torstai 30. huhtikuuta 2015

Mitä jäi käteen juoksukoulusta?


Kuten olen kertonut, olen ottanut osaa tänä keväänä Vauhtisammakon juoksukouluun täällä Helsingissä. Brändi on jo todella tuttu Turussa, jonne Mikko ja Anni Liukka ovat perustaneet juoksukoulun jo kauan sitten, mutta laajentaneet viime aikoina toimintaansa myös muihin kaupunkeihin. Tällä kertaa Helsingissä oli juoksukoulussa kaksi eri ryhmää, aloittelijat ja kuntoilijat. Kuntoilijoihin kannatti ottaa osaa, jos pystyi juoksemaan 10 km alle tuntiin tai vaihtoehtoisesti cooperissa yli 2400 m. Itselle oli siis selvä valinta, että kuntoiijoihin menen, sillä kymppi on taittunut 51 minuutin kummallekin puolelle. Silti vähän toivoin, että Helsingissäkin olisi ollut vielä kovemmille menijöille (ehkä kymppi alle 50 tai 45 minuuttiin) oma ryhmä, sillä itse koin olevani todella kovien porukassa mukana! Osa juoksi aivan hurjaa vauhtia ja selvästi olin porukassa keskitason heikommalla puolella. Se ei sinänsä haitannut, sillä treenit oli kyllä järjestetty niin, että jokainen pystyi ne tekemään, mutta olisin ehkä tuntenut oloni vähän kotoisammaksi hieman enemmän omatasoisessa porukassa.

Muutoinkin juoksukoulun porukkakoko oli mielestäni tosi suuri, sillä paikalla oli noin 40-60 juoksukoululaista treeneissä. Ohjaajia oli yleensä paikalla 2-3, eli Annin ja Mikon lisäksi Helsingissä oli mukana myös toinen Anni ja Tomi. Ohjaajat eivät siis ehtineet kovasti kommentoida jokaiselle henkilökohtaisia neuvoja, joita olisin enemmän toivonut saavani. Treenien sisällössä ja rakenteessa ei sinällään ollut mitään vikaa, ja juoksukoulun hinta (muistaakseni 65€) oli kohtuullinen siihen nähden, että treenit alkoivat helmikuun alkupuolella ja päättyivät eilen. Yhteisten kerran viikossa pidettävien treenien lisäksi saimme ohjeet kahteen omatoimiseen harjoitukseen. Juoksukoulu alkoi luennolla, jossa käytiin tekniikkaa, varusteita ja ravintopuolta läpi. Se oli ihan kattava ja hyvä. Treenit sisälsivät yleensä alkulämmittelyn, tekniikkaosion ja varsinaisen treeniosion. Kestoiltaan harjoitukset kestivät noin 60-75 minuuttia. Tekniikkaosiota ei ollut joka kerta, vaan joillain kerroilla keskityimme vain itse treeniin. Mielestäni kovimmissa treeneissä teimme keskuspuistossa eri mittaisia vetoja aina 8 minuutista yhden minuutin rykäisyihin. Puolestaan taas kerran harjoittelimme niin ylä- kuin alamäkijuoksun tekniikkaa ja sen lisäksi teimme happohyökkäystreenin juoksuradalla eli teimme ensin 10 kertaa 20 sekunnin vetoa 10 sekunnin kävelypalautuksella, sitten 10 vetoa ja lopuksi vielä 5 vetoa. Yhteensä teimme siis 35 "kakskytkymppiä". Maitohapot jylläsivät todellakin!


Treenien jälkeen fiilis oli aina mitä mainioin. Tuli aina annettua itsestään paljon ja kyllähän kovat treenit porukassa sujuvat aina hyvin. Aina on kavereita jotka puuskuttavat perässä ja toisaalta taas selkiä, joita haluaisi ottaa kiinni. Lisäksi ohjaajat huutavat kannustusta ilmoille. Siinä on todellakin paikka juosta kovaa, jos vain haluaa ja saa itsestään kaiken irti. Porukan tsemppi olikin ehdottomasti juoksukoulun parasta antia. Tekniikkavinkkejäkin sain kivasti, sillä varsinkin alkupuolen treeneissä niitä käytiin paljon läpi. Tosin yksilöllistä ohjausta näihin emme valitettavasti saaneet, mutta ainakin mielestäni käsien käyttö on parantunut talvesta, ja lisäksi Annien pitämä ylämäkijuoksun tekniikkatreeni oli erinomainen. Ehkä nyt en jatkossa yritä harppoa turhaan eteenpäin ;)


Parasta oli juoksukoulussa seura. Bloggareista mukana oli kuvassa näkyvä Tanja, Katju sekä Karkki.

Kaikki vaikuttaisi olevan aika hyvin juoksukoulussa, eikö? No, minä en silti kokenut, että se olisi itselleni mieluisin tapa treenata ja tämä onkin syy, miksi en jatka kesän ryhmään. Vaikeinta oli motivoida itsensä siihen, että aina tiistaina tulisi juosta kovempi treeni. Minä kun en ole tottunut olemaan kiinni tietyissä ajoissa. Lisäksi tämä ei sitonut vain yhtä päivää. Esimerkiksi viime viikon juoksukoulu jäi väliin siksi, että sain sovittua maanantaille kimppatreenit Tiinuskan kanssa. En todellakaan malttanut salilla olla tekemättä jalkaliikkeitä, vaikka tiesin, että seuraavana päivänä olisi kovempi treeni. Eipä huvittanut lähteä väsyneillä jaloilla juoksukouluun sitten tiistaina. Juoksukoulu antoi rungon koko treeniviikolle. Välillä taas Vauhtisammakon treenit olivat siinä rajamailla, olivatko ne kovat vai eivät (esim. itse treeni kesti vain vähän aikaa, vaikka menimme kovaa), joten niinä viikkoina oli vaikea miettiä, olisiko järkevää tehdä toinenkin kova treeni vaiko ei.

Minä olen fiilisliikkuja, ja siihen ei vain sovi näköjään edes yhden päivän sitominen vakiosti johonkin tiettyyn treeniin. Mielestäni olisi myös ollut kiva tietää etukäteen, kuinka raskas treeni olisi luvassa. Henkisesti treeneihin lähtö oli aina raskasta. Piti raahautua Lintsille asti junalla ja hölkällä tietäen, että treeneihin menee koko ilta. Kuitenkin vaikeinta oli asennoitua "menemään kovaa". Juoksukoulussa oli mukana niin kovia menijöitä, että todellakin oli aina tehtävä parhaansa, että pysyi porukan mukana. Tsemppaaminen siihen oli aina työn takana! Toisaalta taas, treenit oli aina mukavat ja kotiin palasin väsyeenä, mutta hymyssä suin! Fiilis tiistain treenien jälkeen oli aina "Voittaja olo". Sain myös juoksukoulusta hyviä vinkkejä kovemmiksi intervallitreeneiksi ja tekniikkaankin on nyt eväät parantaa sitä itsekseen. Tämä oli siis hyvä kertaluontoinen kokemus, mutta tällä hetkellä en koe omakseni jatkaa säännöllisiä treenejä juoksukoulussa. Mulla pysyy paremmin into päällä, kun saan itse päättää, mitä ja milloin treenaan! Ja into on se, joka pitää harrastuksen tuoreena ja sitä kautta pitkäkestoisena.


Tällainen (kuvassa näkyvä) fiilis mulla oli maanantaina, kun kävin tekemässä itsenäisesti erään juoksukoulun omatoimitreenin. Tein 3x2km vetoa vesisateessa ja fiilis oli oikeasti aivan huikea! Juoksin viimeisen vedon viimeisiä satoja metrejä, kun kuulokkeista pauhusi Disco Ensemblen Stun gun ja juoksin silmät kiinni askeleen rullatessa kivasti eteenpäin! Se oli fiilis, jota ei pysty sanoin kuvailemaan, ja sellaista en kokenut kuitenkaan juoksukoulussa. Todellinen flow siis!!

Oletteko te olleet juoksukoulussa? Onko se sopinut teille? Oletteko harkinneet juoksukoulua? Kannattaa ehdottomasti kokeilla, olisiko juoksukoulu sinun juttusi. Uskon, että ainakin Vauhtisammakoissa on ainekset kehittää itseään juoksijana eteenpäin mukavassa tunnelmassa!

Hyvää vappua kaikille! Mun vappupirskeet alkavat lauantaina klo 12...

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pitkien lenkkien riemua


Nyt kun kesän juoksukoitokset lähestyvät, on pitkien lenkkien merkitys entistä suurempi. Niiden avulla totutetaan kroppa yhä pidempiin suorituksiin, käyttämään rasvaa energialähteenä, ottamaan vastaan lisäenergiaa liikkeessä ja ennen kaikkea tuomaan henkistä kanttia ennen pitkiä tapahtumia. Mutta en laita pahitteeksi, sillä pitkät rauhalliset liikuntasuoritukset ovat ehdottomia lempitreenejäni. Omalta mukavuusalueelta poistuminen nopeiden ja raskaiden treenien ajaksi on itselleni kovin työlästä, mutta pitkille lenkeille lähden aina hymyssä suin mielellään. Ei siis ihme, että tykkään etenkin haastaa itseäni pitkillä suorituksilla!

Olen päättänyt, että suurimman osan pitkistä lenkeistä teen poluilla, sillä ensinnäkin tykkään treenata poluilla ja kesän päätapahtuma on polkujuoksutapahtuma Pallas-Hetta -vaellusreitillä. 55 kilometrin reittiä varten haluan tehdä yhä pidempikestoisia lenkkejä, jolloin maastossa juokseminen on oikeastaan ainoa, mikä tulee kysymykseen, koska se on jaloille ja keholle paljon armollisempi. Ei ainakaan minun kehoni kestä useamman tunnin kestoisia lenkkejä kovalla alustalla. Silti on välillä kivaa juosta asfaltilla, sillä tietynlainen juoksijan flow on saavutettavissa monotonisilla maantielenkeillä, jolloin askel rullaa kuin itsestään. Poluilla juostessa taas aika menee nopeammin, koska keskittyminen askeliin tulee olla sataprosenttista. Tykkään siis molemmista, mutta kyllä polkulenkit ovat ihan vieneet mennessään.



Viikko sitten juoksin pitkästä aikaan pidemmän maantielenkin, kun olin anoppilassa kylässä. Maalla juoksemisessa on se kiva puoli, että maasto on todella tasaista. Mäkiä ei juuri ole. Askel rullaa kevyesti eteenpäin, vaikka jalat olisivatkin hieman väsyneet. Keli oli hieman tuulinen, mutta lenkki oli silti oikein hyvä ja todella tasainen niin vauhdiltaan kuin tuntemukseltaankin. Hieman aloin pitkästyä 1,5 tunnin juoksun jälkeen ja päätin käydä läheisellä näkötornilla, jotta sain vähän kiipeillä polkuja pitkin kallion päälle. Kyllä tosiaan välillä tällainen maantielenkkikin menee, mutta minun mieli lepää eniten luonnon keskellä.

Eilen olikin sitten taas uuden pitkiksen vuoro. Tällä kertaa lähdimme ystäväni Tiinan kanssa autolla kohti Repoveden kansallispuistoa heti aamusta. Tiedossa oli lenkki, jota olin odottanut jo pitkään! Oltiin saatu sovittua Sadun kanssa sopiva päivä yhteiselle polkulenkille, jonka olin suunnitellut. Tarkoituksena oli juosta noin 26 kilometrin mittainen Kaakkurin kierros ympäri. Repoveden kansallispuisto oli sopivalla etäisyydellä Satua ja meitä pääkaupunkilaisia, vaikka kaikille tulikin runsas parisataa kilometriä ajoa, mutta mitä sitä ei tekisi yhteisen lenkin vuoksi! Olin kyllä jo pidempään halunnut Repovedelle, joten mikään nopea päähänpisto lenkin sijoittaminen sinne ei ollut. Ja hei, kannatti kyllä ajaa - Repovesi täytti luontonsa puolesta kaikki odotukset, jotka siihen oli laitettu! Luonto oli todella kaunis!





Meillä kävi säänkin puolesta todellinen tuuri, sillä aurinko paistoi, kun saavuimme Tervajärven parkkipaikalle. Lämpötila oli lähes kymmenessä asteessa ja tuulta ei ollut nimeksikään. Jälleennäkeminen Sadun kanssa oli siis todella aurinkoinen! Voi, kun tuota naista voisi vähän useammin nähdä, mutta välimatka on harmin vuoksi todella pitkä. Mutta enköhän minä kesällä Kuopioon lähde katsomaan niitä Puijon maastoja ;) Myös Tiina ja Satu tulivat hyvin juttuun (en tosin epäillyt sitä hetkeäkään), joten meillä oli oikein puhelias lenkki! Lähdimme Tervajärveltä juoksemaan Kaakkurin kierrosta myötäpäivään, ja ensimmäisenä vuorossa oli veden ylitys vetolossilla, upea Lapinsalmen riippusilta ja sen ympäristö. Kauneimmat nähtävyydet siis olivat reitin alkupuoliskolla, mutta kokonaisuudessaan Kaakkurin kierros oli todella vaikuttava. Luonto oli vaihtelevaa ja parasta oli se, että järvet olivat koko ajan läsnä. Minulle vesi on ehdottomasti lempielementti luonnossa.

Juoksimme leppoisaa tahtia, ja kävelimme isoimpia mäkiä ylös. Pidimme muutaman kunnon tauon ja pysähdyimme toki kuvaamaan ja ihastelemaan luontoa. Kaakkurin kierros oli hyvin merkitty ja muutaman kilometrin välein oli joko laavuja, nuotiopaikkoja tai muita taukopaikkoja, eli etappi etapilta saavuimme lähemmäs kierroksen päätepistettä. Lopulta Tervajärven parkkipaikka tuli todella nopeasti vastaan ja neljän tunnin lenkki tuli päätökseen. Aika meni kuin siivillä hyvässä seurassa ja upeassa maastossa!! Lenkin jälkeen ajoimme Valkealaan uimahalliin peseytymään ja sen jälkeen syömään. Sitten lähdimmekin omille teillemme, Satu kohti pohjoista ja me kohti etelää. Olipahan ihana lenkki ja koko päivä, niin terapeuttista. Ystäväni Tiina kertoi, että hän oli lukenut jostain, että suurin endorfiiniryöppy saavutetaan pitkäkestoisessa aerobisessa suorituksessa ulkoilmassa ystävän kanssa. Voin yhtyä tähän täysin!! Täällä ollaan yhtä hymyä, josta riittää hyvää oloa pitkälle ensi viikkoon!


Huikea näköalapaikka Lapinsalmen lähellä




Kiitos seurasta Satu ja Tiina <3!

Millaisista lenkeistä te pidätte? Oletteko käyneet Repovedellä juoksemassa tai patikoimassa? Onko teillä suositella vastaavia reittejä kohtuullisen matkan päässä Helsingistä? Miten teidän viikonloppu meni? :)

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Lenkkireitillä on väliä!

Mä koin viime viikolla ahaa elämyksen - voin juosta lähestulkoon kokonaan polkuja pisin töistä kotiin! Mikä onni! Mä olen muutenkin toivonut lisääväni työmatkaliikuntaa, sillä itselläni oleva 10km suuntaansa oleva työmatka on oiva matka kerryttää viikon liikuntasaldoa - ja mikä parasta, pienentää omaa ekologista jalanjälkeä siinä samalla. Mähän kuljen usein työmatkani autolla (ihan siksi, että julkinen liikenne kaupungin rajojen yli on oikeasti tosi kallista pääkapunkiseudulla!), joten kaikki pyörällä tai jaloin kuljetut matkat ovat plussaa! Mä muutenkin liikun paljon, joten tahtoisin olla vielä enemmän elämäntapaliikkuja, ja työmatkaliikunta todella on sitä! Olenkin jo aloittanut pyöräilykauden, ja pyöräillyt nyt noin kerran viikossa töihin ja takaisin. Usein yhdistän pyöräilyn salipäiviin, ja se kyllä on sopinut tosi hyvin mun kropalle. Polkeminen salilta kotiin verryttää lihaksia kivasti treenin päätteeksi.


Mutta takaisin siihen polkujuoksuun! Muistinpa nimittäin, että työpaikkani läheltä lähtee eräs pitkospuureitti, ja toisaalta taas lyhyen siirtymän jälkeen päästään metsäreiteille, jotka johtavat lähes katkeamatta kotiini asti! Pakkohan tätä reittiä oli kokeilla, varsinkin kun poluilla juokseminen on todella tullut jäädäkseen. Mikäs sen parempi paikka tuulettaa aivoja työpäivän jälkeen kuin metsälenkillä? No ei varmasti oikeastaan mikään! Pakkasin taas reppuuni työvaatteet ja se selässä lähdin juoksemaan kotia kohti. Mulla on työmatkoilla käytössä hieman juomareppuani isompi Salomonin reppu, jota ei kyllä ole juoksuun suunnattu, mutta kevyellä kuormalla eli vaatteilla ajaa asiansa. Jos jollain on kokemusta hyvästä n. 20 litraisesta juoksurepusta, niin otan ilomielin vastaan! Aluksi reitti tosiaan kulki meren rantaa pitkin pitkospuilla muutaman kilometrin. Pitkospuita pitkin on kiva juosta, kunhan ne eivät ole liukkaita. Näin monta sisiliskoa, lintuja ja nautin muutenkin menosta. Jos en olisi kuullut autojen ääniä, en olisi arvannut olevani aivan kehätien vieressä! Pitkospuupätkän jälkeen juoksin hetken hiekkatietä ja sitten olikin aika siirtyä reitin tylsimpään osuuteen, eli kaupunkikeskittymän läpi menemiseen. Onneksi siinäkin pystyi pääosin valitsemaan hiekkapäällysteisiä teitä, niin ei tullut ongelmia maastojuoksukenkien kanssa. Toisaalta, talvella ostamani La Sportivan Bushido-kengät ovat kyllä olleet superhyvät, eivätkä pienestä katupätkästä hetkahda.



Ihan ok nämäkin työmatkanäkymät...

Metsäosuus oli tuttua suunnistuksista ja loppuosa toki yleisesti polkujuoksulenkeistä sielläpäin. Mulla ei ollut mitään karttaa, vaan valitsin vain sopivalta tuntuvia polkuja, jotka veivät suht oikeaan suuntaan. Välillä näkymät oli niin hienot, että todella unohdin olevani työmatkatkalla. Näitä maisemia ja tuulenvireitä kun ei todellakaan näe tai tunne auton ratissa! Nautin todella juoksemisesta polkuja pisin, ja vaikka jaloissa painoikin aiemmat treenit, ei sillä ollut merkitystä. Liikunta toi mulle taas niin paljon iloa, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Mikä onni onkaan terveet jalat ja Suomen maisemat - metsää riittää yllinkyllin! Viimeisenä haasteena kipusin vielä "Jättärin", eli Helsingin korkeimman kukkulan, päälle ja sieltä hölkkäsin vielä lyhyen matkan kotiin! Olipa ihanaa, ajattelin! Onneksi valitsin tuon reitin asfalttiköpöttelyn sijaan. Kyllähän niillekin juoksuille on paikkansa ja aikansa, mutta tuolloin mun teki juuri mieli juosta metsässä. Reitille tuli matkaa pikkaisen enemmän kuin teitä pisin, eli 12,6 kilometriä, mutta polkujuoksuna se on aika kiva lenkin pituus!


Tuolta alhaalta tulin... ;)

Vaihtelu todellakin virkistää. Mulle on tosi paljon väliä, millaisella reitillä juoksen. Joskus on parasta valita se tuttu ja turvallinen lempilenkkireitti, mutta välillä on ihanaa juosta uusia tai muuten vaan vähemmän koluttuja reittejä. Oletko kokeillut juosta tutun reitin eri suuntaan kuin yleensä? Niimpä niin, sitenkin saat vaihtelua! Mulle polkujuoksu on ollut yksi pelastaja, sillä vaikka takoisi paljon samojakin reittejä, ei niihin ehdi kyllästyä, sillä metsässä on niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Ei mitenkään voi oppia jokaista kiveä ja juurakkoa, joten aina niitä saa ihmetellä ja hämmästellä. 

Tänään oli muuten jotenkin laiskotuspäivä, ja olisi ollut juoksukoulun ratatreenit. Mua ei yhtään houkuttanut lähteä tekemään kovaa ratatreeniä, sillä jotenkin en ollut yhtään siihen valmis. Päätinkin sitten lähteä Kimmon kanssa Pirttimäkeen juoksemaan ja esittelin hänelle Bodom Trailin reittiä. Me kun olemme molemmat menossa sinne juoksemaan. Ja se onkin jo kolmen viikon päästä!! Oli kyllä hyvä valinta mennä metsään, sillä oli taas niin upean rentoa ja lempeää juosta poluilla. Kyllä oman kehon ja mielen kuuntelu sitten on tärkeää! Ja en pistä vastaan tuollaista parisuhdeaikaa ollenkaan ;)

Tykkäättekö te vaihdella lenkkireittejä? Mikä saa teidät motivoitumaan lenkille? Millä perusteella valitsette juoksu- tai kävelyrettinne kullakin kerralla? 

Aurinkoista viikkoa kaikille! Kesä lähestyy, sillä tämä on viimeinen viikko kokonaan huhtikuuta!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Päiväretki Montserratilla


Kuten viime postauksessa kerroin, Barcelonan reissumme kohokohta oli ehdottomasti päiväretki Montserratin vuorelle. Me emme tehneet sitä tyypillistä visiittiä, jossa junan jälkeen otetaan vuorijuna tai funikulaari ylös tunnetulle luostarille, vaan olimme päättäneet kävellä ylös. Olin selvitellyt yleisesti hyviä patikointivinkkejä Barcelonan lähellä päiväreissulle ja Montserrat vaikutti muutenkin upean luontonsa puolesta houkuttelevalta. Lisäksi siellä ylhäällä odotti Montserratin luostari, turistinähtävyys. Pienenä ajatuksena oli huiputtaa Montserratin vuoren korkein huippu, eli Sant Jeroni 1236 metrin korkeudessa, mutta tiesimme matkan olevan pitkä sinne, ja kun saavuimme Montserratin kylään niin myöhään, että uskoimme ajankin olevan liian lyhyt moiseen seikkailuun.

Lähdimme kuitenkin kävelemään ylös vaellusteittiä pitkin. Ajatuksena oli ensin kävellä luostarille ja miettiä siinä sitten, mihin jatkamme. Aluksi oli vaikea löytää kohta, josta reitti alkaa, mutta sen jälkeen ei ollut epäselvyyksiä pysyä reitillä. Ylöspäin mentiin paikoin aika jyrkästikin, lähes yhtä jyrkästi kuin viime kesäisellä Alppivaelluksella. Alusta oli kuitenkin pääosin todella helppokulkuista reittiä, joten pärjäsimme hyvin tavallisilla lenkkareilla, jotka olimme yleiskengiksi pakannut laukkuun. Aurinko paistoi ja tuultakaan ei ollut nimeksikään, joten kuumahan siinä ohuissa tuulihousuissa ja t-paidassa tuli. Voin kuvitella kuumuutta kesällä, huh! Reitti jakautui kahteen eri vaellusreittiin jossain kohtaa, ja valitsimme niistä toisen, kivemmalta näyttäneen. Kävelimme paikoin tosi jyrkkiä mäkiä pitkin. Maisemat kuitenkin olivat ihan huikeat ja niiden siivittämänä saavuimmekin pian Montserratin luostarille.





Ja voi sitä väen määrää! Kuitenkin olimme aika rauhassa saaneet kävellä tähän asti, mitä nyt välillä toki näkyi muita vastaantulijoita tai samaan suntaan meneviä patikoijia. Silti turistien määrä luostarilla yllätti!! Katselimme paikkoja, söimme eväitä ja ihmettelimme hetken meninkiä, kunnes päätimme kävellä vielä ylöspäin. Tähän mennessä olimme kävelleet noin 1 h 40 minuuttia, joten Sant Jeronille johtavat parin tunnin kyltit (neljä tuntia edes takas) eivät houkutelleet meitä lähtemään sinne, koska eväitä ja vaatteita ei ollut tarpeeksi mukana. Meillä ei edes ollut veden pitäviä takkeja, joten hylkäsimme ajatuksen vuoren korkeimman huipun saavuttamisesta. Synkät pilvetkin näyttivät lähestyvän vuorta. Reitti huipulle olisi ilmeisesti ollut melko helppokulkuinen, eli jos joku tahtoo sitä kokeilla Barcelonan reissulla, niin suosittelen kovasti. Montserratin maisemat ovat huikeat, sillä vuori on sahalaitainen ja korkeimmat kalliot ovat todella sileät ja kalliomaiset. Vaikuttavat! Kävelimme ylöspäin vajaa 1000 metrin korkeuteen, kunnes päätimme kääntyä takaisin alas.


Montserratin luostari vähän ylempää katsottuna

Tulimme alas sitä toista reittiä, joka sisälsi paljon rappusia alaspäin ja lopulta melko tasaista laskua. Ensimmäinen reitti oli huomattavasti kivempi ja olenkin iloinen, että tulimme juuri sitä reittiä ylös. Kokonaisuudessaan olimme liikkeessä sitä luostarin taukoa lukuunottamatta nelisen tuntia ja Garmin näytti 12 kilometriä. Vauhti ei siis päätä huimannut, mutta mäet ja maisemat senkin edestä! Miksi me sitten ylipäätään käveltiin luostarille eikä otettu junaa? Siksi, että me nautitaan liikkua luonnossa hienoissa maisemissa. Siellä on kevyt hengittää, vapaa olo ja saa olla rauhassa. Luonto antaa mukavaa haastetta, ja tämä olikin kivaa vastapainoa kaupungilla hengailulle. Tämä retkipäivä oli ehdottomasti lomamme paras päivä, ja totesimme taas, että seuraava loma tulee olemaan enemmän luonto- ja aktiivipainotteinen! Suunnitelmat ovat kovassa mietinnässä. Meidän kun ei pitänyt lähteä kesällä minnekään ulkomaille... ;)



Kimmo maailman laidalla :)


Voisin kyllä koska vain palata noihin maisemiin. Mä en ole mikään vuorten valloittaja, mutta jotain hienoa korkeissa paikoissa on. Näköalat on aina huimat. Montserratin hienous oli tuo erikoinen luonto ympärillä. Kalliot olivat todella upeat, enkä ole vastaavaa nähnyt missään. Toki suomalaisena vuoret jollain asteella kiehtovat sen vuoksi, että meillä ei täällä Suomessa, ja varsinkaan etelä-Suomessa juuri mäkiä ole. Ne ovat niin harvinaista herkkua meille, että mielellään kipuan korkealle, kun jossain pääsee. Barcelonan kaupunkialueellakin olimme jatkuvasti jonkun kukkulan päällä ja olimme iloisia, kun hotellimme sijaitsi ihan Montjuic-vuoren vieressä. Teimme heti ensimmäisenä iltana sinne kävelyreissun. Sieltä näki kivasti merellekin. Meri onkin minua eniten kiehtova asia luonnossa, ja se johtuu puhtaasti siitä, että olen aina asunut meren läheisyydessä. Nyt tällä hetkellä etäisyyteni meren rannalle on varmaankin pisin koskaan, reilut viisi kilometriä.

Oletteko te mieleltänne vuorten valloittajia? Mitkä luonnon elementit ovat kaikkein vaikuttavimpia? Missä olette tehneet onnistuneita päiväretkiä?

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Barcelona meidän silmin!



Tosiaan, kävimme pääsiäisen pyhien aikana Barcelonassa reissulla perjantaista tiistaihin. Matka oli kaikin puolin onnistunut, ja kohde oli kyllä niin kiva, kuin osasin odottaa. Mä en enää viitsi laittaa kovinkaan isoja odotuksia kaupunkilomille, sillä en ole niin kaupunkilaistyttö kuin voisi kuvitella. Mun mieli lepää yleensä paremmin poissa ihmisvilinästä ja luonnon keskellä. Silti välillä on kiva käydä vähän katsomassa maailman isoja kaupunkeja ja tällä kertaa kurkistimme etelä-eurooppalaiseen menoon.

Mitä Barcelona oli meidän silmissä?

Ruokaa

Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon! Aluksi oltiin huumassa tapaksista, erityisesti niistä pinchoksista, jotka ovat tapaksia koottuna pienen leivän päälle. Niitä oli joka paikassa. Hinta oli euron kappale normaalisti, ja niitä sai illan aikana hakea tiskiltä. Tosi kätevä tapa syödä oman nälän verran - tai helposti myös sen yli ;)

Nautimme myös muista aterioista, kuten paellasta, jätskistä, sushista ja viimeisenä iltana kävimme arabialaisessa ravintolassa syömässä älyttömän hyvää kanaa ja falafeliä hummusten ja tahnojen kanssa. Tosi herkkua! Ruokatarjonta oli hyvää, mutta ruoka ei ollut älyttömän halpaa. Viini sen sijaan oli näin suomalaiselle melkein kuin ilmaista. Lasi viiniä maksoi noin 1,5-2 euroa lasillisesta. Myös sangriaa tuli nautittua, olihan se pakko!

Hotellimme oli ihanalla sijainnilla, kun lähellä oli paikallisten suosima kävelykatu ihanine ravintoloineen. Myös hotellin aamupala oli todella hyvä.







Kiertelyä

Barcelonassa oli liikaa väkeä, kuten alla olevasta Ramblasin kuvasta näkyy. Muuten kaupunki oli ihana ja outo - voiko oikeasti olla liukuportaat keskellä kaupunkia? Näemmä voi. Tunnelma oli kiva ja lämmin, metro pelasi, nähtävää oli sopivasti. Betonia pääsi karkuun puistoihin, joita onneksi oli myös meidän hotellin lähellä. Kiersimme toki perusnähtävyydet, mutta parasta oli kuitenkin kävellä paikallisten suosimia katuja pitkin. Autot olivat liimautuneet toisiinsa kapeilla kujilla.


Kuuluisa kauppahalli Boqueria 




Joutenoloa

Parasta lomassa oli kuitenkin joutenolo ja auringosta nautiskelu. Nautimme kevätkeleistä ja auringosta täysin rinnoin. Satanut ei ollenkaan ja kelit suosi muutenkin. Barcelonassa oli noin 15-18 astetta pääsiäisenä. Auringossa oli ihanan lämmin, vähän kuin Suomen kesäkeli. Luimme kirjoja puistoissa, istuimme aina välillä alas katselemaan kaupungin menoa ja kävimme aamulenkillä rannalla. Aivan mahtavaa siis!




Koko reissun kohokohta oli kuitenkin meidän vaellus Montserratilla, josta teen aivan oman postauksensa.  Barcelonassa oli niin paljon porukkaa, että oli ihana päästä päiväksi vähän maalaismaisemiin, tai no, vuoristomaisemiin aivan huikeiden näkymien keskelle. Mutta kaiken kaikkiaan ymmärrän täysin, miksi Barcelonasta pidetään niin paljon!

Oletko sinä käynyt Barcelonassa? Kuuluko se sinun tuleviin matkakohteisiin? Tykkäätkö kaupunkilomista? 

torstai 9. huhtikuuta 2015

Varma kevään merkki!

...nimittäin suunnistuskauden avaus!! Sen vuoro oli tänään, ja joku oli niin innoissaan taas! Noin viiden kuukauden aikana en ole käynyt kuin kerran korttelirasteilla ja pari kertaa rogainingissa, joten suunnistusinto oli todellakin katossa, kun tänään päätimme Kimmon kanssa ajella Tuusulaan Keski-uusimaa-rastien avauskierrokselle. Edes reissuväsymys (matkapostausta on kyllä tulossa, malttakaa!) ei pitänyt meitä poissa, sen verran paljon meitä molempia kuumotti rasteile lähtö.

Ja olihan se sen arvoista! Otin heti B-radan, joka oli pituudeltaan 5,3 km. Suunnistusradat menevät niin, että A-rata on pisin ja vaikein, sitten on B, C ja D, joka käy hyvin aivan alkajille ja lapsille. Se on hyvin lyhyt ja tukeutuu ulkoiluteihin ja polkuihin. Tuusulassa rastit olivat Hyrylän vanhalla varuskunta-alueella ja heti pääsimme kunnolla metsään, joka oli todella kiva juttu. Mä päätin aloitella hissukseen suunnistuksen, koska halusin pitää narut omissa käsissäni. Mulla on välillä tapana, että vauhti nousee liian kovaksi omille kartanlukutaidoille, joten halusin näin tauon jälkeen edetä maltilla. Toki välillä taas tuntuu, että voisin luottaa itseeni enemmän ja mennä kovempaa, sillä epävarmuus on yksi suuri hidaste omassa suunnistuksessani. Mutta parasta lajissa onkin se, että mulla on todella paljon kehityttyvää.



Suunnistus alkoi tänään hyvin, mutta sitten kolmosrastille mentäessä jää petti altani ja toinen jalkani upposi polveen asti kuraiseen veteen. Onneksi oli melko lämmin ilma, niin tuo pulpsahdus ei haitannut. Jatkoin matkaa, joskin aika paljon oli risuja, joita sai varoa tulemasta naamalle tai reisille. Rastit löytyivät ihan kivasti, ja uusi kompassini toimi hyvin. Ostin Go Expo -messuilta uuden Suunnon kompassin, joka on peukalokompassi vakaalla neulalla. Nyt ei todellakaan pitäisi olla suunnistus välineistä kiinni... damn, enpä voi syyttää enää sitäkään huonosti menneestä suunnistuksesta. Muutoin mun tän päivän suunnistus meni kivasti, mutta lähes viimeisellä rastilla aloin pyöriä ympyrää ja tein niin tyhmän virheen. En osannut taaskaan katsoa korkeuskäyriä, ja siksi en hahmottanut kunnolla maastoa, ja aikaa tuhlaantui turhan paljon ylimääräiseen haahuiluun. Mutta eipä sillä niin väliä ole, eikä ajalla ylipäätään, varsinkaan näin kauden alussa. Jukolaan on vielä aikaa ;)

Nyt kannattaa muuten todellakin lähteä kokeilemaan lajia, jos se vähääkään kiinnostaa. Nyt on kausi aluillaan, monilla kuntorasteilla saa neuvoja ja apua ja monet seurat järjestävät kursseja. Mä voin myös hyvin lähteä seuraksi rasteille, jos kaipaat sitä! En kyllä takaa, että löydetään perille, mutta hauskuuden voin taata! Parasta suunnistus on kuitenkin yksin, sillä silloin on itse täysin vastuussa omista valinnoistaan, ja se jos mikä kehittää eniten. Ja myös palkitsee eniten. Kannattaa rohkeasti parin kokeilukerran jälkeen viimeistään lähteä yksin metsään, sillä siellä saa kyllä tarvittaessa apua muilta suunnistajilta, jos on eksyksissä. Kannattaa myös valita aloittelijana suunnistus jossain helpommassa paikassa, kuten pääkaupunkiseudulla vaikka Helsingin keskuspuistossa. On ihan eri suunnistaa siellä kuntoreittien seassa kuin ihan umpimetsässä. Ensi viikon maanantaina onkin tarjolla rasteja Pirkkolassa. Täältä näet Uudenmaan kuntosuunnistuskalenterin kokonaisuudessaan. Lisätietoja saa seurojen omilta sivuilta.

No, joko olet lähdössä kokeilemaan suunnistusta? Vai kyllästyttääkö jo mun hehkuttamiset? Mitä sinä odotat tai olet odottanut yhtä malttamattomana kuin minä suunnistuskauden alkua? :)

Muistathan lukea haastatteluni Jukolan sivuilta, jos et ole sitä vielä tehnyt ;)

torstai 2. huhtikuuta 2015

Lomareissulle!

Mun pitäisi olla nukkumassa. Ei siksi, että mun unirytmi menisi näinä pääsiäispyhinä piloille, vaan siksi, että huomenna herätyskello soittaa huomattavasti aiemmin kuin normaalina arkiaamuna. Me meinaan lähdetään reissuun! Tällä kertaa Barcelona kutsuu. Jihaa! Ei kyllä yhtään harmita lähteä, kun täällä on takatalvea näkynyt tällä viikolla. Barcelonassa kevät on pitkällä jo, jee.


Lähde: www.turismedebarcelona.net/

Tarkoitus olisi viettää ihan tavallista kaupunkilomaa kävellen pitkin katuja, käydä ehkä vähän ostoksilla (ainakin kauppahallissa), katsella nähtävyyksiä ja syödä paikallisia herkkuja mutta myös viettää ihan rentoa aikaa kiireettömästi. Viiden päivän loma todellakin tulee tarpeeseen! Sen verran hektistä elämä on tällä hetkellä ollut, tosin vapaasta tahdosta. Meidän on tarkoitus yhdistää vähän pientä päiväpatikointia reissuumme, sillä Barcelona on ympäröity upeilla vuorilla. Saa nähdä, mitä todella keksimme. Kyllä ne lenkkaritkin mukaan lähtevät, hehe!

Mulle lyhyet lomareissut ovat yleensä aika stressaavia, joten siksi en niitä kovin usein tee. Yleensä tarvitsen paljon aikaa palautumiseen, mutta nyt päätimme kokeilla rentoa lomailua pidennetyn viikonlopun turvin. Toki pääsiäisenä kaikki paikat eivät välttämättä ole auki, mutta meille shoppailu tai muut turistirysät eivät ole se tärkein asia reissussa. On kiva haistella tunnelmaa, nauttia kiireettömyydestä ja olla vain. Uskon, että Barcelonalla on meille paljon tarjottavaa!

Tosi mukavia pääsiäispyhiä kaikille! Nauttikaa ja levätkää, joilla on siihen mahdollisuus! Voitte myös urheilla, kun on kerta pidemmät vapaat sitä varten!