lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuoden 2016 parhaat endorfiinin pöllyiset palat!

Vuosi tekee kovaa vauhtia loppua, ja ajattelin tämän uuden vuoden illan kunniaksi listata blogiini viime vuoden tapaan erilaisia liikunnallisia kohokohtia menneeltä vuodelta. Vuosi 2016 on ollut upea ja elämyksellinen, ja taas olen kokenut hienoja hetkiä niin liikunnan kuin luonnonkin parissa. Haluan muistuttaa, että jaan blogissani pääasiassa endorfiinin huuruisia tunnelmia, ja elämässäni tapahtuu paljon muutakin. Nämä jakamani asiat on vain yksi osa-alue elämääni, joskin tärkeä sellainen. Tämä vuosi ei ole ollut kovin mullistava elämässäni, mutta olen oppinut sitäkin enemmän nauttimaan pienistä hyvistä hetkistä. Elämä on juhla, kun osaa katsoa ja tunnustella sitä oikein. Aamun ensimmäinen pusu, hyvin kulkeva lenkki, haastavan työtehtävän hoitaminen, hyvältä maistuva tuoreista pavuista keitetty kahvi, kaunis kynttilämeri kotona... tässä elämässä on paljon pieniä ihania pisaroita, joista minun valtamereni koostuu.

Mutta näillä puheillä mennään tarkastelemaan vuoden parhaita liikunnallisia paloja.

Vuoden pisin liikuntasuoritus

Osallistuimme Tiinan kanssa Hihhulit-joukkueella elokuussa Someron SM-rogainingiin, jossa kisattiin 24-tunnin sarjoissa. Tämä pitkä rogaining oli ollut meillä haaveena, ja nyt päätimme sen toteuttaa. Vuorokauden mittainen elämys oli erittäin huikea, opettavainen ja antoisa. Opimme Tiinan kanssa itsestämme, toisistamme ja rogainingista paljon. Nautimme matkan teosta, voitimme väsymyksen ja koimme Etelä-Suomen luontoa parhaimmillaan. 



Vuoden paras laji

Salibandyharrastuksen uudelleen aloittaminen oli itselleni todella virkistävää. Keväällä palasin vanhan rakkaan lajin pariin ja yllätyin itsekin, kuinka paljon siitä innostuin. Pelaaminen ja treenaaminen on ollut älyttömän kivaa taas! Salibandy on kaikkea sitä, mistä pidän: joukkueena tekemistä, vahdikas laji, peliälyä vaativaa tekemistä ja ennen kaikkea niin hauska harrastus, etten edes huomaa liikkuvani pallon perässä juostessa ;)



Vuoden upein näköala

Koko meidän Kilpisjärvi-Senja-Lofootit reissu oli aivan älyttömän huikea. Norja vei vuosi sitten sydämen etenkin Trolltungan ja Besseggenin vaelluksilla, joten sinne oli taas pakko päästä. Lofootit olivat kokonaisuutena aivan huikea ja jokapäiväinen huiputtaminen mahtavaa lomapuuhaa, mutta silti yksittäisesti hienoin näköala tuli koettua Senjan saarella, Seglan huipulla. Maisemat olivat kertakaikkiaan eeppiset! Aivan omaa luokkaansa!




Vuoden paras juoksu

Nuuksio Classic Marathonille osallistuin toista kertaa tänä syksynä, ja juoksu kulki taas kivasti! Juoksin koko matkan yksin omaa kehoani kuunnellen ja tossua toiseen eteen laittaen. Pääsin omien ajatuksieni kanssa totaaliseen juoksun flow-tilaan ja koko päivä oli ihan mahdottoman ihana! Nuuksio on vaan niin kaunis ja erityisesti tässä tapahtumassa kerätty upeita reittejä ympäri kansallispuistoa ja vähän sen ylikin! Huikeeta, jälleen!


Kuva: Nuuksio Classic

Vuoden uusi lajikokeilu

Swimrun!! Älyttömän upea laji! Osallistuimme sielunsiskoni Satun kanssa Porkkala Swimrunin kuntosarjaan, joka oli kokonaisuutena noin 15 kilometrin mittainen pitäen sisällään eri mittaisia juoksu- ja uintiosuuksia. Päivä oli u-pe-a! Keli oli tyyni, saaristo kaunis, merivesi raikasta, märkäpuvussa juokseminen hassua ja kuumaa, seura hienoa tsemppihenkeä ja tapahtuma kivasti järjestetty! Tämä laji tuli varmasti jäädäkseen, ainakin jollakin tasolla. Ensi kesäksi olen ainakin suunnitellut omia swimrun-treenejä, ellen saa taas seuraa johonkin tapahtumaankin (huom! Parihaku auki!) ;)



Vuoden erikoisin paikka

El Torcalin luonnonpuisto oli kaikkineensa todella kaunis ja kummallinen! Alue on joskus vuosia, vuosia, vuosia sitten ollut meren pinnan alapuolella, ja se näkyy luonnossa. Kivimuodostelmat ovat hämmästyttävän hienoja ja muutaman kilometrin mittainen luontopolku tarjoilee upeita maisemia toinen toisensa jälkeen! Muutenkin Andalusia oli erityisen kaunis: Caminito del Reyn rotkovaellus, Aurinkorannikko, Ronjan kaupunki... ja Sierra Nevada jäi vielä valloittamattakin. Pakko ehkä joskus palata ;)




Vuoden sisukkain suoritus

Alkuvuodesta kävimme Tiinan kanssa lenkillä Nuuksion metskikössä lumisena aikana. Yhtäkkiä polut hävisivät kokonaan altamme ja tampattiin loput reilu 20km lenkistä umpihangessa! Silloin ei paljon naurattanut, mutta jälkikäteen tuota on muisteltu hymyssä suin. Erittäin hyvää tsemppitreeniä, sanoisin! 



Vuoden hurahtaminen

Hiihto oli laji, josta innostuin ihan hirveästi viime keväänä. Helsingissä oli upeat peltoladut ja maisemat olivat yleensä kohdillaan. Suksi luisti useamman kerran ja tein jopa ensimmäiset yli 20 kilometrin hiihtolenkit tänä vuonna. Hiihto on hieno ja kokonaisvaltainen laji, jota todellakin tahtoisin harrastaa useamminkin. Oi, lunta saisi taas tulla tännepäin Suomeakin, kiiiitos!


Paljon jäi vielä kertomatta, ja kuvia selaillessa muistinkaan miten hieno liikuntavuosi minulla oli! Palaan vielä kootummin vuoteen 2016 yhdellä postauksella, mutta tässä vuoden vaihtumisen kunniaksi joitain paloja tästä vuodesta. 

Kiitos teille lukijoille, kun olette pysyneet täällä blogissani mukana! Teidän kommentit ja tykkäykset ovat tämän harrastuksen suola. Jatketaan samaan malliin!

Oikein sporttista ja nautinnollista uutta vuotta 2017 kaikille! Olkoon se kaikille juuri sellainen, kuin toivoisi! Muistakaa nauttia elämän pienistä, hyvistä hetkistä ja kaikesta siitä, mitä teillä on. :)

perjantai 30. joulukuuta 2016

Lepoa ja löhöä

Joulu oli ja meni, ja varsinkin tänä vuonna se tuntui menevän vain entistä nopeammin, kun mitään extravapaapäiviä ei juurikaan ollut. Me palattiin Kimmon kanssa jo puolikkaan päivän merkeissä sorvin ääreen tiistaina, joten monen montaa päivää ei ehtinyt perheiden parissa tällä kertaa viettää. Kuitenkin joulun pyhät olivat aivan mahtavat perheidemme kanssa ja minä ainakin sain voimaa läsnäolosta, tekemättömyydestä ja hyvästä ruuasta. Vietin aikaa niin iskäni kanssa, äitini kanssa kuin myös Kimmon perheen kanssa maalla. Näin aikuisiällä yhteisistä ajoista lähimmäisten kanssa on tullut entistä tärkeämpiä.




Pääasiassa joulun pyhät sisälsivät omalta osaltani löhöämistä, sillä polviongelmien vuoksi olin päättänyt pitää vähintäänkin viikon taukoa juoksusta ja polvea kuormittavasta liikunnasta. Jotenkin lepojakso tuli niin oikeaan paikkaan, sillä minun oli kertakaikkiaan pysähdyttävä juuri jouluksi, ja antaa keholle tarvitsemaansa lepoa. Nyt näyttää siltä, että selvisin polviongelmista huokauksella, ja varmasti yksi syy siihen on erittäin nopea reagointi. Mä olen todella tarkka kaikkea kipua kohtaan, ja liikkuessa lihakset saavat toki tulla väsyneeksi, mutta minkäänlaista kipua ei pidä sietää. Kipu on merkki siitä, että jotain on vialla. Tällä kertaa hyvä kehonhuolto ja totaalinen lepo ovat olleet avainasiassa siihen, että olen jo tällä viikolla pystynyt hieman liikkumaan. Usein sitä tekee jotain pientä, vaikka pitäisi olla levossa, ja silloin voi aiheuttaa itselleen vain hallaa. Kyllä keho kertoo, koska on aika levätä.



Takkatulen räiskeessä tai kissa sylissä leffoja katsellen on aika hyvä olla!

Totaalinen lepo teki hyvää. Vaikka en olekaan mikään erityisen himoliikkuja, niin silti huomasin, että päivisin ehti enemmän, kun ei käynyt lenkillä tai muussa liikunnassa. Liikunta on oikeasti itselle monesti henkireikä ja voimaannuttavaa tekemistä, mutta silti on hyvä muistaa kohtuu kaikessa. Elämässä on niin paljon muutakin, kuin liikunta. On ystävät ja läheiset sekä työ, on hienot kulttuuritapahtumat, on kodin lämpö ja muunlaiset harrastukset. Itse opin taas tuon lepojakson jälkeen itsestäni paljon enemmän. Olen muutenkin huomannut jo kuluneen syksyn aikana, että en ahdistu, vaikka suunniteltu liikkuminen jäisi väliin. Laitan myös toisinaan peli-illat tai muunlaiset läheisten kanssa vietetyt ajat oman liikkumisen edelle, vaikka joskus aiemmmin olen saattanut priorisoida liikunnan monen edelle tai miettinyt päivän kulun siten, että ehdin välttämättä liikkumaan. Pakkopullana mikään ei luonnistu tai ole kivaa. Toki välillä on hyvä ottaa itseään niskasta kiinni ja ravistella liikunnan pariin, mutta jos se on aina vapaa-ajalla numero 1, niin ei hyvä. Itse ainakin olen tavallinen kuntoliikkuja, joten maailma ei siihen kaadu, jos jokin lenkki jää tekemättä.

Silti huomasin, että jo viikon liikuntalevossa ehtii kaipaamaan lenkkareiden pariin. Tajuaa, että liikunta on oikeasti ihanaa, eikä sitä todellakaan tee pakosta! Täytyy vain pitää kontrolli omissa käsissä, niin liikunta antaa enemmän kuin ottaa. Joulupäivänä teimme perinteisen juoksulenkin Kimmon kanssa. Olemme jo monena vuonna tehneet lenkin aina joulupäivänä. Silloin yleensä meidän joulu rauhoittuu yhteen paikkaan ja lenkkareille on aikaa. Syömisten välissä todellakin tekee mieli jo lenkille. Monesti joulun kelit ovat vaihdelleet, mutta nyt oltiin ainakin toista kertaa putkeen ilman lumen lunta. Aika surullista, vaikka toki keväiseltä näyttäneet pellot kauniita olivatkin. Iloitsin pienestä lenkistä kovasti, ja tein itselleni uudenvuodenlupauksen; Pidän itsestäni ja kehostani huolta. Lihashuolto ja säännöllinen hierojalla käynti tulevat rutiineiksi. Minä lupaan!



Joulupäivän lenkkimaisema

Nyt levon, maltillisen liikunnan, parin hierontakerran ja venyttelyiden jälkeen näyttää siltä, että todella pääsen aloittamaan uuden vuoden täyspainoisesti myös liikunnan osalta. En voisi olla iloisempi! Kannatti todellakin pysähtyä ja kuunnella kehoa. Nauttia joulusta ja läheisistä. Jatkan tästä eteenpäinkin lepoa ja löhöä, sulassa sovussa liikunnan kanssa.

Millainen teidän joulu oli? Oletteko te joutuneet pitämään taukoa liikunnasta ja millaisia ajatuksia se herätti? Millä mielellä kohti uutta vuotta? :)

lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulutoivotukset!


Täällä ollaan ajettu Turun suunnille joulun viettoon taas tutusti! Eilen aloittelimme jouluruuan syömisen täällä isäni luona ja aatto meneekin omien vanhempieni kanssa. Huomenna joulupäivänä suuntaan pariksi päiväksi anoppilaan maalle rentoutumaan!


Joulutunnelmaa haimme Kimmon kanssa keskiviikkona Tuomaan markkinoilta Senaatin torilta. Ihanat joulukojut ja rento mieli toivat pilkahduksen joulun tuntua. Kävimme samalla reissulla myös kaupungin museon sisäpihoilla katsomassa He olivat täällä -valoveistoksia.


Nyt hiljenen joulun viettoon läheisten kanssa ja palaan koneen ääreen ensi viikolla.

Oikein lämmintä, rentouttavaa, herkullista ja miksei liikunnallistakin joulua kaikille teille lukijoilleni! :)

torstai 22. joulukuuta 2016

Kun kroppa hajoaa

Mä olen monesti sanonut ja kirjoittanut tänne blogiinikin, kuinka onnekas olen ollut, ettei minua ole kohdanneet mitkään tyypilliset juoksijan vaivat tai liikuntavammat. Ei ole ollut oireilevia penikoita, ei plantaarifaskiittia eikä mitään muutakaan. Olen kuitenkin elämäni aikana harrastanut melkoisen paljon liikuntaa aktiivisten jalkapallo- ja salibandyharrastusten aikana ja myöhemmin kestävyysliikunnan löytäessä tieni sydämeeni. Koenkin olevani suunnattoman onnekas, että olen saanut liikkua terveenä, vaikka yleensä ueheilija ei tervettä päivää näe. Kirjoitinkin aiheesta blogiini pari vuotta sitten, ja pidän edelleen tärkeimpänä syynä terveenä ja vammoitta pysymiseen viimeistä kohtaa eli hyvää tuuria. Toki liikunnan monipuolisuudella, hyvällä ravinolla ja sopivalla elämänkuormituksella on ollut oma osansa, mutta kun ajattelen kokonaiskuvaa, voisi asiat olla huonomminkin.


Olen pallopelitaustainen harrastelija. Siinä vaiheessa, kun minä pelasin aktiivisesti salibandya, meille ei juuri puhuttu kehonhuollosta. Salibandy on nuori laji ja minun aktiivipeliaikana vieläkin nuorempi. Valmennuksen tietotaito yleisesti liikunnasta ei ollut niin korkealla kuin se on varmasti nykypäivänä ja uskonkin tilanteen olvan nykyään parempi. Minun peliaikana kehonhuolto ja venyttely olivat niitä asioita, joista ei juuri meille pelaajille puhuttu. "Venyttelette sitten kotona" kuului usein ohjeeksi. Siinä missä esimerkiksi voimistelijoille venyttely on luonnollinen osa treeniä, niin meillä se oli sitä pakollista pahaa. Meitä ei opetettu pitämään omasta kehosta kunnolla huolta. Toki tähän olisi itse voinut panostaa kunnolla, mutta nuoren keho tuntui palautuvan treenistä hyvin ja venyttelyt jäivitä usein melko pintapuoleiseksi. Tästä johtuen minulle ei ole koskaan tullut tapaa syvälliseen venyttelyyn ja kehonhuoltoon. Ja tapoja on vaikea muuttaa, kuten hyvin tiedämme.

Onnea on tosiaan ollut, kun en ole vammoista kärsinyt, sillä kehonhuolto ei ole ollut korkealla tasolla. Aina lupaan pitää kehostani parempaa huolta ja samalla olen toivonut riittävän monipuolisen sekä satunnaisten lyhyiden venyttelyiden riittävän. Viikottaiset bodybalance- tai joogatunnit ovat vähentyneet kerran pari kuukaudessa tehtäväksi. Samalla olen lisännyt kovempien juoksutreenien määrää ja aloittanut erittäin nopeatempoisen ja kuluttavan salibandyn pelaamisen. Ei ihme, jos keho alkaa lahoamaan!  Pelästytti ihan hirveästi, kun polveni alkoi ilmoitella ensimmäisiä merkkejä kiputilasta. En mä ole koskaan tuntenut rasituskipua, tätäkö se on? Aluksi kipu oli pientä, polvitaipeeseen vihloo ja oikeastaan paikansin kiputilan ensin pohkeen yläosaan. Lepäsin pari päivää ja sen jälkeen kokeilin kevyttä lenkkiä, joka sujui ilman kipuja. Polvi vähän kangistui juoksulenkin jälkeen. Seuraavana päivänä pelasin kaksi tiukkaa salibandypeliä, ja juosta sai kunnolla. Polvi oireili pikkaisen jo ensimmäisen pelin jälkeen, mutta pelasin toisenkin. Pelatessa en huomannut mitään oireilua. Seuraavana aamuna eli maanantaina en pystynyt aluksi kävelemään kunnolla. Polvi oli jotenkin kankeana yön jälkeen. Muutenkin jalka kipuili monessa asennossa. Kipu tuntui eniten polven takaosassa ja ulkosyrjässä. Pelästyin tosi paljon ja iski epätoivo ja googlettelu, kun yritin etsiä syitä kiputilaan. Googlettelulla löysin mahdollisia syitä ja alan kallistua siihen, että syy on lihasten ja jänteiden kireydessä. Toivon todella siis, että mistään pahemmasta ei ole kyse.


Tuntuu jotenkin epätoivoiselta ja pettyneeltä itseensä, kun olen saanut aikaan tällaisia kiputiloja, jotka estävät nyt rakkaan liikuntaharrastuksen täysinäistä harrastamista. En viitsi tehdä jaloilla vielä mitään, vaikka polvi onkin nyt jo parempi. Kävely onnistuu hyvin, ja nyt myös jalan liikerata ilman kipuja on suurempi. Kivut ovat muutoinkin pienentyneet. Kävin tiistaina hierojalla, joka hieroi takajalkoja auki. Menen hänen luokseen uudelleen ensi viikolla. Olen rullaillut, laittanut kylmää ja venytellyt. Nyt näyttäisi onneksi siltä, että vamma paranee pikkuhiljaa näillä eväillä. Pakkasin joulun pyhiä varten juoksuvarusteetkin mukaan, vaikka olen ehdottomasti sitä mieltä, että kivun pitää olla kokonaan pois, ennen kuin sitä uskallan rasittaa. Vaikka juoksussa kipua ei olisikaan, mutta niin kauan kuin kyykkyyn meneminen sattuu, ei ole asiaa juoksulenkillekään. Tahdon hoitaa tämän kunnolla kuntoon, ettei vaivasta tule pidempiaikaista riesaa. Mikään kipu kun ei oikeasti ole tervettä.

Lupaan ja vannon, että tästedes pidän kropastani parempaa huolta. Muistan nyt, että en ole enää 18-vuotias, eli palautumiskyky ei ole enää samoissa luokissa kuin silloin aikanaan. Salibandy on oikeasti kuluttavaa, ja kehonhuolto pitää ottaa tosissaan ja osaksi treeniä. Minulle on ehdottoman tärkeää, että pystyn harrastamaan monipuolista liikuntaa vielä vuosikymmeniä.

Pitäkää huolta kehostanne! Niin minäkin aion jatkossa! :)

Onko vastaavanlainen vamma jollekin tuttu? Miten pääsit siitä eroon? Kannattaisikohan minun mennä näyttämään jalkaa ortopedilla tai fysioterapeutilla, jos kipu ei ole ensi viikkoon mennessä kadonnut? 

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Luonteeltani joukkueurheilija

Olen maininnut täällä blogissani, että olen palannut yhdeksän vuoden tauon jälkeen nuoruuden rakkaan harrastuksen, salibandyn, pariin. Keväällä löytyi mukava joukkue, jonka mukaan hyppäsin ja tänään saatiin syksyn sarjapelit pelattua. Tämä kulunut reilu puoli vuotinen on antanut todella paljon, ja olen saanut kokea taas ne joukkueurheilun parhaimmat ja huonoimmat hetket ja tunteet. Joukkue koostuu erilaisista ihmisistä, jotka muodostavat tiiviin ryhmän. Ketään yksilö ei ole joukkuetta voimakkaampi ja tärkeintä joukkuelajeissa on puhaltaa yhteen hiileen. Nuoruudessa olen pelannut aivan lajin huipulla ja painoimme täysillä hommia monta kertaa viikossa joukkueen yhteisten tavoitteiden eteen, ja muutaman kerran saimme sen kirkkaimman palkinnon kauden lopussa. Nyt uudessa joukkueessa ei ole yhtä suuria tavoitteita, ei yhtä suurta sitoutumista, mutta muutoin paljon samoja fiiliksiä joukkueurheiluin saloista.

Olen huomannut vuonna 2011 alkaneen "juoksu-urani" aikana, että minulla ei löydy kovinkaan suurta kilpailuviettiä, mikäli taistelen vain itseäni vastaan ja itseni kanssa. En saa puristettua viimeisiä kilsoja verenmaku suussa, annan helposti periksi kävelylle ylämäissä, huomaan usein miettiväni juoksujeni aikana olevan tyytyväinen mikäli pystyn pitämään saman vauhdin loppuun asti sen sijaan että puristaisin loppukirin. En muista oikeen koskaan olleeni niin loppu juoksutreenien tai -kisojen jälkeen, kuin joidenkin pelien tai jopa yksittäisten vaihtojen jälkeen salibandykentillä. Varmaan kilpailuvietin puuttuminen on ajanut minut pitkien polkujuoksujen pariin, sillä pitkät juoksut ja seikkailullisuus tuovat mielekkäitä haasteita, vaikka suuri kilpailuvietti puuttuisikin. Koen omien rajojen etsimisen pitkillä matkoilla mielekkäämmäksi, kuin vauhtien puristamisen lyhyemmillä matkoilla hampaat irvessä. Kestävyysliikunnassakin huomaan olevani parhaimmillani toimiessani joukkueena, esimerkiksi Hihhulina Tiinan kanssa rogaining-kisoissa. Tunnen omimmakseni olla osa jotain joukkuetta, kuin olla joukkue kokonaan, kuten yksilöurheilussa.


Onnellinen sähläri

Salibandy on mahtava, nopeatempoinen laji. Kentällä on viisi pelaajaa ja maalivahti samanaikaisesti, ja he muodostavat kerraallaan toimivan kokonaisuuden. Jokaisella on oma paikkansa ja roolinsa kentällä, oli pallo sitten vastustajalla tai omalla joukkueella. Salibandyssa pallo pomppii usein vapaana, jolloin todellinen joukkuepelaajan luonne mitataan. Kun tekee kaikkensa joukkueen eteen, taistelee näistä irtopalloista täydellä sydämellä antaen kaikkensa. Usein tasaväkisissä peleissä se voittaa, joka voittaa irtopalloja enemmän. Toki taito tehdä maaleja ja taito puolustaa ratkaisevat myöskin, mutta sinnikkyys palkitaan kyllä jossain vaiheessa. Itse huomaan usein vaihtoon tullessani, että olen todella puhki. Se noin minuutin mittainen vaihto, joka kentällä ollaan, tulee tehtyä hartiavoimin hommia. Taistelen jokaisesta pallosta ja yritän tehdä kentällä fiksuja ratkaisuja. Välillä tulee oltua itsekäs, mutta pelaamisessa omaa menestystä selkeästi tärkempää on joukkueen menestyminen.

Olen todella innostunut salibandysta taas. Huomaan olevani taas se joukkueen ahkerin harjoittelija, aivan kuten nuoruudessakin. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tykkään pelaamisesta niin paljon. Meillä on harjoitukset vain kerran viikossa, joten priorisoin ne kärkeen treeniviikossani. Sen ympärille pystyy rakentamaan todella hyvin muun treeniviikon. Salibandy lajina tukee hienosti juoksua, sillä se pitää nopeutta ja räjähtävyyttä yllä. Näin vanhemmalla iällä olen huomannut, että kehonhuoltoon täytyy käyttää entistä enemmän aikaa ja vaivaa, sillä kaikessa nopeudessaan salibandy myös kuluttaa kehoa.


Juoksustakin saa joukkuefiilistä kimppalenkeillä :)

Uskon, että se, onko joukkue- vai yksilöurheilija sisimmässään, tulee luonteessa. Toiset ovat sinnikkäitä tekemään itsenäisesti töitä omien tavoitteiden eteen ja puolestaan toiset saavat itsestään enemmän irti joukkueen ympäröimänä. Joukkueurheilussa on mielestäni kaikkein parasta se, että niin voitot kuin häviötkin koetaan joukkueena. Saa jakaa iloa muiden kanssa, ja kaikki iloitsevat yhtä paljon yhteisen voiton tai maalin puolesta. Ja silloin, kun peli ei kulje tai tulee ikäviä tilanteita, saat jakaa ne joukkueen kanssa. Koskaan ei tarvitse olla yksin, eikä pidä olla yksin.

Oletko sinä sisimmissään enemmän yksilö- vai joukkueurheilija? Millaisia ajatuksia aihe sinussa herätti? :)

maanantai 12. joulukuuta 2016

Rakkaudesta luontoon

Olipas ihana viikonloppu kotikonnuilla Turun seudulla. Minä menin sinne jo torstaina töiden jälkeen, jotta ehdin nähdä perhettä ja ystäviä kunnolla. Tein perjantaina etäpäivän, jonka luksushetki oli lounastaukoa ennen tehty juoksulenkki. Meillä kuuluu työpäiviimme 20 minuutin kävelylenkki, mutta perjantaina vein tuon asteen pidemmälle ja hemmottelin itseäni hikilenkin parissa. Työpäivän jälkeen suuntasin Turun keskustaan tapaamaan kahta ystävääni glögin ja pizzan merkeissä. Lauantaina pyörähdetiin Turun talvirasteilla ennen ajamista maalle anoppilaan, jossa rentouduttiin hyvässä seurassa ruuan, saunan ja yhdessäolon parissa.


Sunnuntain aamumaisema ikkunasta

Kaikkein ihaninta on kuitenkin herätä maalla. Voi pitää verhoja auki koko yön ja herätä luonnonvalon taittuessa ikkunasta sisään. Kaupunkilaiselle on todellakin luksusta nukkua verhot auki. Meillä on maalla huone vielä toisessa kerroksessa, josta on hienot näkymät peltojen yli. Heräsin lauantaina siihen, kun taivas värjääntyi oranssiksi ja ihastelin ensisäteitä ikkunasta. Sitten olikin pakko päästä ulos ihastelemaan lisää. Ei mennyt viittä minuttiakaan kun olin jo ulkona nauttimasta raikkaata, lähes 15 asteen pakkasaamusta. Naama suuressa hymyssä ja luonnon kauneutta ihmetellen. Hetken päästä Kimmokin tuli ulos perässäni ja sanoin hänelle, että "Ihasteleeko muut tätä luontoa yhtä paljon kuin minä?!". Olin kertakaikkiaan kuin lapsi karkkikaupassa, sillä niin paljon minä siitä harmaan hattaraisesta aamunkoitosta nautin. Pakkanen lauhtui ja usva valtavasi maisemaa. Niin kaunista, kertakaikkiaan.





Maisemaa aamukävelyllä

Muutaman tunnin kuluttua pakkanen kiristyi taas ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Luonto on kaunis kaikessa monipuolisuudessaan ja juuri eilen en tiennyt mitään kauniimpaa kuin pakkashuuruiset viljapellot sekä sinisen kirkas taivas. En voinut jäädä sisälle ihmettelemään, vaan päätimme lähteä porukalla kävelylle. Meidän mukana oli ihana perhepiirin koira, jonka kanssa olen aiemminkin päässyt lenkkeilemään. Tällä kertaa koira juoksi vapaana pelloilla ja teillä ja minä tietysti spurttailin perässä minkä ehdin ja jaksoin. Talviulkoilua parhaimmillaan, sanon minä. Aina ei tarvitse lähteä juoksemaan, vaan oikeastaan välillä mukavan leppoisa kävely ja luonnon totaalinen ihasteleminen on varsin kivaa.





Eilen oli niin kirkas auringonpaiste, joten maisema näytti hyvin kevättalviselta. Oli ihanaa, kun viikonlopulle osui kunnollisia aurinkopäiviä ja ehti muutamatkin tunnit nauttia auringonvalosta. Päivä on tähän aikaan vuodesta lyhyt, joten toimistotyöläiselle auringonvalo kasvoilla on harvinaista herkkua. Onneksi päivä tästä alkaa kunnolla pidentymään jo reilun viikon päästä. Ihanaa saada valoa lisää. Valoa toisi maisemaan myös lumihanget, joita ainakin minä odotan kuin kuuta nousevaa. Hiihtämisellä ei ole mitään tekemistä tämän toiveen kanssa ;)

Miten te nautitte viikonlopun pakkaskeleistä? Annoitteko auringon helliä kasvojanne? En pääse yli siitä, kuinka kaunista eilen oli. Lisää tällaisia päiviä, kiiiitos!

perjantai 9. joulukuuta 2016

Kolme asiaa minusta

Perjantain kunniaksi tein tällaisen Kolme asiaa -haasteen, joka on pyörinyt joissain seuraamissani blogeissa syksyn aikana. Ajattelin taas avata vähän omaa persoonaani tuon liikunnallisen ulkokuoren takana ja pästää teitä lukijoita tutustumaan minuun paremmin. Joskus on kivaa kirjoitella muustakin kuin liikunnasta, vaikka pääasiassa tämä on liikuntablogi. 

3 ASIAA, JOISTA PIDÄN....
  • Liikunnasta ja urheilusta. Tykkään liikkua ja pelailla itse, mutta tykkään myös seurata urheilua. En niin intohimoisesti kuin nuorempana, mutta kyllä urheilu on edelleen läsnä elämässä.
  • Viettää aikaa lähimmäisten (perheen ja ystävien) kanssa. Tykkään liikkua yhdessä, tykkään löhöillä sohvalla yhdessä, tykkään pelailla lautapelejä yhdessä, tykkään kokkailla ja ruokailla yhdessä...
  • Saunomisesta. Se on varmasti yksi suurimmista rentoutumiskeinoista, jonka tiedän. <3 


Juokseminen on mulle mielen terapiaa ja rakas harrastus :)

3 ASIAA, JOISTA EN PIDÄ...
  •  Kiireestä. Silti mulla on taipumusta tehdä sitä aina itselleni. Jätän usein valmistelut viime tippaan ja sitten onkin kiire. Vaikka aluksi olisi ollut kuinka paljon aikaa.
  • Negatiivisuudesta. Se ettei nähdä mitään positiivista, on todella kuluttavaa. 
  • Ihmispaljoudesta. En tunne kotoisaksi oloani suurissa massoissa, mutta välillä täytyy mennä tässäkin suhteessa sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle.

3 ASIAA, JOITA TEIN VIIKONLOPPUNA...
  • Vietin rauhallisen aamun vailla kiirettä minnekään. Parasta on kiireettömät aamut: hyvän Slurp-kahvin keittäminen,  ison ja maukkaan aamupalan tekeminen ja aamupalasta nauttiminen kaikessa rauhassa.
  • Vietin kaksia pikkujouluja! Perjantaina hengailtiin meillä ihanien "blogisiskojen" Karoliinan ja Satun kanssa. Istuttiin pyödän ääressä pälpättäen ja toki ruuasta nauttien ;) Lauantaina puolestaan vietin rauhallista glögi-iltaa vanhojen ystävieni kanssa, ihanaa!
  • Katsottiin maratonina Westworld-sarjaa, ja lopulta itsenäisyyspäivänä katsottiin pitkä kauden päätösjakso, joka oli tosi jännittävä!


Satu ja Karkki kylässä :)


3 ASIAA, JOTKA OSAAN...
  • Osaan löytää asioista positiivisia puolia, ja positiivinen energia vie minua eteenpäin monessa asiassa. Nautin elämästä suuresti.
  • tehdä nettisivuja ja -palveluita, sillä teenhän sitä työkseni. Aika harva nainen osaa koodata, mutta minäpä osaan ;)
  • Osaan elää tunteella tätä elämää. Mulla on vahva usko siihen, että tunteet johdattaa mua ja teen monet päätökset intuitiivisesti.

3 ASIAA, JOITA EN OSAA...
  • Kädentaitoa ja hermopäisyyttä vaativat tehtävät, kuten ompeleminen, tarkka leipominen tai koristelu, umpisolmujen avaaminen...
  • Hillitä itseäni, jos hermostun jostain, kuten siitä että muut törttöilevät liikenteessä tai että asiat eivät mene niinkuin olen suunnitellut ;)
  • Priorisoida välillä asioita oikein, ja sitten on kiire tai pöytä täynnä tehtävää yhtäkkiä.

3 ASIAA, JOTKA HALUAISIN OSATA...
  • Puhua paremmin vieraita kieliä, varsinkin englantia sujuvammin. Mutta koko ajan itseään kehittäen tässäkin asiassa.
  •  Ymmärtää paremmin todella teknisiä asioita, kuten vaikka rakennusasioita tai autoon liittyviä ongelmia. 
  • Luottaa itseeni enemmän!

3 ASIAA, JOTKA MINUN PITÄISI TEHDÄ...
  • Tilata kansainvälinen ajokortti kevään reissua varten.
  •  Uusia rokotukset...
  • Mennä hierojalle!

3 ASIAA, JOISTA STRESSAAN....
  •  Tekemättömistä tehtävistä
  • Vaikeista työasioista, mutta koko ajan vähemmän ja vähemmän
  • Tietyistä ihmissuhteista ja siitä, että olenko tarpeeksi läsnä ja olenko tarpeeksi riittävä.

3 ASIAA, JOTKA SAAVAT MINUT RENTOUTUMAAN...
  • Saunominen tai kuuma suihku sekä tietysti kotona hengailu
  • Luonnossa liikkuminen ja oleilu
  • Halaaminen ja läheisyys 


Kynttilät kuuluvat koti-iltoihin ja glögi joulunaikaan ;)


3 ASIAA, JOISTA  PUHUN USEIN...
  • Liikunnasta ja harrastuksista ylipäätään
  • Elokuvista tai tv-sarjoista 
  • Mieltä painavista asioista, koska silloin ne eivät yleensä jää hautumaan omaan päähän

3 ASIAA, JOTKA PUEN MIELELLÄNI PÄÄLLENI...
  • Sellaiset vaatteet, joissa mun on hyvä olla. Arkena usein farkut ja neule tai neuletakki. 
  • Urheiluvaatteet, jotka on mukavat päällä. Niiden pukeminen tietää aina jotain kivaa treeniä!
  • Tennarit tai lenkkarit jalkaan

3 ASIAA, JOITA EN PUE PÄÄLLENI...
  • Matalavyötäröiset housut
  • Korkkarit, ellei kyse ole juhlista (silloin yritän parhaani korkkarit jalassa!)
  • Kireä ala- ja yläosa yhtäaikaa, koska silloin minun on epämukava olla

3 ASIAA, JOISTA UNELMOIN...
  • Terveestä ja hyvävoimaisesta elämästä! Että mun läheiset sais myös elää terveenä.
  • Hienoissa luontokohteissa käymisestä ympäri maailmaa 
  • Että en katkeroituisi elämässä missään vaiheessa, vaan osaisin nauttia jokaisesta päivästä kuten tälläkin hetkellä.


Kuoharia ja piparia aurajuustolla :)


3 ASIAA, JOITA TOIVON TAPAHTUVAN LÄHITULEVAISUUDESSA...
  • Toivoisin muuttavani omakotitaloon johonkin luonnon keskelle. Tämä projekti on vähän vaiheessa ja tapahtuu tuskin ihan lähitulevaisuudessa ainakaan ;)
  •  Pakko myöntää, että haaveilen omasta koirasta ja omassa päässäni yhdistän tämän ensimmäiseen haaveeseen, koska en halua välttämättä tänne kerrostaloon koiranpentua.
  • Että saadaan joukkue Jukolan viestin yöhön. Nyt vapaaehtoiset kädet ylös! 

No, tuliko jotain yllätyksiä? Kerro kommenttiboksiin kolme asiaa itsestäsi! Olisi kiva tutustua lukijoihin paremmin. Ja jos sulla on oma blogi, niin otahan tämä haaste vastaan! 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Metsän viemää


Näin itsenäisyyspäivänä ei voisi olla parempaa aihetta kirjoittaa, kuin Suomen luonnosta. Siinä missä arvostan kotimaassamme vallitsevaa vapautta ja turvallisuutta, arvostan myös puhdasta ja monipuolista luontoa, jota meillä riittää vaikka muille jakaa. Arvostan järviä, saaristoa, Lapin tuntureita, vehreää metsää, isoja soita sekä erityisesti sitä, että myös meidän pääkaupunkimme on hyvin metsäinen. Toivoisin, että jokainen kunnioittaisi ympäröimäämme luontoa, ja kohtelee sitä parhain mahdollisin tavoin. Minulle luonto on avain rauhottumiseen, kauneuden ihailuun ja sekkailuihin. Onnea on harrastukset, jotka johtavat minut kerta toisensa jälkeen metsään ja luonnon keskelle. Välillä yksin, välillä porukassa, välillä rastien perässä, välillä sykettä nostaen, välillä pimeässä ja aina niin nautintoa tuottaen.


Viime aikoina olen saanut kokea taas hienoja elämyksiä metsän keskellä. Rogaining on seikkailua parhaimmillaan ja olikin onni ottaa osaa reilu viikko sitten Pihkaniskojen järjestämään Adventure Night Rogaan, joka tarjosi taas uudenlaisen suunnistuselämyksen. Marraskuun viimeisenä perjantaina pääsimme pariksi tunniksi pimeään metsään etsimään rasteja Sipoossa. Kyseessä oli rogaining-tyyppinen suunnistuskilpailu, mutta rogainingista poiketen kartan sai vasta lähtöhetkellä käsiin eikä näin erillistä suunnitteluaikaa ollut. Lisäksi metsässä oli pieniä ansoja, eli varsinaisten rastien lisäksi maastossa oli 10 sakkorastia, joita ei näkynyt kartalla lainkaan. Rasteilla ei ollut ollenkaan rastikoodeja näkyvillä, joten leimatessa piti olla varma, että rasti oli kartassa näkyvä rasti. Jos näin ei ollut, oli tuloksena 10 sakkopistettä varsinaisten pisteiden sijaan. Metsässä riittikin jännitystä, kun pohdittiin, oliko rasti varmasti oikea. Me ei Kimmon kanssa onneksi missään rastilla edes nähty kahta rastilippua, vaikka sakkorastit kuulemma aivan varsinaisten rastien lähellä olivatkin. Pistieden laskussa huomasimme, että todella olimme pimeässä metsässäkin osunut oikeille rasteille, eikä yhtään miinupistettä saatu. Jee. Hyvä me, hyvä Fisu-joukkue!

Lauantaina olimme isommalla porukalla metsässä, kun järjestettiin Karoliinan ja Satun kanssa oma joulujuoksu poluilla. Minä sain vetää 7 hengen letkaa Pirttimäen metsikössä. Meillä oli oikein reipas, hyväntuulinen ja lepposa lenkki pakkasmetsässä hyvällä porukalla. Mukana oli meidän lisäksi muun muassa Kaukomara-blogia pitävä Pia. On aina ihanaa saada kasvot blogin taakse ja muutenkin lukijoita on aina kiva tavata. Suosittelen ehdottomasti ottamaan osaa kimppalenkeille, sillä aika ei käy tylsäksi porukassa reippaillessa ja juoksukuulumisia vaihdellen. Me mentiin jatkamaan höpinöitä vielä Pirttimäen kahvilaan lounaalle ja kahville. Itse söin perinteisen lohisoppalounaan, ja olipa maukas annos itsetehtyineen leipineen. Ilo on tuollaiset pienet kahvilat, jotka palvelevat punaposkisia asiakkaita ulkoilun jälkeen. Kiitos kaikille joululenkillemme osallistujille ja muistattehan, että vielä ehditte auttaa juoksemalla. Pelastakaa lapset -joulujuoksuja voi järjestää missä vain!








Eilen puolestaan vietin itsenäisyyspäivän aattoa Annan kanssa Nuuksiossa lenkkeillen. Olimme sopineet näkevämme viideltä iltapäivällä Siikarannan parkkiksella ja tekevämme pitkiksen merkattuja polkuja pitkin. Nuuksio tarjoaa paljon kauniita polkuja ympäri puistoa, mutta tällä kertaa pimeällä halusimme päästä helpolla ja juosta valmiita reittejä. Saapuessani Nuuksioon tuntui kuin olisi ollut myöhäinen ilta, sillä pimeys oli vahvasti laskeutunut jo. Laitoimme lamput päähän ja lähdimme hölkkäilemään yhdysreittiä Siikarannasta Haukkalammelle. Oli tunnelmallista olla isossa pääkaupunkiseudun kansallispuistossa kahdestaan. Haukkalammen parkkis oli tyhjä, ketään ei näkynyt missään. Metsässä oli sysipimeää ja hiljaista. Vain lähes myrskynnyt tuuli humisi puiden latvoissa, mutta tuuli ei päässyt puhaltamaan poluille. Sanoin Annalle, että "hassua on se, että jos olisin yksin, olisin aivan peloissani täällä metässä, mutta nyt ei pelota yhtään". Pelon sijaan nautin aivan suunnattomasti tunnelmallisesta lenkistä. Kiersimme kaikki Haukkalammen ympyräreitit ja palasimme takaisin Siikarantaan 18 kilometrin hölkkäämisen jälkeen. En olisi paljon parempaa itsenäisyyspäivän aattoa voinut viettää. Olipa huikea lenkki!



Tänään itsenäisyyspäivänä aurinko paistoi ja muutenkin kaunis pakkaspäivä helli suomalaisia ainakin pääkaupunkiseudulla. Oli pakko päästä ulos nauttimaan raikkaasta kelistä. Keitimme kahvit termariin ja suuntasimme meille uusille poluille Hanikan luontopolulle. Oli onni ja ilo viettää itsenäisyyspäivää -ah niin rakkaan - luonnon keskellä.

Kiitos Suomi ja onnea 99-vuotispäivänä!


Miten sinä olet viimeksi viettänyt aikaa luonnon keskellä? Mitä luonto sinulle merkitsee?