tiistai 12. maaliskuuta 2013

Täydellinen spinning!

Tänään oli taas vähän triathlonmaisempi treenipäivä, kun vuorossa oli juoksu + spinning -combo! Täytyy myöntää, etten vielä puoli vuotta sitten osannut kuvitellakaan, että tekisin jotain muuta aerobista rankan spinningin ohella, vaan ennemminkin kävin kuntosalilla ennen spinnua. Mutta nykyisin vähän noi yhdistelmätreenit kiinnostaa, ja tykkään kyllä tästä systeemistä, vaikkakin tää on jopa aika rankka! Varmaan yksi rankimmista yhdistelmistä ;)

Puolen tunnin juoksun jälkeen suuntasin kaverini kanssa spinning-saliin, jossa törmäsin Parempia polkuja -blogin Tiinuskaan! :) Vähän osasin odottaa tätä tapaamista, mutta oli kyllä kiva nähä! Pitää ehottomasti joskus tehdä yhteistreeni, kun kerta samalla salillakin käydään ;)

Lähde: sats.fi

Spinning oli kyllä rankkaa, mutta täydellistä. Vitsit, mä niin tykkään tosta treenistä! Onhan toi interval-tunti ihan hullun rankka, mutta sitäkin palkitsevampi. Ideana on siis se, että treeni on jaettu kolmeen osaan, joista eka on lämmittely, toka työvaihe ja vika jäähdyttely. Työvaiheessa on 4 x 4 minuutin sykehuippuosuutta, joissa poljetaan räkä poskella, hiki roiskuen ja ilme irvistyksessä! Meidän ihan mahtava ohjaaja, Lauri, piiskaa meitä treenaajia kohti maksimisykkeitä! Ihan huikeeta!

Tässä syitä, miksi spinning on huippu tunti, varsinkin meidän interval-tunti:

  • Musiikki vetää mukanaan, ja siitä saa vahvan energian
  • Ohjaaja on tsemppaava, hauska ja piiskaava!
  • Tunti on hyvin järjestelmällinen, joten sen mukana on "helppo" tehdä parhaansa
  • Tunnin rakenne antaa mahdollisuudet piiskata itseään hyvään intervallitreeniin
  • Ryhmässä on tekemisen meininki!
  • Treeni on tuskaa, mutta silti niin ihanaaaaa!

Mä teen mielelläni toisen viikon kovatempoisesta treenistä spinningissä. Ainoa miinus tuolla tunnilla on se, että mä tahtoisin vielä polkea enemmän ylhäältä. Meillä on aika paljon ihan satulasta polkemalla noita sykehuippuja. Tänäänkin oli yksi neljästä sellainen, jossa koko ajan oltiin satulassa, ja minuutin välein nostettiin vastusta ylös, niin että kaksi viimeistä minuuttia vedettiin "hämärän rajamailla" :) Mun suosikkitreeni olis sellainen, jossa vedetään muuten satulassa, mutta sitten biisin aikana esimerkiksi kertosäkeissä noustaan ylös ja lisätään vastusta ja poljetaan itsemme piippuun! 

Mutta kaiken kaikkiaan tämä treenipäivä oli ihan mahtava, taas! Ja ainakin ohjaajamme mukaan interval-treenillä on paljon hyvää vaikutusta.. meidän verenkierto kohenee ja jatkossa aina voimme pysyä kauemmin noissa korkeissa sykkeissä. Lisäksi interval-treeni laittaa aineenvaihdunnan liikkeelle, ja kulutus pysyy koko illan korkealla!

Mites teidän tiistaitreenit on menneet? Ja millainen on teidän mielestänne hyvä spinning? :)

6 kommenttia:

  1. Minkälainenko on hyvä spinning? Eipä juuri ole tuohon siun listaan lisättävää :) Mie tykkään spinningissä siitä, että siitä voi helposti tehdä itselleen joko kevyen (voi kun joskus malttaisikin :D) tai raskaan omien fiilistensä mukaan :) Vaikka lattiatunneillakin on toki mahdollisuus samaan jättämällä esim. hyppyjä matalemmiksi tms., niin se ei kuitenkaan tunnu samalta asialta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kyllä samaa mieltä, että spinningin hyvä puoli on juurikin se, että jokainen tekee niin omaa treeniään. Ja sopii siksi niin hyvin kaikenkuntoisille tai juurikin vaihtoehtoisesti kevyempiin treeneihin. Tuo meidän interval-tunti on rakenteelta sellainen, että siellä en palauttelisi, mutta jossain tasapaksulla 45 tai 55 minuuttisella pystyy hyvin tekemään kevyemmän treenin itselle :)

      Lattiatunnilla voi alkaa helpommin "hävettämään" oma löysäily, tai jos kunto ei olekaan niin hyvä, kuin vieressä liikkujilla. Siks spinnu sopii hyvin myös aloittelijoille :)

      Poista
  2. Hyvä spinning on juuri kuten kuvasitkin... siis kuten eilinen :)! Mulle erityisen suuri merkitys on musiikilla, joka voi hyvän ohjaajan lisäksi auttaa ylittämään hämärän "rajapyykin". Olen kaikkiruokainen musiikin suhteen, mutta erityisesti sytyn spinningissä raskaammaasta musiikista. Eilen taisi tulla parikin vähän raskaampaa rytmiä, joista sai aivan uskomattomat energiat ja kiksit intervalleihin! Harmi vaan kun olen itse vähän huono etsimään / keksimään sellaista hyvää treenimusiikkia! Juoksulenkille kaipaisin juuri tuollaista raskaampaa musaa, en niinkään perusaerobic-mix-rytmejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Laurin spinning on kyllä yleensä aivan huippu, ja nyt oli kyllä musiikitkin kohdillaan, samaa mieltä! Pitäskin tehdä puoleen jos toiseen hyviä treenimusiikkilistoja, niin sais vinkkejä ;) Mut joo, samaa mieltä, että musiikki on hyvin olennainen asia spinningissä! :)

      Poista
  3. Kappas, olitkin kirjoittanut juuri tästä aiheesta, mistä itse juuri kirjoitin! Minä kans tykkän spinningistä, mutta en ole mikään himokävijä. Hiki tulee aina, siitä ei pääse yli ei ympäri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva yhteensattuma! :) Hikistä puuhaahan tuo spinning on kyllä! Mäkin käyn spinningissä vähän kausittain, ja yleensä kesällä en käy ollenkaan, vaan liikun silloin mieluummin ulkona!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)