lauantai 13. helmikuuta 2016

Mikä ihana lenkkikeli ;)

Perjantai ja kello näyttää 15.45. Olen ollut kahdeksan tuntia töissä ja päätän sulkea koneeni ja lähteä viikonlopun viettoon. Olen päättänyt juosta töistä kotiin lisälenkillä kauniin talvipäivän kunniaksi. Ihanaa kun ehtii nauttia valoisasta ajasta jo ihan kunnolla töiden jälkeen! Aamulla oli vähän vaikeuksia päättää, mitkä kengät valitsen jalkaan. Suomen talvet kun ovat niin vakaita, että on helppo valita varusteet liikkumiseen! Päädyin kuitenkin kesälenkkareihin, sillä tiet olivat tostaina vielä aivan kuivat. Vaihdoin pukkarissa vaatteet, pakkasin reppuun kaiken minkä halusin kotiin ja jätin loput kamat kaappiin odottamaan maanantaita. Laitoin Spotifysta soimaan lempparimusiikkiani Biffy Clyroa, jeah!




Lenkki kulki hyvin raikkaassa syys.. talvisäässä, ja tietkin olivat sopivasti kuivia, vaikka lumen ja veden sekoitusta oli tullut vain koko päivän ajan!! Maisemat olivat hienot, mikäli siinä sumussa jotain kunnolla näki. Rannikkoa pitkin on aina ilo lenkkeillä, minä kun olen sellainen meren lapsi. Mutta toisaalta, kun taivaalta tulee loskaa vaakasuorassa päin kasvoja, olisin toki voinut miettiä reittini vähän eri tavalla...



Pian saavuin lenkkireitilläni suojaisimpiin osiin, kun tuuli ei enää paiskinutkaan vastaan, vaan sain jopa rullailla askeliani lennokkaammin. Ei otetan siis huomioon sitä, että tiet olivat täynnä sulaa lunta, eli paremmin tunnettuna loskaa, joka singahti jokaisella askeleellani nilkkoihin ja tossujen läpi varpaisiin. Onneksi minulla on hyvä ääreiskierto, eikä kastuminen juuri haittaa.


Kun olin hölkkäillyt mukavan leppoista vauhtia noin tunnin, alkoi pimentyä. Ei se päivä sitten kuitenkaan riittänyt pidempään lenkkiin työpäivän päätteeksi. No, onneksi olin miettinyt asian valmiiksi, ja minulla oli heijastinliivi päällä. Pimeys tuli äkkiä, sillä lunta ei juuri puiden oksilla enää ollut antamassa valoa, vaan kaikki oli sulanut maahan. Keli muistutti syksyä, mutta onneksi minä pidän syksystä!


Loppulenkistä räntäsade muuttui selkeästi enemmän lumeksi, ihanaa! Pääsin askeltamaan lempialustalla eli lumella, joten fiilis koheni loppua kohden huimasti! Jalat eivät tuntuneet ollenkaan raskaalta, vaikka olin juossut pidemmän lenkin arkipäivän ja itseasiassa koko arkiviikon päätteeksi!



Kotiin saapuessa oli loistava fiilis! Vaikka ennen lenkkiä saattoi hieman väsyttää, niin silti olen sitä mieltä, että kannatti kuitenkin hölkkäillä tämä suunniteltu työmatkajuoksu läpi, kelistä huolimatta ;) Piristyin kyllä tosi paljon, ja suihkun jälkeen jaksoin kokkailla hyvällä mielellä ja pakkasin jo alkuillasta viikonloppuvarusteet valmiiksi! Energiaa meni, mutta energiaa myös tuli!


Kyllä nämä kelit täällä Etelä-Suomessa ovat tosi arvaamattomat, mutta ulkoilusta voi oikeasti tulla todella hienoa, vaikka aurinko ei paistaisikaan. Kelihän on oikeastaan asennekysymys hyvin pitkälti. Sainpahan ainakin postauksen kuviin yhtäläisen harmaan sävyn, joten kannatti pysähtyä kuvaamaan!

Oikein energistä viikonloppua kaikille!!

Mun mieleni ainakin loistaa yhtä voimakkaasti kuin noi lenkkareiden nauhat, sillä pääsen tänään lähtemään ensimmäistä kertaa elämässäni Kuopioon! Mennään Tiinan kanssa moikkaamaan Satua viikonlopuksi, huippua!! :) Mitä teillä on ohjelmassa viikonlopuksi? Mitä te tykkäätte tästä vaihtelevasta talvesta vai pitäisikö sanoa pitkittyneestä syksystä? ;)

17 kommenttia:

  1. Jiihaaa!!! Odotanodotan!!:) Mutta joo, melekonen sään vaihtelu noinkin lyhyessä ajassa. Mutta tervetuloa tänne paaaljon talvisempaan ja lumisempaan tunnelmaan! :) Kaipaan talvessa vielä niitä pikkupakkasia ja auringonpaistetta, se on parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täällä etelässä on kyllä yhtä hullunmyllyä tää talvi :/ Kuopiossa oli niin talvista, ihanaa! <3 :) Jep, aurinko ja pakkaslumi - siinä vasta huikee yhdistelmä :)

      Poista
  2. Pakko myöntää, että kaipaan "normaalia" talvea. Ensin ei lunta kuulunut, sitten tuli vähän ja samalla tulivat paukkupakkaset. Nyt on sitten satanut vettä viime päivinä, kunnes eilen viimein tuli lunta. Nautin valkeudesta, joka ulkona tällä hetkellä vallitsee! Ensi viikolle on luvattu aurinkoisia pikkupakkaspäiviä, ja niitä odotan innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, et oo yksin sen kanssa että kaipaat normaalia talvea.. ei oo enää muutamaan vuoteen ollut täällä Helsingissä mitään talvea :S Toivotaan pakkasia! :)

      Poista
  3. Kevin just viemässä Milaa ulos ja en ole tänä talvena noin sakeata lumisadetta nähnyt! :D Huhhuh! Toivottavasti pysyisi lumena!! Mutta jossei pysy, niin onneksi ostin ne kumpparit torstaina! :D Täällä on ohjelmassa tänään juoksulenkkiä ja käyntiä kaupassa sekä kirpparilla, huomenna ystävänpäiväbrunssi kaveriporukalla! <3 Ihanaa viikonloppua teille Kuopioon!! :) Ens kerralla oon taas mukana! :) Halit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kumppareille tulee käyttöä!! Eihän se lumena pysy, ei! :/ Sulla olikin huippu juoksulenkki, jee!!! Ihanan näköinen brunssi oli teillä! Jep, ens kerralla taas kaikki koossa <3!

      Poista
  4. Mulla on ollut lähiaikoina hieman samanlainen fiilis lenkkien jälkeen; vaikka lähtiessä on hieman väsyttänyt niin lenkin jälkeen on ollut hyvin onnistunut ja pirteä olo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, se onkin melkein parasta tässä juoksuharrastukessa :)

      Poista
  5. Mäkin juoksin perjantaina työmatkan, tosin aamulla töihin päin. Kyllä hetki teki mieli kiskoa aamulla peittoa korviin kun näin sen kelin, mut sitten totesin että Suomessa ei kannata jäädä parempia säitä odottelemaan. Menoks vaan. Viimeiset kilometrit meren rantaa vastatuulessa ja räntäsateessa "5 kiloa" painavilla lenkkareilla oli jo aika raskaita, mutta kun pääsi suihkuun niin olo oli mitä parhain! Keliä kun ei valitettavasti voi valita, mutta onneksi aika monta muuta asiaa voi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan, ei täällä kelit paremmaks välttämättä muutu!! Eli menoks vaan tosiaan! Hih, tiedän tunteen ;) Että voikin tulla hyvä olo aina sitten lopulta kumminkin!! Asenne ratkaisee :)! Oot reipas aamulenkkeilijä!!

      Poista
  6. Pitkä viikonloppu Vuokatissa, tavoitteena 100 km hiihtoa kolmeen päivään. Ei vaan ollut sielläkään normaali talvi! Vähän lunta ja sen myötä osa laduista huonossa kunnossa. Lisäksi koko viikonlopun sateli ja luistoa ei ollut, joten tulikin astetta rankempia lenkkejä tehtyä. Eikä tavoitekaan ihan täyttynyt sen takia. Vaan ehkä sekin palkitsee sit kesällä:D

    Mutta näinhän se juuri on, asenne se ratkaisee ja pitää vaan sopeuttaa lajit/vaatetus keliin ja tarvittaessa vielä psyykata ittensä niin saa treenin kulkemaan:) Ite sai fiilistä kun kuunteli musiikkia ja sakeessa lumipyryssä tuli väkisinkin mieleen Myllylän hiihdot Naganosta. Siinä oli sitten jopa mukava sivakoida pitkää lenkkiä:)
    Vaan kyllä se kunnon neljä vuodenaikaa pitäisi olla!
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voi juku, kun ei Vuokatissakaan ollut unelmahiihtokeliä. Höh.. täytyy siis Lappiin lähteä, että pääsis kunnolla hiihtää :/ Mikä oli pisin yksittäinen lenkki? :)

      Jep, asenteellä pääsee pitkälle! Aina voi jotain tehdä :D Meikäkin tehnyt 15km:n lenkin kilsan lenkkiä kiertäen... hih... mutta kyllä mäkin tahdon että olis neljä vuodenaikaa!! :)

      ja ps. Oijj, Myllylän Naganon hiihdot, ihokarvat nousee pystyyn ;)

      Poista
    2. Ei sitä unelmakeliä tarvitse, lunta vain:P Täällä oli enemmän lunta kuin Vuokatissa ja paremmat ladut niin siksi oli vähän harmi, mutta onnistuihan tuo "hiihtoleiri". Pisin lenkki oli 35 km. Siinäkin oli 40 km tavoite, mutta ajallisesti varmasti meni senkin edestä, jos ois ollu normikeli:)
      Kilometrin lenkkiä ei kyllä kovin usein jaksa noin kauaa kiertää! :D
      -H

      Poista
    3. Jep, lunta toivotaan :) Huh, 35km on jo hyvin, vau!!

      Poista
  7. Lenkillä on se hassu vaikutus, että sen aikana oikeesti piristyy vaikka ennen lähtöä väsyttäisi ;) Ja sää on todellakin asennekysymys. Vaikeinta on liikkeelle lähtö. Sateeseenkin tottuu nopeasti! Mun mielestä ikävin sää on kyllä ihan hirveä tuuli. Silloin on kyllä vaikea nauttia juoksemisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, ainakin jos lenkki ei oo liian rankka :)! Sateella on oikeasti aika mukava juosta (esim. lyhyt lenkki tai tihkussa pidempikin), mutta sinne lähteminen on aina niin työlästä ;)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)