HCR - hyvän mielen juoksu

Eilen oli monelle juoksua harrastavalle se kevään odotetuin hetki, eli Helsinki City Run. Tuhannet juoksijat valtaavat Helsingin kadut, ja hyvällä mielellä toisiaan kannustaen kiertävät niitä 21 kilometrin matkan ja saapuvat väsyneinä Olympiastadionille. Monelle maaliviivan ylitys jo itsessään on unelmien täyttymys, tai vähintään asia, joka tuo hymyn korville. Muutama pettynyt juoksija pyörittelee päätään radan varressa, kun syystä tai toisesta leikki on jäänyt kesken. Yksi saa ensiapua Stadionin viimeisessä nousussa. HCR on täynnä suuria tunteita, pääosin hyvää mieltä ja hyvää kannustusta! Mielestäni City Run on ihan yksi Suomen kärkitapahtumista, ja tänä vuonna tapahtuma lunasti odotukset viimein; järjestelyt pelasivat joka osa-alueella erinomaisesti, ei syntynyt jonoja ja tunnelmakin oli pysynyt yhtä hyvänä kuin aiempina vuosina.

Myös minä olin juoksemassa mukana, tottakai. Perjantaina hakiessani Töölön Kisahallilta juoksunumeroa Exposta ei fiilis ollut tutun korkea. Mulle HCR ei ole tämän kevään päätavoite, se on "Vantaan triathlon kunnialla läpi", vaan lähinnä päätin ottaa osaa tapahtumaan hyvän mielen vuoksi, sillä näin monen osanottajan tapahtuma on Suomessa ainutlaatuinen. Mä en oikein osannut yhtään miettiä, mitä odotin juoksulta. Olin vain päättänyt lähteä mukaan vetämään hyvää lenkkiä. Mä en ole juossut totutun paljon tänä keväänä treenin monipuolistamisen vuoksi, mutta aina kun olen juossut, on mieli ollut korkealla. Vaikka olen erityisesti tällä hetkellä nauttinut maastossa juoksemisesta, suunnistamisesta ja uimisesta, on kipinä perus lenkkeilyynkin taas löytynyt!

Lauantaina herätessäni fiilis oli aika hyvä, sillä ulkona näytti olevan unelmasää: 12 astetta, pilvistä ja tyyntä. Tein perusaamurutiinit, eli söin aamupalaa, laitoin juoksukamoja valmiiksi ja puoli yhden aikaan söin pasta-annoksen. Kahden bussilla oltiin huoltojoukko-Kimmon kanssa matkalla stadionille, kunnes mun sydän melkein pysähtyy - Garmin jäi kotiin lataukseen!! Voi hel... mä ajattelin, ja manansin tulevan juoksun sinne jonnekin kauas! Kimmo rauhotteli mua, että voisinhan mä ottaa kännykän mukaan, ja katsoa siitä kelloa, ja sitä paitsi, "sunhan piti juosta hyvällä mielellä, kokeile kerrankin ilman kelloa!". Totta, ilman kelloa... fiiliksellä... no mikä jottei! Päätin tehdä niin. Laitoin kuitenkin kännykän ja sports trackerin trikoiden taskuun varmuudeksi, jos tahtoisin tietää vauhdistani jotain infoa. Päätin tosiaan, että nyt annan vaan mennä ja juoksen hyvällä meiningillä tämän puolimaratonin läpi, ja katsotaan sitten, missä kunto tällä hetkellä menee!

 Ooh, ei ole Garminia... mutta hyvä meininki silti!

Startissa fiilis nousi ylös, koska onhan se lähtö aivan omaa luokkaansa. Laskettiin porukassa numeroita alaspäin.. kolme, kaksi, yksi ja pam! Sitten mentiin! Reitti on todella tuttu, sillä juoksinhan jo nyt neljättä Runia, ja muutenkin varsinkin keskuspuistossa ja Pikku-huopalahdessa on tullut juostua lenkkejäkin. Alku lähti rullaamaan kivasti, ja jotain puhetta vauhdista kuulin, että parin tunnin alituksen vauhdissa olisin. Juoksu tuntui rullaavan hyvin, ja happi kulki ja fiilis oli nyt noussut kattoon. Mä kyllä arvasin, että fiilis sieltä nousee! Mä lähdin juoksemaan pullo kädessä, sillä mielestäni juomapisteitä on aika vähän. Tykkään varsinkin alussa hörppäillä silloin tällöin juomaa, joten oma juoma oli hyvä valinta. Meninkin ensimmäisen juomapisteen ohi. Keskustan lenkki meni hyvin, ja Kimmo oli mua kannustamassa Auroransillalla, joten siinä sai taas tsemppiä lisää. Myös kisan johtaja tuli sillalla vastaan, joten olihan se hieno hetki kaiken kaikkiaan!

Juoksu rullasi ja tuntui hyvältä. Kahdentoista kilsan kohdalla kysyin kanssajuoksijalta, että mitä kello on, ja hän kertoi meidän lähdöstä kuluneen 1.05 ja risat muistaakseni. Mietin, että vaikuttaapa hyvältä, kun jalatkin ovat vielä melko hyvässä hapessa. Siinä meni keskuspuiston lenkura, ja sitten saavuttiin Pikku-Huopalahteen, eli viimeiseen lenkkiin ennen maaliin kaartamista. Olin superonnellinen huomatessani, ettei siellä tuullut tuttuun tapaan, vaan keli oli edelleen todella tuuleton. Fiilis oli hyvä, ja täytin juomapulloni juomapisteellä. Viimeisen 5 kilsan aikana jalkoja alkoi jo painaa, enkä yhtään tiennyt, miten vauhtini siitä kehittyi, koska en katsonut kelloa. En tahtonut. Mietin vain, että juoksen nyt hyvällä mielellä ilman irvistyksiä maaliin! Oli kyllä huikea fiilis, kun juoksin olympiastadionille sisään, ja näin kellosta, että kaksi tuntia alittuu! Mähän olen juossut vain kerran alle kaksi tuntia, vuonna 2012 Runners Twilightissa. Otin loppukirin ja tuuletin maaliviivalla, sillä niin hyvä mieli mulle tuli! Aika oli 1.58 ja risat, eli hipoi ennätystä kahden vuoden takaa.

Tämä oli pitkään aikaan onnistunein juoksu, ja tein sen fiilis-juoksulla, joten olen enemmän kuin tyytyväinen! Mä en viitsi edes murehtia, olisiko ennätys parantunut, jos olisin juossut kellon kanssa, koska mulle vain yksinkertaisesti jäi juoksusta nyt niin hyvä maku suuhun. Vähän epäonnistuneen viime syksyn puolikkaan jälkeen tämä oli oikeasti mulle hyvä juoksu. Mä en ole tänä keväänä juossut läheskään niin paljon, kuin esimerkiksi vuosi sitten, mutta näköjään monipuolisuudellakin voi ainakin ylläpitää juoksukuntoa. Mä en ollut maalissa eritysen puhki, vaan jalat olivat toki väsyneet, kuten asiaan kuuluu. Rentous oli eilen päivän sana, ja kellon jääminen kotiin olikin ehkä oikeasti vain hyvä asia. Eihän juoksemiseen kelloa ja tarkkoja aikasuunnitelmia tarvita! Mulle tuli tästä HCR:sta nyt sellainen tsemppi päälle, että on hyvä jatkaa! Juoksu on ihanaa, juoksu on kivaa, juoksu on niin mun juttu ja silleen! Juoskaa ihmiset, se on terapeuttista ja henkireikä! :)

Nyt on sellainen tunne, että juoksen loppukesästä tai alkusyksystä ennen Vaarojen maratonia katupuolikkaan uudelleen. Sitä ennen on monta kivaa tapahtumaa tiedossa, joten niitä kohti ja helatorstaina on sitten uuden puolikkaan aika - tosin metsässä ;)

Miten muilla meni? Oliko ensikertalaisia juoksemassa? Mitä mieltä olitte tämän vuoden Helsinki City Runista?