sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pitääkö aina kehittyä?

Liikuntaharrastus on monelle tavoitteellista. Aina pitäisi jokaisessa juoksutapahtumassa parantaa omaa ennätystään, tai penkistä pitäisi nousta koko ajan enemmän ja enemmän ja niin pois päin. Usein tavoitteet onkin niitä, jotka saavat ihmiset motivoitumaan liikkumiseen ja se on hyvä asia. Mutta voiko ainainen tavoitteiden asettaminen ja niiden siirtäminen korkeammalle koitua kohtalokkaaksi ihan tavalliselle liikkujalle?

Itseäni on tässä "kisakauden" kynnyksellä alkanut harmittaa ainainen miettiminen, mikä on tavoiteaika missäkin tapahtumassa, miten siihen tavoitteeseen parhaiten pääsee, ja hössötys siinä ympärillä.. mitä vauhtia pitäisi lähteä liikkeelle, jotta pääsisi maaliin tiettyyn aikaan, ja niiin. Joskus sitä miettii, että meneeköhän tämä vähän yli? Eikö liikunnan pitäisi olla kivaa, myös silloinkin, kun sitä kehitystä ei niin paljon tule. Sen pitäisi olla voimavara meidän elämässä, eikä stressin aiheuttaja. 

Tämä aihe putkahti mun mieleeni, kun juttelin (juoksu)ystäväni kanssa HCR:stä, ja kerroin, että teen suht normaalin treeniviikon siihen alle, koska en lähde tavoittelemaan kovaa aikaa siellä, vaan nauttimaan tapahtumasta Kimmon kanssa, olenhan luvannut hänen kanssaan juosta yhdessä maaliin! Ystäväni vain tokaisi, että "HCR on viimienen testi ennen Tukholmaa, joten täysiä siellä pitää mennä" ...hmmm, olenko nyt huono "kisailija" ja numerolappuraiskaaja, jos en lähdekään edes yrittämään uutta ennätystä Helsinki City Runilla? Saanko silti juosta hymyssä suin? 
Ylipäätään pääni on tällä hetkellä aika tyhjä. Monella on joku selvä tavoite esimerkiksi Tukholman maratonille, tai johonkin kesän tapahtumaan. Minä olen vain ääneen sanonut sen, että tahtoisin juosta kympin niin, että tulos alkaisi nelosella, eikä vitosella, niin kuin nyt ennätyksessäni (50.50). Minulla ei ole Tukholmaa silmällä pitäen muuta tavoitetta, kuin päästä maaliin. Tottakai tiedostan oman kuntoni, ja  sen pohjalta lähden hakemaan päivän parasta tulosta, mutta katson vasta sitten, mihin se riittää. Joka tapauksessa uskon, että olen onnellinen, oli tulos mikä vain, kunhan saan sen Finisher-paidan!


Sitä en kiellä, etteikö oma kehittyminen ole aina se, jota jokainen tavoittelee. Mutta olen myös sitä mieltä, aina kehityksen ei tarvitse olla niin järin isoa. Se voi jonain vuonna näkyäkin jossain ihan muussa, kuin siinä päälajissa. Voit vaikka kehittyä lihashuollossa, ja tulla venyvämmäksi, ja sitä kautta saatkin ensi vuoteen enemmän tehoja treenailuun. On myös muistettava, että olemme yksilöllisiä, ja kenenkään ei tule verrata omaa kehittymistä muiden kanssa. Ainoa, jota vastaan taistelet, on oma itsesi. Ja toinen seikka, mitä paremmaksi kuntosi tulee, sitä vaikeampi on kehittyä. Ehkä kehitys vaatiikin jo enemmäna aikaa treenaamiseen, mitä sinä olet valmis antamaan, tai kehosi ei ole valmis ottamaan vastaan niin kovia treenejä. Aina ei kehittymisen stoppaamiselle ole mitään yksiselitteistä syytä. Seuraavat asiat voivat kuitenkin vaikuttaa kehitykseen:
  • Riittävä lepo ja hyvät yöunet, ja kevyemmät jaksot, palautuminen
  • Treenin määrä ja laatu. Tarkista, ettet aina tee samaa treeniä mukavuusalueella!
  • Syö hyvin, koska se tukee palautumista myöskin
  • Jokin puutostila kehossasi, esimerkiksi raudan puute
Tahdon vain sanoa, että aina ei tarvitse olla pettynyt suoritukseen, vaikka tulos ei olisikaan oma ennätys! Treenivuosi ei välttämättä ole pettymys, vaikket pystyisi parantamaan omia tuloksia. Ole kiitollinen terveistä treenipäivistä, iloitse liikkumistasi muiden samanhenkisten joukossa ja aseta tavoitteet realistisemmiksi! Nauti liikunnasta, äläkä missään nimessä tee sitä pakkopullaa! Ja mikä tärkein, kun kehitystä tulee, iloitse siitä täysillä :)


Kuvat ovat sumuisia, koska lenkillä kännykkä oli trikooiden takataskussa hiestunut, heh. Mutta tänään tein pitkän lenkin, jossa Kimmo oli mukana 15km! Oli tosi kiva juosta yhessä, ja kyllä meijän tiimi maaliin pääsee ensi lauantaina! Mä vielä pidensin lenkkiäni reilu parikymppiseksi yksin. Oli kyllä todella ihana sää juosta, t-paita ja juoksutakki oli just sopiva varustus kevyelle lenkille, merenrannalle. 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! Aijotteko treenata normaalisti Vapuista huolimatta vai meneekö viikko julhahumuissa?

18 kommenttia:

  1. Ihanaa kun joku kirjoittaa tästä aiheesta! Hyvä pointti :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti Hanna ja HCR:n voi ottaa VK- harjoitteluna. Mua jännitti kisa erittäin paljon koska kaikki on varoitelleet mua puolikkaan raskaudesta, että se tyyliin juostaan verenmaku suussa. Totuus oli jotain muuta vaikka seurasin kyllä kelloa.

    Kehitys ja saavutus treenissä voi olla se, että pysyy loukkaamattomana koko vuoden, oppii tankkamaan ja venyttelemään huolellisesti. Mulle Tukholman maaliinjuokseminen on tavoite, jos se vielä sujuu alle viidessä tunnissa niin bueno! Ei ikinä voi tietää kuinka pirteät jalat ovat tai miten vatsa oireilee silloin. Toivotaan kuitenkin parasta meille molemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kaipa puolikkaan voi juosta verenmaku suussa, jos vain haluaa/pystyy! Ja tietysti sekin on yksilöllistä, miten kroppa reagoi raskaisiin kisoihin!

      Niimpä, kehitystä on niin monenmoista! Juu, ekalle maratonille ei kannatakaan asettaa liikaa tavoitteita, vaikka omani meni tietysti niin kuin toivoinkin! Mutta koskaan ei voi tietää! Mutta totta, toivottavasti Tukholmassa olis hieno sää 1.6 ja juoksu kulkis meillä molemmilla! ;)

      Poista
  3. Hyviä piintteja kyllä sulla :) Oon miettiny myös sitä, että voiko amatööriurheilija kehittyä loputtomiin. Tai jossainvälissähän se kehitys saavuttais sen pisteen, et alettais siirtyä tuloksissa ammatilaistasolle. Entä jos ei halua sinne? Entä jos ei halua treenaata ihan niin kovaa ja niin verenmaku suussa, kuin mitä se vaatisi? Mä oon aatellu, että uusissa lajeissa etenkin tavotteet on pelkästään hyvästä, sillä varaa kehittyä helposti on. Mutta sitten kun on jo siinä kunnossa, että jaksaa juosta sen maratonin, niin ehkä tavote saakin olla vaan se, että pysyy siinä kunnossa, että jaksaa sen maran joka vuosi juosta? :) (jestas mikä virkehirviö...) Toki siis saa tavotella parempia aikoja jne, mutta musta tossa vaiheessa toikin riittää eikä se tee kenestäkään sen huonompaa liikkujaa, jos ei aina tavottele taivaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin, ei kai amatööriurheilija voi kehittyä loputtomiin, tai sitten pitäisi jo alkaa puoliammattilaiseksi. Mä oon kans miettinyt tota, että itse en ainakaan tavoittele esimerkiksi alle 4 tunnin aikaa maratonilla, koska MUN KEHOLTA se vaatisi todella paljon ponnisteluita, ja taas joillekin se on paljon helpompaa!

      Jep, ei ketään ole sen huonompi liikkuja, vaikkei aina tavoittelisikaan uusia enkkoja, tai juoksisi ihan niin tosissaan jokaisesta treeniä tai kisaa! :)

      Poista
  4. Hyviä pointteja. Ainakin kaltaiseni lyllertäjä saattaa masentua lueskellessaan esim. juoksufoorumin keskusteluja, joissa tavoitellaan mitä kovempia aikoja maratonilla. Mutta kuitekin, pitää muistaa, että meitä on moneen junaan. Toiset saavat innostuksensa jo siitä kyvystä pystyä juoksemaan, maaliin pääsemisestä, juoksutapahtumien tunnelmasta. Toiset taas hakevat innostuksensa niistä ennätyksistä ja nauttivat juoksunkulun suunnittelemisesta ja kellottamisesta. Eikä kumpikaan väärin ole, kunhan jokainen löytää itselleen sen sopivan tavan. Jos ei innostu tavoiteajoista ja tiukasta treenistä, niin kyllähän siinä ahdistuu, jos siihen muottiin yrittää itseänsä saada.

    Itse lähden HCR:lle sillä mielellä, että se on treeni Tukholmaa varten, mutta ei hampaat irvessä. Koska ei ole hirveästi tavoitteita Tukholmaan, niin hankala on niiden tavoitteiden mukaan juosta HCR:llä. Lähden nauttimaan fiiliksestä ja katson mihin se riittää. Ehkä raiskaan numerolappua, kun maaliin en pääse alle kahden tunnin, mutta ainakin aion pitää hauskaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, kyllähän sitä itsekin alkaa aina miettiä, että huhhuh kun olen hidas ja muuta, kun luen muiden aikoja, mutta sitten toisaalta muistan, että en ehkä ole niin luonnonlahjakkuus tässä lajissa, enkä ole edes halunnut uhrata kaikkea elämää tähän touhuun! ;) Jokainen keho ja mieli on niin yksilöllinen!

      Totta, mä ehkä olen turhaan mieltänyt itseni johohkin tavoiteaika-tavoittelijoihin, mutta lopulta en ehkä kuulukaan sinne. Nautin kyllä haastaa itseäni, mutta liian kovat tavoitteet voivat tappaa motivaationi.

      Ihanaa, nautitaan niin paljon HCR:ista lauantaina, ja toivotaan hyvää juoksusäätä ja iloista mieltä :)

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus! Kuntoilijat stressaavat nykyään ihan järjettömän paljon. Olen hämmästynyt näistä ajatuksista, sillä vedän viikoittain erilaisia juoksukouluryhmiä. Omat enkat, treenit, syömiset kaikki..aiheuttavat tarpeetonta stressiä. Pitäis kuitenkin muistaa, että liikunta on kivaa, ja sitä tehdään oman hyvinvoinnin eteen! Ja siksi se juoksuharrastus alunperinkin alotettiin..:) Kilpajuoksijoidenkin pitäis toisinaan hieman relaa asenteitaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva kuulla kokeneen konkarin mietteitä tällaisesta asiasta! Mä uskon, että monilla kuntoilijoilla fiilis lajiin menee sen stressaamisen myötä! Juoksu on kuitenkin niin paljon kiinni yksilöllisyydestä, ja varmaan usein tulee verrattua itseään muihin! Saa sen hienon fiiliksen muistakin juoksuista, kuin vain niistä enkkajuoksuista! :)

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus munkin mielestä! :) Mä oon ainakin messissä sun kanssa juoksemassa hymyissä suin enkä tavottelemassa omaa enkkaa tällä kertaa verenmaku suussa :) Mun kohdalla loukkaantuminen oli se käännekohta, jonka aikana tajusin, että hei..vitsi se on vaan siistiä, että SAA juosta ja treenata. Ei sitä aina tartte painaa verenmaku suussa, vaikka oma kehittyminenkin on tietysti kivaa ja tavoiteltavaa. Tsemppiä hei lauantaina!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Toi loukkaantuminen on varmasti semmoinen asia, että siitä oppii arvostamaan muutakin asiaa, kuin ainaista kellon kyttäämistä ja enkkojen tavoittelua, vaikka muuten inhottavia ovatkin! :/

      Tsemppiä sullekin lauantaille! Missä lähtöryhmässä muuten olet? :)

      Poista
    2. Oon 2.lähtöryhmässä (apua, siellä eliitin keskellä :D), missä sä?

      Poista
    3. Me ollaan 4.lähtöryhmä, eli vihreä! :) Tavoiteajaksi laitettiin 2h, mutta luulen, että siitä jäädään kyllä lauantaina, kun tuo juoksukumppanini ei taida olla ihan noihin aikoihin kykeneväinen! ;)

      Poista
  7. Tähän on varmaan niin monta kommenttia kuin juoksijaakin. Ymmärrän sen, että sohvaperunoille vaikkapa kympin juoksu itsessään on saavutus, ajasta viis. Mutta uskon, että nälkä kasvaa syödessä ja kun oman kehittymisen huomaa, sitä tulee miettineeksi omia rajojaan/tavoitteitaan. Totta on kuitenkin se, että aina ei voi kehittyä ja tavoitellakseen oikeasti huippuaikoja, vaaditaan jo paljon paneutumista treeniohjelmaan (yleensä valmentaja) tai sitten pitää olla melkoinen luonnonlahjakkuus.

    Pidempiä matkoja varten (eli puolikas tai kokonainen maraton) joutuu kuitenkin jo treenaamaan "erikseen", eli treenaaman ihan sitä pelkkää juoksua ja varmaan tätä kuitenkin treenaillaan 3-6 kuukautta ainakin. Ja aika epeli saa olla, jos ei tuona treeniaikana millään tavalla kehity ja huomaisi itsekin sitä. Eli sen vuoksi varmaan moni rupeaa pyörittelemään niitä tavoiteaikojakin.

    Myös nykytekniikka mahdollistaa helpon matka/vauhti-seurannan, joten voihan se olla, että nykyään ollaan tavoitteellisempia myös tämän takia. Toisilla on kovempi kilpailuvietti (myös itseään kohtaan)... Itse olen sen verran urheiluhullu, että voisin päivät pitkät vain puhua urheilusta, joten silloin yksi luonteva osa on myös spekuloida ennätyksiä ja tavoitteita, vaikka se ei välttämättä sitä tarkoita, että joku minuuttiaikataulu mielessä siintäisi (toki sekin voi olla mahdollista...:))

    Itse olen asettanut puolikkaalle ja kympille tavoiteajan tälle kesälle, mutta en usko, että kauheasti masennun, vaikka en aikatavoitteitani saavuttaisikaan. Aikeissa on myös juosta se kokonainen maraton, ja siinä on toiveena vain päästä maaliin ehjin nahoin. Nämä ovat kuitenkin ensimmäisiä isompia juoksutapahtumia, joten isompi juttu on varmasti se osallistuminen ja yhteisöllisyys sekä uudet kokemukset. Tiedän olevani luonteeltani perfektionisti ja en halua "suorittaa" juoksua, eli kaikesta huolimatta pyrin pitämään tämän rentona harrastuksena.

    Ja tämän viikon treenit on vielä ihan miettimättä, kun koko viikko tuntuu olevan sellaista hulabaloota ja palaveria ja muuta ohjelmaa, että ei varmaan normaalia treeniviikkoa saa aikaiseksi. Huomisen suurin koetinkivi on se, saisinko itseni ylös jo aamulenkille. Huh, voi olla todellinen tavoite tämä! :)

    Pakko vielä se kirjoittaa, että ainakin nämä meikäläisen kommentit ovat maraton-pituisia! Tiivistämisen taito tuntuu vapaa-ajalla unohtuneen täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varmasti kun pidemmälle matkalle tähtää, niin kehitystä tulee paljon, mutta niinhän sitä aina harrastuksen alkutaipaleella tulee! :) Tottakai tavoiteaikoja on sinällään mietittävä, koska kyllähän se alkuvauhti aika olennaisesti vaikuttaa omaan juoksuun, ja sitä pitää miettiä kunnon mukaan!

      Mua ehkä eniten ahdistaa just toi nykytekniikka, joka saa meistä niin tarkkaa dataa, että oikeesti hirvittää. Pitääkö aina tietää, kuinka kovaa on juossut ja millä sykkeillä, eikö joskus voi vain juosta mielen mukaan? Onneksi on olemassa pitkikset ja pk-lenkit, niillä en kyllä tuijota kelloa ollenkaan :)

      Hyvä, että olet silti tajunnut pitää tämän rentona harrastuksena! Mä uskon, että rentouden kautta ne omat enkat paukkuvatkin, eikä siitä liiasta kellon tuijottamisesta tule mitään. Tsemppiä sulle enkkojen tavoitteluun, onhan niitä itse kullakin ;) Onneksi me tajutaan olla pettymättä, vaikkei ne tänä vuonna täytykään!

      Kiva kun kommentoit kunnolla, ja annoit erilaisen mielipiteen kekoon! Tsemppiä viikkoon, ja kerrohan sitten, onnistuiko aamulenkkeily! :) Mukavaa viikkoa sinne!

      Poista
  8. Hahaah, naulankantaan! Itsekin olen huomannut sen, että viime ajat olen tuijottanut kelloa ihan liian paljon juostessa. "mitähän vauhtia mä nyt meen..jne". Eilisaamuna teinkin ratkaisun, että jätän sykemittarin kotiin ja lähden ihan vain fiiliksellä juoksemaan. Just niin, kuten olen tehnyt viimeiset pari vuotta ilman mitään hajua sykkeistä, vauhdista tai matkastakaan. Vaan sitä on juostu sitä vauhtia kun hyvältä tuntuu.

    Mä ite kans olin vakaasti päättänyt, että tottakai otan HCR:n mukaan sykemittarin, jotta nään mitä vauhtia meen ja pystyn alittamaan aikatavoitteeni. Aikatavoitekin oli tuulesta temmattu, joka tosin tietty kohtuu realistinenkin tällä hetkellä. mutta entäpä jos antaisikin mennä fiiliksen mukaan.. olenhan sentään kuntoilija, en ammattiurheilija. Joskus juoksu kulkee, joskus ei.

    Tässäpä tämmöisten kysymysten äärellä tällä viikolla. Tosi hyvä postaus! Eikä mun ole ainakaan tarkoitus udella sun lähtöryhmää sen takia, että vertailisin tms. vaan ihan vain siksi, että pystyisinkö bongaamaan sut samasta porukasta. :)

    Ja muutenkin HCR:n valmistautuminen. Tankkaukset, valmistelut yms. Pöh, tänään syön suklaata ja herkkuja... ja vaikka mitä. Jos se kaataa mun juoksun, niin kaatakoot. Elämää se tää vain on. Kaipa pittää nauttia siitä juoksuhuumasta, mitä siellä on. eikä niinkään siitä, että hampaat irvessä juostaan. Iloistahan tän pitää olla!

    ja eilen lenkkikin kulki kuin unelma, vaikka ei oo kyllä mitään hajua miten pitkä matka, tai millainen vauhti. Mutta fiilis oli hyvä, ja se on pääasia!!

    Hyvää Vappua!! :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihan kiva välillä juosta niin fiiliksen mukaan, ettei tiedä vauhdeista ja sykkeistä mitään! Rentoa ja ihanaa! Ja hei, ihan hyvin voi HCR:n mennä ilman sykemittaria.. ite otan varmaan vaan kellon, en Garminia, niin että voin sitten kilsamääristä vähän seurata ajan kulua ja nopeutta!

      Kiitos kun kehuit postausta! En mä ota teidän kysymyksiä sillä tavalla, itsekin kyselen lähtöryhmiä siks, että olis kiva nähä bloggareita paikan päällä :)

      Jee, vappu meni kivasti, toivottavasti sullakin! Mukavaa HCR:ia, ja nautitaan menosta ja toivotaan aurinkoa! :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)