Aina ei vaan ehdi

Mä oon usein sitä mieltä, että "aina on aikaa liikunnalle, jos vain tahtoo" ja ihmettelen, kun joku voivottelee liikunnan vähyyttä ja väittää syyksi kiireitä. Mietin, voiko kukaan olla niin kiireinen, ettei muka ehdi liikkua edes sitä hetkeä päivästä. Itse elän melko kiireetöntä elämää, ja päiväni täyttävät oikeastaan työt, kotivelvollisuudet ja satunnaiset tapaamiset kavereiden kanssa tai jokin spesiaali tapahtuma. Muutoin mulle jääkin aikaa hyvin liikunnalle ja muille harrastuksille tai rentoutumiselle! Viikossa on yleensä vähintään viisi päivää, kun ehdin liikkua 1-2 tuntia, jos vain haluan!

Tällä viikolla asiat olivat kuitenkin toisin. Tiesin jo alkuviikosta, että koko viikonloppu perjantaista sunnuntai-iltaan on niin hektistä, ettei liikunnalle oikeasti jää aikaa. Siksi mietinkin torstaina, että mun on "pakko" lähteä lenkille, koska en loppuviikosta ehdi. No, kotityöt hoidettuani ei todellakaan ollut lenkkifiilistä ja lisäksi paikkojakin kolotti pienestä liikuntaputkesta, joten suunniteltu lenkki vaihtui kävelyyn. Tämä, vaikka tiesinkin, että loppuviikosta liikunnat jäisi nolliin.

No, miksi sitten loppuviikkoni oli niin kiireinen? Enkö todella olisi ehtinyt liikkua ollenkaan?

Perjantaina työpäivän jälkeen lähdinkin keskustaan kotikulmilta tullutta rakasta ystävääni vastaan. Meillä oli jo kauan sitten suunniteltu ilta, johon kuului ravintolaruokailu ja hyvää live-musiikkia. Minä sain kesällä napattua pari lippua nopeasti loppuunmyydylle Biffy Clyron keikalle! Jippii! Kyseessä on ehdottomasti mun yksi lempparibändeistä, ja oli taas ilo nähdä bändi livenä! Siinä on energiaa, show'ta ja tunnelmaa yhdessä! Mahtava keikka oli, ja mahtava ilta hyvän ystävän kanssa!

Aamulla herättiin melko aikaisin, tehtiin aamupalaa ja suunnattiinkin auto kohti kotikontuja. Ystävä pääsi meidän kyydissä kotiin ja me Kimmon kanssa jatkoimme matkaa Kimmon kotikulmille, jossa jo melkein heti perillepäästyämme lähdimme eräisiin 50 + 50 -vuotissynttärijuhliin. Siellä meni koko ilta juhlahumussa, ja minä simahdin aika pian nukkumaan, kun painoi päivän aktiviteetit niin paljon kropassa ja mielessä. Aamulla sitten herättiinkin isänpäivään, jota vietettiin kolmessa eri paikassa, ja vielä lopuksi käytiin äitiäni moikkaamassa, koska olemme varmaan vasta kuukauden päästä matkaamassa kotikonnuille seuraavaksi. Kotona olimme kiireisen päivän jälkeen vähän vaille yhdeksän, joten päällimmäisenä ei enää ollut mielessä lenkki, vaan rojahtaminen sohvalle, Titanic pyörimään telkkariin ja blogit lukulistalle.

Huomenna on uusi päivä, uusi viikko ja uudet lenkit! Ei se kunto mihinkään katoa, vaikka silloin tällöin ei oikeasti aika riitä lenkkeilyyn tai muuhunkaan liikuntaan. Kiireisen aikataulun keskellä ei todella kannata alkaa vielä änkeä lenkkejä johonkin väliin, jos se tuntuu vain lisäävän kiirettä. Jos tällaisia viikkoja minullakin on vain kerran, pari vuodessa, niin ei todella ole niin vakavaa, vaikkei sinne liikkumaan ehdikään. Vaikka se toki harmittaa ja jopa tekee minusta piirun kiukkuisen, niin ei kyse sentään ole elämästä ja kuolemasta. Liikunta on itselle henkireikä, ja nimenomaan siksi en siitä tahdo enempää stressiä ottaa!

Ja niin, oli taas ihanaa viettää aikaa oman rakkaan isäni kanssa. Isänpäivä on toki vain päivä muiden joukossa, mutta kyllä minä ainakin olen niin isin tyttö, että olisi vaikea kuvitella isänpäivää ilman aikaa oman isäni kanssa. Iskä oli tehnyt maailman parasta ruokaa. Namnam. Mun iskä on kyllä tosi hyvä kokki. Vitsit, olen niin iloinen, että olen tosi läheinen isäni kanssa. Iskä on mun idoli. Hän aina kuskasi mua treeneihin, pesi treenivaatteeni, katsoi, että mulla oli ruokaa ja oli maailman paras asuinkumppani silloin, kun asuimme iskän kanssa kahdestaan useamman vuoden.

 Näillä eväillä, sporttista alkavaa viikkoa kaikille! :)