lauantai 17. lokakuuta 2015

Helsinki City Trail & Health Blogger Awards 2015


Viikot rullaa aivan älytöntä vauhtia! Taas on viikonloppu, vaikka just tuntui, että vietin edellistä viikonloppua. Mutta en mä laita pahakseni, sillä arki täyttyy mukavista asioista. Töissä on sopivan kiireistä ja muun ajan vietän kivojen asioiden parissa niin kotona kuin sen ulkopuolellakin. Kuluneella viikolla olen muun muassa polkenut parina päivänä töihin ja kotiin. Pitää todellakin nauttia näistä keleistä, joita meille on tarjottu. Harvoin lokakuu on näin sateeton kuin tänä vuonna. Aurinkokin on näyttäytynyt lähes joka päivä. Mulla tulee sellainen olo, etten millään malttaisi vielä liikkua sisätiloissa, kun on kerta mahdollista olla ulkona upeassa ilmassa ja nähdä valoa vielä työpäivien jälkeenkin.


Tänään pääsen taas juoksemaan poluille ja vielä lappu rinnassa! Mua ei jännitä yhtään, vaan olen ihanan odottavaisella ja innokkaalla tunnelmalla! Polkujuoksuissa on aina se hyvä puoli, ettei oikein voi verrata aikaa mihinkään, jollei ole edellisvuoden tuloksia muistissa. Siksi onkin varmaan erityisen kivaa päästä juoksemaan Helsinki City Traililla, kun tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa. Voin lähteä rennosti juoksemaan! Mä juoksen 12 kilsan reitin, vaikka tarjolla olisi ollut minulle ehkä miellyttävämpi puolimaratonin mittainen matkakin. Tänään kuitenkin on sen verran kiireinen aikataulu illalla olevan Haloo Helsingin keikan vuoksi, joten siksi päädyin 12 kilometrin kisaan. Aion ottaa juoksun rennon kovaa, eli tarkoitus on juosta totuttua polkulönkyttelyä pikkaisen reippaampaa vauhtia. Mä odotan kisareittiä aivan innoissani, sillä en ole ikinä poluilla juossut Pirkkola-Olympiastadion -väliä, joten vain alkumatka on mulle tuttua! Ja onhan aina juoksijan unelma kaartaa tapahtuman lopuksi Olympiastadionille sisään! Mahtava tunnelma tulee varmasti! Ylen urheiluviikonloppu on mukana tapahtumassa, joten telkkarit auki iltapäivällä, jos olette kotosalla. Ja hei, myös tänään voi vielä ilmoittautua mukaan tapahtumaan, jos mieli tekeekin juoksemaan poluille ;)

Eilen olin hakemassa numerolappua Olympiastadionilta ja hyödynsin kisanumeroa vastaan saadun tornialennuksen ja otin siis hissin kohti korkeuksia. Olympiastadion menee remonttiin, joten oli ihanaa päästä ensimmäistä kertaa elämässä legendaariseen Olympiastadionin torniin. Ilma oli aurinkoinen, joten näkymät olivat huikeat ympärille. Voin yhtyä Kimmon sanoihin, että "Kyllä Helsinki on kaunis syksyllä". Vai voitteko olla yhtymättä? :)


Lopuksi vielä ilmoitusluontoinen asia. Sporttaillaan! -blogi on valittu yhdeksi blogiksi Saleduckin järjestämässä Health Blogger Awardsissa. Mukana on yhdeksän suomalaista terveysblogia, ja kilpailun kuvaus menee näin:

Saleduck Suomi haluaa tukea terveellisten elämäntapojen lähettiläitä. Saleduck Blogger Awardsin ehdokkaina on 9 terveysbloggaajaa, joiden blogien lukemisen jälkeen tekee mieli lähteä hikoilemaan salille tai lenkkipolulle. Näistä blogeista saa vinkkejä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ruokailuun ja liikuntaan. Saleduck Health Blogger Awards on täällä palkitsemassa parhaita bloggaajia vuosien aktiivisesta työstä.

On suuri kunnia olla mukana äänestyksessä, ja kun katson muita mukana olevia blogeja, tuntuu oma blogini kovin pieneltä tuolla joukossa. Minulle onkin suuri voitto, että blogini on ylipäätään noteerattu mukaan.  Jos kuitenkin mielestäsi blogini ansaitsee äänen, niin voit käydä klikkailemassa sen kilpailusivulla. Kiitän taas tosi paljon teitä lukijoita, joiden vuoksi Sporttaillaan! on tällainen, kuin se nyt on. Vuorovaikutus ja avoin sekä lämmin keskustelu teidän lukijoiden kanssa on blogini parhaita puolia! Kiitos siis kaikille lukijoilleni ja etenkin teille, jotka jätätte edes silloin tällöin puumerkkinne kommenttiboksiin! :) Bloggaaminen on ilon asia!


Näissa tunnelmissa toivotan teille kaikille oikein ihanaa viikonloppua! Nauttikaa, levätkää ja ulkoilkaa, jos vain suinkaan tekee mieli! Nyt kannattaa varastoida aurinkoenergiaa ja ladata akkuja. Pimeä aika tekee tuloaan ja jo viikon päästä siirretään kelloja taaksepäin, mikä tietää entistä synkempiä iltoja. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että mieli synkkenee, eikö vain? :)

Mitä teidän viikonloppuun kuuluu? Onko joku tulossa Helsinki City Trailille? Entäs Haloo Helsingin keikalle?!

4 kommenttia:

  1. Mahtava juoksupäivä sulla tulossa, hyvää fiilistä ja tsemppiä juoksuun! Päivän positiivisuuspläjäys tupsahtaa aina sun teksteistä, sait ehdottomasti ääneni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtavaa kerrassaan :)! Ihana kuulla Soile, nousi hymy huulille! Kiitos paljon :)

      Poista
  2. Niin mahtava keli tänään, että tulee varmasti ihana juoksu! :) Nauti! Me käytiin äsken 1,5h kävelemässä ja nyt tuo karvainen synttärisankari on ihan puhki! ;) Ja jee, sun blogia äänestetty tietty awardseissa! Ihanaa viikonloppua Hanna! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli älyttömän upea syyspäivä ja upea reitti <3! Nautin täysin rinnoin! Ihanalta kuulostaa, Karkki! Milalle synttärirapsutukset! :) Kiitos paljon :) Ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)