Muistan tuon hetken, kun juoksin ensimmäisen maratonin, ja kuulin sen pamauksen, jolloin ihmismassa lähtee liikkeelle. Jalat olivat höyhenen kevyet ja askel rullasi hyvin. Silti muistin mielessäni sanat, "älä lähde liian kovin liikkeelle, himmaile ensimmäinen kymppi" ja niin minä tein työtä käskettyä. Olo ei ollut mitenkään tukala, sillä en ollut aivan ahmattimaisesti tankannut hiilareita kehooni, vaan syönyt ravitsevaa kotiruokaa ja juonut paljon nesteitä. Olo oli todella odottavainen alkumatkan, vaikka oli upeaa olla liikkeellä. Parasta maratonilla on, kun näkee omat läheiset kannustusjoukossa, kuinka he antavat oman panostuksensa suoritukseen. Kyllä siitä saa voimaa.
"Maraton alkaa kolmen kympin jälkeen" ei muuten ole ihan huuhaata. Useimmat maratonille lähtevistä ovat kuitenkin treenanneet muutamia todellä pitkiä lenkkejä, joten parin kympin paremmalla puolella ollaan yleensä vielä tutuissa tuntemuksissa, mutta kolmen kympin jälkeen alkaa aivan uudenlainen alue. Ekalla kerralla tuo alue vähän pelotti, sillä olin juossut vain 24 kilometrin lenkin pisimmillään. Selvisin kuitenkin kunnialla tuosta vielä kymmenisen kilometriä, mutta 35 kilometrin kohdalla alkoi jo todenteolla tuntua jaloissa. Tällöin juoksemisen jatkaminen on korvien välistä kiinni. Jos on treenannut maratonin vaatimalla tavalla, tuostakin selviää, kunhan vain uskoo itseensä. Kyllä kunto on riittävä, aivan taatusti! Toisaalta Tukholmassa vuosi sitten kolmannella maratonilla vaikeudet alkoivat aiemmin, jo 22-25 kilometrin paikkeilla. Silloin oli mielestäni reitin ylivoimaisesti raskain osuus, Djurgården, joka kyllä oli kaunis, mutta siellä ei ollut kovin paljon yleisöä. Tuntui myös raskaalta juosta toisella kierroksella lenkki, joka ei kuulunut reittiin ensimmäisellä kierroksella. No, sieltä selviytyessä tiesin, että maaliin asti juostaan ja alkoikin vähän helpottaa yleisömeren kannustaessa Gamla Stanissa.
Maratonia kutsutaan usein "unelmaksi". Juokse kohti unelmaa! No, sitä se todentotta onkin. Mutta mitä sitten, kun sen unelman on jo kertalleen täyttänyt? Mitä kohden sitten juostaan, vai voiko toinenkin maraton olla taas uusi unelma? Vai pitääkö lähteä tavoittelemaan uutta, parempaa aikaa? Toinen maraton voi olla ehkä helpompi, mutta jos tavoitteena on selkeästi jokin aika, voi toinen maraton olla henkisesti paljon raskaampi kuin edellinen. En yhtään ihmettele, vaikka monella ensimmäinen maraton pitäisi kauemminkin ennätysajan pystiä hallussaan. Ensimmäiselle maratonille on tavallaan helppo lähteä tietämättömänä tulevasta, ehkä vähän uhkarohkeastikin juoksemaan, kun tavoitteena loppujen lopuksi on "vain" maaliinpääsy, saavuttaa maratoonari-titteli.
Minä itse olen juossut kolme maratonia parantaen jokaisessa suoritustani joitain hassuja minuutteja. Ja olen tyytyväinen näin. Jokainen maraton on ollut mulle unelma, jokainen maraton on oma tarinansa ja iso suoritus. Olen ylpeä triplamaratoonari. Minä en ole innostunut ainakaan tällä hetkellä yrittämällä parantaa maraton-aikaani, vaan tahdon pitää harrastuksen nautinnollisena ja ... no, harrastuksena. Tavoitteellisuus ei ole ehkä itselleni niin tuttua. Toki olen tavoitteellinen, mutta verenmaku suussa tekeminen ei ole yhtään mua. Siksi ehkä olen löytänyt uusia unelmia, uusia tavoitteita. Triathlon, Jukolan Venlat ja Vaarojen maraton ovat uusia unelmia. Voi olla, että niistä riittää taas pureskeltavaa muutamaksi vuodeksi, mutta saa nähdä, mitä sitten keksin. Vai palaanko sitten taas uusvanhan unelmani pariin, ehkä kenties neljäs katumaraton?!
Kyllä. Jokainen uusi maraton voi olla uusi unelma, vaikka ei asettaisi mitään suuria tai kummoisia aikatavoitteitakaan. Ainakin mun mielestäni. Voiko se sun mielestäsi olla sitä? Vai täytyykö unelman olla aina täysin uusi juttu tai jonkin aikatavoitteen alittaminen?
Ei mun mielestä tarvi, vaikka itsellä katumaratonia ajatellen se hyvin pitkälle on tällä hetkellä tiettyyn aikatavoitteeseen sidottua. tai oli, ennen kuin tuli tämä vamma ja nyt on vaan ykköshaaveena juosta, ei muuta.
VastaaPoistaMulla eka maraton oli ehkä niin helppo, kun vaan maraton voi olla. Toinen oli sitten hurjasti parempi ajallisesti, mutta viimeisellä kympillä oli kaikki mahdolliset vaikeudet. Mulla on ehkä se dilemma siinä, etten ole kyennyt kokomaralla niihin samantasoisiin saavutuksiin, mitä puolikkaalla ja tavallaan koen, että "maratonin mysteeri" on mulla siltäosin vielä ratkaisematta :).
Niin, ehkä se on kiinni siitä, miten tosissaan sen treenaamisen ottaa ja sillein! Kyllähän varmaan keskimäärin on aina kivempi juosta paremmin kuin viimeksi, mutta maraton on jo aika kunnioitettava matka, joten itselle ainakaan ekaan kymmeneen maratoniin maalintulo ei oo itsestäänselvyys sekään :)
PoistaHeh, sun pitää siis vielä ratkaista maratonin mysteeri! Mäkin odotan vielä sitä lennokasta juoksua ;)
Kyllä jokainen maraton voi olla uusi unelma, totta kai! Ei kuitenkaan puhuta ihan jokapäiväisistä asioista, vaan pitkän tähtäimen jutuista. Mutta ymmärrän myös sen, että kun tuollaisen ison unelman saavuttaa, sitä haluaa tavoitella ehkä jotain muita juttuja, kuten sinä nyt triathlonia jne. Varmasti tuollaisen unelman saavuttaminen vahvistaa sitä itsetuntoa ja tsemppiä: pystyy mihin vain!
VastaaPoistaItsellä ainakin maratonin juokseminen on unelma, ehkä sitten joskus. Nyt on ollut tosi vaikeata juoksu monestakin syystä ja lenkit ovat jääneet vähemmälle, mutta jahka saisin lääkäriltä taas luvan kunnolla painaa menemään ja fiilis on hyvä, niin mikä ettei. Mutta ehkä kuitenkin vasta vuonna 2015?
Tsemppiä ja iloa tämän kesän unelmien saavuttamiseen! Plus se piti vielä lisätä, että minusta tällaiset urheilu-unelmat ovat ihania, ne ovat oikeasti niin tervehenkisiä ja ollaan perusasioiden äärellä, mutta kuitenkin moni niistä on saavutettavissa maltillisella ja hyvällä treenillä.
Jep, joskus voi taas palata niihin vanhoihin unelmiin, kuten mä siihen peruskatumaratoniin! :) Kyllähän maratonin juokseminen luo uskoa kaikkeen muuhunkin osa-alueeseen elämässä - ainakin sitkeyttä tältä tytöltä löytyy ;)
PoistaTodellakin, 2015 voisi olla sun unelmakesä! Juoksukuntoa kannattaa rakentaa pitkään ja huolellisesti, niin maratonkin on sitten mukavampi kokemus. :) Toivottavasti pääsisit pian taas kunnolla painamaan!
Kiitos Paula! :) Urheilu-unelmat ovat kyllä ihania!
Mä itseasiassa jo nyt mietin, että millainenhan fiilis maratonin jälkeen on. Jääkö siitä kipinä päälle, vaiko haluaako tehdä jotakin muunlaisia unelmia? Onhan tää kevät ollut kuitenkin niin päämäärätietoista juoksemista, että välillä kaipaa tosiaan vaihtelua. Nyt taas tuolla Lapissa mietin, että tämä metsäsamoilu ja luonnossa kulkeminen on kuitenkin jotain käsittämättömän huippua. Saa nähdä, miten hulluttelu jatkuu. Viime Kebnen reissullahan me varsinaisesti se Tukholman maraan osallistuminen päätettiin. Katsotaan, mitä sitä nyt sitten Tukholmassa keksii. Kaikki parhaat päätöksethän syntyy tuommoisessa hulluttelu-mielentilassa. Hih ;)
VastaaPoistaEi oo pitkää aikaa sullakaan enää uusiin suorituksiin! Jänniä aikoja tulossa:)
Voi Satu, älä vielä mieti sitä fiilistä vaan keskity rauhassa nyt siihen itse suoritukseen. <3 Mutta voipi olla, että jos (ja kun) sulla menee se maraton hyvin, niin pieni maratonkärpänen voi iskea! On se jollain tavalla aika koukuttavaa ;)
PoistaMutta myös juoksun jälkeen voi tulla "juoksumasennus", ja tekee mieli tehdä kaikkea ihan muuta! Itekin koko ajan enemmän alan kallistua metsäliikunnan pariin, ja eräjormailun lisäksi ohjelmaan on tullut suunnistusta ja polkujuoksua. :)
Mutta etteköhän te viimeistään Tukholman paluulaivamatkalla jonkun hulluttelun taas keksi ;) Ja joo kiitos, eipä ole itelläkään pitkä aika! Jännä touko-kesäkuun vaihde ;)
Juu en mä mitenkään stressaa sitä fiilistä. Lähinnä vain, etten tee mitään uusia ilmoittautumisia ennen kuin olen juossut tukholman. Kahotaan sitten! :) Nyt keskitytään tähän, kohta tasan kk koitokseen. Jänskää!! :)
PoistaNo hyvä juttu :) Kyllä asiat menee omalla painollaan! Ja voi jee, niin jännitän sun puolesta, vaikka tiedän, että pärjäät hiiiieeenosti! :)
PoistaBlogissani on haastetta jos haluat vastailla. :)
VastaaPoistaVielä minäkin tuon maratonin käyn juoksemassa.. :)
Kiitos Inka! :) Tosin olen vastaavia haasteita jo aika paljon tehnyt! Kaikki blogihaasteet löytyvät haaste-tagin alta. Voi olla, että tämä jää väliin, mutta katsotaan!
PoistaJa ilman muuta, maratonille vaan, kunhan ekaksi treenaa huolella :)
Näitä lukiessa tulee kyllä sellanen fiilis, että haluan kyllä joskus vielä sen maratonin juosta. Ei unelman tartte musta olla uusi juttu. Kyllä musta tollasella matkalla jo silti ylittää aina itsensä vaikka olisi jo useampi takana eikä aikakaan paranis. Onhan sitä kuitenkin tod näk sitten myös vanhempi ja hienoa huomata, että vieläkin pystyy siihen ;). Mutta ymmärrän myös hyvin, että uudet unelmat ja tavoitteet ovat jossain vaiheessa tervetulleita.
VastaaPoistaOnhan siinä maratonin juoksemisessa omaa tunnetta :) Joo oon samaa mieltä, että kun unelma on tarpeeksi ison työn takana, on se joka kerta uusi uljas unelma. :) Mäkin kyllä haaveilen, että vielä viiskymppisenä voisin juosta maratonin ja käydä iltarasteilla. Sekin on mun unelma, ja sitä kohti tähtään maltillisella tekemisellä, että paikat kestää ja pysyy mukana :)
PoistaKyllä siihen koukkuun jää ;).! Juokseminen on mahtava harrastus!
VastaaPoistaTäältä voi käydä kurkkimassa http://www.puolimaratonilletreenailua.blogspot.fi/
ja ei kannata antaa blogin osoitteen hämätä, olen myöskin juossut kolme maratonia.
Voi, kiva kun kävit kommentoimassa, niin pääsen vastavierailulle sun blogiisi :)
PoistaMulle maraton on aina projekti, jonka onnistuminen on muuta kuin itse loppuaika. Maraton on kokonaisuus ja siihen kuuluu koko edeltävä puoli vuotinen, etenkin viimeiset kolme kuukautta. Itse juoksu on loppuhuipennus/palkinto näistä kuukausista. Maaliin pääsy on ensisijainen tavoite ja toivon, että se
VastaaPoistatapahtuu sillä ajalla jota edellinen puolivuotinen on antanut edellyttää.
Täytyy muistaa, että matka on pitkä ja loppulliseen loppuajan lukemaan vaikuttaa niin moni tekijä joka on
sidonnainen juuri siihen hetkeen eikä
takana olevaan treeniin.
Eli toisin sanoen koen ajan olevan toissijainen juttu.
Maraton on aina matka ja enemmän
kuin itse suoritus. Se tunne, kun treenatessa kunto nousee ja oma olo
on luottavainen on ihana. Jos ottaa maratonin tavoitteeksi, kunto kyllä
nousee vaikka treenailu ei muuta tavotetta sisältäisikään, kun maaliin
pääsyn. (Ellei toki ole hurjassa kunnossa valmiiksi). Aikahaaveet voi
luoda treeniin hyvää virkistystä ja tuoda jonkinlaista positiivista tavoitetta jotain mitä kohti mennä ja jotain mihin jokaisessa yksittäisessä treenissä voi pyrkiä. Tämä motivoi.
Kun itse h-hetki koittaa pitää vaan
nauttia mahdollisimman pitkään. Kun väsymys ja lihaskivut iskevät pitää
ajatella, että tätä varten tänne tultiin. Voittamaan itseänsä. Aika on sitten se mitä se on. Pääasia, että loppujen lopuksi on itse tyytyväinen. Siinä se,
mun mielestä. Siinä se miksi mä juoksen katumaratoneja :).
- Tiina
Moi Tiina! Kiteytit kyllä erinomaisesti munkin ajatukset maratonista. Todellakin, se on pitkäjänteinen matka, joka huipentuu siihen yhteen starttiin ja suoritukseen. Kuitenkin maraton antaa niin paljon enemmän, kuin vain sen yhden suorituksen. Treenimatkan aikana oppii paljon itsestään ja kokee varmasti niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, vaikka itsellä aina ne hyvät ovat olleet etusijalla. Ja totta, siihen itse suorituksen onnistumiseen liittyy paljon muutakin, kuin se treeni, jonka sitä varten on tehnyt, ja silloin toki maaliinpääsy on projektin suurin huipennus. :)
PoistaHyvää loppurutistusta sulle, ystäväni <3 On ilo seurata sun nousujohteista tekemistä ja olla osana siinä, treenikaverina ja tukena. Innolla odotan sun kevään h-hetkeä!