maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kaksi nousujohteista lenkkiä

Mun pääsiäisviikonloppuun on mahtunut perheiden näkemistä, hyvää ruokaa ja herkkuja, ihanien ystävien näkemistä perjantai-iltana peli-illan merkeissä ja autossa istumista reissaamisen vuoksi. No, on sinne liikuntaakin mahtunut, sillä lauantaina käytiin isäni kanssa SATSilla pumppaamassa tunnin treeni, ja lisäksi ehdin juosta pari lenkkiäkin! Onneksi huomenna on vielä vapaa, niin saa viettää kiireetöntä aamua kotona. <3 Tultiin meinaan tänään kotiin, ja sekös on ihanaa!

Kevät tulee...

Tosiaan, kuten perjantaina vilautin, söin tuhdin aamupalan ja lähdin ystäväni kanssa lenkkipolulle. Tuli vähän kiire tuon syömisen kanssa, koska oltiin alunperin sovittu, että klo 11.30 nähdään tuossa meidän talon pihalla, mutta yhdeksän aikaan kaverini kysyi, olenko hereillä, ja jos menisimmekin klo 10.20.. eli yli tuntia aiemmin.. noo, mikäs siinä! Nousin ylös, ja aloin kokkaamaan puuroa ja ananas-banaanismoothieta, sekä keitin kahvia. Oikeesti, söin varmaan reilu puoli tuntia ennen lähtöä, ja aluksi maha tuntui kivikovalta, kun puuro turvotti! Mutta kun lähdettiin rauhaksiin liikkeelle, niin pikkuhiljaa vatsaturvotuskin laski ja ruoka sulasi..

Juostiin ensimmäinen kymppi rauhaksiin, varmaan johonkin 1.05 aikaan. Sitten ihan itsestäänkin pikkuhiljaa vauhti nousi.. mutta fiilis juoksemiseen pysyi tosi hyvänä, ja oli kyllä kerrassaan ihana juosta! Ystävän kanssa rupatellessa aika meni kuin siivillä, ja vauhti ja fiilis oli nousujohteinen, taas kerran! Mä alan pikkuhiljaa oppia tän! Huimaa! :) Lopulta matkaa kertyi 23,6 km aikaan 2.30! Tyytyväinen olen lenkkiin, ja nämä luovat sitä uskoa sinne Tukholman kaduille! En ollut edes kovin väsynyt lenkin jälkeen, joskin sisäreidet väsyivät, kun olivat jostain (yogalates?) tulleet kipeiksi jo aiemmin tällä viikolla!

Samikset ystävän kanssa!

Eilen olin tosiaan salilla tekemässä yläkroppaa, mutta teen varmaan erillisen postauksen siitä aiheesta. Tänään sitten päästiin erinäisten syiden vuoksi lähtemään aika myöhään anoppilasta kotiin, mutta olin päättänyt juosta tänään rennon intervallin! Niimpä vaihdoin vaatteet heti kotiinpäästyäni lenkkivaatteisiin, ja lähdin pimenevään iltaan vasta siinä klo 20.30 jälkeen!! En ole pitkään aikaan juossut noin myöhään! No, heti huomasin, että tänään juoksu kulkee.. ja niinhän se kulki. Juoksin siis kelloa tuijottamatta 5x1km vedot (+ alku- ja loppuverryttely n. 2km) puolen kilsan palauttelulla. Vetojen nopeudet oli seuraavat:

  1. 5.39 min/km
  2. 5.33 min/km
  3. 5.24 min/km
  4. 5.15 min/km
  5. 4.53 min/km
Olen kyllä erityisen tyytyväinen nousujohteisuuteen, ja varsinkin, kun en todellakaan katsonut edes kelloa vetojen aikana, ja tarkoitus oli juosta rennon kovaa, eikä lainkaan tehdä kovaa treeniä!! Noi vedot tuntuivat tosi helpoilta, ja se on pääasia! Kaikenkaikkiaan juoksin vajaa tunnin, ja mulla oli todellinen juoksuflow!! <3 Olinkin unohtanut, kuinka paljon tykkään juosta pimeässä, raikkaassa ilmassa!! :)
Mulla oli taas musiikit korvilla, ja kyllä saan buustia siitä! Multa on joskus toivottu treenimusiikkipostausta, ja aijon sen kyllä toteuttaa mahdollisimman pian! Linkatkaa tekin tänne tai omiin blogeihinne hyviä treenibiisejä! :) 


Kännykkä ja sen spotify kulkivat lenkillä takin alla uudessa SpiBeltissä, ja täytyy kyllä näin ensi kerralla olla kyllä tyytyväinen tuohon vyöhön! Ei liikkunut yhtään juostessa, eikä puolestaa hiertänytkään! Se on ihanan pehmeä ja tukeva! Jee! Sen sijaan Garminiin mulla menee hermot.. älkää ymmärtäkö väärin.. se on ihana lenkkikaveri.. mutta auta armias kun tulee aika laittaa se kiinni piuhaan, niin tappelen joka kerta sen kanssa kunnolla.. se kun on tosi tarkka siitä asennosta, jossa se alkaa lataamaan! Pööö... onko jollain muulla samaa ongelmaa Garminin kanssa?

Miten teidän pääsiäisliikunnat? Oletteko ottaneet levon kannalta vai liikkuneet kunnolla?

Mukavaa vapaata (tai ei vapaatakin) maanantaita kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. vautsi, upean kuuloisia lenkkejä sulla taas! Kova treeni on selkeästi tuottanut tulosta :) Ja oot kyllä tosiaan päässyt aika lujaa noiden intervallivetojen kohdalla! Juoksuflow on kyllä huippu tunne :) Mulla oli puolestaan tänään melko tuskainen lenkki, hädintuskin 6kilsaa jaksoin ja jalat tukossa kuin tukkipuut. Olen viettänyt pääsiäisenä normaalia epäterveellisempää elämää ja unirytminkin kanssa ollut niin ja näin, ja se kyllä kostautuu välittömästi, hmph. Nyt vaan levon kautta kohti parempaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinuska <3 Tosiaan, olisinhan tehnyt jotain väärin, jos ei tulosta alkaisi näkyä. Mutta toisaalta olin superiloinen noihin vetoihin, koska en ole juuri vielä intervallia/vauhtikestävyyttä treenannut, kun olen tahkonut vain peruskestävyyttä ja lenkkien pituuksia. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...

      Joo, aina ei kyllä kulje. :/ Mutta hyvä että tiedostat, missä syy on.. yleensä se on huonossa palautumisessa, tai epäsäännöllisessä rytmissä. Mutta pikkuhiljaa taas loman ohi kohti arjen rutiineja! :)

      Poista
  2. Upeat lenkit olet heittänyt ja etenkin noiden pitkien matkojen "kevyestä taivaltamisesta" tulee paljon lisää uskoa tuleviin koitoksiin. Ja hienoja kilsa-aikoja kyllä intervalleissa, nostan hattua! Pitäisi itsekin taas kokeilla noita vetoja, kummasti jäänyt taas viime aikoina. Täällä on otettu aika rauhallisesti pääsiäisenä urheilujen suhteen, muutama lenkki ja tänään laskettelua aivan mielettömän upeassa aurinkoisessa kelissä. Salille oli alunperin tarkoitus lähteä, mutta kaveri sai houkuteltua rinteeseen ja ei yhtään kaduta että jätin sisäliikunnan ja paistattelin päivää Tahkolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ei varmasti kaduta talviliikunnan harrastaminen näin upeana kevättalvipäivänä! Varmaan kuitenkin viimeisiä hetkiä lasketella, kun taas juoksua voi harrastaa koko kesän ;)

      Ja oon kyllä tyytyväinen noihin intervalleihin! Ens viikolla olis sama treeni, jossa yritetään tykittää 5min/km-aikoja kaikki viis! Mut pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.. :)

      Ja juuri, noi nousujohteiset pitkät lenkit ovat kyllä niitä todellisia uskontuojia! :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)