Metsän viemää

Näin itsenäisyyspäivänä ei voisi olla parempaa aihetta kirjoittaa, kuin Suomen luonnosta. Siinä missä arvostan kotimaassamme vallitsevaa vapautta ja turvallisuutta, arvostan myös puhdasta ja monipuolista luontoa, jota meillä riittää vaikka muille jakaa. Arvostan järviä, saaristoa, Lapin tuntureita, vehreää metsää, isoja soita sekä erityisesti sitä, että myös meidän pääkaupunkimme on hyvin metsäinen. Toivoisin, että jokainen kunnioittaisi ympäröimäämme luontoa, ja kohtelee sitä parhain mahdollisin tavoin. Minulle luonto on avain rauhottumiseen, kauneuden ihailuun ja sekkailuihin. Onnea on harrastukset, jotka johtavat minut kerta toisensa jälkeen metsään ja luonnon keskelle. Välillä yksin, välillä porukassa, välillä rastien perässä, välillä sykettä nostaen, välillä pimeässä ja aina niin nautintoa tuottaen.

Viime aikoina olen saanut kokea taas hienoja elämyksiä metsän keskellä. Rogaining on seikkailua parhaimmillaan ja olikin onni ottaa osaa reilu viikko sitten Pihkaniskojen järjestämään Adventure Night Rogaan, joka tarjosi taas uudenlaisen suunnistuselämyksen. Marraskuun viimeisenä perjantaina pääsimme pariksi tunniksi pimeään metsään etsimään rasteja Sipoossa. Kyseessä oli rogaining-tyyppinen suunnistuskilpailu, mutta rogainingista poiketen kartan sai vasta lähtöhetkellä käsiin eikä näin erillistä suunnitteluaikaa ollut. Lisäksi metsässä oli pieniä ansoja, eli varsinaisten rastien lisäksi maastossa oli 10 sakkorastia, joita ei näkynyt kartalla lainkaan. Rasteilla ei ollut ollenkaan rastikoodeja näkyvillä, joten leimatessa piti olla varma, että rasti oli kartassa näkyvä rasti. Jos näin ei ollut, oli tuloksena 10 sakkopistettä varsinaisten pisteiden sijaan. Metsässä riittikin jännitystä, kun pohdittiin, oliko rasti varmasti oikea. Me ei Kimmon kanssa onneksi missään rastilla edes nähty kahta rastilippua, vaikka sakkorastit kuulemma aivan varsinaisten rastien lähellä olivatkin. Pistieden laskussa huomasimme, että todella olimme pimeässä metsässäkin osunut oikeille rasteille, eikä yhtään miinupistettä saatu. Jee. Hyvä me, hyvä Fisu-joukkue!

Lauantaina olimme isommalla porukalla metsässä, kun järjestettiin Karoliinan ja Satun kanssa oma joulujuoksu poluilla. Minä sain vetää 7 hengen letkaa Pirttimäen metsikössä. Meillä oli oikein reipas, hyväntuulinen ja lepposa lenkki pakkasmetsässä hyvällä porukalla. Mukana oli meidän lisäksi muun muassa Kaukomara-blogia pitävä Pia. On aina ihanaa saada kasvot blogin taakse ja muutenkin lukijoita on aina kiva tavata. Suosittelen ehdottomasti ottamaan osaa kimppalenkeille, sillä aika ei käy tylsäksi porukassa reippaillessa ja juoksukuulumisia vaihdellen. Me mentiin jatkamaan höpinöitä vielä Pirttimäen kahvilaan lounaalle ja kahville. Itse söin perinteisen lohisoppalounaan, ja olipa maukas annos itsetehtyineen leipineen. Ilo on tuollaiset pienet kahvilat, jotka palvelevat punaposkisia asiakkaita ulkoilun jälkeen. Kiitos kaikille joululenkillemme osallistujille ja muistattehan, että vielä ehditte auttaa juoksemalla. Pelastakaa lapset -joulujuoksuja voi järjestää missä vain!

Eilen puolestaan vietin itsenäisyyspäivän aattoa Annan kanssa Nuuksiossa lenkkeillen. Olimme sopineet näkevämme viideltä iltapäivällä Siikarannan parkkiksella ja tekevämme pitkiksen merkattuja polkuja pitkin. Nuuksio tarjoaa paljon kauniita polkuja ympäri puistoa, mutta tällä kertaa pimeällä halusimme päästä helpolla ja juosta valmiita reittejä. Saapuessani Nuuksioon tuntui kuin olisi ollut myöhäinen ilta, sillä pimeys oli vahvasti laskeutunut jo. Laitoimme lamput päähän ja lähdimme hölkkäilemään yhdysreittiä Siikarannasta Haukkalammelle. Oli tunnelmallista olla isossa pääkaupunkiseudun kansallispuistossa kahdestaan. Haukkalammen parkkis oli tyhjä, ketään ei näkynyt missään. Metsässä oli sysipimeää ja hiljaista. Vain lähes myrskynnyt tuuli humisi puiden latvoissa, mutta tuuli ei päässyt puhaltamaan poluille. Sanoin Annalle, että "hassua on se, että jos olisin yksin, olisin aivan peloissani täällä metässä, mutta nyt ei pelota yhtään". Pelon sijaan nautin aivan suunnattomasti tunnelmallisesta lenkistä. Kiersimme kaikki Haukkalammen ympyräreitit ja palasimme takaisin Siikarantaan 18 kilometrin hölkkäämisen jälkeen. En olisi paljon parempaa itsenäisyyspäivän aattoa voinut viettää. Olipa huikea lenkki!

Tänään itsenäisyyspäivänä aurinko paistoi ja muutenkin kaunis pakkaspäivä helli suomalaisia ainakin pääkaupunkiseudulla. Oli pakko päästä ulos nauttimaan raikkaasta kelistä. Keitimme kahvit termariin ja suuntasimme meille uusille poluille Hanikan luontopolulle. Oli onni ja ilo viettää itsenäisyyspäivää -ah niin rakkaan - luonnon keskellä.

Kiitos Suomi ja onnea 99-vuotispäivänä!

Miten sinä olet viimeksi viettänyt aikaa luonnon keskellä? Mitä luonto sinulle merkitsee?