Miksi maratonille...? Tai puolikkaalle..?

Jotkut kaverit ja tutut ovat joskus ihmetelleet, miksi ihmeessä lähden juoksemaan maratonia, vaikka tarjolla olisi muitakin matkoja.. tai jotkut ihmettelevät, miksi oikeastaan edes osallistun juoksutapahtumaan..

No, aluksi osallistuin juoksutapahtumaan (HCR -11) siksi, että halusin haastaa itseni juoksemaan pisimmän matkan koskaan. Olisihan se helpointa juosta tapahtumassa, jossa on huolto ja muita ihmisiä. No, heti esnsimmäisen juoksutapahtuman jälkeen jäin ihan tosi koukkuun noihin tapahtumiin. Se tunne on ihan mieletön siellä starttiviivalla, ja se jatkuu kyllä koko matkan. Ihan huikeaa! Juoksu on kuitenkin yleensä yksinäisen ihmisen puurtamista, joten tapahtumissa on sitten kiva juosta porukasta ja ammentaa sitä energiaa muista itseensä, ja vastavuoroisesti sitten antaa omaa muille. Se fiilis, kun on muita saman henkisiä ihmisiä vieressä. 

No, puolikkaan jälkeen tahdoin haastaa itseni kokonaiselle. Se oli haaste. Jännä asia, kun ei yhtään ollut varma, voiko semmoisen matkan edes jaksaa juosta. Pisin lenkki siihen mennessä oli ollut 24km, joten voiko siihen päälle vielä jaksaa 18km... Mä tahdoin haastaa itseni, ja haasteen otin vastaan Espoon rantamaratonilla syyskuussa -11. Edelleen haastoin itseni juoksemaan pisimmän matkan koskaan... tapahtumassa jossa oli muita osallistujia. Fiilis oli taas mitä huikein, ja fiilis ensimmäisen juostun maratonin jälkeen oli uskomattoman hieno! Itkuhan siinä melkein tuli...

No, lokakuussa päätin osallistua oman kotikontukaupungin kympille. Heh, kympillä en ainakaan matkan puolesta haastanut itseäni, olihan alla maraton.. miksi sitten osallistuin? Ja maksoin sen pari kymppiä osallistumismaksua.. ? No se fiilis! C'moon! Muut juoksijat, hienot puitteet, huolto ja kisanumero rinnassa.. itseään voi haastaa ajalla! Tahdoin kokeilla, kuinka kovaa sen kympin pystyn juoksemaan! Mä tykkään tavoitteista!

Viime kesä oli mulle sitten toinen kesä juoksijana. Kuntojuoksijana. Tapahtumiin tuli osallistutta (1x10km, 1x21,1km ja 1xmaraton), vaikka mikään matka ei enää ollut uusin... kolme kertaa neljästä paransin ennätystä, mutta silti melkein mieleenpainuvin juoksu tuli juostua syksyn Midnight Runissa, vaikka kympin enkka ei parantunutkaan.. ei aina voi parantaa. Vaikka kuinka yrittäisi.. pitäisikö sitten olla pettynyt? Ei pidä, sillä juokseminen on hauskaa, ja tapahtumassa juokseminen ihan omanlainen kokemus! Midnight Runissa juostiin pimeällä, sateessa, hienoissa puitteissa... ei sitä unohda ihan heti. Saman henkiset ihmiset raahautuvat Senaatin torille syyskuun iltana, jolloin vettä sataa kuin esterin per...tä, niin. Se, jos joku nostattaa fiilistä!!

 Ensi vuonna tulen juoksemaan vamasti taas useammassa tapahtumassa. Ne ovat mulle juoksijana päätavoitteita, ihan kaikki. Tottakai olisi kiva kehittyä juoksijana, ja parantaa aikaa, mutta mulle se ei ole mikään pakko. Mä kerään kokemuksia, uusia ja vanhoja fiiliksiä, jotain huippuhetkiä treeniviikkojen väliin... jotain sosiaalista elämistä ehkä. Kuka tietää... fiilis ratkaisee! Heh, on varmasti ihan huikea kokemus juosta Tukholman maraton 21 TUHANNEN muun ihmisen kanssa! Mieletöntä! Ainoa tavoite joka juoksussa on hyvä mieli ja maalinpääsy! :)