Päiväretki Montserratilla

Kuten viime postauksessa kerroin, Barcelonan reissumme kohokohta oli ehdottomasti päiväretki Montserratin vuorelle. Me emme tehneet sitä tyypillistä visiittiä, jossa junan jälkeen otetaan vuorijuna tai funikulaari ylös tunnetulle luostarille, vaan olimme päättäneet kävellä ylös. Olin selvitellyt yleisesti hyviä patikointivinkkejä Barcelonan lähellä päiväreissulle ja Montserrat vaikutti muutenkin upean luontonsa puolesta houkuttelevalta. Lisäksi siellä ylhäällä odotti Montserratin luostari, turistinähtävyys. Pienenä ajatuksena oli huiputtaa Montserratin vuoren korkein huippu, eli Sant Jeroni 1236 metrin korkeudessa, mutta tiesimme matkan olevan pitkä sinne, ja kun saavuimme Montserratin kylään niin myöhään, että uskoimme ajankin olevan liian lyhyt moiseen seikkailuun.

Lähdimme kuitenkin kävelemään ylös vaellusteittiä pitkin. Ajatuksena oli ensin kävellä luostarille ja miettiä siinä sitten, mihin jatkamme. Aluksi oli vaikea löytää kohta, josta reitti alkaa, mutta sen jälkeen ei ollut epäselvyyksiä pysyä reitillä. Ylöspäin mentiin paikoin aika jyrkästikin, lähes yhtä jyrkästi kuin viime kesäisellä Alppivaelluksella. Alusta oli kuitenkin pääosin todella helppokulkuista reittiä, joten pärjäsimme hyvin tavallisilla lenkkareilla, jotka olimme yleiskengiksi pakannut laukkuun. Aurinko paistoi ja tuultakaan ei ollut nimeksikään, joten kuumahan siinä ohuissa tuulihousuissa ja t-paidassa tuli. Voin kuvitella kuumuutta kesällä, huh! Reitti jakautui kahteen eri vaellusreittiin jossain kohtaa, ja valitsimme niistä toisen, kivemmalta näyttäneen. Kävelimme paikoin tosi jyrkkiä mäkiä pitkin. Maisemat kuitenkin olivat ihan huikeat ja niiden siivittämänä saavuimmekin pian Montserratin luostarille.

Ja voi sitä väen määrää! Kuitenkin olimme aika rauhassa saaneet kävellä tähän asti, mitä nyt välillä toki näkyi muita vastaantulijoita tai samaan suntaan meneviä patikoijia. Silti turistien määrä luostarilla yllätti!! Katselimme paikkoja, söimme eväitä ja ihmettelimme hetken meninkiä, kunnes päätimme kävellä vielä ylöspäin. Tähän mennessä olimme kävelleet noin 1 h 40 minuuttia, joten Sant Jeronille johtavat parin tunnin kyltit (neljä tuntia edes takas) eivät houkutelleet meitä lähtemään sinne, koska eväitä ja vaatteita ei ollut tarpeeksi mukana. Meillä ei edes ollut veden pitäviä takkeja, joten hylkäsimme ajatuksen vuoren korkeimman huipun saavuttamisesta. Synkät pilvetkin näyttivät lähestyvän vuorta. Reitti huipulle olisi ilmeisesti ollut melko helppokulkuinen, eli jos joku tahtoo sitä kokeilla Barcelonan reissulla, niin suosittelen kovasti. Montserratin maisemat ovat huikeat, sillä vuori on sahalaitainen ja korkeimmat kalliot ovat todella sileät ja kalliomaiset. Vaikuttavat! Kävelimme ylöspäin vajaa 1000 metrin korkeuteen, kunnes päätimme kääntyä takaisin alas.

Montserratin luostari vähän ylempää katsottuna

Tulimme alas sitä toista reittiä, joka sisälsi paljon rappusia alaspäin ja lopulta melko tasaista laskua. Ensimmäinen reitti oli huomattavasti kivempi ja olenkin iloinen, että tulimme juuri sitä reittiä ylös. Kokonaisuudessaan olimme liikkeessä sitä luostarin taukoa lukuunottamatta nelisen tuntia ja Garmin näytti 12 kilometriä. Vauhti ei siis päätä huimannut, mutta mäet ja maisemat senkin edestä! Miksi me sitten ylipäätään käveltiin luostarille eikä otettu junaa? Siksi, että me nautitaan liikkua luonnossa hienoissa maisemissa. Siellä on kevyt hengittää, vapaa olo ja saa olla rauhassa. Luonto antaa mukavaa haastetta, ja tämä olikin kivaa vastapainoa kaupungilla hengailulle. Tämä retkipäivä oli ehdottomasti lomamme paras päivä, ja totesimme taas, että seuraava loma tulee olemaan enemmän luonto- ja aktiivipainotteinen! Suunnitelmat ovat kovassa mietinnässä. Meidän kun ei pitänyt lähteä kesällä minnekään ulkomaille... ;)

Kimmo maailman laidalla :)

Voisin kyllä koska vain palata noihin maisemiin. Mä en ole mikään vuorten valloittaja, mutta jotain hienoa korkeissa paikoissa on. Näköalat on aina huimat. Montserratin hienous oli tuo erikoinen luonto ympärillä. Kalliot olivat todella upeat, enkä ole vastaavaa nähnyt missään. Toki suomalaisena vuoret jollain asteella kiehtovat sen vuoksi, että meillä ei täällä Suomessa, ja varsinkaan etelä-Suomessa juuri mäkiä ole. Ne ovat niin harvinaista herkkua meille, että mielellään kipuan korkealle, kun jossain pääsee. Barcelonan kaupunkialueellakin olimme jatkuvasti jonkun kukkulan päällä ja olimme iloisia, kun hotellimme sijaitsi ihan Montjuic-vuoren vieressä. Teimme heti ensimmäisenä iltana sinne kävelyreissun. Sieltä näki kivasti merellekin. Meri onkin minua eniten kiehtova asia luonnossa, ja se johtuu puhtaasti siitä, että olen aina asunut meren läheisyydessä. Nyt tällä hetkellä etäisyyteni meren rannalle on varmaankin pisin koskaan, reilut viisi kilometriä.

Oletteko te mieleltänne vuorten valloittajia? Mitkä luonnon elementit ovat kaikkein vaikuttavimpia? Missä olette tehneet onnistuneita päiväretkiä?