tiistai 27. lokakuuta 2015

Miten pukeudun juoksuun syys- ja talvikeleillä?

Monet harrastavat juoksua vain kesäisin ja laittavat harrastuksen talviunille aina pakkasten saapuessa. Mä olen kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että juoksu on ympärivuotinen harrastus. On vain kiinni varusteista ja asenteesta, kuinka paljon juoksua tulee harrastettua talvella tai pimeinä syksyn aikoina. Mulle tulikin vähän aikaan sitten toive, että voisin kirjoittaa pukeutumisesta talven juoksulenkeille. Olen joskus blogissani pukeutumisesta kirjoittanut, mutta ajattelin kirjoittaa uuden postauksen nykyhetken ajatusmaailmasta.



Lämpöä yli +5 astetta

Ihanteellinen juoksuaika on nyt, kun on vajaa kymmenen astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Silloin pukeudun mieluiten tavallisiin juoksutrikoisiin ja ohueen juoksutakkiin, jonka alle laitan joku teknisen t-paidan tai ohuen pitkähihaisen urheilupaidan. Päässä pidän usein pantaa, sillä se joko suojaa päätä auringolta tai korvia viimalta ja lisäksi se pitää hiukset pois silmiltä. Tätä lämpimämmillä keleillä sitten vähennän takista alkaen joko hihoja tai lahkeita, mutta hankalampaa on miettiä, mitä on päällä, jos ja kun ilmat viilenevät.

Nollakelit (-5 - +5)

Kun mittari alkaa lähennellä nollaa tai menee sen alapuolelle, on aika miettiä pukeutumista jo enemmän lenkillä. Jalkaan menee perustrikoot tai sitten ihan paksummat trikoot. Mulla on yhdet trikoot, jotka on vuorattu ihanalla pehmeällä fleecellä ja ne tuntuvat lämpimiltä jaloissa. Näissä asteissa käytän vielä yleensä mun normaalia, melko ohutta juoksutakkia, mutta laitan sinne alle aina paksumman pitkähihaisen juoksupaidan ja joskus vielä t-paidan sen alle lämmittämään rintakehää ja olkapäitä. Sateella käytän vedenpitävää takkia. Päähän laitan aina pannan tai buffin pannaksi käärittynä ja samoin mulla on aina kaulassa buffihuivi. Heijastinliiviä ilman en lähde enää juoksulenkeille pimeän tullen myöskään. Jaloissa mulla on yleensä normaalit lenkkarit, paitsi jos on oikein peilijää, niin laitan suunnistusnastarit, eli Sarvan Dvilit jalkaan.



Pakkanen (-15 - -6)

Mitä kylmemmäksi lämpötila menee, sitä enemmän laitan päälle. Yleensä kunnon pakkasilla käytän juoksutakkina mun hiihtotakkia, jossa on ihanan hengittävä selkämys mutta viimalta suojaava etumus. Sen alle laitan yhden pitkähihaisen paidan tai sitten kerrastopaidan ja sen päälle toisen paidan. Jaloissa on pikkupakkasilla paksummat talvitrikoot tai sitten kerrasto ja trikoot, joiden paksuus riippuu lämpötilasta. Viime loppiaisena oli -16 muistaakseni Loppais-rogainingin aikaan, ja silloin minulla oli talvitrikoiden alla kerrastohousut ja polvimittaiset trikoot. Ne lämmittivät hyvin reisiä ja peppua. Näillä keleillä laitan jo pipon päähän ja hanskat käteen. Tosin mulla on niin hyvä ääreisverenkierto, että hanskat otan muutaman kilsan jälkeen yleensä pois kädestä. Kaulaan saatan laittaa buffin tai sitten fleeceputkihuivin.  Jaloissa on yleensä ihan tavalliset lenkkarit. Maastolenkkarit ovat myös hyvät lumella pidon ansiosta, joten niitä saatan myös pitää. Sukkina on tavalliset juoksusukat tai metsälenkeillä Sealskinz-sukat, jotka pitävät hyvin vettä.


Loppaisrogainingin aluskerrasto

Tästä kovemmissa pakkasissa yleensä valitsen toisen lajin: kävely tai hiihto taikka sitten pudotetaan vauhtia. Joskus voin siirtyä juoksumatolle tekemään treeniä, mutta harvemmin, sillä onhan se aika tylsää! Mun mielestä juoksupukeutumisessa on se tärkeä seikka, että silloin kun lähtee ulos, on hyvä olla kylmä tai vilpoinen. Kyllä se keho alkaa nopeasti lämpenemään, kun lähtee liikkeelle. Suuri virhe on mielestäni pukea liikaa vaatetta päälle. Nyrkkisääntönä itselläni on, että peitän herkät alueet eli kaulan ja korvat ja jos on tuulta, niin tärkeää on myös suojata etuosa viimalta. Mutta kerroksia ei kannata liikaa laittaa, tai ainakin niin, että voi sitten vähentää, jos tulee todella kuuma.

Syyspyöräily



Pyöräilyä harrastan syksyisin lähinnä vain työmatkoilla, ja niitäkin olen polkenut 1-2 kertaa viikossa. Kohta kyllä laitan pyörän talvitelakalle, kun ilmat alkavat olla minulle liian kylmät ja maa liukas. Pyöräilyssä hyviä välineitä on hiihtoon suunnatut vaatteet, sillä viima tulee yleensä kovaa edestä. Mä suosin pyöräilytakkia, hiihtohousuja, hanskoja, pipoa tai buffia päässä kypärän alla ja hengittäviä vaatteita päällysvaatteiden alla. Reidet ovat yleensä ne, jotka jäätyvät ensimmäisenä, joten jaloissa pitää olla tarpeeksi vaatetta. Pyöräilytakin alle riittää yleensä aamuisin t-paita ja pitkähihainen paita ja päivisin kun on lämmennyt ilma, pelkkä t-paita.

Sain Pilkkosilta testiin uusia Aloe-paitoja, jotka on suunnattu aktiiviseen elämään. Aloe-kuidusta valmistettu kangas on todella kevyttä sekä pehmeän tuntuista iholla. Lisäksi se on hengittävää, joten siirtää kosteutta pois iholta. Kokeilin paitoja pyöräillessä alimpana paitana ja olin tyytyväinen. Paita tuntuu hyvältä ihoa vasten ja keho pysyi lämpimänä. Olen myös käyttänyt paitoja neuleiden alla, ja sopivat siihenkin erinomaisesti.


Aloe-paidat (saatu)

Siinä minun vinkkejä lenkkeilyyn ja pyöräilyyn näissä keleissä. Vieläkö joku muu pyöräilee vai onko pyörä jo talvisäilössä? Entäpä onko teillä jotakin luottotuotetta talven juoksukeleihin? 

14 kommenttia:

  1. Mä ajattelin tänä vuonna koittaa pyöräillä läpi talven. Se on vaan täällä niin kätevää, kun autoa ei juuri tarvi käyttää! Katsotaan, miten suunnitelma onnistuu. :) Vielä ei ole ollut ongelmia, mitä nyt sormet ja varpaat meinaavat välillä jäätyä, jos ei ole pukeutunut oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, hienoa Suvi :) Kuinka pitkiä sun välimatkat siellä on? :) Mua hirvittää se varustemäärä, jota talvipyöräilyssä tarvitaan, nastarenkaatkin olis kivat ja silleen.. mutta lyhyempään matkaan se vois vielä olla ok :) Muista pukeutua kunnolla!

      Poista
    2. Ei ole pitkiä nämä välimatkat. Yliopistolle on vajaa 4 k, keskustaan vähän yli 4. Mut olen mennyt monesti isomman tai pienemmän mutkan kautta kotiin. Tänään vielä poljin sellaisen reilun 20 km lenkin, mut katsotaan, kauan noita voi jatkaa. :)

      (Ja joo, jos luet mun blogia, niin just kirjoitin, että pitää vähentää näitä lenkkejä. Ja niin olenkin vähentänyt, vaikka tästä kommentista ei ehkä sellaista kuvaa saa. ;))

      Poista
    3. Joo, no 4km vielä on kivan lyhyt matka poljettavaksi. Aiotko silti hommata nastarenkaita tai jotain erityistä talvipyöräilyyn? :)

      Suvi joo, 20km lisälenkit eivät ehkä sun tapauksessa ole aivan järkevää! Mutta hyvä, että edes tiedostat sen itsekin :)

      Poista
    4. Joo nastat ehdottomasti! Pitäisi oikeastaan olla jo.. Täällä kun nuo korkeuserot ovat aika suuria, niin mulla on menomatkalla yksi melko iso alamäki. Siinä on mutkia ja se laskee suoraan isolle autotielle, jos ei jostain syystä pääse kääntymään ajoissa sinne, minne pyörätie vie. Se on ollut aika pelottava jo nyt aamuisin, kun on mustaa jäätä ja lehtiä. En tiedä, uskaltaako sitä ajaa talvella. En kaipaisi kauheasti enää vammoja. :D Mäkisyydestä kertoo myös se, että mulla menee kaksi kertaa kauemmin koti- kuin koulumatkaan. :) Yliopistolle päin tarvitsee polkaista muutama kerta, takaisin tullessa onkin sitten pelkkää ylämäkeä. :D

      Poista
    5. No hui, alamäet liukkaalla on kyllä pelottavia! :D Aikamoinen ero kyllä sun koulumatkassa.. mutta onneksi noin päin, että aamulla menee vähemmän, ettei tartte kiireessä alkaa huhkia :D

      Poista
  2. Mä en ole oikein talvipyöräilijä, koska pelkään liukkautta ja erityisesti sohjoa. Toki auttaisi varmasti asiaa, jos laittaisi kunnon talvirenkaat pyörään. :) Mutta tuosta pukeutumisesta, näin vuosien varrella olen oppinut juurikin sen, että juoksuun lähtiessä tulee olla kylmä ja juostessa tulee kyllä kuuma! Oon nyt viime päivinä taas ymmärtänyt, että mä todella oon syksy- ja talvijuoksija. Kesä menee vähän vähemmällä juoksumäärällä, kun nyt on taas oikein rakastanut juoksuun. EIkä talvikaan sitä lopeta. Pukeutumiskysymys, kuten sanoit. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mua kans pelottaa liukkaus ja sohjo.. ja sit pitäs vaihtaa nastarengas ja kaikkea säätöä. Helpompi pitää pyörä talviteloilla ja ottaa se keväällä taas esiin, jolloin intoa polkemiseen taas riittää :) Hei hienoa, että oot talvi- ja syysjuoksija.. se on harvinaista ;) Mäkin kyllä nautin raikkaista keleistä enemmän kuin tosi kuumista, jos ollaan lenkillä siis.. :D

      Poista
  3. Mäkin juoksen läpi vuoden :) just eilen kaivoin vanhan postauksen missä oon kirjoitellut pukeutumiseen vinkkejä talveksi :) mun pakkasraja on -15 juoksussa. Kylmemmällä en tarkene ja tuolloinkin max. Tunnin lenkkejä :) Onneksi täällä Turussa nyt harvoin niin kylmä edes on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sulla on sellainen postaus olemassa :) Joo, -15 alkaa olla jo aika ikävää kurkulle yms, mutta sitäkin kovemmissa selviää, jos menee tarpeeksi hissukseen. Mutta tuossa se munkin raja rupeaa olemaan.. :)

      Poista
  4. Mä kuulun juuri niihin jotka laittaa juoksuharrastuksen tauolle kun ekat pakkaset iskee ja ekat lumihiutaleet leijailee maahan :D Tosin luulen että tänä talvena voisin kokeilla kerrankin jatkaa, koska viime keväästä lähtien olen nauttinut juoksemisesta enemmän kuin koskaan, joten olisi sääli katkaista hyvää putkea. Niin kuin sanoitkin, juokseminen kylmässä on vain pukeutumisesta ja asenteesta kiinni. Pitääpä laittaa ostoslistalle ainakin jotkut paksummat juoksutrikoot, koska tavallisissa ohuissa meinaa etureidet jäätyä kun vähänkin kylmenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, anna tänä vuonna mahdollisuus talvijuoksulle :) Etelässä ei mahdottoman kylmä edes yleensä ole... ja liukastakaan ei yleensä edes ole, paitsi jos on plussaa ja pakkasta vuorotellen! Ei kannata siis talven takia katkaista putkea missään nimessä. Suosittelen tosiaan talvijuoksutrikooiden ostoa, sillä reidet on ne, jotka jäätyy yleensä ekana.. ja on ne kivemmat kuin kahdet pökät päällekkäin :)

      Poista
  5. pyöräilin vielä viikon alussa mutta sitten tuli yöpakkaset, enkä ole uskaltanut kun ei nastoja ole...mutta ensi viikolle luvattiin taas lämpimämpää joten jospa saisi pyöräilykautta vielä hetken jatkettua :)

    tuo sopiva pukeutuminen talvijuoksuun on kyllä kaiken a ja o! (pätee myös hiihtoon). alussa kun on vähän kylmä, niin ei missään vaiheessa yleensä tule ahdistavan kuuma. silloin menee kaikki maku urheilusta, jos huhkii ihan liian paksuissa vaatteissa. lenkkeilyssä mulla on ollu ongelmallista löytää hyvää housuosiota, tuntuu että reidet ja takapuoli kylmettyy niin helposti. pitäis ehkä katsella noita paksumpia trikoita kaupassa joskus! kerrospukeutuminen sitten taas lämmittää näillä keleillä jo liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on mun mielestä ollut niin kiuvaa, että olen pakkasillakin uskaltanut polkea. :) Mutta toivotaan että hetken vois vielä jatkaa ja sitten siirtää pyörän kokonaan talvitelakalle :)

      Oon samaa mieltä, että liian kuumissa vaatteissa on inhottavaa treenata. Siksi tosiaan pitää olla vähän kylmä kun alottaa. Joo, hei osta ihmeessä talveen suunnitellut vähän paksummat trikoot, ne on just passelit noilla nollakeleillä :) kaksilla housuilla tulee tosi kuuma vielä :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)