tiistai 10. syyskuuta 2013

Välineurheilijako? Vaatekaappihaaste.


 Nyt on pyörinyt monessa liikuntablogissa tämä haaste, jossa kirjoittajat paljastavat teenivaatekaapin sisällön lukijoille. Mielestäni tämä on ihan mielenkiintoinen haaste, ja pääsen onneksi itse tarttumaan siihen myös, kun Marilii haastoi minut mukaan tähän! Haastehan kuului näin: Käy läpi vaatekaappisi tai -huoneesi treenivaatteet ja kirjaa lukema ylös. Minkälaiseen summaan päädyit ja mistä se mielestäsi kertoo?

Ensinnäkin, tässä mun postauksessani on mukana nyt varsinaiset treenivaatteet, eli jätin tämän ulkopuolelle kaikki sälät ja muut pois, vaikka niitä jonkin verran onkin. Tässä on puhtaasti treeniin tarkoitetut vaatteet, eli kolleget, ulkoilupuvut, pannat ja sellaiset on jätetty pois laskuista. Muutenhan luvusta tulisi ihan kamalan suuri...!


Noniin. Aloitetaan. T-paitoja mulla on selvästi eniten, eli yhteensä 12 kpl. Nämä on kaikki teknisiä paitoja, koska muita en treenissä enää suostuisi käyttämään. Näistä paidoista jopa kahdeksan on saatuja, eli eri juoksutapahtumista oheissälänä tulleita paitoja, ja vain neljä on ostettua. Yksi ostettu on Tukholman maratonilta, yhden ostin alesta kun siinä luki "Run for fun, fun for run" ja kaksi on vähän vanhempia paitoja, mutta vain toimivia. Tapahtumista saaduista paidoista oikeastaan vain kolme on tosi hyviä, Tukholman Asics-paita ja Midnight Runin Nike-paidat. Loput on aika tunkkaisia, ja pahin on tämän vuoden HCR-paita (Asics), joka on taatusti jotain kakkoslaatua. Se ei hengitä yhtään!! Pitkähihaisia treenipaitoja mulla on viisi. Niistä kaksi on vanhoja lämmitelypaitoja salibandyajoilta. Käytän näitä aika paljon, mutta sopivasti niitä silti on! Lisäksi mulla on yksi juoksutakki, joka on tämä paljon mainostamani Lidlin takki, joka maksoi aikanaan 12€, joten on todellakin tämän kolmen vuoden aikana ollut hintansa arvoinen.


Treenitoppeja mulla on 6. Kuvasta puuttuu yksi musta H&M-toppi, joka on aika hyvä. Topit on värikkäitä, ja näistä käytän aktiivisesti oikeastaan kaikkia. Juostessa käytän lähes aina t-paitaa kesälläkin (okei, aivan helteellä toppia), mutta salilla kaipaan toppia. Kaipaan, että kädet saa liikkua kunnolla. Topeista pari on Nike, sit on muita merkkejä sekalaisesti.



Treenitrikooita mulla on 6, joista puolet on caprimittaisia ja puolet pitkiä. Kaikki trikoot on mustia! Mutta eipä haittaa! Pitkistä trikooista yhdet on talvitrikoot eli aika paksut, ja kahdet normaaleja. Tässä on mun selvin puute vaatekaapissa, eli parit pitkät trikoot mahtuisi. Varisnkin näin syksyllä, kun käytän trikooita niin lenkillä kuin suunnistamassakin. Capritrikooita on sopivasti, varsinkin, kun käytän yleensä housuja ainakin pari, kolme kertaa ennen kuin laitan pesuun. Suosikkitrikoot on Niken, niin capreissa kuin pitkissä. Lisäksi mulla on kahdet salilla käytettävät, hieman ei-niin-hengittävät housut, ja siis vähän sellaiset löysemmät ainakin polvista, kuin trikoot.



Shortseja mulla on neljät, joista kolmet on salibandyajoilta. En tykkää kamalasti käyttää shortseja, mutta onhan ne kesälenkeillä aika kivat. Ostin kesällä nuo SOCin shortsit, jotka on ihan ok käytössä. Alusvaatteita on 5 treenirintsikat ja yhdet vain treenikäyttöön tarkoitetut alushousut (SOC). Parhaat urheilurintsikat on noi Shock Absorberit, jotka sain joskus vuonna 2005, kun oltiin joukkueen kanssa esittelemässä messuilla noita urheiluliivejä. Saatiin palkinnoksi valita yhdet. Ovat siis todella kestävät ja hyvät!


Suurin yllättäjäryhmä on treenikengät, joita mulla on 8! Huh. Mutta puolustaudun, että kolmet on DS Trainerit, joista olen säästänyt tietysti vanhoja malleja. Mun ekat DS Trainerit olen vienyt jo kotikonnuille, ja nyt aion nuo pinkit viedä anoppilaan, niin ei tarvitse enää sinnekään raahata kenkiä. Sitten mulla on talvilenkkareina Asics Arcticit, salikenkinä Niken sisäkengät, sisäpalloiluun on vanhat Puman pelikengät, joita ei kuvissa näy. Sitten on noi mustat pyöräilykengät, jotka olen ostanut 40 eurolla Biltemasta ja niiden vieressä on mun upouudet suunnistuskengät, joita olen nyt kolmisen kertaa ehtinyt käyttää, ja todennut todella hyviksi!


Sanoisin siis, että mun treenivaate luku on 52! Lisäksi on sitten tukku kaikkea muuta, kuten uimapuku, uimalasit, juomapulloja, Garmin, Suunnon sykemittari, lukuisia treenisukkia, pantoja, suunnistustarvikkeita, kaks buffia, pipo, hanskoja, ulkoilupuvut talveen ja lämpimämpään ilmaan, luistimet, rullikset ja tämä lista on loputon!

No, mitä tämä kertoo? No, hmmm... mielestäni luku 52 kertoo siitä, etten hamstraa hirveästi ylimääräistä, mutta että arvostan istuvia, laadukkaita ja hyviä treenivaatteita. Toki laadukas voi olla edullinen, ja aionkin mennä torstaina Lidliin katsomaan uutta juoksutakkia ja trikooita! Mä tykkään, että on eri lajeille erilaisia vaatteita, ja esimerkiksi kengistä olen todella tarkka, ettei jalat kipeydy suotta huonoissa kengissä. Mielestäni luku ei ole hirmuisen iso, vaikka onhan noita vaatteita ihan riittävästi.



Miltä mun vaatemäärät teidän mielestänne näyttää?!

Mä en haasta tähän ketään tiettyä, mutta toivoisin, että jokainen treenibloggaaja, joka ei ole tätä vielä tehnyt, tekisi tämän, koska on oikeasti tosi mielenkiintoista nähdä, millaisia treenivaatteita muilla on, ja kuinka paljon! Eli tehkää, tehkää!!

20 kommenttia:

  1. Hitsi kerkeisköhän sitä tehdä ennen ko huomenna lähtee pohjoiseen :) Näitä on niin kiva lukea! :)

    VastaaPoista
  2. Mää oon lukenut muitten treenivatepostauksia ihan suu auki. ihan sikana kaikkee toppeja, housuja ja paitoja!! Mulla suurin osa t-paidoista on sellaisia julkiseeen käyttöön kelpaamattomia, joita en laittaisi esim salille tai töihin. Jostain lukioajoilta, pari jopa ala-asteelta! Ehkä määkin voin hyvällä omalla tunnolla nyt heittää ne pois ja ostaa jotain kelvollista tilalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta ihmeessä!! Treenivaatteet kestää tooodella pitkän iän, joten siksi niitä on mullekin kertynyt! En ole esim. toppeja ostanut yli vuoteen yhtäkään, mutta kaikki on moitteettomassa kunnossa, vaikka käyttöä on paljon. Paitoja kertyy yleensä paljon juoksutapahtumista, enkä ite niitä kans ole ostanut juur ollenkaan, ja silti niitä on 12 :D Heität nyt vanhat pois, ja alat pikkuhiljaa ostaa kunnon treenivaatteita ;)

      Poista
    2. Hahaa! Tästä intoutuneena ostin tänään treenitopin, ensimmäisen laadukkaan Puma-merkkisen. Ei sitä kyllä normihintaisena (40e) olisi viitsinyt ostaa, mutta 40% ale lämmitti opiskelijan mieltä! :) Kiitos rohkaisusta! Samalla lähti kolme vanhaa paitaa roskiin.

      Poista
    3. Noniiiin, kiva kuulla! :) Alesta niitä kannattaakin bongailla!! Pikkuhiljaa kaappia täydentämään ;)

      Poista
  3. Mulla on toppeja enemmän, mutta ei taida olla vielä yhtään teknistä t-paitaa! Vasta keväästä asti kuitenkin alkanut panostaa treenivaatteisiinkin. Juoksutakkikin pitäisi hommata, ja joku pitkähihainen ehkä? Täytyy kyl heti mennä torstaina tsekkaamaan Lidlin tarjonta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin todella suositella noita Lidlin juoksuvaatteita! :) Kestävät hyvin, ja ovat laadukkaita ja hengittäviä - ainakin suurin osa! Kannattaa vaan olla ajoissa liikenteessä, että saa omaa kokoa ja väriä vastaavan tuotteen! :)

      Kyllä niitä vaatteita ehtii hommata tässä ajan kanssa! Itellä on topeille suht vähän käyttöä verrattuna juoksuvaatteisiin, joten mulle toi 6 toppia on oikein sopiva! Välillä tekee mieli ostaa uusia, mutta sitten yritän muistutella, että hei, ennemmin tarviit ne uudet trikoot ;)

      Poista
  4. Mäkin vastasin juuri eilen tähän samaiseen haasteeseen :) Vaikka en mikään vaateintoilija olekaan, niin ihan hauskaa oli kyllä itsellekin hieman kartoittaa, että mitä sieltä kaapista löytyy!

    Sun treenivaatemäärät vaikuttaa sopivilta, varsinkin kun sulla on niille niin paljon käyttöä. Ja hei, mahtavaa kuulla että joku muukin turvautuu Lidlin treenivaatetarjontaan! :D Hinta-laatusuhteeltaan sellaisia kamoja, ettei niitä voita mikään :) Eli täältäkin löytyy paljon Lidl-ostoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kurkinkin jo sun varastoja postauksestasi! :) Joo, kyllä sitä hämmästy, paljonko niitä paitoja olikaan... ja muitakin vaatteita!

      Joo, ite koen harrastavani monipuolisesti liikuntaa, ja pidän, että joka lajille on omia vaatteita. Noita pyöräilyn vaippahousuja en oo vielä kokenut tarpeelliseksi, mutta pyöräilykengät on hyödylliset :)

      Lidlin vaatteet on yleisesti tosi hyviä! Huomenna shoppailemaan ;)

      Poista
  5. Jee! Kiva, kun tartuit haasteeseen. Tätä oli tosi mielenkiintoista lukea :)

    Hih, täällä toinen treenikenkien hamstraaja (kuten ehkä huomasitkin mun postauksestani). Mutta kuten kirjotit, huonoja ja sopimattomia kenkiä on ihan turha käyttää.. mieluummin sitten panostaa ja ostaa useammat, jokaiseen lajiin omansa :)

    Mä oon vähän kade noista sun talvitrikoista. Sellaset multa vielä puuttuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, kiva kuulla! :)

      Juu, huomasin kyllä. Mut hengät on IMO tärkeimmät treenivaatteet, koska ne kumminkin pitää sitten loppujen lopuksi paikat kunnossa. Varsinkin, jos harrastettu liikunta tehdään jalkojen päällä, niin kengistä ei saa tinkiä :)

      Juu, talvitrikoot on kätsyt, vaikkei ne isoilla pakkasilla (-15 ja silleen) ihan yksinään riitä!

      Poista
  6. Kiva postaus! Hauskaa päästä kurkkimaan bloggaajien vaatekaappeihin :) Erityisen herkullisia nuo topit ja kengät! Minäkin oon vihdoin tajunnut laadukkaiden urheilutekstiilien merkityksen... Liikkuminen hengittävissä materiaaleissa on niin paljon mukavampaa kuin jossain tukahduttavassa puuvillapaidassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Olis kiva kurkistaa myös sun treenivaatekaappiin ;) Kyllä vaan laadukkaat treenivaatteet tekee siitä treenaamisestakin taas rutkasti kivempaa! :) Puuvillaa en enää päälleni laita... salibandyaikoina mulla oli lähes aina puuvilla t-paitoja, yhhh :/

      Poista
  7. Onpa sulla värikkäitä treenivaatteita! Itse olen vasta pikkuhiljaa siirtymässä väreihin, aika tummavoittoista on yleensä. Suosin laadukkaita matskuja, jotka kyllä kestää pitkään. Ja olihan noita urheiluvaatteita melkoinen määrä, kun omat laskelmat tein. Myöhemmin tulossa raporttia myös omaan blogiin näistä lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä tykkään kyllä värikkäistä vaatteista! Ainakin treenatessa ;) Tosin housut on yksiä lukuunottamatta kaikki mustia, ja aina salaa välillä ihailen muiden värikkäitä trikooita, mutta ite jotenkin tykkään turvallisesta mustasta! :D

      Poista
  8. Alkujaan sun treenivaatemäärä näytti aika hurjalta mun silmiin, mutta kun itsekin tässä haastepostausta kyhäilen, niin huomasinpa että kyllä niitä vaan helposti kertyy.

    Eli haasteeseen tartuttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAA!! Loistavaa, että tartuit!! Itekin toi reilu 50 tuntui kamalan suurelta, mutta loppujen lopuksi se ei oo niiiin paljon - paitsi t-paitoja, mutta niistä 2/3 on saatuja! On tärkeää olla sen verran, että voi viikonkin vetää treeneissä pesemättä pyykkiä ;)

      Poista
  9. Jännä, miten erilainen tuntemus on tämän vuoden HCR-paidasta! Itse tykkään siitä tosi paljon, tosin siihen vaikuttaa myös se, että se on juuri sopivan mallinen (=riittävän pitkä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, tosiaan, jännä miten erilainen tuntemus! Mun mielestä se on kova, paksu ja hengittämätön.. juoksin helteessä sen kanssa, ja se oli aivan MÄRKÄ selästä, kun paidan pitäisi kumminkin päästää sitä nestettä läpi, eikä kerätä sitä. :/ Verrattuna Tukholman Asics-paitaan ne on kuin yö ja päivä. Tukholman paita on kevyt, pitkä (myös), hengittävä ja kaikin puolin todella miellyttävä päällä :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)