. On sanoinkuvaamattoman tärkeää, että vierellä on ihminen, jonka kanssa voi jakaa kaiken. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Tasapaksu arki ei välttämättä tarkoita, että elämä olisi tylsää tai huonoa. Oikeastaan elämä ei voi ollakaan yhtä ilotulitusta, sillä kuka jaksaisi jatkuvasti huokaista onnesta jokaisen pamahduksen kohdalla.

Minulla on kaikki hyvin, just tässä ja nyt. Otin uuden vuoden vastaan hyvillä mielin! En mitenkään ajattele, että tästä alkaisi jotain suurta ja hienoa, jotain uutta. Vaan ennemminkin pyrin toteuttamaan edelleenkin omasta mielestäni elämän suurinta tarkoitusta: olla onnellinen. Onnellisuuden avainasia on pitää hyvää huolta itsestään ja muista ympärillä. Yleisesti mielestäni uuden vuoden lupaukset ja menneiden vuosien katsaukset ovat liian kriittisiä. Esimerkiksi jos ollaan luvattu juosta 1500 km, ja juostaankin 1200 kilsaa, niin ollaan pettyneitä. Oikeasti siinä kohtaan voitaisiin olla onnellisia niistä kaikista juostuista kilometreistä sen sijaan, että haikaillaan puuttuvien perään. Myöskään "Uusi onnellinen elämä" ei tule kädenkäänteessä eikä kaikki muutos tapahdu sormia napsauttamalla vuoden vaihtuessa. Endorfiininmetsästäjä-blogissa hienosti toivottiin uudelta vuodelta lisäyksiä leikkausten sijaan. Kuinka mahtava idea! Jos haluat laihduttaa ja elää terveellisemmin tänä vuonna, niin sen sijaan että lupaat syödä vähemmän karkkia ja laihtua 10 kiloa kesään mennessä, lupaakin syöväsi enemmän sellaisia syötäviä, jotka tekevät olosi paremmaksi!


Joskus on hyvä nostaa jalat kattoon ja nauttia! :)

Jos ajattelen lisäyksiä, joita haluan itse tehdä omassa elämässäni, niin päällimmäisenä mieleeni tulee onnea tuottavia asioita. Minulle onnea lisää tieto siitä, että yritän kohdella edes vähän paremmin tätä planeettaa, kaunista maatamme. Olen jo 1,5 vuotta ollut syömättä punaista lihaa muutamia poikkeustilanteita lukuunottamatta. Yhä useammin ja useammin huomaan valitsevani lautaselle puhtaita kasvistuotteita kanan sijaan. Kasvisruoka tekee hyvää niin minulle kuin myös ympäristölleni. Olemme myös jo pitkään hakeneet kananmunamme munataksista, jossa tarjotaan friida-ulkokanamunia, jolloin kanat saavat aina päättää, ovatko päivänsä ulkona vai sisällä. Luomuakin ostetaan silloin tällöin, mutta aina voisi näihin ympäristöasioihin perehtyä paremminkin. Meillä kuitenkin syödään varmasti myös tänäkin vuonna paljon kasvisruokaa, mitään täysin pois sulkematta.

Monipuolinen liikunta tuo myös onnellisuutta elämääni. Kuten viime kesälläkin huomasin, liikunta on niitä asioita, jotka pitävät minut kasassa vaikeinakin hetkinä. Minä olen suuri liikunnan ilon puolestapuhuja, ja pidän siitä tänäkin vuonna kiinni kynsin ja hampain. Aika-ajoin on kivaa haastaa itsään hieman omien voimavarojen ja tahtotilan puitteissa, ja tänä vuonna olen päättänyt, että tavalla tai toisella aion juosta pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Harjoittelu on liikunnan suola, sillä minulle matka on aina määränpäätään tärkempi. Tämä matka tulee sisältämään ainakin paljon ulkoilua ja luonnon helmassa olemista. Siitä ei voi tulla kuin onnelliseksi. Palaan tähän tavoitteeseen myöhemmin paremmin täällä blogissani. Lisäykseni on kuitenkin nauttia entistä enemmän metsäpoluista!



Vuoden viimeisen lenkin tunnelmia Nuuksiossa...

Vaikka mitään mullistavaa sen suuremmin en tästä vuodesta odotakaan, niin olen silti aloittanut vuoden erittäin hyvillä mielin. Siitä on hyvä jatkaa, mihin viime vuonna jäin. Vietin vuoden viimeisen päivän Kimmon kanssa Nuuksion poluilla kaikessa rauhassa. Oli erittäin rentounut olo ottaa vuosi 2017 vastaan. Mulla on sellainen kutina, että tästä vuodesta tulee mahtava!

Millaisia ajatuksia vuoden vaihtuminen sinussa herättää? Millä asenteella lähdet kohti uutta vuotta? Onko se uuden alku vai pienten hienosäätöjen aikaa? :)

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 liikunnallisin silmin

Tänä vuonna aion siis nauttia minulle tärkeästä ulkoilusta, kasvattaa peruskuntoa ja olla läsnä niin liikunnassa kuin muussakin elämässä. Aion oikeasti juosta lenkkini suurella innolla ja halulla, enkä missään nimessä sen takia, että "ohjelmassa lukee niin" tai "että on pakko". 

Näin kirjoitin liikuntatavoitteeksi vuosi sitten. Koin silloin, ettei vuosi 2016 olisi mitenkään mullistava liikunnallisesti, sillä olin ilmoittautunut Karhunkierroksella 53 kilometrin matkalle sen sijaan, että olisin ottanut tavoitteeksi juosta pidemmälle kuin vuoden 2015 Nuts Pallas -juoksussa. Todellisuudessa tiedostin jo alkuvuonna, että vuodesta 2016 tulee hieno vuosi uusia kokemuksia kerryttäen. Halusin uusien haasteiden eli pitkän rogainingin ja swimrunin lisäksi kasvattaa peruskuntoa monipuolisesti, esimerkiksi liikkuen pyörällä töihin. Mitään suurempia tavoitteita en itselleni asettanut, enkä ollut alkuvuodesta kiinnostunut lähteä tavoittelemaan ennätyksiä katujuoksussa, vaan ennemminkin kerätä elämyksiä luonnossa liikkumisen parissa.


Helppo tavoite, helppo saavuttaa! Vuonna 2016 liikuin ennen kaikkea siksi, että halusin liikkua. Oli ilo huomata, että vaikka kesä oli kuormittavaa aikaa henkilökohtaisista syistä, liikunta pysyi silti mukana menossa. Itseasiassa liikuin viime vuonna taas muutaman tunnin enemmän, kuin vuonna 2015, joten liikunnan kokonaismäärä on ollut nousujohteinen jo pitkään. Liikunta on minulle henkireikä, josta en halua luopua edes vaikeimpina hetkinä, enkä missään nimessä halua jäädä sohvan pohjalle makaamaan. Silloin kun on muuten raskasta, pitää suhteuttaa liikunnan määrä, rankkuus ja lajit omaan jaksamiseen. Minä päätin, että kesällä harrastan vain niitä lajeja, joita kulloinkin haluan ja vain kevyesti fiilistellen. En tehnyt kesän aikana ainuttakaan kovempaa juoksutreeniä tai muutakaan, vaan ainoastaan peruskuntoilua eri lajien parissa. Vasta syksyllä minun teki mieli vauhtikestävyys-treenien pariin, ja teimmekin Annan kanssa joitain rata- tai mäkitreenejä yhdessä. Minulla oli hyvä into päällä kovempitehoisten treenien osalta, ja uskon että sama flow jatkuu, kunhan saan vain polven siihen kuntoon, että uskallan taas revitellä. Juokseminen juoksuradalla on yllättävän kivaa, vaikka normaalisti olenkin luontoliikkuja henkeen ja vereen.



Vierumäellä uusien ja vanhojen lajien parissa :)

Yksi merkittävä muutos aiempiin liikuntavuosiini oli se, että aloitin nuoruuteni rakkaan harrastuksen, salibandyn, yhdeksän vuoden tauon jälkeen uudelleen. Vaikka naisten aladivareissa pelaaminen ei vie kuin tunnin viikosta ja pelit päälle, niin silti se on etenkin tuntunut kropassa. Varsinkin peleissä itsensä likoonlaittaminen on tuottanut kehoon ihan uudenlaista rasitusta taas, ja opin kantapään kautta, että kehonhuollon on oltava yhä vahvemmin osa viikottaista liikuntaa, mikäli haluan pelata vielä tulevinakin vuosina, sekä elää liikunnallista elämää pitkään, vuosikymmeniä. Salibandy on tuonut kivaa monipuolisuutta treeneihin ja olen tykännyt pelaamisesta ja harjoittelusta kovin. Treenit ovat välillä kevyitä tekniikkapainotteisia ja välillä taas mennään kovempaa pelillisesti. Vieläkin minusta tuntuu jo lähes vuoden pelaamisen jälkeen, että olen hidas köntys kentällä, vaikka varmasti tilannenopeus on parantunut tauon jälkeisestä. Salibandy on lajieni kirjossa hyvin erilainen harrastus, sillä luonnossa rymyämisen sijaan juostaan sisällä pallon perässä. Mutta kaikeille on paikkansa, eikö? Tykkään etenkin lajin fyysisyydestä ja kroppa kroppaa vasten -väännöistä!

Olen kirjannut Heia Heiaan liikkumisia jo 5 vuotta, joten sieltä on kiva aina katsoa, millaisista lajeista ja määristä omat vuodet ovat koostuneet. Vuoden 2016 TOP lajit ovat:
  1. Juoksu
  2. Salibandy
  3. Polkujuoksu
  4. Pyöräily
  5. Sunnistus
  6. Kuntosali
  7. Hiihto
  8. BodyBalance
Olen siis jälleen liikkunut äärimmäisen kestävyyspainotteisesti. Voin ihan todeta, että painojen heiluttelu ei hirveästi innosta, ja pyrinkin tekemään sitä lähinnä siksi, että koen sen tärkeäksi mitä vanhemmaksi keho tulee. Lihaskunnon avulla selkä pysyy kunnossa, eikä vaivoja tule, ja puolestaan vahvat jalat ja keskivartalo antaa minulle tukea ns. päälajeissani. Kuntosalin lisäksi olen satunnaisesti jumpannut kotona ja tehnyt core-treenejä. Varsinkin marraskuussa innostuin core-haasteestani, mutta nyt säännöllisen lihaskunnon tekeminen on taas jäänyt. Lihashuoltoa olen pyrkinyt venyttelyn ja rullailun lisäksi pitämään huolen bodybalance- ja joogatunneilla, mutta kävin niillä yhteensä 20 kertaa, joka tekee alle joka toisena viikkona koko vuoden ajan. Se on liian vähäh, sillä optimistisena tavoitteena on käydä kehoa huoltavalla tunnilla joka viikkona. Uintia haluaisin harrastaa selkeästi useammin, mutta miten sinne altaalle lähteminen onkin niin vaikeaa... hmm!



Tiinan ja Satun kanssa Kuopiossa liikkumassa ja rentoutumassa

Alkuvuonna hiihdin jonkun verran, ja innostuin lajista paljon. Keväällä kokeilin paljon uusia lajeja, kuten kuntonyrkkeilyä ja baletin omaista barrea. Kesällä jatkoin suunnistusta aiempien kesien tapaan ja laji on edelleen yhtä mieluinen kuin pari vuotta sitten kipinän syttyessä. Suunnistusillat ovat parhaita mahdollisia kesäiltoja. Näin talvikaudella lajia on aina kova ikävä. Viime vuonna suunnistustapahtumista niin Jukola kuin Raatojuoksukin jäi väliin ja se vähän harmittaa. Tänä vuonna olisi tarkoitus päästä viivalle edes sinne Jukolaan! Kaiken kaikkiaan olen harrastanut viime vuonna 30 lajia, joten kovin monipuolista liikkuminen on, vaikka juoksu onkin selkeästi suosikki! Viime vuonna juoksin enemmän kadulla kuin aiempina vuosina, mutta tuttuun tapaan etenkin pitkistä lenkeistä suurin osa on juostu poluilla. Polkujuoksussa on vain sitä jotain, ja lisäksi se on kropalle armollisempi! Rogainingeissa kävin viime vuonna yhteensä 7 kertaa, joista pisin olin tietysti SM-Rogaining (24h) Tiinan kanssa.


Vuoden takaisessa vuoden 2016 ennakossa epäilin, etten ottaisi osaa kovin moneen tapahtumaan, enkä tosiaan ottanutkaan. Kävin vuonna 2016 rogainingin lisäksi seuraavissa tapahtumissa:
Tapahtumat ovat kivoja ja iloisia aina, mutta melkein parhaimmat liikunnalliset hetket on koettu yksittäisissä harjoituksissa huippujen treenikavereiden kanssa tai omien ajatusten keskellä. Parasta tässä liikuntaharrastuksessa on se, että antaa fiiliksen viedä ja voi harrastaa juuri niitä lajeja ja sillä intensiteetillä, mikä milloinkin itselleen sopii! Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia tavoitteita ja haaveita, joista kerron tarkemmin tulevissa postauksissa.

Millainen oli sinun liikuntavuotesi 2016? Mitä lajeja harrastit eniten ja mitä olisit toivonut harrastavasi ehkä vähän enemmän? :)

Muista myös endorfiininpöllyiset parhaat palat ;)

lauantai 7. tammikuuta 2017

Vuosi käyntiin Loppiaisrogainingilla


Hyvää uutta vuotta tänne blogiinkin! On ollut kiireinen ja väsynyt viikko, joten bloggaaminen tänä vuonna on antanut odottaa itseään. Vaikka luonnoksissa onkin perinteisiä vuoden vaihtumisen postauksia, niin päätin silti tänään kirjoittaa eilisestä Loppiaisrogainingista. Ettepähän saa sitten kaikkia "Uusi vuosi, uudet kujeet" ja "Vuoden 2016 liikkumiset" -postauksia samaan syssyyn. Heh.

Eilen tosiaan oli itselleni jo perinteeksi muodostunut Loppiaisrogaining, joka tälläkin kertaa kisattiin vuoden kovimpana pakkaspäivänä. Näin on ollut joka vuosi. Viime vuonna pakkaslukemat näyttivät sekeästi yli 20 astetta, kun tänä vuonna päästiin starttailemaan mittarin näyttäessä -20c. Pakkanen on kuitenkin asenne- ja pukeutumiskysymys, joten ei tullut mieleenkään, että rogaining olisi jäänyt väliin. Rogainingissa on sitä paitsi se hyvä puoli, että aina voi lopettaa juuri silloin, kun itseltä tuntuu siltä. Kukaan ei pakota olemaan kilpailuaikaa, eli tässä Loppiaisrogainingin tapauksessa 8 tuntia, kokonaan. Vaatetus meni melko rutiininomaisesti; yläpäähän merinovillakerrasto, paksu urheilupaita ja hiihtotakki, alapäähän merinovillakerrasto, shortsimittaiset juoksutrikoot reisiä ja peppua lämmittämään ja hiihtohousut. Jalkaan laitoin Sarvan Xero -nastarit, jotka hommasin täksi vuodeksi niin talvisille kaduille kuin poluillekin. Olen ollut lenkkareihin erittäin tyytyväinen. Päähän laitoin pipon ja kaulaan pari buffia, ohuehkot hiihtohanskat käteen. Tämä varustus oli tosi hyvä, sillä missään vaiheessa ei ollut kylmä eikä kuumakaan. Varoiksi repussa oli untuvatakki, avaruuslakana sekä käden- ja jalkojenlämmittimet.



Vaikein varusteisiin liittyvä kysymys liittyy talviolosuhteissa aina nesteen ja ruuan kuljetukseen. Juomaletku kun on todettu menevän aina jäähän, vaikka sen kuinka puhaltaisi tyhjäksi. Tällä kertaa itse tyydyin viime vuoden tapaan veden laittamiseen termariin, ja termarin reppuun. Minulla vain on tähän tarkoitukseen aivan liian kookas ja paksu termari, ja seuraavaksi sellainen on muutenkin hankintalistalla ihan jo retkeilyä varten. Urheilugeelit pakkasin villalapasen sisään ja laitoin repun taskuun. Pähkinät laitoin spibeltiin takin alle ja suklaat sai jäätyä repun taskussa. Nämä pitkät polkuilutapahtumat ovat usein kunnon eväsretkiä, sillä meidän tiimillä on tapana olla liikkeellä rennolla asenteella. Tänä vuonna joukkueessamme oli kolme jäsentä, sillä minä ja Tiina, eli Hihhulit, adoptoimme tuttavajoukkueesta Mortin mukaan. Viime vuonnahan minä pääsin Tiinan ollessa poissa juuri näiden samaisten tuttavien joukkueeseen! Monesti olemme "kilpailukumppaneita" tapahtumissa, mutta kun hyvässä hengessä ollaan liikkeellä, niin hyvin voidaan välillä liikkua yhdessäkin. Tietysti!

Tänä vuonna Loppiaisrogaining järjestettiin Nuuksion kansallispuistossa, mikä oli aivan mahtavaa. Nuuksio on äärimmäisen kaunis paikka monine polkuineen. Suunnistusharrastuksen myötä olen uskaltanut lähteä Nuuksiossakin pääpoluilta pikkupoluille, jossa näkee suunnattoman kaunista maastoa ja ennen kaikkea saa olla rauhassa. Nyt olinkin erityisen innoissani uudesta isosta Nuuksion alueen kartasta, jonka tapahtumasta itselleen sai. Pääsee polkuilemaan enemmänkin Siikarannan alueelle Solvallan alueen sijaan. Tiedossa oli viime vuosiin poiketen selkeästi enemmän pikkupolkuja ja umpimetsää isompien teiden sijaan, mikä on kyllä mahtava juttu. Minä kun olen luontaisesti polkuintoilija! Tämä kuitenkin tiesi sitä, että varmasti viime vuosien kilometrimääriin (kummallakin edellisellä kerralla n. 36km) ei päästäisi. Suunnittelimme reitin siten, että pienemmät polut tulivat tallattavaksi alussa ja loppuun jäi helpompia rastivälejä. Lenkillä oli myös monia paikkoja, josta olisi kylmyyden iskiessä voinut oikaista maaliin Hotelli Nuuksioon.





Liikkeelle lähitessä tuli vähän kiire, ja pääsimme lähtemään muutaman minuutin startin jälkeen. Ei se niin väliä! Fiilis nousi heti liikkeelle lähdettäessä. Aamulla herätessä oli sellainen olo, että "mihin ihmeeseen sitä täytyy taas lähteä..! Kylmään ja lumiseen metsään, hyrr", mutta jo pian lähdön jälkeen tuo fiilis muuttui "Ai vitsit, en haluais olla just nyt missään muualla kuin täällä!". Viikolla pääkaupunkiseudullekin satoi reippaasti lunta, joten tällaisena aurinkoisena pakkaspäivänä Nuuksio todellakin näytti parasta!! Että voi talvellakin olla kaunista, kerrastaan huikeeta! Siinä me tallailtiin metsässä rastien perässä. Kiittelimme järjestäjiä siitä, että rasteja oli tiuhaan metsässä ja sai olla vähän väliä leimaamassa. Löytämisen ilo on joka rastin kohdalla iso, ja mitä useammin tuo ilo tulee, sitä parempi. Rogainingissa rastipisteet ovat yleensä melko helppoja, mutta tällä kertaa lumeen jääneiden jälkien vuoksi rastien löytäminen oli erityisen helppoa! Meitä ennen jokaiselle rastille oli jo ehtinyt joku.. varsinkin rastien läheisyydessä ei tällä kertaa tullut hirveästi pyörittyä!


Etenimme kuvan kauniissa Nuuksiossa askel askeleelta. Välillä kävelimme umpihangessa, välillä hölkkäsimme. Kiire ei ollut mihinkään. Pisteitä tärkeämpää kaikille oli nauttia liikunnallisesta luontopäivästä. Rogainingissa melkein parasta on se, että siinä pääsee näkemään luontoa vielä syvemmin kuin vaikkapa polkujuoksussa. Polkuverkoston ulkopuolella kun on niitä ehkä kaikkein hienoimpia paikkoja. Tällä kerralla jälleen järjestäjät olivat löytäneet rastipisteiksi upeita paikkoja. Usein kiivettiin korkealle tai ihailtiin muuten hienoa maisemaa. Aurinko paistoi 4-5 ensimmäistä tuntia kirkkaalta taivaalta ja värjäsi puut hienosti. Ihastelimme tätä monta kertaa. Auringon laskettua taivas maalautui vaaleanpunaiseksi ja Romvuorelta ihailimme metsän päälle kertynyttä usvaa. Sitten saikin kaivaa otsalamput valaisemaan polkuja. Otsalampullakin edetessä on oma tunnelmansa.



Haimme kaikki rastit, jotka olimme suunnitelleet, ja vähän ylikin. Silti aikaa oli yllin kyllin. Tässä vaiheessa tajusimme, että olisimme voineet hakea matkan varrelta muutaman rastin enemmän, kuten luoteiskulmassa olleet kaksi viiden pisteen rastia. Jälkeenpäin on kuitenkin hyvä olla viisas, koska se ei auta enää. Vielä yli kahden vuodenkaan rogaining-kokemuksella emme ole ihan oppineet luottamaan omaan etenemistahtiimme, ja tälläkin kertaa helpot 10 pistettä jäivät metsään odottamaan hakijaa. Siinä vaiheessa kun saavuimme Siikarantaan, oli aikaa vielä tunnin verran jäljellä. Haimme edestakas-juoksulla yhden kahden pisteen rastin. Vielä olisi muutaman voinut hakea samalla menetelmällä, mutta totesimme siinä kohtaa, että nyt olemme saaneet tarpeeksi liikuntaa tällä erää, ja suuntasimme maaliin nauttimaan lämpimästä mehusta ja karjalanpiirakoista!


7 h 15 min, 33 km, 851 nousumetriä, 87 pistettä. Aika hyvä loppiaislenkki tälläkin kertaa! Maalissa pakkanen paukkui selkeästi yli kahdenkymmenen asteen, mutta mieli oli lämmin ja fiilis korkealla. Ei olisi paremmin voinut tätä arkipyhää käyttää, eihän? :)

Kiitos Rasti-Jyrylle mainiosta tapahtumasta, kanssakisaajille sekä tietysti omalle huipputiimilleni Tiinalle ja adoptio-Mortille! Samanhenkisten kanssa tällainen ulkoilu on ihan parasta!