maanantai 12. joulukuuta 2016

Rakkaudesta luontoon

Olipas ihana viikonloppu kotikonnuilla Turun seudulla. Minä menin sinne jo torstaina töiden jälkeen, jotta ehdin nähdä perhettä ja ystäviä kunnolla. Tein perjantaina etäpäivän, jonka luksushetki oli lounastaukoa ennen tehty juoksulenkki. Meillä kuuluu työpäiviimme 20 minuutin kävelylenkki, mutta perjantaina vein tuon asteen pidemmälle ja hemmottelin itseäni hikilenkin parissa. Työpäivän jälkeen suuntasin Turun keskustaan tapaamaan kahta ystävääni glögin ja pizzan merkeissä. Lauantaina pyörähdetiin Turun talvirasteilla ennen ajamista maalle anoppilaan, jossa rentouduttiin hyvässä seurassa ruuan, saunan ja yhdessäolon parissa.


Sunnuntain aamumaisema ikkunasta

Kaikkein ihaninta on kuitenkin herätä maalla. Voi pitää verhoja auki koko yön ja herätä luonnonvalon taittuessa ikkunasta sisään. Kaupunkilaiselle on todellakin luksusta nukkua verhot auki. Meillä on maalla huone vielä toisessa kerroksessa, josta on hienot näkymät peltojen yli. Heräsin lauantaina siihen, kun taivas värjääntyi oranssiksi ja ihastelin ensisäteitä ikkunasta. Sitten olikin pakko päästä ulos ihastelemaan lisää. Ei mennyt viittä minuttiakaan kun olin jo ulkona nauttimasta raikkaata, lähes 15 asteen pakkasaamusta. Naama suuressa hymyssä ja luonnon kauneutta ihmetellen. Hetken päästä Kimmokin tuli ulos perässäni ja sanoin hänelle, että "Ihasteleeko muut tätä luontoa yhtä paljon kuin minä?!". Olin kertakaikkiaan kuin lapsi karkkikaupassa, sillä niin paljon minä siitä harmaan hattaraisesta aamunkoitosta nautin. Pakkanen lauhtui ja usva valtavasi maisemaa. Niin kaunista, kertakaikkiaan.





Maisemaa aamukävelyllä

Muutaman tunnin kuluttua pakkanen kiristyi taas ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Luonto on kaunis kaikessa monipuolisuudessaan ja juuri eilen en tiennyt mitään kauniimpaa kuin pakkashuuruiset viljapellot sekä sinisen kirkas taivas. En voinut jäädä sisälle ihmettelemään, vaan päätimme lähteä porukalla kävelylle. Meidän mukana oli ihana perhepiirin koira, jonka kanssa olen aiemminkin päässyt lenkkeilemään. Tällä kertaa koira juoksi vapaana pelloilla ja teillä ja minä tietysti spurttailin perässä minkä ehdin ja jaksoin. Talviulkoilua parhaimmillaan, sanon minä. Aina ei tarvitse lähteä juoksemaan, vaan oikeastaan välillä mukavan leppoisa kävely ja luonnon totaalinen ihasteleminen on varsin kivaa.





Eilen oli niin kirkas auringonpaiste, joten maisema näytti hyvin kevättalviselta. Oli ihanaa, kun viikonlopulle osui kunnollisia aurinkopäiviä ja ehti muutamatkin tunnit nauttia auringonvalosta. Päivä on tähän aikaan vuodesta lyhyt, joten toimistotyöläiselle auringonvalo kasvoilla on harvinaista herkkua. Onneksi päivä tästä alkaa kunnolla pidentymään jo reilun viikon päästä. Ihanaa saada valoa lisää. Valoa toisi maisemaan myös lumihanget, joita ainakin minä odotan kuin kuuta nousevaa. Hiihtämisellä ei ole mitään tekemistä tämän toiveen kanssa ;)

Miten te nautitte viikonlopun pakkaskeleistä? Annoitteko auringon helliä kasvojanne? En pääse yli siitä, kuinka kaunista eilen oli. Lisää tällaisia päiviä, kiiiitos!

8 kommenttia:

  1. Ihastuttavia maisemia. Ja haha, tunnistan tuon aamuhetken. WOW mikä maisema. Nyt ULOS! :) Ihastuttava, ihana luonto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? :) Voi, arvasin (tai tiesin..) että sä oot samanlainen tässä asiassa ;)

      Poista
  2. Tuo on niin totta että maalla on parasta ja luonnonvaloon on mahtava herätä <3 Mä fiilistelen luontoa kans, etenkin nykyään sitä arvostaa vielä enemmän. Metsässä ja pelloilla samoilu vailla suurempaa tarkoitusta (esim treeni tai edes marjastaminen tai mikään muu hyötytarkoitus) on parasta terapiaa. Nykyään kun käyn mun vanhemmilla saan nukkua takapihan saunamökissä - silloin aamu alkaa aina sillä että siirtyy ulkoilman kautta aamiaispöytään ja ilta päättyy esimerkiksi kesällä iltausvan havainnointiin. Parhautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, maalla on mukavaa <3 Mäkin kans osaan arvostaa entistä enemmän, vaikka kyllä mä pikkutyttönäkin ihailin saaristoa veneen kannelta aina. Mutta nykyään jotenkin vielä enemmän arvostaa luonnon monimuotoisuutta ja puhtautta. Kuulostaa ihanalta saunamökissä nukkuminen <3 Luonto on tosi läsnä koko ajan!

      Poista
  3. Ihania luontokuvia! <3 Meitä on kyllä niin hemmoteltu mahtavilla ulkoilusäillä nyt joulukuussakin! :) Täällä tulee päivittäin käytyä vaunulenkeillä koiran kanssa, joten ulkoilu on tosiaan pop! :) Kivaa viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin :)! Joo on ollut hienoja kelejä, ja onneksi valoa ja aurinkoa on ollut myös viikonloppuisin, niin ehtii toimistolainenkin nauttia siitä aina välillä. Ja hei, viikon päästä päivä pitenee taas!! :)

      Poista
  4. Ompa ollut tosi kaunista! Minä ihailin viikonloppuna sattuneesta syystä aurinkoa vain ikkunan läpi, mutta sekin kyllä piristi mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on :) Voih, onneksi ikkunasta katsottukin aurinko sai mielesi piristymään <3

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)