sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Viime aikojen kohokohtia

Heippa! Viikko on taas vierähtänyt lopuilleen, ja tässä sohvalla nautiskelen illasta ennen siirtymistä pehkuihin. On ollut ihana viikonloppu ihan vaan kotosalla, joten akut on ladattu ensi viikkon! Kaikkea kivaa on tiedossa ja erityisesti odotan hyviä treenejä, sisustuskaupoissa käyntiä sekä viikonloppua - mutta siitä myöhemmin lisää ;)

Ajattelin pitkästä aikaa kertoa kuulumisia ihan perusjutuista pienen kuvapostauksen muodossa. Tervetuloa tarkastelemaan mun viimeaikaisia kohokohtia!

Pisin lenkki



Viikko sitten lauantaina kävin ystäväni Tiinan kanssa juoksemassa ihan perinteisen katupitkiksen. Viime kerrasta oli paljon aikaa, sillä yli 20 kilsan lenkki asfaltilla tai hiekalla tuli viimeksi juostua Kaarinan puolimaratonilla, ja sitä ennen joskus keväällä tuli tehtyä muutama parin tunnin lenkki kaduilla. Pääasiassa mun pitkät lenkit on suuntautuneet metsään, mutta nyt minä ehdotin katulenkkiä, ja saatiinkin juosta asfaltilla lumen loistaessa poissaolollaan. Juoksimme 22,5 kilometriä hyvällä fiiliksellä ja rennolla vauhdilla. Oli kyllä mukavaa hyvässä seurassa pitkästä aikaa!

Eka kerta


Kävin elämäni ensimmäisen kerran Kiasmassa. En ole siellä koskaan käynyt, mutta nyt päätimme Kimmon kanssa sinne suunnata, kun sattui vielä meidän aikatauluihin ilmaisperjantai sopivaan kohtaan. Nykytaide ei ole aivan tuttua, joten aika paljon näkemykset meni yli hilseen, ja tulikin pyöriteltyä silmiä tuulettimille keskellä Kiasman lattiaa tai videolle, jossa vanha mies kauppasi "Perunoita! Perunoita!", vaikka hänellä ei ollut edes perunoita esillä tarjolla. Kaikkea sitä voikaan laskea taiteeksi!

Paras herkku


Tänään herkuteltiin kotijumpan ja saunan päälle köyhillä ritareilla. En olekaan aikoihin syönyt niitä, mutta maistuivat kyllä herkullisilta kermavaahdon ja mansikoiden kera! Mä en ole niin laskiaspullien ystävä, joten köyhät ritarit ajaa hyvin asiansa. Nams! Mulla on muuten vieläkin pakkasessa kesällä kerämiäni mansikoita, vaikka olemme niitä reippaasti syönytkin! Jee!

Paras treeni


(vanha kuva)

Hiihdin eilen vielä pakkaskelissä 15 kilsan lenkin! Se on taas mun toistaiseksi pisin lenkki, ja oli kyllä taas huippua, vaikka pientä lenkkiä saikin kiertää ympyrää. Mä niin toivoisin, että vielä tulis kunnolla lunta, että pääsis hiihtämään pidempää ja tasaista lenkkiä, jotta saisin tehtyä sen 20 kilsan lenkin tälle keväälle! :)

Suurin elämys


Viikon suurin elämys oli ilman muuta lamppulenkki Kimmon kanssa lähimetsään! Mä niin nautin polkujuoksusta ja erityisesti, jos mukana on hyvää seuraa! Pimeällä metsässä juokseminen on eritysen elämyksellistä, kokeilkaa vaikka itse joskus ;)

Rakkain asia


Koti. Rauhallinen aamupala kotona. Slurp-kahvi ja hyvä aamupala. Olen nyt hurahtanut smoothieisiin, ja teenkin niitä usein aamu- tai iltapalaksi. Suosikkiyhdistelmiä ovat mansikka-banaani, tyrni-appelsiini tai mango-banaani... nams! Tänään oli erityisen ihanaa olla kotona, sillä siivosimme kunnolla, ja mikään ei ole parempaa maailmassa kuin vastasiivottu koti! <3

Millaisia parhaita asioita teidän viikossa on ollut? Samankaltaisia kuin mulla vai jotain ihan muuta? Kerro ainakin 1 kohokohta! :)

Mukavaa uutta viikkoa kaikille! :)

14 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja! ♡ Mun viikon kohokohtia on ollut eilinen tyttöjenpäivä sekä juoksutreenit ×2 ♡ Kivaa uutta viikkoa!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa sunkin kohokohdat! :) Tehdään tästä viikosta vähintään yhtä huippu ;) <3

      Poista
  2. Kiva postaus ja kivoja juttuja ollut sun viikossa! :) Peruskuulumisia on aina kiva lukea :)

    Mun viikon paras herkku on ollut banaanipannarit pitkästä aikaa ja herkulliset smoothiet, paras treeni oli ehkä eilinen reilu 2h sisäpyörä-juoksu kombo ja kivointa oli eilen illalla nähdä pitkästä aikaa Lontoon ystäviä illallisen merkeissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)

      Banaanipannarit on hyviä, en oo aikoihin tehnyt! Mulla on just smoothie-kausi menossa!! Huh, hyvältä kuulostaa treeni ja ystävät toki myös <3

      Poista
  3. Köyhät ritarit, nam :) Minä tein pari viikkoa sitten pannaria vaniljajäätelöllä ja mansikkahillolla, toimi sekin :)

    VastaaPoista
  4. Voi ihana hyvänmielen postaus. Ykkösjuttuja viime viikkona oli sellainen vuosittainen tapahtuma seurakunnalla, mun vanhojen suksien löytyminen ja vanhempien vierailu. :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus, oli kiva lukea tää heti aamulla :) tällasten lukemisesta tulee hyvälle mielelle ja ihan alkoi itsekin miettimään mitä omaan viikkon kuului. Kivoja treenejä ja jonkinlaisia onnistumisen kokemuksia myös töissä. Söin hyviä salaatteja ja olo oli kohtuullisen kevyt mutta energinen :) opetteli virkkaamaan huivia ja purin monien tuntien uurastuksen jälkeen kahdesti. Kiukutti penteleesti, mutta keräsin itseni ja aloitin kolmannen kerran alusta. Opin sietämään epäonnistumista ja yrittämään yhä uudelleen ;) Nähdääs pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua kuulla, että tästä oli iloa! Aina miettii, kannattaako tällaisia kirjoittaa, mutta toisaalta joo, koska itsekin yleensä saan iloa muiden vastaavista hyvän mielen postauksista! :) Kevyt ja energinen olo kuulostaa hyvältä, samoitenkin onnistumiset töissä ja treeneissä sekä toki noi sun käsityötouhut.. vaikka meikäläisen korvaan kuulostaa hurjalle!! Oon niin kärsimätön mutta oon kyllä miettinyt opettelevani kutomaan ... tekis mun luonteelle hyvää :)!

      jee, tällä viikolla nähään monesti <3!

      Poista
  6. Tää oli niin ihana postaus taas Hanna, että oli kiireistä huolimatta jätettävä jälki. Sulla on aina niin ihanan positiivinen tapa kirjoittaa, täällä blogissa tulen aina hyvälle tuulelle! :) Kivaa loppuviikkoa ja hyviä treenejä. <3 Hilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hilla! :) mahtavaa että ehdit jättää kommentin ja mukavaa että luet ja että hyvän tuulisuus leviää :) Mä toivotan sulle kans hyvää viikonloppua ja treenejä! Toivottavasti nähtäis taas pian :) <3

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)