tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukortti lukijoilleni!


Minä siirryn pikkuhiljaa joulun viettoon, joten toivottelen nyt täällä blogissani oikein ihanaa joulunaikaa teille kaikille huipuille lukijoilleni! On ollut niin kivaa, kun olette pysyneet matkassa mukana täällä blogissani. Nauttikaa jouluna rauhallisuudesta, tunnelmallisuudesta ja läheisten seurasta. Mun mielestäni joulussa on kaikkein parasta pysähtyminen. Saa luvan kanssa vain olla ja nauttia. Syödä hyvin ja olla stressaamatta kauppareissuista, työasioista tai pyykkivuoresta. Ne ehtii hoitaa myöhemminkin. Muistakaa ennen kaikkea ottaa aikaa itsellenne, koska vain silloin kuin olette voimissanne, voitte olla hyviä teidän läheisillenne.

Minä olen pakannut kamat valmiiksi ja suuntaan huomenna lyhennetyn työpäivän jälkeen Turun suunnille loppuviikoksi oman perheeni sekä Kimmon perheen luokse joulun viettoon. Mukana ei ole juurikaan lahjoja - on vain iloista mieltä, muutama jouluruoka sekä toki lenkkivarusteet! Mitä olisikaan joulupäivä ilman kunnon juoksulenkkiä ;) Teimme Kimmon kanssa rosollia ja bataattilaatikkoa (molempia ekan kerran ikinä!) ja näin ollen osallistumme omalta osaltamme myös joulupöydän antimiin. 

Palaan joulun jälkeen vielä vuoden kohokohtiin täällä blogissani sekä varmasti avaan myös hieman ajatuksia tulevasta vuodesta. Aika on mennyt niin hullua vauhtia, että tuntuu hurjalta ensi viikolla vaihtuva vuosi. Olen silti avoimin mielin ja melko varma, että vuodesta 2016 tulee vähintäänkin yhtä hieno, kuin tästäkin vuodesta!

Minulla ei ole tässä joulun ympärillä lomaa, joten palaan maanantaina normaalisti sorvin ääreen. On kuitenkin ihanaa, kun on kolme hieman vajaampaa viikkoa töissä. Saa vähän rauhottua ja hengähtää, kun välipäivätkin ovat hieman rauhallisempia töissä. Mutta nyt en mieti tulevaa, vaan elän tässä hetkessä. Joulu on mielestäni lähes vuoden parasta aikaa. Se on aikaa itselleen ja nautiskelulle, joutenololle ja rakkaudelle.

Hyvää joulua kaikille! Miten te vietätte joulua? Oletteko jouluihmisiä?

17 kommenttia:

  1. Hyvää joulua Hanna!♡ Me vietetään perinteisesti joulua koko paksun perheen kera! :) Ihanaa saada kaikki koolle,se on joulussa parasta! ♡

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua :)
    Täällä joulu menee leppoisasti tehden sitä, mitä millonkin mieleen juolahtaa :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää ja rentouttavaa Joulua Hanna! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa joulua ♡
    Me ollaan Mikon vanhempien luona ja sit tapanina tulee meille mun sukua ja on uus aatto :)

    VastaaPoista
  5. Hei hyvää Joulua sullekkin! Ihanaa, et välillä saa vain olla. Ja jos suunnistustossua vipattaa, tapaninpäivänä järjestetään Piikkiössä kinkunsulatusrastit! :) http://www.rastipiikkio.net/index.php/lahirastit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotta!! Kiitos vinkistä!! ;) Tiedätkö, onko noi rastit kunnon metsärastit vai korttelityyppiset?? Todella kiinnostuin nyt!! Pitääkö hakea vielä EMIT ja kompassi kotoa? ;) (Olen lähdössä suoraan töistä, mutta.... )

      Poista
    2. En päässyt kinkunsulatusrasteille tällä kertaa, mutta kiitos vinkistä ;)

      Poista
  6. Hyvää joulua! :) Ehdottomasti olen jouluihmisiä ja nyt alkaa olemaan jo niin rauhallinen ja innostunut olo huomisesta aatosta ja koko joulunajasta. Tätä on odotettu <3

    VastaaPoista
  7. Ihanaa joulutunnelmointia :) Hyvää ja lämpöistä joulua sinne Hannaseni <3

    VastaaPoista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)