maanantai 27. toukokuuta 2013

Tankkausta maratonille


Kuten moni varmasti tietääkin, suositellaan kuntoilijankin tankkaavan maratonille, jotta energiavarastot ovat täynnä kun koitos alkaa. Itse en ole aiemmilla kahdella maratonilla kiinnittänyt ihan hirveästi huomiota tähän puoleen, enkä oikeastaan aijo tänäkään vuonna sen ihmeempiä tankkauksia suorittaa. Ainakaan hiilaritankkauksia siis. Minä syön muutoinkin hiilihydraattipitoista ruokaa, sillä olen sellainen kultaisen keskitien tallaaja. Siis tottakai syön salaatteja, kasviksia ja rahkoja, mutta yhtälailla lautasellani on kaurapuuroa, leipää ja pastaa. Yleensä pyrin käyttämään sentään kuitupitoisia hiilihydraattituotteita, eli pastat ovat tummaa laatua, mutta riisit eivät yleensä. Heh.

 Tänä vuonna aijonkin erityisesti panostaa nesteiden tankkaamiseen, sillä jos hellemaraton yllättää, täytyy kehossa olla valmiiksi nesteitä, suoloja ja tietysti hiilareita. Sain terveydenhoitajaystävältäni neuvon, että pelkkää vettä ei todellakaan kannata juoda, sillä se ei imeydy kehoon hyvin, ja lisäksi liiallinen juominen vie ruokahaluakin. Näinpä päädyin Vichyyn, joka sisältää kaliumia ja natriumia, jotka ovat kehon tärkeitä suoloja ja lisäksi ne auttavat neisteiden imeytymisessä kehoon. Lisäksi aion juoda tuoremehua hiilihydraattien toivossa ja ehkä nautin myös urheilujuomaa jonkun lasillisen. Normaalisti juon töissä noin litran vettä, mutta tällä viikolla yritän nauttia nesteitä yhteensä parisen litraa vichynä, vetenä, mehuna ja urheilujuomana. Tarkkaan en ala syynäämään, mutta en todellakaan tahdo tuupertua ennen puoliväliä nestehukkaan Tukholman kaduille!


Lisäksi aion seuraavat kolme päivää syödä vähän runsaamminen hiilihydraattia. Ruokavaliossa on ihan leipää, hedelmiä, pastaa ja puuroa enemmän kuin normaalisti. Esimerkiksi huomenna kyllä syön salaattia lounaaksi, mutta päivälliseksi ollaan suunniteltu piknikiä, johon sisältyy kunnon täytetyt ciabatta-leivät ja viinirypäleitä. Keskiviikkona viimeisenä iltana kotona tehdään varmaankin avocado-pastaa. Nams. Ei tän tankkauksen tarvitse olla tavallisella kuntomaratoonarilla mitenkään rakettitiedettä, vaan ihan maalaisjärjellä pääsee pitkälle.

Kannattaa kuitenkin noin päivää ennen maratonia viimeistään palauttaa ruokavalio normaaliksi, jottei tule ihan pöhöttynyttä oloa. Toki sitten maraton-aamuna nautin pääosin hiilihydraattipitoista ruokaa, mutta sellaista ähkyä kannattaa välttää. Muutoin en kyllä pahemmin panosta tankkauspuoleen, mitä nyt olen päättänyt, etten alkoholia juo lasillistakaan kahteen viikkoon ennen maratonia, mutta itse en ainakaan osaa karkkia kieltää iteltäni.. sen verran herkkusuu olen! ;)


Nämä on siis aivan omia mietteitä ja ajatuksia tankkauksesta viimeisellä viikolla ennen koitosta. Ei kannata ottaa liian tarkkaan, koska missään nimessä en ole aisiantuntija. Olen ollut hyvin tietämätön tankkauksesta aiemmin, koska syksyllä ei ole tarvinnut pelätä hellettä (aemmilla maratoneillani siis), mutta ihanaa, kun on terkkari-maratoonariystävä, joka jelppii minua kaiken mieleentulevan asian kanssa!

Wihiiii, tänään oli perinteinen maanantaibalance, ja voi jeeeewäääjännäääihanaaaaa, enää 3 yötä, niin meikä on Tukholmassa - ja 5 yötä, niin on H-hetki!! WÄÄÄÄ! :D Parasta!

4 kommenttia:

  1. Heheiiiii tsemppiä kovasti koitokseen! Ja terkut Espanjasta! :) huomenna ajattelin kipaista aamulenkillä meren rannalla :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Satu! :) Voi vitsit, kuulostaa upealta! Aamulenkki Espanjassa meren rannalla... ei paha! ;)

      Poista
  2. Iiks, se on ihan kohta jo! Tsemppiä, oot ajatuksissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwws, kiitos <3 Ihanaa, kun on tällainen tukijoukko! ;) Jännittää!!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)