Vuosi käyntiin Loppiaisrogainingilla

Hyvää uutta vuotta tänne blogiinkin! On ollut kiireinen ja väsynyt viikko, joten bloggaaminen tänä vuonna on antanut odottaa itseään. Vaikka luonnoksissa onkin perinteisiä vuoden vaihtumisen postauksia, niin päätin silti tänään kirjoittaa eilisestä Loppiaisrogainingista. Ettepähän saa sitten kaikkia "Uusi vuosi, uudet kujeet" ja "Vuoden 2016 liikkumiset" -postauksia samaan syssyyn. Heh.

Eilen tosiaan oli itselleni jo perinteeksi muodostunut Loppiaisrogaining, joka tälläkin kertaa kisattiin vuoden kovimpana pakkaspäivänä. Näin on ollut joka vuosi. Viime vuonna pakkaslukemat näyttivät sekeästi yli 20 astetta, kun tänä vuonna päästiin starttailemaan mittarin näyttäessä -20c. Pakkanen on kuitenkin asenne- ja pukeutumiskysymys, joten ei tullut mieleenkään, että rogaining olisi jäänyt väliin. Rogainingissa on sitä paitsi se hyvä puoli, että aina voi lopettaa juuri silloin, kun itseltä tuntuu siltä. Kukaan ei pakota olemaan kilpailuaikaa, eli tässä Loppiaisrogainingin tapauksessa 8 tuntia, kokonaan. Vaatetus meni melko rutiininomaisesti; yläpäähän merinovillakerrasto, paksu urheilupaita ja hiihtotakki, alapäähän merinovillakerrasto, shortsimittaiset juoksutrikoot reisiä ja peppua lämmittämään ja hiihtohousut. Jalkaan laitoin Sarvan Xero -nastarit, jotka hommasin täksi vuodeksi niin talvisille kaduille kuin poluillekin. Olen ollut lenkkareihin erittäin tyytyväinen. Päähän laitoin pipon ja kaulaan pari buffia, ohuehkot hiihtohanskat käteen. Tämä varustus oli tosi hyvä, sillä missään vaiheessa ei ollut kylmä eikä kuumakaan. Varoiksi repussa oli untuvatakki, avaruuslakana sekä käden- ja jalkojenlämmittimet.

Vaikein varusteisiin liittyvä kysymys liittyy talviolosuhteissa aina nesteen ja ruuan kuljetukseen. Juomaletku kun on todettu menevän aina jäähän, vaikka sen kuinka puhaltaisi tyhjäksi. Tällä kertaa itse tyydyin viime vuoden tapaan veden laittamiseen termariin, ja termarin reppuun. Minulla vain on tähän tarkoitukseen aivan liian kookas ja paksu termari, ja seuraavaksi sellainen on muutenkin hankintalistalla ihan jo retkeilyä varten. Urheilugeelit pakkasin villalapasen sisään ja laitoin repun taskuun. Pähkinät laitoin spibeltiin takin alle ja suklaat sai jäätyä repun taskussa. Nämä pitkät polkuilutapahtumat ovat usein kunnon eväsretkiä, sillä meidän tiimillä on tapana olla liikkeellä rennolla asenteella. Tänä vuonna joukkueessamme oli kolme jäsentä, sillä minä ja Tiina, eli Hihhulit, adoptoimme tuttavajoukkueesta Mortin mukaan. Viime vuonnahan minä pääsin Tiinan ollessa poissa juuri näiden samaisten tuttavien joukkueeseen! Monesti olemme "kilpailukumppaneita" tapahtumissa, mutta kun hyvässä hengessä ollaan liikkeellä, niin hyvin voidaan välillä liikkua yhdessäkin. Tietysti!

Tänä vuonna Loppiaisrogaining järjestettiin Nuuksion kansallispuistossa, mikä oli aivan mahtavaa. Nuuksio on äärimmäisen kaunis paikka monine polkuineen. Suunnistusharrastuksen myötä olen uskaltanut lähteä Nuuksiossakin pääpoluilta pikkupoluille, jossa näkee suunnattoman kaunista maastoa ja ennen kaikkea saa olla rauhassa. Nyt olinkin erityisen innoissani uudesta isosta Nuuksion alueen kartasta, jonka tapahtumasta itselleen sai. Pääsee polkuilemaan enemmänkin Siikarannan alueelle Solvallan alueen sijaan. Tiedossa oli viime vuosiin poiketen selkeästi enemmän pikkupolkuja ja umpimetsää isompien teiden sijaan, mikä on kyllä mahtava juttu. Minä kun olen luontaisesti polkuintoilija! Tämä kuitenkin tiesi sitä, että varmasti viime vuosien kilometrimääriin (kummallakin edellisellä kerralla n. 36km) ei päästäisi. Suunnittelimme reitin siten, että pienemmät polut tulivat tallattavaksi alussa ja loppuun jäi helpompia rastivälejä. Lenkillä oli myös monia paikkoja, josta olisi kylmyyden iskiessä voinut oikaista maaliin Hotelli Nuuksioon.

Liikkeelle lähitessä tuli vähän kiire, ja pääsimme lähtemään muutaman minuutin startin jälkeen. Ei se niin väliä! Fiilis nousi heti liikkeelle lähdettäessä. Aamulla herätessä oli sellainen olo, että "mihin ihmeeseen sitä täytyy taas lähteä..! Kylmään ja lumiseen metsään, hyrr", mutta jo pian lähdön jälkeen tuo fiilis muuttui "Ai vitsit, en haluais olla just nyt missään muualla kuin täällä!". Viikolla pääkaupunkiseudullekin satoi reippaasti lunta, joten tällaisena aurinkoisena pakkaspäivänä Nuuksio todellakin näytti parasta!! Että voi talvellakin olla kaunista, kerrastaan huikeeta! Siinä me tallailtiin metsässä rastien perässä. Kiittelimme järjestäjiä siitä, että rasteja oli tiuhaan metsässä ja sai olla vähän väliä leimaamassa. Löytämisen ilo on joka rastin kohdalla iso, ja mitä useammin tuo ilo tulee, sitä parempi. Rogainingissa rastipisteet ovat yleensä melko helppoja, mutta tällä kertaa lumeen jääneiden jälkien vuoksi rastien löytäminen oli erityisen helppoa! Meitä ennen jokaiselle rastille oli jo ehtinyt joku.. varsinkin rastien läheisyydessä ei tällä kertaa tullut hirveästi pyörittyä!

Etenimme kuvan kauniissa Nuuksiossa askel askeleelta. Välillä kävelimme umpihangessa, välillä hölkkäsimme. Kiire ei ollut mihinkään. Pisteitä tärkeämpää kaikille oli nauttia liikunnallisesta luontopäivästä. Rogainingissa melkein parasta on se, että siinä pääsee näkemään luontoa vielä syvemmin kuin vaikkapa polkujuoksussa. Polkuverkoston ulkopuolella kun on niitä ehkä kaikkein hienoimpia paikkoja. Tällä kerralla jälleen järjestäjät olivat löytäneet rastipisteiksi upeita paikkoja. Usein kiivettiin korkealle tai ihailtiin muuten hienoa maisemaa. Aurinko paistoi 4-5 ensimmäistä tuntia kirkkaalta taivaalta ja värjäsi puut hienosti. Ihastelimme tätä monta kertaa. Auringon laskettua taivas maalautui vaaleanpunaiseksi ja Romvuorelta ihailimme metsän päälle kertynyttä usvaa. Sitten saikin kaivaa otsalamput valaisemaan polkuja. Otsalampullakin edetessä on oma tunnelmansa.

Haimme kaikki rastit, jotka olimme suunnitelleet, ja vähän ylikin. Silti aikaa oli yllin kyllin. Tässä vaiheessa tajusimme, että olisimme voineet hakea matkan varrelta muutaman rastin enemmän, kuten luoteiskulmassa olleet kaksi viiden pisteen rastia. Jälkeenpäin on kuitenkin hyvä olla viisas, koska se ei auta enää. Vielä yli kahden vuodenkaan rogaining-kokemuksella emme ole ihan oppineet luottamaan omaan etenemistahtiimme, ja tälläkin kertaa helpot 10 pistettä jäivät metsään odottamaan hakijaa. Siinä vaiheessa kun saavuimme Siikarantaan, oli aikaa vielä tunnin verran jäljellä. Haimme edestakas-juoksulla yhden kahden pisteen rastin. Vielä olisi muutaman voinut hakea samalla menetelmällä, mutta totesimme siinä kohtaa, että nyt olemme saaneet tarpeeksi liikuntaa tällä erää, ja suuntasimme maaliin nauttimaan lämpimästä mehusta ja karjalanpiirakoista!

7 h 15 min, 33 km, 851 nousumetriä, 87 pistettä. Aika hyvä loppiaislenkki tälläkin kertaa! Maalissa pakkanen paukkui selkeästi yli kahdenkymmenen asteen, mutta mieli oli lämmin ja fiilis korkealla. Ei olisi paremmin voinut tätä arkipyhää käyttää, eihän? :)

Kiitos Rasti-Jyrylle mainiosta tapahtumasta, kanssakisaajille sekä tietysti omalle huipputiimilleni Tiinalle ja adoptio-Mortille! Samanhenkisten kanssa tällainen ulkoilu on ihan parasta!