keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Liikunta on tapa elää


Maanantaina kiirehdin töistä kotiin ja söin nopeasti välipalaa. Leivän palanen juustolla ja lempi välipala, eli turkkilaista jugurttia luomuhunajalla. Tähän on saatu inspis parhaasta kaupan valmiista välipalasta, eli Total-jugurtista hunajalla, kannattaa kokeilla. Sitten vaihdoin lenkkivaatteet päälle, ja lähdin ulos kirpakkaan pakkasilmaan. Vähän harmitti, kun en kunnolla nähnyt auringonlaskua, sillä tosiaan jo puoli viideltä, liikkeelle lähtiessä, oli jo pimeää. Höh. Mutta juoksusta nautin taas täysin rinnoin ja noin 7km juoksun jälkeen saavuin SATSille. Ohjelmassa oli ihana BodyBalance tunti, jonka jälkeen hölkkäilin vielä 1,5km kotiin. Kiva treeni maanantain kunniaksi; 8,5km juoksua ja balance.

 Lenkillä aloin miettiä tätä koko liikunta-asiaa. Mikä saa mut suoraan työpäivän jälkeen vaihtamaan lenkkikamat päälle, ja lähtemään ulos? Miksi en lähde vaikka shoppailemaan tai jää telkkarin eteen löhöämään? Jotenkin liikunnallisuus tulee jostain syvältä sisimmästäni. Minun ei missään nimessä tarvitse pakottaa itseäni liikkumaan, vaan kaikki on luonnollista. Mä olen oikeastaan aina liikkunut, ja se on ollut osa mua niin kauan kuin muistan. Lapsuuteni ja nuoruuteni olen pääosin viettänyt halleilla tai pelikentillä, eikä ole paljon tarvinnut miettiä, mitä ylimääräisellä vapaa-ajalla tekisi.


No, kyllä mullakin tuli aika, kun en liikkunut juuri ollenkaan ja paino nousi ja laiskistuin. Mutta onneksi löysin taas oman liikunnallisen itseni, ja kun löysin vain peliuran jälkeen oman juttuni (kesätävyysurheilu), niin paluuta sohvaperuna-Hannaan ei enää ollut. Todella aktiivisesti olen nyt liikkunut kolmisen vuotta, ja siinä ajassa liikunnallisuus on kasvanut minuun kiinni. En usko, että on enää paluuta toisenlaiseen maailmaan. Nyt kun olen oppinut liikkumaan omillani, ilman joukkueen tukea ja treeniohjelmaa, on siitä tullut suuri osa mua.

Jotkut aina välillä ihmettelevät, miten ehdin liikkumaan niin paljon. Mä ihmettelen aina, miten te muut ette ehdi?! Mä en edes ehdi ajatella liikuntaa suorituksena, vaan enemmänkin se on tarve, mitä haluan tehdä. Tarve tai halu siinä missä syöminen, nukkuminen tai saunominen on. Jos en saa tiettyä liikunta-annosta vaikka viikon sisällä, saatan muuttua kärttyisemmäksi tai levottomammaksi. Minulle on itsestäänselvyys, että jos maanantaille ei ole sovittu muuta menoa, laitan töiden jälkeen lenkkarit jalkaan ja lähden lenkille, jotta ehdin ajoissa Balance-tunnille. Tämä on jo rutiinia.


Tästä tulikin mieleen, että tänään uudet rutiinit rikkoutuivat. Mä meinaan saavuin liian myöhään SATSille, ja en ehtinyt suunnitellulle Crosstraining-tunnille. Yksinkertaisesti huomasin, että tunti oli jo alkanut, enkä enää siinä vaiheessa kehdannut saliin mennä. Myöhässä olin siksi, että etin kadonnutta ponnaria.. ja eihän sitä löytynyt. Vedin hiukset paksun pannan alle, mutta onhan se vähän tukala. No, mietin sitten, että menenkö salin puolelle vai lähdenkö kotiin... päätin kuitenkin mennä salille, kun kerta salilla asti olin jo siinä vaiheessa. Ja onneksi menin.. lämmittelyn jälkeen löysin ponnarin (siis jonkun muun ponnarin) ikkunalaudalta, ja nappasin sen. Kun sain hiukset kiinni, sisuunnuin omista sekoilustani niin paljon, että päätin tehdä kunnon hikitreenin. Suoritin vähän Crosstrainigmaisesti treenini liikepareina, eli tein aina kahta liikettä vuoron perään kolme tai neljä sarjaa, ja sitten vaihdoin seuraavaan pariin.

Treeni näytti tältä:

Lämmittely crossarilla
Etukyykky syvään / Pystysoutu (4x10)
Yhden jalan mave / pystypunnerrus (4x8/puoli)
Punnerrus / TRX-soutu (3x10)
Ylätalja / Askelkyykyt (3x8 per puoli)
Korokkeelle nousu 8 per puoli + 8 boxihyppyä / Ojentajapunnerrukset (3x10)
Kiertovatsat x20 / Jalkojen nostot x10 x3
Tasapainolautailu + venyt

Voin kyllä kaikille suositella tätä settiä. Tällä saa koko kehon ihan tärinään! Koko ajan riittää tekemistä ja hiki virtaa. Itse otin vähän painoja pois varsinkin etukyykystä, ja panostin hyvään tekniikkaan ja syvälle menemiseen. Jalat hyytyivät hyvin jo ekan sarjan jälkeen. Heh. TRX-soutu on uskomattoman kova selkäliike, muuten!

Miltäs mun treeni näytti? Teettekö te joskus vastaavanlaisia liikeparitreeniä? Oletteko te tapaliikkujia vai saatteko useammin "pakottaa" itsenne liikkumaan?

10 kommenttia:

  1. Hyvältä näytti treeni! Ja voin täysin allekirjoittaa sun ajatukset liikunnasta. Tosin, kyllä mä ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta liikkua yhtä paljon. Tarkoitan, että esim. lapset varmasti haukkaavat suuren osan päivästä.

    Mä teen salilla oikeastaan aina treenit liikepareina. Vihaan niitä odotteluhetkiä. Tiedän, ettei se ole kovin fiksua, jos oikeasti haluaa kasvattaa lihaksia, mutta en nyt vaan jaksa niitä sarjataukoja. Paitsi jos salilla on hirveä ruuhka.

    Ponnarin kadottaminen on kriisi! Eihän ilman sitä voi treenata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, onhan eri elämäntilanteet tietty vaikuttavia tekijöitä tuohon ajankäyttöön, mutta oon sitä mieltä, että liikunnallisuus säilyy ja tulee itsestään, jos sen on saanut osaksi rutiinia. Kyllä lapsiarkeenkin pystyy saada liikunnan pysymään mukana! :) Uskon vahvasti näin!

      Jep jep, liikepareilla saa sellaisen hikitreenin aikaan, joka on lihaskuntokestävyyttä enemmänkin kuin lihasten kasvattelua! Itellä ei ole tavoitteena lihasmassan kasvu, joten tää toimii hyvin!

      No todellakin! Ponnari on oltava!!

      Poista
  2. Mää tykkään kans tosi paljon jukurtista ja hunajasta yhdessä. Nam.

    VastaaPoista
  3. Hyvältä kuulosti treenit! Mulla polvikipu alkaa olla helpottamaan päin (säikähdin ehkä turhan aikaisin;)), jotenka salilla oon nyt pitkästä aikaa käynyt. Ja onpa se kivvaa!

    Ja todellakin tapaliikkuja - liikunnallisuus on osa minua:) Ja toki monesti siitä liikunnallisuudesta saa myös kuulla välillä vähän ikävälläkin tavalla. Mutta nää on valintoja! Ja urheilun tuomaa hyvää oloa on vaikea kuvailla, ellei sitä itse koe:)

    Hei muuten - yritin etsiä sun sähköpostia, mutta ei taida löytyä täältä blogin sivuilta? olisin laittanut privaviestiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva että polvi on jo parempaan päin! :)

      Mukava kuulla, että muutkin on samanlaisia tapaliikkujia! Mulle esim. päiväruuan kanssa juotavan viinin jättäminen väliin, jos tiedän että illalla menen lenkille, ei ole mikään uhraus! Vaan nautinto... liikunta on parasta huumetta ;)

      Heiii, mun sähköposti on hanna.taimen(a)gmail.com. En oo viel tehnyt blogille omaa sähköpostia, joten tuolla voi ottaa yhteyttä ;)

      Poista
  4. TRX-narut on loistava juttu, niillä voisi tehdä kokonaisen treenin. Oletko ollut TRX-ryhmäliikuntatunnilla? Joillakin saleilla on sellaisiakin.

    Toinen vastaava laite on Kinesis, sillä tulee tehtyä niin askelkyykkyjä kuin vaikkapa hauiskääntöjäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meijän salilla ei ole sellaista ryhmäliikuntatuntia! Se olis ihan superhyvä! :)

      Hmmm, kinesis... mä jouduin googlettaan, kun en tiennyt mikä se on ;)

      Poista
  5. Loistotreenin olet kyllä vetänyt! Varmasti _melkein_ yhtä tehokasta, kuin CrossTraining - hulluttelut ;) Minäkin olen vähän hurahtanut TRX:ään ja oikeastaan jokaiseen salitreeniin kuuluu vähintään vatsavenkoilut niissä. Ja uutuutena tietenkin pistoolikyykyt! Eilen kun niitä tein, tuli joku nainen ihan kehumaan, että näyttääpä tehokkaalta ja aikoi itsekin kokeilla :D Etsittäisiinkö joskus ihan koko TRX-ohjelma jostain, ja tehtäis niissä tehotreenit yhdessä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No _melkein_ tosiaan! Kyl crossi on paras!! Harmi etten pääse tällä viikolla! :/ Ens viikolla sitten!

      TRX-narut on ihan superit! Mä oon ollut arka niiden kanssa ja vasta viimeks uskalsin ite alkaa säätää niiden pituuksien kanssa, hehe! ;) Eli JOO, tehdään ihmeessä yhessä TRX-treeni joskus! :) Mahdollisimman pian siis? ;)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)