perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ruoka-haaste

Lenkkareissa-Ninni haastoi minut tällaiseen ruokahaasteeseen, joten vastailen nyt näihin hänelta tulleisiin kysymyksiin! :)

Mä en ole kauhean paljon matkustellut, enkä esimerkiksi koskaan ole käynyt Euroopan ulkopuolella. Ruokakulttuurit kiinnostavat mua eniten, mutta en ole päässyt niitä aidossa ympäristössä kovin paljon kokemaan.

1. Missä maailman kolkassa olet syönyt parasta ruokaa?
Ei ole sellaista yksittäistä paikkaa, mutta muistan kyllä parhaiten sen, kun Köpiksessä saatiin maailman parasta kana-caesarsalaattia, namss! :P


2. Entäs missä pahinta?
Hmm. Pakko sanoa, että kielikurssilla Englannissa sain kamalaa lammaskastiketta isäntäperheeltä ekana iltana. Hyi ja yök. Hahahah...

3. Minkä maan ruokakulttuuri on sinun mieleesi?
Minä tykkään aasialaisesta ruuasta eniten, ja kotona tuleekin valmistettua paljon muun muassa thairuokaa, intialaista ja nepalilaista, sushia ja muutoinkin vahvasti maustettua ruokaa. Olen kyllä todella avoin monelle ruokakulttuurille.


4. Osaatko tehdä jotain suomalaista perinneruokaa? Jos et, haluaisitko osata?
No, osaanhan minä tehdä karjalanpiirakoita, lihapullia, lihakastiketta.. vaikka mitä. Tahtoisin osata perata ja fileoida kalan kunnolla ja nopeasti ja en ole koskaan tehnyt karjalanpaistia, joten sitä pitäisi tehdä joskus!


5. Tuleeko reissussa syötyä rennommin?
Toki! Kyllä paikallisia herkkuja pitää saada maistaa! Tosin, kyllä mä kotonakin syön suht rennosti ;)

6. Onko ruoka oleellinen osa reissua ja uuteen kulttuuriin tutustumista, vai onko ruokailu samalla tapaa arkinen juttu kuten kotonakin?
Ruoka on oleellinen osa reissua, enkä ymmärrä ollenkaan ihmisiä, jotka menevät ulkomaille syömään ransiksia ja lihapullia tai jauhelihakastiketta! Huuuohhhh... Ruokaiu on juhlaa niin kotona kuin ulkomailla, mutta ulkomailla maistellaan aitoja, paikallisia herkkuja!

7.  Mitä ruokaa kaipaat Suomesta, jos olet pidempään reissussa?
Maitoa ja ruisleipää ja salmiakkia!

8. Oletko koskaan saanut ruokamyrkytystä ulkomailla?
En ole saanut, Suomessa kylläkin...

9. Piknik vai ravintola?
No hmmm.. sekä että! Ravintolasta saa takuuvarmasti hyvää ruokaa, mutta ehkä ennemmin ottaisin katukeittiöstä vähän paikallista snacksia mukaan ja piknikille ;)


10. Minkä maan ruokakulttuuriin haluaisit tutustua paremmin?
No, aasialaiseen, sanotaanko vaikka että tarkemmin thairuokaan ja ehdottomasti myös afrikkalaiseen ruokaan!

11. Kerro paras kahvila-muistosi joltain reissulta?
No, oltiin kaveria moikkaamassa vaihdossa Ruotsissa, ja käytiin aivan upeassa ja söpössä kahvilassa pienen kukkulan päällä. Rakennus oli tunnelmallinen ja herkut olivat hyviä! :)


 Minä en nyt haasta ketään, mutta halukkaat voivat vastats näihin loistaviin Ninnin kysymyksiin :)

Ps. Minä siis rakastan ruokaa, jos joku ei sitä vielä tiennyt ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)