tiistai 29. joulukuuta 2015

Vuoden 2015 parhaat...!

Taas vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan, ja on tullut aika koota yhteen vähän vuoden kohokohtia. Yleensä olen tämän blogin historiassa kirjoittanut koosteen pelkistä TOP 5 liikuntajutuista (2012 klik, 2013 klik, 2014 klik), mutta tällä kertaa haluan kirjoittaa monipuolisemmin. Koen, ettei Sporttaillaan! -blogi ole enää niin puhdas liikuntablogi, että haluaisin listata pelkästään tapahtumia tai muita liikuntajuttuja järjestykseen. Haluan jakaa vuoden kohokohtia laajemmin, joskin liikuntapainotteisesti.

Vuoden "Ylitin itseni" -hetki



Nuts Pallas 55 kilometrin juoksutapahtuma oli minun ensimmäinen ultrajuoksu, eikä varmastikaan viimeinen! Vaikka uskoin itseeni täysin, niin ylitin silti itseni tuolla matkalla. Vaikka takana oli reilu 50 kilometriä juoksua ja nousua tuntureilla, jaksoin silti tulla maaliin asti juoksuaskelin! Ja vielä kohtuullisen hyvävoimaisena. Juoksu oli huikea elämys upeassa Suomen Lapissa!! Mä en ole juurikaan avannut juoksua tuon kirjoittamani raportin jälkeen, vaikka olen ajatellut aiheesta kirjoitella. Olen menossa myös ensi keväänä uudestaan ultrajuoksuun, Nuts Karhunkierroksen 53 kilsan reitille. Ajattelin lähiakoina kirjoittaa aiheesta, mitä on olla tavallinen kuntoilija, mutta juosta ultramatkoja... Vääjäämättä oma kiinnostuminen on meinaan noissa pidemmissä matkoissa ;)

Vuoden pisin liikuntasuoritus



Tiinan kanssa innostuttiin rogainingista ihan toden teolla tämän vuoden aikana. Ihan hassua, että ollaan harrastettua kyseistä lajia vasta reilu vuoden. Loppiasena ollaan menossa samaan tapahtumaan toista kertaa, kun Loppiaisrogaining kisaillaan Hämeenlinnassa. Pisin rogaining ja sitä myöden myös pisin liikuntasuoritus koettiin Tiinan kanssa Salpausrogainingissa viime keväänä, kun olimme 12-tunnin sarjassa, ja käytimme kisa-ajasta noin 11 tuntia. Liikuimme varmasti yli 50 kilometriä, mutta varmuutta ei ole mittareiden hyytymisten vuoksi. Roga meni kuitenkin kivasti ja loi silloin uskoa Nuts Pallasta varten. Ensi vuonna uudestaan, ja se on muuten vappuaattona silloin ;) Rogaining on vahvasti ohjelmassa myös tulevanana vuotena ja tuonee mukana uusia tuulia...

Vuoden onnistuminen


Vaikka juoksin Kaarinan puolimaratonilla enkkani, en silti laske sitä isoimmaksi onnistumisekseni! Sen sijaan Jukola tarjosi nautinnon ja hauskuuden lisäksi myös todellisen onnistumisen! Venlojen viestissä meinaan lähes kaikki meni niin nappiin kuin minun suunnistustaidoillani vain olla ja voi. Muistan vain tehneeni yhden pummin, mutta senkin sain kohtuullisen hyvin korjattua, joten tuon Venlojen viestin kolmannen osuuden jälkeen hymyilytti ja isosti! Olin omalla osuudella sijalla 433/1339, mikä ylitti täysin odotukset! Louna-Jukolassa juoksin myös ensimmäistä kertaa Jukolan yössä, kun sain tutun joukkueesta 3. osuuden eli pisimmän osuuden suoritettavaksi. Selvisin siitäkin kunnialla! Suunnistus on aivan älyttömän mahtava harrastus, jonka uskon jatkuvan pitkään!

Vuoden hurjin näköala


Tein vuonna 2015 kolme hienoa ulkomaan matkaa, joihin jokaiseen liittyi myös vaeltamista. Jopa Barcelonan kaupunkilomalla piti päästä läheiselle Montserratin vuorelle vaeltamaan, sillä maisemat ja hienot vuoret ovat niitä, jotka meitä kiinnostaa. Norjan loma sen sijaan ei mitään muuta sisältänytkään kuin uskomattoman upean luonnon ihastelua autoilun välissä. Besseggenin vaellus oli kokonaisuudessaan upea ja elämyksellinen kapean harjanteen ylityksen vuoksi! Teneriffalla sen sijaan ihailimme maailmaa 3718 metrin korkeudesta Teiden huipulta. Tuo elämys on ehdottomasti yksi elämäni suurimpia: aamun sarastus korkean vuoren päällä, kova tuuli huipulla, otsalampun valossa vaeltaminen huipulle sekä fyysinen ponnistelu kaiken sen eteen! Silti hurjin näköala tuli koettua kesän Norjan reissulla, jossa vaelsimme 11 kilometriä suuntaansa, kun kävimme ihailemassa maisemia Trolltungan kielekkeellä! Hurrrrjaaa ja upeaaa!

Vuoden rentouttavin hetki


Juhannusviikonloppu <3 Tämä oli jo toinen kerta peräkkäin, kun olimme jo tutuksi tulleella vuokramökillä Saimaan rannalla. Ikuinen meren ja saariston lapsi on rakastunut myös Saimaaseen ja järvi-Suomeen! Kertakaikkiaan upea paikka rentoutua, viettää aikaa ystävien kanssa ja nauttia olosta! Olin myös kiitollinen kun pääsin ystäväni kanssa syksyllä heidän mökilleen viikonlopun viettoon. Mulla kun ei ole mökkimahdollisuutta, niin olen kiitollinen jokaisesta tilaisuudesta. Mökillä mieli lepää erityisesti.

Vuoden paras luontokokemus Suomessa


Olen käynyt vuoden aikana monessa kansallispuistossa. Nuuksiossa, Sipoonkorvessa, Pallas-Ylläskansallispuistossa, Kurjenrahkan kansallispuistossa, Liesjärvellä.. Kaikki ovat upeita luonnonpuistoja, mutta silti ylitse muiden luontokokemuksista menee meidän heinäkuinen melontaretki Lohjanjärvellä. Meloimme kaksikkokajakilla pari tuntia ja retkeilimme loput ajat tuulisessa säässä pienellä saarella. Teimme tulen nuotioon ja nautimme hiljaisuudesta. Se ei tänä päivänä ole itsestäänselvyys missään. Melominen on ihanaa ja terapeuttista. Ensi kesänä tulee toivottavasti melottua enemmänkin!

Vuoden tsemppari


Kuva: Marski Challenge

Sisua tarvittiin erityisen paljon viime kesän Marski Challengessa, jonne lähdettiin Kimmon kanssa viettämään mukavaa kesäpäivää! Osallistuimme Fisu-tiimillämme kuntosarjaan Lopella järjestetyssä multisport-tapahtumassa. Lainasimme pyörät järjestäjiltä, mutta aivan nappiin ei mennyt... Kimmon pyörästä lähti poljin koko ajan irti ja ilman välineitä emme saaneet sitä paikalleen. Jouduimme oikaisemaan yhden rastin verran vaihtoalueelle, jossa saimme melonta-osuuden aikana uuden pyörän. Tässä menetimme hirveästi aikaa ja vähän sitä iloakin, jota pursuimme vielä aamulla! Lopulta toinenkin vuokrapöyrä hajosi, kun vaihteet jumittivat pienelle. Sillä ei ollut kovin ilo polkea, mutta sisulla painelimme silti läpi koko radan! Loppujen lopuksi tsemppasimme hyvin toisiamme ja ainakin minulla oli kyllä tosi kiva ja ikimuistoinen päivä!

Vuoden paras lajikokeilu


..on ehdottomasti SUPpailu! En muuten ole kirjoittanut tästä blogiini, mutta olin Parempia Polkuja -Tiinan kanssa suppailemassa Töölönlahdella eräänä kesäisenä päivänä elokuussa. Vaikka tuuli kovaa, niin onnistuimme pysymään pystyssä ja jopa melomaan onnistuneesti eteenpäin. Suppailu eli seisten melominen on mukavaa, rentouttavaa ja kokonaisvaltaista touhua. Tykkäsin ja lähden takuulla uudestaan ensi kesänä!!

Voi kääk, vuoden parhaita olisi ollut vaikka millä mitalla... mutta jätän ne nyt tähän kahdeksaan! Vuoteen on mahtunut hienoja ihmisiä, huippuja kimppatreenejä, mahtavia tapahtumia, uskomattoman upeita maisemia, rakkautta, kotona löhöämistä, onnistuneita treenejä, hyvää ruokaa, illanviettoja lautapelaillen ja ennen kaikkea paljon iloista mieltä! Toivottavasti se välittyy myös teille lukijoille asti! 

Palaan vielä tarkempien liikuntayhteenvetojen kanssa ensi vuoden puolella blogiini. Nyt haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa vuoden vaihdetta ja elämyksellistä vuotta 2016! Tehkää niitä asioita, joista nautitte ja joista saatte voimaa! Elämä on liian lyhyt murehtimiseen! 

16 kommenttia:

  1. Ihana Hanna! Tästä tosiaan välittyi ihanan positiivinen fiilis ja sulla on ollut kyllä ihan HUIKEA urheiluvuosi. Mielenkiinnolla jään seuraamaan myös uutta vuotta ja uusia innostuksia:) Kaikkea parasta vuoteen 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet itse! <3 Kiva kuulla, että positiivinen fiilis välittyi! :) Olihan tässä urheiluvuodessa vaikka ja mitä... heh :D Kaikkea hyvää sunkin uuteen vuoteen! En jaksais odottaa helmikuuta ;)

      Poista
  2. Hei aivan ihana kooste ja mahtavia huippuhetkiä vuoden varrelta! ♡ Sun vuoteen on kyllä mahtunut ikimuistoisia juttuja! :) Kivoja vuoden vikoja päiviä! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit, ja olihan tuolla huippuhetkiä vaikka ja kuinka :) Kivaa uutta vuotta, Candy <3

      Poista
  3. Huh ja vau :) Sulla on kyllä ollut mahtava vuosi! :) Mä just koostin omaa vuosikatsausta (laitan sen varmaan huomenna ulos), semmosta on kyllä hauska ja kiva tehdä ja muistella hetki mitä on tullut tehtyä! Mukavaa vuodenvaihdetta sullekin ja erinomaista ensi vuotta - mitä muuta siitä voisi tullakaan tuolla sun asenteella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh joo, olihan tuossa vuodessa vaikka mitä ;) Sullakin on ollut hieno vuosi, luin blogistasi! Kiva kun jaat myöskin hyvää mieltä omassa blogissa ja täällä munkin kommenteissa! Tästä vuodesta tulee varmasti huippu myöskin :)!

      Poista
  4. Wau mikä hyvänmielen ja inspiraatiopostaus! Upeita kuvia ja fiilis on kyllä tallentunut niihin täydellisesti :)

    VastaaPoista
  5. Hieno lista ja kivaa muistelua vuoden varrelta, olet kyllä melkoisen monipuolisesti touhunnut myös vuonna 2015. Sama meininki varmaan jatkuu myös 2016? :)

    Hyvää uutta vuotta Hanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllähän se aika monipuolista on ollutkin, vaikka ei aina siltä tunnukaan! :) Eiköhän sama meininki joillain lisämausteilla jatku ensi vuonna... Loppiaisena aloitetaan, 8h roga ;)

      Hyvää uutta vuotta sinullekin, Mika! :)

      Poista
  6. Ihan uskomattoman tapahtumarikas ja sporttinen vuosi sulla takana!! Oot ihan paras esimerkki siitä miten liikunnasta voi parhaimmillaan saada iloa ja elämyksiä elämään. On ollut kivaa seurailla matkaasi ja extrakivaa kun olen myös saanut treenailla kaltaisesi sporttimimmin kanssa <3 tänä vuonna jatketaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepa, paljon on tapahtunut ja sattunut :D Kiitos paljon sanoistasi! Pyrin nauttimaan täysillä kaikesta, mihin osallistun turhaa pipoa kiristämättä. :) Monipuolisuus on valttia!! Sun kanssa on tosi kiva treenailla ja oot kyl melkoinen punttimimmi ainakin ;)! Ja monipuolinen olet itsekin... ulkoilua ja joogaa, tanssia ja punttia, huh! :) En malttais odottaa uusia treenejä taas!!

      Poista
  7. Moikka, Hanna!

    Sinulla on kiva ja inspiroiva blogi. Tämä vuoden 2015 "tähtihetket" oli kyllä mainia tapa purkittaa vuosi ja muistella parhaita paloja. Onnistuit kyllä motivoimaan ja etsimään liikunnan saralla monenlaisia hetkiä. Vaikka tavoitteena (esim. minulla) olisikin aikojen parantamiset , niin vuoden varrelle mahtuu niin paljon huiketa muistelemisen ja huomioimisen arvoisia hetkiä.

    Huippua kuluvaa vuotta sinulle! Sain inspiraation. Kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marika :)! Mahtavaa että tykkäät blogistani, kiitos! :) Jep, välillä on hyvä miettiä, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä ja koettua, jotta osaisi olla ja elää onnellisena ja tyytyväisenä täällä maan päällä :) Hienoa, että osaat aikatavoitteiden keskeltä nähdä myös niitä pienempiä (tai jopa suurempia) tähtihetkiä. :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)