keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Minne katosi puoli vuotta?

Ihan ekaksi! Arvatkaa mitä? Juoksu on kivaaaaa! Mä olin tänään ensimmäisellä vähän pitemmällä lenkillä sitten Tukholman maratonin. Juostiin ystävän kanssa 17km joen vartta pitkin, ja oli kyllä niin ihanaa! Siis, vaikka nyt sit luultavasti en toista maratonia juoksisikaan syksyllä, aion ehdottomasti pitää pitkät lenkit ohjelmassa. Syy tähän on se, että mä yksinkertaisesti rakastan pitkiä, leppoisia lenkkejä!! Siis sellaisia 1.45-2.15 kestäviä lenkkejä, jotka juostaa hitaasti, nautiskellen... Tänään kulki kivan rullaavasti eteenpäin, eikä jalat väsyneen oikeastaan ollenkaan! Jee!

Mutta sitten tähän varsinaiseen asiaan. Eli, kesäkuu tuli päätökseen, ja on aika vähän katsoa, miten sitä sitten tulikaan liikuttua ekalla puolikkaalla. Mä oon kirjannut nyt jo toista vuotta mun treenejä Heiaheiaan, jota pidänkin ainoana liikuntapäiväkirjana tällä hetkellä. Mun treenit on julkisia mun seuraajille, mutta pääasiassa merkkaan treenit sinne itseäni varten. Toki on kiva kannustaa muita, mutta se on sivuseikka. Mun mielestä Heiaheia on hyvä paikka arkistoida treenejä.


Treenimäärät mulla ei oikein ole muuttunut mihinkään. Ei tainnut olla yhtään yli 10 tunnin viikkoa, mutta en tiedä edes, että tahtoisinko edes tällä hetkellä sellaista. Mä oon tosi tyytyväinen tähän 7-8 tuntiin viikossa, mitä nää mun keskiarvoiset viikot on olleet. Tuosta myös jotenkin näkee noi mun lepoviikot, vaikka ne näkyykin paremmin juoksun omassa tilastoinnissa, koska pyrin kuitenkin lepoviikoilla tekemään lihashuoltoa ja kevyttä kävelyä ja hölkkäilyä kuitenkin. 

Sairaana mä olen ollut todella vähän, ja se on tosi kiva juttu. Kerran maaliskuussa jouduin peruuttamaan kaverin kanssa sovitun lenkin höntin olon vuoksi (pienen kurkkukivun), ja sitten olin kipeänä Tukholman maratonin jälkeen, jolloin varmaan pöpöt iski, kun vastustuskyky laski hetkellisesti. Tää onkin mun ykkösprioriteetti, että saisin mennä ihan ilman loukkaantumisia ja vähillä sairasteluilla, koska pitkät "pakkolevot" eivät tunnetusti ole kovinkaan kivoja.


Lajeista sitten, yllätysyllätys, juoksu on kaikkein ykkönen! Ero seuraaviin liikuntoihin onkin sitten aika moinen... mutta olen kyllä todella tyytyävinen tuosta kärkikolmikosta, koska siinä on mun ykköslaji eli juoksu, lihashuoltoa eli mun suosikkiryhmäliikuntatunti balance ja kuntosali on kolmantena! Kyllä mä sitten salillakin olen jonkun kerran käynyt, vaikka se voisi toki olla suurempi. No, kesällä tuo määrä tuosta ei tule muuttumaan, vaan yritän pitää käynnin kerran viikossa, mutta syksyllä voisin kyllä pikkusen panostaa salitreeniin.. jos vaikka saisin kaksijakoisen treeniohjelman tehtyä itselleni, ja tehtyä kaksi salitreeniä viikkoon. 

Tuo 5-kohta eli jumppa on tuo SATSin ihana uutuus, eli Soma Move, josta on tullut ihan mun lempparijumppatunti. Yksi yllätys listalla on... meinaan missä on pumppi?? Ei missään! Mut ehkä mä vielä kesällä sinnekin pääseen... Pyöräilyä on liian vähän, koska siitä oikeasti tykkään! Mä en kuitenkaan merkkaa Heiaheiaan selkeitä hyötyliikunta-ajoja (toki merkkaisin työmatkan eli 15km/suunta, mutta vielä en ole yhtään kertaa sitä mennyt!), joita suurin osa mun pyöräilyajoista on. No, tähän on todennäköisesti tulossa muutos lomalla, jos vain suunnitelmat toteutuvat ;)


Ja näin treenaan minä, joka juoksin ajan 4.19 Tukholman maratonilla, on tyytyväinen siihen, eikä edes välttämättä tahtoisi juosta yhtään enempää! Joku muu pääsisi tuolla juoksumäärällä varmasti suurempiinkin saavutuksiin, mutta minä en todella ole mikään luonnonlahjakkuus tässä asiassa, ja toisaalta, en minä jaksa ottaa paineitakaan! Mä nautin juoksusta, ja niin kauan kuin se on kivaa, tahdon sitä tehdä! 

Maratonin jälkeen oli palauttelu, ja oikeastaan koko kesäkuu palauteltiin juoksun osalta, ja vähän myös koko liikunnan osalta. Mutta nyt olis kyllä tarkoitus ottaa taas ilo irti juoksemisesta, ja laittaa tossua toisen eteen! Olen tällä hetkellä myös hurahtanut ihan täysillä suunnistukseen (psst, ilmottauduin elokuun kurssille!), joten se tulee varmasti viemään vähän juoksukilometrejä tässä kesällä, mutta uskon silti, että viime vuoden juoksumäärä (n.1300km) tulee menemään kyllä rikki! :)

Mulla on silti vielä monta lajia, joita tahtoisin kokeilla loppuvuoden aikana. Muun muassa kiipeilyä, melontaa,  rullaluistelua (luistimet pitäisi siis kaivaa kaapista, tää on tuttu laji!), pumppia, tennistä ja vaikka jalkapalloa, jos vain porukka löytyisi! Mä rakastan ylikaiken lajien kirjoa, ja siksi ihmittelenkin, miten olen jaksanut tehdä noin pitkäjänteistä juoksua tässä koko kevään.. olematta kyllästynyt siihen vieläkään!! Ehkä mä vaan rakastan juoksemista, ei auta mitenkään!!

Oletteko te tilastoineet liikuntoja alkuvuodelta? Tykkäättekö analysoida tekemisiänne vai meettekö ihan vaan fiilispohjalta koko ajan?

Ps. Huomenna keräämään mansikoita, ihanaaaaa!!

14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! :) Mä käytän myös HeiaHeiaa ja laitan sinne treenit ylös. Tykkään siis tilastoida :) Mun treenimäärät ovat menneet kesää kohti alaspäin..heh, loman jälkeen pitää taas ryhdistäytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tilastointi on kyllä kivaa! :) Heh, on aika luonnollista, että treenimäärät menee kesällä alaspäin.. mut ota nyt heinäkuusta tehokuukausi ennen HCM:ia! ;)

      Poista
  2. No siinähän piisaa juoksukilometrejä, huhhuh! :) Ja sun top3 näyttää muutenkin aika täydelliseltä; aerobista, kehonhuoltoa ja lihaskuntoa. Hyvä Hanna!

    Itse luin Suvilta tällaisen postauksen eilen ja sain heti idean tehdä samanmoisen koonnin itsekin, kun kerran Heiaheiaa käytän tunnollisesti. Huomenna sitten, jos vain ehdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juoksua on tullut kyllä melkoisesti, kiitos tuon Tukholman treenin ;) Nyt varmaan kesä enemmän ja vähemmän juoksennellaan, ja syksyllä sit keräillään akkuja seuraavaan "kauteen" :)

      Tee ihmeessä! Mulla oli tämä koonti jo tammikuussa viime vuoden treeneistä! :)

      Poista
  3. Miten täydellisen kuuloinen lenkki! Alkoi haluttaa juoksemaan :) On jäänyt lenkit tältä viikolta vähälle (= 0 kpl), kun olen painanut työ- ja opiskeluhommia. Maailmahan tunnetusti tulee valmiiksi (tai loppuu) aina ennen lomia!

    Reippaasti olet kyllä sporttaillut alkuvuoden, ja kuten Liina kirjoittikin, niin tosi tasapainoisesti olet keskittynyt eri lajeihin. Ja kyllä, samaa kysyn minäkin: mihin katosi edelliset puoli vuotta, häääh? Onneksi katoamistempun tuloksena on kuitenkin kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, lenkki oli kyllä täydellinen! :) Nojoo, ennen lomaa on kyllä aina ihan hullua menoa! Mut voi sua onnekasta... mulla on vielä 3 viikkoa lomaan! :/

      Heh, tasapainoisesta en tiedä, kun juoksu on niin selkeä ykkönen! Mut toisaalta, se on ollut tarkoituskin, ja oon sen ympärille saanut hyvin kasattua erilaisia liikuntamuotoja! :)

      Joo-o, onneks on jo kesä, mut herää kysymys, onks joulukin sit taas jo ihan yhtä nopeesti!? :D

      Poista
  4. Hienosti on sulle kyllä tullut juoksukilsoja! Ja minusta ehjä paketti tuo lajivalikoima, tärkeintä on kuitenkin se, että treeni on mukavaa, eikä monipuolisuuskaan ole pahasta.

    Itse kirjaan blogiini liikunnat ja suurin osa juoksuista on myös Sports Trackerissa, mutta noin tarkkaa lajikohtaista kirjausta ei ole. Mutta rupesi kyllä houkuttelemaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, olen kyllä tykännyt kaikesta treenistä, jota oon tenhyt! Syksyn aattelin pyrkiä menemään vähän monipuolisemmin, ja tahtoisinkin lisätä muun muassa uintia ja pyöräilyä ohjelmaani enemmän :)

      Kannattaa harkita Heiaheiaa, sieltä saa hyvin tällaisia kokonaisvaltaisia yhteenvetoja!

      Poista
  5. Jeps, itsekin käytän Heiaheiaa nimenomaan itseäni varten liikuntojen kirjaamiseen ja tilastoimiseen.

    VastaaPoista
  6. kuten jo aiemmin sanottu, heiaheia on kyllä kätevä väline :) nykyään kun en oo jäsen missään salillakaan niin tulee mentyä enemmän fiiliksen mukaan, ennen tein aina viikon urheilusuunnitelman heiaheiaan, mut nyt oon menny vapaammin viime aikoina. kiva kuitenkin nähdä omia liikkumisia jälkikäteen, ja just varsinkin lajeittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei oo pahasta mennä välillä suunnittelematta liikuntojen kanssa! Mäkin oon viime aikoina mennyt todellakin... mut ehkä ihan hyvä tuon tiiviin juoksukevään jälkeen! :)

      Mäkin tykkään, että on helppo nähdä, miten on liikkunut, ja mitä olis voinut tehdä vähän enemmän ;)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)