lauantai 27. huhtikuuta 2013

Aamupäiväjumppa

Heh, juuri kun viime postauksessa kirjoitin jumppaamisesta ja sen muuttumisesta, palasin lauantaiaamussa vanhaan rutiiniin, eli aamupäiväjumppaan! Oli jotenkin kivaa pitkästä aikaan lähteä lauantaina lenkin sijaan SATSille, ja tehdä ohjettua treeniä :)

Heräsin tosiaan yhdeksän aikoihin tänään reilu yhdeksän tunnin yöunien jälkeen! Olo oli jokseenkin pöllähtänyt, ja lopulta nousin sängystä vasta vähän vaille kymmenen, ja päätin, että ehdin jumppaan yhdeksitoista! Väsäsin nopeasti leivät ja keitin kahvia, ehdittiin jopa huoltaa nopeasti pyöräni talviunilta, ja ehdin silti jumppaan! Kivaa!



Jumppana oli vanha tuttu ABSolution-treeni, joka kestää 30 minuuttia. Nyt olin ensimmäistä kertaa ohjelma nro 2 testaamassa, ja täytyy kyllä todeta, että vaikutti rankemmalta just keskivartalolle, kuin se aiempi ohjelma. Mun onnekseni hyppyjä ei ollut kuin yhdessä liikkeessä, koska tahdoinkin säästellä jalkojani huomista lenkkiä silmällä pitäen. Toi ABS-tunti perustuu siihen, että on kuusi treenipatteria, joissa kussakin on kaksi liikettä. Molemmat liikkeet tehdään kahteen kertaan vuorotellen niin, että ensin on liike a 40s ja sitten on 20s tauko, sitten liike b 40s ja tauko 20s. Eli aika tiukka setti toi lopulta on.

Ilo oli kyllä olla ohjatussa jumpassa heti aamupäivällä! Jotenkin aina kun musiikki alkaa pauhaa ja ohjaaja on pirteä, niin saa itsestä paljon enemmän irti! Mulle varsinkin ohjatut jumpat sopivat tälleen aamulla, koska olen vielä "unessa", ja jos säätäisin salilla jotain, niin en tiedä saisinko draivia päälle. Lenkillä kyllä onnistun hyvin, kun siellä ei tartte oikeastaan ajatella mitään.

Puolen tunnin ABSin päälle tein vielä pienen ylävartalopuntin päälle. Nyt jumpan jälkeen olin kyllä herännyt, ja sain hyvin tehtyä salitreenin läpi. En kuitenkaan halunnut koko päivää SATSilla viettää, joten tein todella pikaisen, vähän sitä sun tätä mielen mukaan. Kivoin liike oli ehdottomasti hauiskäännöt ristikkäistaljalla! Jos et oo kokeillut, kannattaa kokeilla! Saa kivasti vaihtelua salitreeniin! :)


Semmoinen aamupäivä lauantain kunniaksi... treenin jälkeen tuli syötyä mansikoita ja rahkaa välipalaksi, ja sitten suunnattiinkin Helsinkiin Stadiumiin, kun siellä oli Midnight Runin kunniaksi 20% ale kaikista Niken juoksutavaraoista. No, yllätys, väkeä oli niin paljon, etten jaksanut siellä kauan pyöriä, ja lisäksi ne trikoot, jotka oli ostoslistalla, oli mun koossa loppu. No, aina ei voi voittaa. tuli kuitenkin käytyä Ruohonjuuressa ja Punnitse & Säästä -liikkeessä, joista mukaan tarttui muun muassa Hamppuproteiinia ja pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Onko jollain kokemusta hamppuprotskusta? :)



Nojoo, huomenna sitten pitkiksen vuoro taas! Nyt suuntaan unten maille, niin jaksaa huomenna talsia...

4 kommenttia:

  1. Ihanan reipas sinä! Mä kävin pari kuukautta sitten AbSolution-tunnilla lauantaiaamuna ja se oli kyllä todella kova noin "lyhyeksi" treeniksi. Silloiseen kuntotasooni nähden ehkä jopa liian kova, sillä en jaksanut tehdä liikkeitä oikealla tekniikalla, eikä niistä muistaakseni silloin annettu kevyempää vaihtoehtoa tarjolle. Olisi kuitenkin ihan kiva mennä käymään uudelleenkin ja katsoa olisiko jotain kehitystä tapahtunut :) Aurinkoista sunnuntaita sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, keskivartalo on kyllä kovilla tuolla abs-tunnilla. Toi on huomattavasti kivempi kuin SatsCore, jossa tehään kamalasti kylkilankkuja yms. Siis noihin liikkeisiin tottuu, ja jos toisella kerralla osa liikkeistä on paljon helpompia kuin ekalla... kannattaa antaa uusi mahdollisuus :) Kiiitos samoin <3

      Poista
  2. Hauiskääntö ristikkäistaljassa on hyvä! :) Kannattaa testata tehdä sitä myös niin, että viet käsiä ohimoiden sijaan (oletan, että teit nyt näin :)) pään taakse. Tulee ehkä vielä entistäkin napakampi tuntuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tein ohimoille... kiitos vinkistä, pitääkin kokeilla ens kerralla :D

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)