torstai 7. marraskuuta 2013

Musiikin vaikutus liikunnassa

Meille sattui Tiinuskan kanssa pieni musiikkiongelma, kun oltiin yhdessä treenaamassa tiistaina SATSilla. Ohjaaja ei vaan kertakaikkiaan saanut levyä pyörimään, tai kyllä se pyöri hetken, mutta sammui taas. No, sitten mentiin ilman musiikkia. Kyseessä oli kuitenkin menevä tunti, ABSolution, jossa tehdään keskivartalotreeniä aikaa vastaan, musiikin onneksi toimien vain taustalla. En edes tahdo tietää, miten joku Combat-tunti toimisi ilman musiikkia, mutta tämä vielä meni. Aloin kuitenkin miettiä, mitä musiikki mulle merkitsee nimenomaan liikunnan parissa.


Mä en ole mikään ihan hypermusiikkifani. Tai joo, kyllä musiikki tuo paljon mun elämään, ja usein meillä kotona soikin musiikki. Töissä taas puolestani pyrin keskittymään työntekoon, ja mulle ei silloin sovi musiikin kuuntelu kuvioihin. Kyllä mä välillä kuuntelen, mutta useimmiten silloin jotain elokuvan soundtrackia tai muuta vastaavaa rentoa musiikkia. Lisäksi tykkään todella paljon kuunnella musiikkia livenä, ja keikkailu onkin mulle tuttua huttua. Käyn keikoilla paljon useammin kuin baareissa, eli varmaan keskimäärin kerran parissa kuukaudessa. Huomenna olen menossa katsomaan Biffy Clyroa Helsingin Circukseen! Jippii!

Mutta musiikki liikunnan parissa. Mä en ole ihminen, joka menisi joka lenkillä musiikit korvissa tai kuuntelisin salilla omaa musiikkia kuulokkeista. En. Toisaalta, yksi syy tähän on se, että mulla ei ole kovin hyviä liikuntaan soveltuvia kuulokkeita. Napit putoavat korvista, hyvät Goshin kuulokkeet ovat töissä ja jäljelle kotiin jää mun onnettomat valkoiset kuulokkeet (kuvassa alla), jotka saa korvan taakse. Ne painaa helposti. Silti mä välillä käytän niitä. Viime keväänä kokeilin ensimmäistä kertaa kuunnella musiikkia lenkillä, kun kiersin parituntisen lenkin, ja kyllähän se toimi! Musiikki rytmittää kivasti juoksua ja luo oman fiiliksen, omat kuvitelmat ja antaa energiaa. Sen lenkin jälkeen olen satunnaisesti kuunnellut spotifysta musiikkia lenkeillä. Silti nämä lenkit ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Varmaan jos mulla olisi kunnon kuulokkeet, lenkkeilisin useammin musiikin kanssa. Kertokaan suosituksia hyvistä liikuntaan soveltuvista kuulokkeista, jookos?!


Salilla tosiaan kuuntelen aina musiikkia vain salin radiosta, en omista kuulokkeista. Salitreeniin en jotenkin koe tarvitsevani musiikkia. Mutta musiikkia on oltava ryhmäliikuntatunnilla! Se on selvää, että musiikin tahtiin tehtävissä jumpissa musiikki on niin iso osa koreografiaa, että se on lähes pakollista. En ainakaan osaisi kuvitella mitään perusjumppaa ilman musiikkia. Mutta entäs sitten nämä aikaa vastaan tehtävät treenit/ryhmäliikunnat? Kyllä mä vaan kaipaan musiikkia! ABSolutionissakin oli ihan outoa olla ilman musiikkia! Jotenkin en saanut ehkä itsestäni niin paljon irti, kun ei ollut sitä fiilistä musiikista. Spinningissä musiikkia on elinehto myös! Mä teen treenin niin musiikkiin polkien ja lisäksi musiikista nappaan sen energian ja ne mielikuvat polkemiseen, että en yksinkertaisesti voisi kuvitella polkevani ilman musiikkia. Tykkään myös spinningissä siitä, että sali on pimeä, ja vain vähän valoa hohtaa jostain spoteista. Spinning on täydellinen mielukuvien maailma, jonka tahdittajana musiikki toimii. Yksinkertaisesti näin. Myös eräs lempi ryhmäliikuntatunneistani, eli Soma Move, pohjautuu vahvasti musiikin luomaan tunnelmaan. Mä saan siitä musiikista viidakkotunnelman, ja sitten tosiaan olen kuin eläin, joka liikkuu musiikin voimalla. Hah, älkää kysykö!

No, millaista musiikkia minä sitten kuuntelen esimerkiksi lenkkeillessä?! Aika paljon kuuntelen samaa musiikkia, kuin muutenkin.. esimerkiksi Biffy Clyron, Disco Ensemblen tai Satellite Storiesin soittolistat toimivat sellaisinaan juoksulenkeilläkin, joskin ehkä karsisin ne kaikkein hitaimmat pois. Mutta muutoin ehkä lenkillä tulee kuunneltua paljon rytmikkäämpää, elektonisempaa tai rokimpaa musiikkia, kuin vapaa-ajalla. 

Tässä muutama esimerkki hyvistä treenibiiseistä:





Semmoinen musiikkipläjäys! Kertokaa omia lempparibiisejä, siis lempparitreenibiisejä! Ja oletteko te joskus joutuneet ryhmäliikuntatunnille, jossa ei musiikki olekaan toiminut? Tai oletko kenties ohjaajana joutunut kokemaan sen tilanteen, kun musa ei olekaan lähtenyt pyörimään? Kuunteletko lenkillä tai salilla musiikkia?

Huomenna onkin taas perjantai! Hyvää viikonloppua siis kaikille! 

14 kommenttia:

  1. Ryhmäliikuntatunneilla on kyllä ihan ehdotonta että on musiikkia. SIlloin siihen pystyy jotenki keskittymään paremmin, eikä ympärillä oleviin muihin ihmisiin :) Ehkä joskus bodypumpissa oli yks raita jostain syystä rikki, ja piti tehdä eri biisin tahtiin joku lihasryhmä. Toi se ainakin ohjaajalle haastetta! Ja olihan se vähän outoa, kun se rytmitys ei mennyt kuten piti.

    Lenkeillä en ole koskaan kuunnellut musiikkia. Askelten ääni tuo mulle sen rytmityksen. Toki joskus mietin, että olishan se kiva kuunnellakin. mutta sama ongelma etten ole edes löytänyt mitään hyviä kuulokkeita, saatika soitinta. Puhelin on turhan iso raahata. Ellei sitten ostaisi sitä jotain pidikettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, taatusti on ohjaajallakin haastetta, jos ei biisi tulekaan tutusti levyltä ja joutuu soveltamaan. tuollaisessa musiikin tahtiin tehtävässä jumpassa se onkin kaikkein pahinta, varsinkin kun muutaman viikon jälkeen kaikki tuntee sen les mills tunnin jo niin hyvin että voi ihmetellä eri rytmitystä :D

      Hei, mä oon vähän samanlainen, että tykkään kuunnella askellusta, luonnon ääniä ja ympäristöä. Mutta nyt oon huomannut, että varsinkin sitä lempi musiikkia on ihan kiva kuunnella lenkilläkin. Jotenkin sitä paeutuu niihin biiseihinkin syvemmin. :) Mä pidän puhelinta takin taskussa tälleen syksyllä!

      Poista
  2. Mulla on kans ikuinen kuulokeongelma! Tällä hetkellä käytössä puhelin musiikin soittamiseen (kulkee vyölaukussa tai juoksuhousujen takataskussa) ja sellaiset "syvälle korvaan työnnettävät" nappikuulokkeet pelkällä johdolla. Yleensä juoksuaskel saa sen johdon valumaan johonkin suuntaan jolloin kuulokkeet ei pysy enää korvilla, ainakaan vaivattomasti. Jonkinlaisen avun oon saanut klemmariviritelmällä, johto siis klemmarilla paidan tai takin kaulukseen kiinni.

    Oon miettinyt, kun nykyään on myytävänä sellaisia integroituja MP3-soittimia, että oliskohan sellasesta mihinkään. Jos olisi niin voisin vaikka satsata. Se on siis pelkkä kuuloke jossa soitin "mukana". Esim. tämä http://www.gigantti.fi/product/tv-ja-aani/ipod-ja-mp3-soittimet/NWZW262W/sony-mp3-soitin-2-gb-nwz-w262-valkoinen (ja tämä ei sit ole mainos vaan esimerkki mitä tarkoitan). Löytyisiköhän kellään kokemusta?

    Ja anteeksi nyt kun tuntuu "varastan" sun kirjoituksen kokonaan, mutta oli pakko kommentoida kun tästä "ongelmasta" oon kärsinyt jo vuosia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mulla ei kyl nappikuulokkeet pysy ollenkaan korvissa ees normaalisti, että en kyllä usko, että lenkilläkään yhtään sen paremmin :D

      Tommonen olis kyllä kätsy. :) Mut pelotaa tuossakin noi kuulokkeet, että pysyykö ne sit korvissa... hmmm.

      Hyvä vaan että kommentoit, et mitenkään varastanut aihetta! :D

      Poista
  3. Mä olen kyllä päätynyt siihen ajatukseen, että musiikki potkii eteenpäin treeneissä. Tuolla lailla ei ole koskaan käynyt, että musa ei olisi toiminut, mutta meidän seurassa ainakin löytyy tarinoita siitä, kun musat ei joskus toimineetkaan, se on ohjaajalle aika kauhea juttu..

    Mulla on tän malliset kuulokkeet:
    http://www.gigantti.fi/product/tv-ja-aani/kuulokkeet/LEHVC12X/logik-korvakuulokkeet-lehvc12x-musta
    Lämpimillä keleillä ne ei pysy korvilla aivan täydellisesti mutta muutoin ajaa asiansa, mulla taitaa olla sellaiset n. 20 euroa maksavat, en tiedä, kannattaako maksaa kalliimmista. Olen myös oppinut, että noi myös hajoaa käytössä aina jossain vaiheessa, senkin vuoksi en ole hankkinut niitä hintavimpia.

    Biffy Clyro kuulosti sellaiselta, jota voisin itsekin kuunnella, olen vaan viime vuosina löytänyt vähemmän rokimpaa musaa josta olisin tykännyt sali/lenkkeilymusana. Muuten kyllä pidän kaikenlaisesta kunhan fiilis on oikea, on ollut hiphoppia, dubsteppiä, ja listahittejä kuuntelen myös paljon. Joku Disco Ensemblen levy muuten on mulla ollut lenkkeilymusana muutama vuosi sitten.:) Tällä hetkellä ei ole sellaista levyä soitannassa, jonka ajattelisin olevan ihan huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, musiikista saa kyllä uskomattomasti voimaa liikuntaankin! Se tuo rytmiä ja fiilistä! :)

      Totta, liikunnassa kuulokkeet varmaan pilaantuu nopeasti. Ehkä ei kannata mitään superkalliita kuulokkeita ostaa!

      Biffy Clyro on kyllä aivan mahtavan monipuolista musiikkia, kannattaa kokeilla! :) Se on vaan rikkaus, että pitää monesta musasta. Ojj, DE:n levyt käy kyllä hyvin lenkkeilymusiikiksi!

      Poista
  4. Hei, mulla on haaste sulle mun blogissa :)

    VastaaPoista
  5. Mulla ei ole kuulokkeita, vaan sellainen... mp3-soitin, joka itsessään on ne kuulokkeet. http://www.sony.fi/product/walkman-mp3-soittimet/nwz-w273 Tykkään tosi paljon, sillä mullakin on ongelmakorvat, joissa oikein mitkään napit eivät pysy, mutta nuo pysyvät tosi hyvin! Niissä oli mukana kolmet erikokoiset pehmusteet, mun piti ottaa ne pienimmät, eli kai mulla on liian pienet korvakäytävät(?) ja kaikki napit on yleensä liian isoja. Eihän tuo kai mp3-soittimeksi ole kovin iso muistiltaan, mutta kyllä sinne aika monta tuntia musiikkia mahtuu. :D

    Mä kuuntelen ihan mitä sattuu lenkillä, jollain tosi pitkällä rauhallisella lenkillä luontoiltaa, ja nopeammilla sitten jotain hittilistoja tai vaikka Adam Lambertia. Musiikkityylillä ei lenkillä ole väliä, menee sellaisetkin mitä en yleensä kuuntele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sulla on tollainen! Kiva kuulla kokemuksia, ja että käy ongelmakorviinkin! Pitää ehkä harkita, koska toi ei tosiaan paljon maksa, ja sit ei olis ongelmaa, mihin sen soittimen sitten laittaa treenin ajaksi! :)

      Oho, luontoillan kuuntelu lenkillä kuullostaa jännältä ;)

      Poista
    2. Kiva et löytyi kokemuksia ja hyvältä kuulostaa, pitääpä harkita vakavasti! :)

      Poista
    3. Hmmm, sopiskohan ne tällaisiinkin korviin, joissa ei muuten napit pysy? :O

      Poista
  6. Oli kyllä kieltämättä outoa pusertaa vatsoja ilman musiikkia! Meillä on tosiaan vähän ollut epäonnea musiikkien kanssa viime aikoina... Mulle musiikilla on tosi iso merkitys liikunnassa. Erityisesti juoksulenkillä saan siitä paljon energiaa. Mielellään jotain melko vahvaa ja nopearytmistä musiikkia. Yleensä rokahtavaa, mutta yllättävän moni sellainenkin biisi, jota en normaalisti kuuntelisi, toimii lenkillä hyvin :) Mulla on kuulokkeina puhelimen mukana tulleet "korvatulppamaiset" nappikuulokkeet, jotka siis työnnetään aika syvälle korviin ja siellä ne ovat ihan hyvin pysyneet :) Mä kuuntelen todella harvoin radiota ja olen ihan pihalla nykypopskenestä, joten ryhmäliikuntatunnit on mun ainoa tapa saada tietää mikä musiikki on IN nykyään ;D Pitääpä tutustellakin noihin sun biisivinkkeihin! Kaipaankin jo uutta musaa mun lenkkilistalle, joka on pyörinyt samana nyt jo puoli vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todentotta, Tiina, meillä on ollut huonoa tuuria! Huhhuh.. mitäköhän keskiviikkona sitten? Hypitäänkö burpeeita ilman musiikkia ohjaajan huutaessa tahtia taustalla?! Yäks! :D

      Oot onnekas, kun nappikuulokkeet pysyy sun korvissa! Hmmm, jännä miten erillaisia ihmisiä ollaan kaikki.. toisille musiikki on elintehto lenkillä, toisille ei. Ite oon vähän kahden vaiheilla.. vieläkin. Tänään oli musiikkia, ja oli kyllä siistiä :D

      Mä kuuntelen autossa radiota, ja sen kautta kyllä oon oppinut tuntemaan, mikä on IN.. yleensä se ei oo mun mielestä, mutta jotenkin usein ne hittibiisit sopiikin jumppatunneille, eikä ärsytä siellä!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)