sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kolmas Midnight Run takana!



Kyllä nyt hymyilyttää! Tulee niin harvoin juostua oikeasti kovalla (tai siis mulle kovalla) vauhdilla lenkkejä, joten kyllä aina kympin tapahtuman jälkeen on hieno fiilis! Kuten monet varmasti tietävät, eilen juostiin yksi Suomen suurimmista juoksutapahtumista, eli Midnight Run Helsinki. Mä olin jo kolmatta kertaa mukana tuossa yöjuoksussa, ja tapahtuma oli jälleen kerran erinomaisesti järjestetty. Oman suuren tunnelman tapahtumaan luo toki kymmenentuhatta muuta mukana juoksijaa, mutta jotain tapahtuma on tehnyt oikeinkin, että niin moni lähtee vuosi vuoden jälkeen mukaan! Toki suuret tapahtumat tuovat omia ongelmia, eli onko tarpeeksi vessoja lähtöalueella, miten lähtöryhmät toimivat ja onko reitti sujuva - mun mielestäni tässä asiassa MNR toimii erinomaisesti! Toki reitillä on ruuhkaa, ja vähän joutuu pujottelemaan tai hidastelemaan varsinkin alussa, mutta se on hinta, jonka maksaa siitä että loppureitillä saa taas toisista tsemppiä omaan suoritukseen, eikä ainakaan tarvitse pusertaa radalla yksin! Kympin tapahtumat ovat siitä mukavia, että niihin on matala kynnys osallistua kaikentasoisten juoksijoiden, mutta silti niissä on mukana niitä tosijuoksijoita, jotka menevät sellaista kyytiä, että hirvittää!


Mä en oikein tiennyt, mitä lähdin juoksulta hakemaan, muuta kuin hyvää juoksua tietysti. Tai on tyhmää sanoa, ettei muka lähtisi juoksemaan kovempaa aikaa kuin viime kerralla, tai jopa rikkomaan ennätystä.. mutta siis tarkemmin sanottuna en tiennyt, millaisessa kympin kunnossa olisin. Uskoin, että ainakin kovemmin kuin viime vuonna (51.37) voisin mennä, ja hyvänä päivänä voisin rikkoa ekassa kympin tapahtumassani lokakuussa 2011 juoksemani enkkarin (50.50). Viidenkymmenen minuutin alitukseen en uskonut millään. Kyllä sekin joskus tulee.. vaikka mummovuosina sitten ;) Lämmittelyä ottaessa jalat tuntuivat hyvältä, sillä olihan mulla alla melkoisen kevyt treeniviikko muutenkin. Tämän viikon jälkeen on siis tarkoitus painaa kolme viikkoa kovaa, ennen keventelyä Vaarojen maratonille! No, sitten tuli aika siirtyä lähtökarsinaan odottamaan lähtöä. Ilta oli tosi lämmin, ja olinkin t-paidassa ja shortsimittaisissa trikooissa liikkeellä. Ei tullut yhtään kylmä edes odottaessa. Hyvä musiikki pauhasi taustalla ja juoksijat hyppivät pitääkseen lämpöä yllä, oli kyllä hyvä fiilis! Vihdoin tuli meidän lähtöryhmän vuoro lähteä liikkeelle!



Lähdössä oli vähän ruuhkaa, eikä vielä lähtöviivan ylittäessäkään oltu kunnolla juoksussa. Ensimmäinen kilsa oli melkoisen täyttä, mutta eipähän tullut ainakaan aloitettua liian kovaa. Jalat rullasi Helsingin yössä kuin unelma, kroppa tuntui muutenkin hyvältä, keli oli tyyni ja suht lämmin, jos otetaan huomioon, että oli elokuun vika lauantai, ja lähtöpamaus tapahtui vasta kello yhdeksän jälkeen illalla! Aika pian pääsi omaa juoksua tekemään! Toinen kilsa oli mulla kisan nopein, joku 4.53 Garminin mukaan, kun siinä tuli reitin parhaat alamäet. Juoksu tuntui ihan hyvältä, ja menin muuten siinä vähän päälle vitosen kilsavauhtia. Mä vilkuilin aika vähän kelloa, ja menin tuttuun tyyliini enemmän fiiliksen mukaan. Tänä vuonna huomasin sen, että happi kulki erittäin hyvin koko matkan... olisinko juossut vähän matalammilla sykkeillä kuin aiemmin?! Sitä en tiedä, koska mulla ei ollut sykemittaria mukana. Reitti oli taas täynnä ohjelmaa ja karnevaalia, ja se oli hauskaa. Joskus tapahtumissa kaipaan musiikkia (oonkin päättänyt ostaa sporttikuulokkeet tätä varten), mutta Midnight Run menee hyvin ilman musiikkia, koska radalla on hälyä ja esiintyjiä vähän väliä. Kahdeksan kilsan kohdalla huomasin, että mulla on vielä mahdollisuudet omaan enkkariin, ja yritin lähteä sitä hakemaan... no, se tyssäsi siihen, että jaloista vain loppui puhti loppua kohden. Radalla tulee aika paljon mäkiä viimeisellä 1,5 kilometrillä, ja mun jaloissa vaan ei ole voimaa tarpeeksi jyystää niitä mäkiä ylös voimalla! Näin enkka jäi vieläkin haaveeksi, ja kellot pysähtyivät maalissa aikaan 51.31. Kyllä mä olen siihen tosi tyytyväinen. Juoksu oli ehjä ja tasainen läpikotaisin, eikä hyytymistä tullut varsinaisesti missään kohdassa mielestäni. En vain tänään saanut itsestäni enempää irti, joten siinä on tämän hetkinen kuntoni! Viime vuoden aika kuitenkin alittui joillain sekunneilla, ja huvittavinta tässä on se, että olen kaikki kolme Midnight Runia juossut 7 sekunnin sisään. Tasaista työtä, vai mitä?!



Oli kyllä kiva juosta kovaa! Fiilis juoksun jälkeen oli taas huikean hyvä, endorfiinit valtasivat kehon. Tämän kaltaiset tapahtumat takaavat sen, ettei paikalta voi lähteä kuin hymyissä suin! Ihmiset ovat iloisia, järjestäjät ovat iloisia ja Helsinki on täynnä kannustajia. Midnight Runin maalisuora on muuten upea kokemus. On hienoa juosta valaistua maalisuoraa pitkin, kun Tuomiokirkon portaat ovat täynnä katsojia. Se fiilis kannattaa kokea! Mä kyllä intouduin taas enemmän tästä, ja nyt on sellainen olo, että voisin hyvin käydä silloin tällöin juoksemassa jonkun vitosen tai kympin kisan, että saan haettua vauhtia. Harvoin sitä tulee omilla lenkeillä painettua noin kovia vauhteja.. kyllä mä ainakin saan itsestäni enemmän irti juoksutapahtumissa, kuin omilla lenkeilläni. Sitä paitsi, juoksutapahtumat ovat kivoja! :)

Olitko sä juoksemassa Midnight Runilla? Millainen fiilis jäi tapahtumasta? Tykkäätkö juosta kympin tapahtumissa?

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Onnellinen luonnosta. Onnellinen terveistä jaloista.

Mä mietin yksi päivä lomalla, että kummat mä säilyttäisin, jalat vai kädet, jos mun pitäisi valinta tehdä. Ei mun oikeastaan kauan tarvinnut miettiä, kun olin sitä mieltä, että "tottakai pitäisin jalat!" No, oikeasti valinta ei olisi noin helppo, ja itseasiassa näin vakavalla asialla leikkiminen ei ole ollenkaan kivaa. Mulla on onneksi terveet kädet ja terveet jalat. Jalat ovat mulle yksinkertaisesti pyhä asia, ja tahdon pitää niistä huolta. Mä olen huomannut tässä vuoden aikana, että aina ei ole niin selvää, että jalat toimisivat yhteistyössä muun kehon kanssa. Mulla on löysät nilkat, ja ne eivät kauheasti pidä mun uusista harrastuksista, varsinkaan suunnistuksesta. Todella usein nilkat taittuvat siellä ympäri, ja välillä vähän pahemmin ja välillä vain ohimennen. Tänä vuonna en onneksi ole joutunut paria päivää pidempää taukoa pitämään loukkaantumisten vuoksi. Olen käyttänyt aika useasti suunnistaessa mun viime syksynä ostamaani nilkkatukea, ja se on kyllä hyvä apu. Tämä löysempi nilkka ei sen kanssa oikkuile. Talvella yritän taas panostaa tasapainoharjoitteisiin, jotta saisin nilkasta voimakkaamman ja kestävemmän.


Mä olen niin onnellinen, että olen perusterve ihminen, joka voi liikkua vapaasti. Enkä tarkoita tällä sitä, että voin päivästä toiseen juosta hikilenkkejä, ehei, vaan olen ylipäätään onnellinen siitä, että voin liikkua. Voin kulkea luonnossa ja nauttia siitä. Lomareissu oli ihan täydellinen Itävallan Alpeilla. Sinne jäi sydän pysyvästi. Ne vuoret olivat niin kauniit, vahvat ja isot. Kuinka pieneksi voi ihminen itsensä tuntea siinä "maailman laidalla", ihmettelemässä luonnon muotoja. Mä olin niin onnellinen, että pystyin nauttimaan niistä maisemista esteettömästi. Olen myös onnellinen siitä, että olen pikkuhiljaa kasvattanut itselleni sellaisen yleiskunnon, että jaksan helposti vaeltaa muutaman tunnin ihastelemassa vuoria. Ei kunnon tarvitse olla maraton-tikissä, jotta siitä voi nauttia. Oikeastaan kaikkiin juoksutapahtumiin treenaaminen on tuonut mulle sellaisen vankan yleiskunnon, josta voin nauttia päivittäisessä elämässä. Voin virkistyä puolen tunnin pyöräilyllä töihin. Voin kävellä huoletta paikasta toiseen hengästymättä helposti. Voin ihastella Alppeja jalan pelkän hissikuljetuksen sijaan, ja nähdä paikkoja, joihin ei muuten pääse kuin hyvällä kunnolla kävelemällä. 




Suomikin on äärimmäisen kaunis maa. Kuinka tasaiselta tuntuikaan palata Suomeen. Ihailla auringonlaskua merenrannalla tai ajella maaseudulle. Yhtenä päivänä lomaillessa päätettiin Kimmon kanssa lähteä pienelle kävelylle upeaan Kurjenrahkan kansallispuistoon, kun olimme siellä suunnilla viettämässä lomaamme. Olen niin onnellinen, että voin tehdä extempore-retken Suomen luontoon. Pari vuotta sitten vaelsimme Karhunkierroksen 80 kilometrin vaellusreitin ongelmitta. Viime kesänä puolestamme pyöräilimme Saariston rengastien ympäri. Kieltämättä olen onnellinen, että mulla ja miehelläni on niin terve keho ja hyvä kunto, että voimme nauttia luonnon monipuolisuudesta vaivatta. Kurjenrahkan kansallispuisto oli upea. Kävin siellä ensimmäistä kertaa kunnolla (kerran olen telttailut siellä) kävelemässä, ja kiersimme melko lyhyen reitin Savojärven ympäri. Matkalla oli paljon suota ja kulkeminen tapahtui pitkospuita pitkin. Mieli lepäsi siellä lakeudella. Näki pitkälle eteenpäin ja tunsi tuulen kasvoilla. Siellä oli niin helppo olla ja hengittää. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka paljon nautin siitä, että voin liikkua luonnossa. Olla ja tuoksutella metsän hajuja. Luonnossa tunnen itseni hyvin vapaaksi ja luonnolliseksi.




Mä tahdon vaan sanoa, että monesta nämä luonnossa olemiset ja kävelyt metsässä voivat tuntua itsestäänselviltä. Mutta ei se ole sitä. Ole onnellinen, jos sulla on terveet jalat, joilla voi kävellä itse metsään tai kivuta sen korkeimman kallion päälle. Mä ainakin olen äärimmäisen onnellinen, että liikunta ja luonnossa oleminen on osa mun elämää. Mä olen iloinen, että olen löytänyt suunnistuksen elämääni, sillä siinä jos missä nään hienoja paikkoja, saan tallata avometsässä tai läpi suon niin että kengät kastuvat läpikotaisin.. mutta mä niin nautin siitä! Mä olen onnellinen viime sunnuntain upeasta polkulenkistä hyvällä porukalla. Jos sun jalat kestää juoksua, mene ja kokeile tehdä sitä poluilla. Älä tuijota kelloa tai kilometriaikoja. Juokse korkeimman kohdan päälle, pysähdy ja hengitä raikasta ilmaa!

Nauttikaa luonnosta, nauttikaa terveydestä. Nauttikaa siitä mitä teillä on, älkääkä murehtiko sitä, mitä teillä ei ole. Meillä jokaisella on täällä Suomessa ainakin upea luonto.

Milloin sinä viimeksi kävit metsässä? Milloin tiedostit, kuinka onnellinen olit liikunnan tai luonnon vuoksi? 

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Polkujuoksun pauloissa

Eilen oli ystäväporukkamme peli-ilta, jossa yleensä pelin lomassa otetaan olut jos toinenkin, vaikka pelaaminen itsessään onkin pääasia. Minä ja eräs ystäväni oltiin paikalla vissy-linjalla. Monien vielä jatkaessa peliä, lähdin minä kiltisti autolla kotiinpäin ennen iltayhtätoista. No, miksikö? Siksi, että tänään oli tiedossa viikon tärkein treeni. Kello herätti kahdeksalta, tai oikeastaan heräsin innoissani jo vähän aiemmin, ja söin aamupalaa ja aloin valmistella itseäni treeniin. Täytin melko uuden Salomonin juomareppuni ja pakkasin energiageelejä mukaan. Söin puuroa ja otin vaihtovaatteita mukaan autoon. Sitten otinkin autolla nokan kohti ystäväni kotia, josta matkamme jatkui Sipoonkorpeen.


Sipoonkorvessa odotti joukko innokkaita polkujuoksijoita. Tänään oli mun ensimmäinen yhteislenkki Helsinki Trail Running Clubin porukan kanssa! Jännitti! Mutta ihan turhaan, sillä porukka oli ihan älyttömän mukavaa ja vetäjä oli kehitellyt upean reitin Sipoonkorven kansallispuistossa jossa esiteltiin historiallisia nähtävyyksiä alueelta. Vauhtikin oli minulle varsin sopivaa maastossa juoksuun. Helsinki Trail Running Club on facebook-ryhmä, jonka aktiivit vetävät useampia lenkkejä viikossa pääkaupunkiseudun poluilla. Olen jo tovin seurannut ryhmän meininkiä, mutta nyt osui sopivan tuntuinen ryhmälenkki vielä sille viikonlopulle, kun muutenkin oltiin ystävän kanssa ajateltu pitkää lenkkiä. Nyt meidän ei tosiaan tarvinnut itse suunnitella reittiä, vaan saatiin keskittyä pelkkään juoksuun. Lisäksi saatiin melkein parikymmentä muuta juoksijaa seuraksemme ja tsemppariksi!

Kyllä tosiaan kannatti lähteä reissuun. Kierrettiin ensin noin 14 kilometrin lenkki, jonka jälkeen tultiin parkkikselle, jossa sai päättää, jatkaako vielä toisen, noin 8 kilsan lenkin, vai jättääkö leikin kesken. Melkein kaikki jatkoivat vielä toiselle kierrokselle. Vauhti oli tosiaan rauhallista, joskin ihan kaikkia mäkiä ei kävelty ylös, vaan juostiin, ja kyllähän se reisissä tuntui (Torstaisella crosstraining-tunnilla ei siis ollut tähän mitään vaikutusta, heh). Mutta jyrkät mäet käveltiin ja välillä pysähdyimme tosiaan katsomaan nähtävyyksiä, kuten muinaishautoja. Lenkin puolessa välissä pidimme hieman pidemmän tauon parkkipaikalla, jolloin oli hyvä mahdollisuus ottaa geeliä tai patukkaa. Pitkällä maastolenkillä varsinkin on todella tärkeää pitää energiatasapainoa yllä, ettei väsymystä sen vuoksi tule. Mulla on aina urheilujuomaa tai vettä pitkillä lenkeillä mukana, sekä geelejä. Muutama viikko sitten ostin itselleni uuden juomarepun, Salomonin Advanced skin 12 Set -repun, jossa on mukana letkupullosysteemi sekä paljon mukavia taskuja. Mulla oli se ekaa kertaa pitkällä lenkillä tänään mukana, ja täytyy todeta, että reippu toimi erinomaisesti. Selässä se oli tosi hyvä, ei painanut eikä hiertänyt.


Kaikenkaikkiaan oltiin yli kolme tuntia reissussa, joista liikkeessä noin 2 tuntia 50 minuuttia. Tässä ajassa ehdittiin kerätä kilsoja noin 22, joidenkin mittarit näyttivät vähän enemmän kuin mun. Vauhti oli siis itselleni ihan mukavaa tuonne poluille, ja tämä mulle oli ylivoimaisesti pisin polkujuoksulenkki koskaan, ja kaikistakin lenkeistä ajallisesti yksi pisimmistä. Toki matkaaminen luonnossa on paljon hitaampaa kuin kaduilla, mutta mielestäni se on vain vapauttavaa. Luonnossa ei tule tuijotettua kilsavauhteja, vaan nautittua täysillä matkasta jokaisella askeleella. Lisäbonuksena on upea luonto ympärillä. Suomi on kyllä kaunis maa, ja on etuoikeutettu olo, kun kunto on niin hyvä, että pystyn kiertämään kolme tuntia kansallispuistoa juosten. Polkujuoksu ei myöskään ole yhtä kuormittavaa jaloille kuin katujuoksu, joten ilmeisesti se sopii niillekin, joille ei normaali juoksu hyvin sovi. Iskutusta ei tule jaloille ja nivelille samalla tavalla. En voi kuin suositella jokaista kokeilemaan polkujuoksua. Mä ainakin olen ihan jäänyt koukkuun! Ja pikkuhiljaa se alkaa myös sujua - löytyy askeleen paikat juurakkojen keskellä paremmin ja varmuutta tulee koko ajan lisää.

Yhteislenkki oli oikein mukava tapa kerätä kilsoja metsässä. Taidan jatkossakin sopivan lenkkiporukan tullen osallistua moisiin koitoksiin. Ryhmäjuoksut tuovat harrastukselle sosiaalisen puolen. Olenkin iloinen, että meillä on vapaaehtoisia, jotka lähtevät mielellään vetämään tällaisia joukkolenkkejä. Katsoin, että monella paikkakunnalla on vastaavia polkujuoksuporukoita, joten ei muuta kuin katsomaan, löytyisikö sopivaa lenkkiseuraa itselle. Mä ainakin suosittelen porukkalenkkiä tämän päiväisen jälkeen!


Oletteko te juosseet polkulenkkejä? Tai yhteislenkkejä? Onko teillä kokemuksia maastomaratoneista? Mulla se Vaarojen maraton lähestyy. Vähän kauhistuttaa, mutta näin onnistunut lenkki, jonka jälkeen en ollut aivan todella väsynytkään, luo kyllä uskoa kovasti. Ehkä mä voin selvitä siitä!

Tekstini kuvat ovat ystäväni kännykkäkameralla otettuja. Kiitos niistä, T!

maanantai 18. elokuuta 2014

Elämäni ensimmäinen seikkailu-urheilutapahtuma Nurmijärvellä

Huhhuijaaaa, väsyttäis vähän – ei niinkään tänään koittanut arkeenpaluu, vaan eilinen multisport-tapahtuma eli Snowflakes-seikkailu Nurmijärvellä! Mä jotenkin kuvittelin, että oltiin johonkin "about neljän tunnin hupiseikkailuun" ilmottauduttu ystäväni kanssa, mutta kyseessä oli kaikkea muuta kuin kevyttä sunnuntailenkkeilyä. Huhheijaa! Mihin sitä voi ihminen tietämättään itsensä ilmoittaa mukaan, vieläpä ensimmäisten mukana innoissaan keväällä! Oltiin aivan varmoja silloin, että kyllä meillä kuntoa on, ja ilmottauduttiin medium-tason sarjaan, vaikka se perussarjakin olisi varmasti ollut ihan sopiva! No, tulipahan tehtyä hermoja raastava pitkä harjoitus. Ja ei siinä, loppujen lopuksi mun mielestäni päivä oli tosi kiva ja pinnan alle jäi pieni palo osallistua vastaavaan reissuun uudestaankin! Eikö sullekin, T? ;)

Kyseessä oli siis arviolta noin neljän tunnin seikkailutapahtuma, jossa suunnistetaan parin kanssa pääasiassa pyöräillen, juosten ja meloen. Lisäksi matkalla on questejä, eli yllätystehtäviä. Oltiin kuultu aiemmin, että maastopyörä ei olisi välttämätön, mutta jo kisaviikolla tuli sellainen olo, että siitä ei kyllä pahemmin haittaa ainakaan olisi. Meillä siis hybridit oli käytössä, ja mä menin siis kisan samalla pyörällä, kun menin perusmatkan triathlon-kisan alkukesästä. Mitä sitä suotta välineitä uusimaan ja hankkimaan, kun ei se niistä ole kiinni... vai onko sittenkin?! Kyllä meinaan maastopyörästä olisi ollut hyötyä! Melontaa oltiin ystäväni eli tiimikaverini kanssa käyty kerran inkkarikanootilla harjoittelemassa, ja saatiin kyllä kanootti kulkemaan ihan suoraankin loppujen lopuksi. Muuten ei oltu kummoisemmin valmistauduttu, kun ei oikein tiedetty mitä olisi edessä. Mä olin muutaman päivän levännyt mökillä ennen starttipäivää, joten energiavarastot olivat kyllä aika hyvin täynnä ja keho huusi liikkumaan!


Ja niinhän me sitten mentiin! Ajettiin hyvissä ajoin Nurmijärvelle kisapaikalle, ja vietiin pyörät ja tavaroita vaihtoon. Meillä molemmilla oli juomareput täynnä vettä ja muita kisassa vaadittavia tavaroita, kuten ensimmäisellä osuudella tarvittava uimapatja. Pienen alkuinfon jälkeen kisa jo alkoikin. Ensimmäinen tehtävä oli prologi, jossa jokainen pari suunnisti lähialueella hakien kirjaimia avainsanaa varten. Kun sanaratkaisu oli auennut joko hakemalla kaikki rastit eli kirjaimet tai arvaamalla loput, pääsi varsinaiseen ensimmäiseen tehtävään. Garminin mukaan meillä tuli jo alkujuoksussa sellaiset 1,8 kilsaa juoksua, heh! Meidän ensimmäinen tehtävämme oli pyöräily, joten ei kun pyörän päälle. Polku alkoi heti melko teknisenä ja vaikeana maastopyöräilynä, ja jo siinä kohtaan oltiin sitä mieltä, että maastopyörästä olisi hyötyä. Eksyttiin vähän reitiltäkin yhdessä kohtaa. Pyöräsuunnistus kulki karttaan merkittyä viivaa pitkin, ja siinä piti noukkia eteen tulevia rasteja eli niitä ei tiennyt etukäteen. Mielestäni viiva oli paikoitellen epätarkka ja oli typerää arpoa, mihin polulle pitäisi mennä. Meillä jäi kaksi rastia reittivalinnan vuoksi ensin käymättä, ja jouduttiin palamaan niihin. Näihin sekoiluihin meni varmaan joku 30-40 minuuttia aikaa. Toisella noista rasteista myös moni muu oli mennyt harhaan, ja kanssaseikkailijat etsivät rastia jaloin pyöräreitin varrelta! Oli muutenkin mielenkiintoista suunnistaa pyörän kanssa. Meillä ei ollut mitään karttatelinettä, niin oltiin vain teipattu mun tankoon tuo kartta. Vaikeaa suunnistaa niin, että kartta on koko ajan samaan suuntaan, kun olen tottunut kääntämään karttaa aina menosuunnan mukaan suunnistaessa.

Ensimmäinen quest oli muuten pyöräosuuden alkuvaiheilla. Siinä kummankin joukkuekaverin piti puhaltaa uimapatjat valmiiksi ja hakea kolme rastia vedestä käsin meloen. Tää oli oikeesti kivaa, ja mun parini oli niin haka tässä. Mä siinä räpiköin hänen perässään! Toiselle questille tultaessa meinasi epätoivo hiipiä. Oltiin oltu reissussa lähes neljä tuntia, ja sitten piti vielä suunnistaa 12 rastin pyöräsuunnistusrata. Huhhuh. Meinasi hymy hyytyä, kun energiatkin olivat vähissä. Oltiin jotenkin kuviteltu osuudet lyhyemmäksi, ja meillä kummallakin oli vain yksi geeli mukana pyöräosuudelle. Tosin kuultiin sitten maalissa, että oli ilmeisesti pyöräosuus ollut selvästi odotettua pidempi kaikilla. Harmitti vietävästi, sillä tiedettiin jo vaihtoon tullessamme, ettei kyllä ehditä suorittamaan tehtävää annetussa ajassa loppuun. No, silti lähdimme vielä melontaosuudelle, ja yllätykseksi melonta sujui mun mielestäni aika hyvin. Aina voisi mennä kovemmin, mutta saatiin rastit (3) napattua hyvin, kanootti meni suhteellisen suoraan ja selvittiin kovasta vastatuulestakin! Tätä tuulta ei varmasti ollut aamun meloojilla yhtälailla, siis heillä, jotka suorittivat melonnan ennen pyöräilyä. Mutta ehdittiin vielä maaliin annetussa ajassa, ja sitten pitikin lopettaa tehtävä, kun maali sulkeutui neljältä, eli 10 minuutin päästä. Meiltä jäi siis tekemättä ainakin parisprintti, suunnistusosuus ja loppuquest.

Vähän jäi harmittamaan, että aikaa oli liian vähän. Vain parikymmentä joukkuetta noin 90 joukkueesta pääsi maaliin asti suorittaen kaikki tehtävät. Tässä oli ilmeisesti käynyt jonkinmoinen virhe, koska monet sanoivat maalissa, etteivät olleet koskaan jääneet suoriutumatta kaikesta aiemmissa seikkailuissa. Pyöräosuus vei meiltä 5 tuntia, joka on mielestäni kohtuuttoman paljon, vaikka oltaiskin huonoja maastopyöräilijöitä. Me ei kumminkaan olla huonokuntoisia kisaajia ja osataan vähän suunnistaakin. Olisi siis kiva päästä kokeilemaan useampaa lajia! Muuten jäi hyvä maku seikkailusta, ja tapahtuma oli hyvin järjestetty. Vaihtohuolto karkkeineen oli oikein hyvä ja muutenkin tapahtuma oli hyvin informoitu ja fiilis oli hyvä! Uintitehtävä oli kohokohta mielestäni meidän seikkailussamme. Reitti oli todellakin haastava, ja kyllähän meikäläinen haasteesta pitää! Ensi vuonna pitäisi sitten päästä maaliin asti kaikki rastit kerättynä?! Kuka lahjottaisi mulle maastopyörän... sen maantiepyörän lisäksi. Wää! Miten niin innostun kaikesta ja liikaa!?

Yhteensä meidän tiimi seikkailu kesti 6 tuntia 20 minuuttia. Kerättiin useita rasteja, uitiin, pyöräiltiin, juostiin ja melottiin. Ja kyllä me tsemppasimme toisiamme myöskin! Kilsoja Garminiin tuli reipas 40. Ei siis ihme, että illalla vähän väsytti! Tämä oli hyvää treeniä Vaarojen maratonille.

Miltäs meidän seikkailumme kuulosti? Sori sekavasta raportista, olen vain jossain tunnekuohussa täällä. Onko täällä muita, jotka ovat osallistuneet johonkin seikkailutapahtumaan tai tahtoisi osallistua?  Tai oliko joku tuolla Snowflakesissa myöskin? Mitä piditte? :)

Kuvia ei ole, valitettavasti.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Aktiivilomalla Itävallassa - yli tonni nousua

Loma lähestyy kovaa vauhtia loppuaan, mutta on kyllä ollut aivan todella onnistunut lomajakso! Ei harmita palata arkeen, kun akut on ladattu täyteen energiaa. Mä odotan jo arkea ja normaalia liikunta- sekä ruokailurytmiä. Mun kuntosalikorttikin palautuu kesätauolta, jee! Lomalla ehti tehdä kyllä vaikka mitä, ja kaikki oli todella rentouttavaa tekemistä. Kuten vähän viime postauksessa vilautinkin kuvista, olimme ensimmäisen lomaviikkomme Itävallan Alpeilla. Alunperin lomasuunnitelmat vaihtelivat Pohjoisen vaellusreissusta ja Norjan Lofooteista aina Madeiralle Levadavaellukselle. Lopulta päädyimme tekemään omatoimimatkan Itävaltaan, jossa olimme viisi yötä pienessä kylässä Zell am Seessä sekä yhden yön Salzburgissa. Reissun pääasiallinen tarkoitus oli rentoutua ja nauttia luonnosta sekä liikkua sen mitä tekee mieli. Pääasiana tarkoitus oli siis nauttia Alppien tarjoamasta vaellusverkostosta.

Vaeltaminen Alpeilla oli hurjaa ja ihanaa. Teimme päiväretkiä meidän hotellilta, ja olipa vapauttavaa kävellä ilman painavaa rinkkaa, johon sai tottua pari vuotta sitten Karhunkierroksella. Reppuihin mahtui hyvin evästä ja nesteitä sekä vaatteita Itävallan ailahtelevan sään varalle. Kelit tosiaan olivat todellakin paljon heikommat kuin silloin heinä-elokuun vaihteessa täällä Suomessa. Usein aamut olivat pilvisiä tai sateisia, mutta iltaa kohden päivät kirkastuivat. Maisemat Zell am Seen ympäristössä ovat postikorttimaisen kauniit, varsinkin kirkkaalla säällä. Kylä on kirkasvetisen järven rannalla ja siellä on hienoja alppitaloja, eli kaikki ovat lähes samannäköisiä. Niissä on vaaleat seinät, ruskeat parvekkeet ja kaiteet ja paljon kukkia. Koko kylä on upea ja vehreä. Tosin, jos siellä pelkästään viettäisi viisi päivää, voisi aika tulla pitkäksi. Mutta Alpeilla taas aika meni kuin siivillä, kun sai rauhoittaa mielen niihin vaikuttaviin vuoristomaisemiin. Vai mitä sanotte?








Suurien korkeuserojen vuoksi otimme aika usein hissin joko ylöspäin tai alaspäin, sillä muuten vaelluksista olisi voinut tulla vähän liian tiukkoja meidän makuumme, sillä tarkoituksena olikin vaellella lähes jokaisena päivänä. Esimerkiksi ensimmäisenä päivänä otimme hissin ylös, ja vaelsimme turisti-infon sekä hotellin respaemännän suosittelemaa reittiä alas kolmen lammen kautta Zell am Seehen takaisin. Aluksi kävelimme puolisen tuntia hissille. Kaiken kaikkiaan alaspäin vaellusta tuli yli 13 kilometriä, jonka taittamiseen meni useampi tunti – taukoineen lähes koko päivä – sillä jäimme viimeisen lammen rannalle aurinkoon uimaan ja nauttimaan maisemista, lämmöstä ja rauhallisuudesta. Muita turisteja ei juuri siinä paikassa näkynyt kovinkaan montaa, mikä on suorastaan ihme, sillä paikka oli mielestäni aivan paratiisi. Lammessa oli kirkas, mutta kohtuullisen lämmin vesi. Uiminen oli virkistävää aurinkoisena päivänä. Näkymät niin ylös vuorille kuin alas kylään olivat huimat. Siellä jos missä mieli oli levossa.



Seuraavana päivänä puolestaan vaelsimme ylöspäin. Alaspäin käveleminen jyrkkiä rinteitä pitkin oli väsyttänyt jo jalkoja ja antanut uudenlaista rasitusta. Ekaa kertaa pitkään aikaan mun penikat olivat kipeänä. Oli jotenkin kiva kävellä välillä ylöspäin, vaikka tolkuttoman raskasta se olikin! Kartasta reitti näytti lähes tasaiselta, mutta pian huomasimme, että se oli kaikkea muuta... serpentiinivaelluspolku kiemurteli Alppien rinnettä ylös, ja me hikoilimme ja ähisimme, mutta vakaasti talsimme ylöspäin. Oli se mahtavaa! Kivaa ja hulluakin. Garminin mukaan sinä päivänä vaellusta tuli pelkästään korkeussuunnassa yli 1100 metriä! Jokainen voi miettiä, millä korkeuskulmalla se vajaa 7 kilsan matka taittui. Kyllä hymyilytti, kun pääsimme määränpäähämme! Aika sissejä oltiin, eikä missään vaiheessa edes epätoivo hiipinyt! 


Reitit oli hyvin merkitty tuolla Itävallassa, joten eksymään ei päässyt. Polut olivat myöskin hyvässä kunnossa. Vaeltamisessa ei ollut mitään valittamista. Se oli kyllä rentouttavaa, ja kyllähän nuo jylhät maisemat palkitsivat. Kipuaminen oli upeaa! Yhtenä päivänä pidettiin välipäivää vaeltamisesta, ja ihailtiin Zell am Seen maisemista kiertämällä 12 kilsan reitti Zeller-järven ympäri. Siinä vai vähän uudenlaista perspektiiviä maisemiin ja paikkaan. Juokseminen tuntui aika raskaalta vaelluspäivien välissä. Meidän oli myös tarkoitus vuokrata maastopyörät yhtenä päivänä, mutta ne olivat valitettavasti loppu kaikista vuokraamoista. Olisi ollut mukavaa kokeilla kunnon maastopyörää noissa maisemissa. Mutta onneksi jalat kuljetti, kun pyöriä ei ollut saatavilla.

Kävelyn ohessa katsoimme myös aivan nähtävyyksiäkin. Kävimme isolla rotkolla, vuokrasimme päiväksi auton ja ajelimme Alppien väleissä ja välillä päälläkin sekä kävimme maailman viidenneksi suurimmilla putouksilla, Krimmlin putouksilla. Nähtävää riitti, eikä aika riittänyt kaikkeen, mihin oli tarkoitus. Muun muassa Saksan puolella ollut Kotkanpesä jäi näkemättä. Salzburg oli myös upea kaupunki, jonne olisi mukava palata joskus myöhemmin. Kaiken kaikkiaan reissu oli todellinen napakymppi!




Oletteko te käyneet Alpeilla reissaamassa? Onko patikointi lähellä sydäntä? Voisitteko kuvitella vastaavanlaista lomaa itsellenne? Kertokaa muita kauniita paikkoja, joissa voisi kävellä ja ihmetellä upeaa luontoa!

maanantai 4. elokuuta 2014

Terkkuja lomalta!

Ihanaa, kun on loma! Vaikka kuinka arki on ihmisen pääasiallista aikaa, ja siitä pitää nauttia (niinhän mä nautinkin), niin on loma silti ihmisen parasta aikaa. Voi nukkua pidempään ja heräillä kaikessa rauhassa tähän päivään. Miettiä, mitä sitä tänään haluaisi tehdä - vai haluaako mitään ylipäätään. Rakastan rauhallisia aamuja kahvikuppi kädessä. Arkena kun syön aamupalani aina töissä. 


Lomalla voin nauttia liikunnasta vailla muita suunnitelmia. Voin tehdä asioita suunnittelematta ja mennä vieläkin enemmän tahdon ja fiiliksen mukaan. Mä tykkään harrastaa liikuntaa helteelläkin, kun silloin tulee hiki. Täytyy vaan olla tarkkana nesteytyksen kanssa. Mä kannankin kesällä aina juomaa mukana ulkoliikunnassa. Ostin Jukolasta tällaisen hyvän kahvapullon, jossa menee pieni määrä nestettä lenkillä kätevästi. Pitkillä lenkeillä mulla on aina vähintään puolen litran pullo mukana. Kannan sitä kädessä, sillä oon tottunut siihen niin hyvin. Oon juossut yhden maratoninkin kokonaan pullo kädessä.

Lomalla nautin spontaanista tekemisestä. On tärkeintä, ettei kaada liikaa odotuksia lomaa kohtaan, sillä asioilla ei ole tapana yleensä mennä niinkuin on ajatellut. Tärkeintä on nauttia vapaudesta, rentoudesta, näistä hullun ihanista keleistä, toisista ihmisistä ympärillä. Mun tärkein tavoite lomalle on se, että mä oon rentoutunut. Mulla on tiedossa vielä pieni Tallinnan reissu rakkaiden ystävien kanssa sekä mökkireissu toisten rakkaiden ystävien kanssa. Koko loman kruunaa viimeisenä lomapäivänä oleva seikkailutapahtuma, johon suuntaan ystäväni kanssa. Mutta siitä kuulette taatusti lisää! Melontaa on jo harjoiteltu, heheh!

Edellisyönä palattiin Suomeen viikon reissulta. Palaan niihin tunnelmiin paremmalla ajalla, mutta olipahan upea reissu. Kuka arvaa, missä oltiin? ;)



Nyt lähden metsäpitkikselle ja mustikoidenpoimimishommiin ystävän kanssa. Kyllä on ihanaa lomailla kavereiden kanssa samaan aikaan! Nauttikaa kesästä, kohta se ihanan kirpakka syksykin tulee jo!