Keho kertoo, mitä se vaatii?

Mun keho selvästi vaatii lepoa. Terveysalalla oleva ystäväni usein sanoo, että se flunssa tulee kun on tullakseen, eikä sille juuri mitään voi tehdä. Ihminen sairastelee keskimäärin pari flunssaa vuodessa. Mä silti uskon, että oma vastustuskyky voi taistella näitä "vakioflunssia" vastaan, koska mulla on välillä sellainen tunne, että nyt on tauti iskemässä, mutta se meneekin ohi. Niinkuin mulla oli se olo pari viikkoa sitten.

Nyt se olo tuli taas. Ja nyt se flunssa iski enemmän kuin ennen, enemmän kuin pitkään aikaan. Kuumetta mulla ei noussut, mutta muuten voin kyllä kertoa olleeni viikonloppuna kipeänä. Flunssassa. Kurkkukipu on nyt vaihtunut äänen lähtemiseen ja nuhaan ja tukkoisuuteen, sekä myös vähän yskään. Hyvä niin, pöpö on edennyt, ja nuha on aina paljon parempi vaihtoehto kuin kurkkukipu ja polttava olo rinnassa.

Mä olen nyt antanut keholle sitä mitä se on halunnut. Lepoa. Mä uskon todella, että mun keho yritti jo pari viikkoa sitten antaa merkkejä, että nyt olet mennyt liian kovaa. En tainnut silloin kuunnella tarpeeksi kehoa, ja laitoin vain lisää pökkyä pesään, ja viime viikko olikin erittäin onnistunut, joskin varmasti sitten siihen paikkaan liian kova. Tällä viikolla taas jatkoin kovaa treenaamista; maanantaina tein salitreenin jälkeen vielä 75 minuutin spinningin. Taisi olla jaloille ja keholle kova suoritus. Tiistaina annoin kehon levätä, mutta se ei tainnut olla tarpeeksi valmis vielä keskiviikon kovaan crosstrainingiin. "Keskiviikko crossipäivä, ei huolen häivä!", kuten ohjaajammekin kailottaa! Crossi tuntui raskaalta, mutta silti puursin täysillä eteenpäin, kuten aina. Ei mun luonne anna hölläilylle valtaa, vaan tuommoisella tunnilla mennään aina täysiä! No, miten sitten kävi? Jo illalla, kuten seuraavanakin päivänä kehoni tuntui väsyneeltä ja vetämättömältä. Ei toivoakaan, että suunniteltu juoksulenkki olisi onnistunut, vaan päätin suosiolla mennä vain balanceen rentoutumaan.

Seuraavana päivänä olikin kurkussa kaktus. Ihan kunnolla. Mä en kuunnellut mun kehoa taaskaan. Mä uskon, että se suuttui siitä, että en antanut sille lepoa, jota se kaipasi. Ja kantapään kautta jouduin antamaan keholleni lepoa. Nyt se on lepoa saanut, koska koko viikonloppu on mennyt ihan täysin levätessä, olympialaisia katsoessa ja kotona häärätessä. Tosin eilen tyttökavereita oli kylässä, mutta meillä oli rento ja ihana ilta. Saunomista, syömistä, muutama drinkki ja juttelua. Aika marttakerhomeininkiä. Ei ole enää juuri tyttöjen iltoja meidän "villit" illat, vaan paremminkin ne on yhteistä, rauhallista aikaa ystävien kanssa. Laatuaikaa. On onni, että ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi olla täysin oma itsensä.

Tarjosin mm. salaattia ja linssipihvejä. Nam.

Raikastettiin suut mansikkamargaritoilla.

Ja lämmitettiin kurkkua minttukaakaolla.

Nyt keho on saanut lepoa, ja jos se sitä vielä alkuviikostakin haluaa, niin sitä sille annan. Vielä on ääni vähän kateissa, mutta olo on muuten kohtuullisen hyvä. Seuraavaksi yritän kuunnella kehoani paremmin, jos vain voin välttyä silloin näiltä flunssilta. Silti en voi väittää, ettenkö kaipaisi liikunnan pariin. Tämä harrastus on armoton, sillä puolikuntoisena ei voi harrastaa ollenkaan. Mutta maltti on valttia, ja kohta sitä ollaan taas innokkaana, ja entistä ehompana treenin parissa!

Uskotteko te, että keho viestii flunssalla levon tarpeesta? Vai uskotteko niihin faktoihin, että flunssa tulee sattumalta, kuin on tullakseen?

Ja voi, on tuo huippu-urheilu suuria tunteita. Ensin pyyhin silmistäni onnenkyyneleet Enni Rukajärven laskun pisteiden lävähtäessä tv-ruudulle, ja muutamia tunteja myöhemmin pidätän itkua katsoessani Kaisa Mäkäräisen pettymystä epäonnistuneen hiihdon jälkeen.