tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kiireistä kesäaikaa

Siis jos viimeksi ihmettelin, että mihin katosi puoli vuotta, niin nyt ihmettelen, mihin taas meni yksi viikko? Huh. Mä oon kyllä ihan täysillä nauttinut tästä kesästä ja painanut menemään.. ja mikä parasta, mulla on vielä kesäloma vielä edessä! Ahhh. Parhautta.

Mihis me jäätiinkään? Nojoo, viime viikon keskiviikkona kävin tekemässä kaverin kanssa ensimmäisen vähän pidemmän lenkin sitten Tukholman. Tarkoitus oli juosta puolitoista tuntia, mutta kun tuli kierrettyä ihanaa lenkkireittiä joen vartta pitkin, ja ilmakin oli sopivan raikas ja aurinkoinen, niin lenkille tulikin mittaa 1h50min (17km). Oli kyllä ihanaa hölkkäillä taas pitkää lenkkiä. Mä kertakaikkiaan rakastan pitkistä, se on viikon paras treeni!


Viikonloppu menikin sitten kotikonnuilla. Perjantaina töiden jälkeen ajeltiin anoppilaan maalle, jossa tosin oltiin Kimmon veljesten kanssa keskenään. Mentiin tietty heti lämmittää pusaunaa, kun mahdollisuus oli. Sillä aikaa kun sauna lämpeni, käytiin heittämässä saunalenkki! Ja hei, juoksin ihan ilman Garminia, vaikka se olis mukana ollutkin! Olikin aika vapauttavaa juosta ilman teknisiä härveleitä! Ootteko joskus kokeillut? ;) Tein lenkin välissä vähän "leukoja", eli negatiivisia toistoja. No, ehkä mä joskus vielä saan tehtyä ees yhden leuan! Olipas ihana mennä saunaan lenkin jälkeen.. ai että! Oli myös ihana pulahtaa lammessa löylyjen välissä.. ai ai! Saunan jälkeen katottiin porukalla Hobittia, mutta mä simahdin jo leffan puolivälissä.. hehe!


Lauantaina ajettiin Turkuun! Mä kävin iskän kanssa vetämässä salitreenin. Mä päätin, että mietin kolme isoa liikettä, joita teen kunnolla, ja teen treenini niiden ympärillä. Isot liikkeet oli penkkipunnerrus, kyykky ja kulmasoutu tangolla. Olipas ihana vähän kurittaa jalkojakin piiiitkästä aikaan! Kyykyt meni kyllä suhteellisen pienillä painoilla, mutta en oo niitä kyllä pitkään aikaan tehnyt. Ja kyllä, tuntuma tuli ja jalat oli seuraavanakin päivänä kipeät! Heh. Tein myös vuorotoistoilla smithissä askelkyykkyjä ja pystypunnerrusta. Kyllä tuli tuntumaa! Sitten tein vielä erinäisen setin ojentajia (mun heikkous!) ja vatsoja, ja volaa - 70 minuutin treeni oli valmis! Saunan ja suihkun jälkeen sain ihastella kamelia Turun keskustan tuntumassa.. ne oli laitumella jotain Sirkusta varten! Sssssöpö! <3


Loppupäivänä käytiin vielä äidin kanssa syömässä ja nähtiin vielä ystäviäkin grillailun merkeissä! Ihanaa! Grillattu ananas ja vaniljajätski on täydellistä.


Sunnuntai menikin sitten Ruisrockissa! Oli ohjelmassa hyvää seuraa, ihana Turun Ruissalo, hyvää live-musiikkia ja keikkoja, festariruokaa, pari olutta (olin kuski!), ihanan aurinkoinen päivä ja maailman paras bändi, eli Biffy Clyro, joka heitti upean keikan Ruississa!! Wäää, ja parasta... ne on ehkä tulossa marraskuussa taas Suomeen!! iiiihhhh, Caaaaan't wait!! Parhautta. Niihn.


Mutta oli kyllä kertakaikkisen ihana viikonloppu! Ja olin vielä pyytänyt maanantainkin vapaaksi, joten saatiin nauttia pitkistä yöunista ja sitten vasta ajeltiin kotiin! Ja eipä tämäkään viikko kauhean huonosti alkanut, kun mulla on nyt maanantaista keskiviikkoon aina iltaisin melonnan alkeiskurssi! Vitsit, että on ollut kivaa... huomenna vielä, jee!! On toi melonta vaan kivaa, ja ylittänyt kyllä odotukset!! Mahtia, kun on niin paljon lajeja, joista valita!! Teen vielä postauksen melonnasta huomisen kurssipäivän jälkeen, mutta onko täällä joku, joka käy melomassa? 

Ihanaa viikkoa kaikille! Mitä kuuluu? :)



13 kommenttia:

  1. Koulussa (Varalan urheiluopisto) käytiin melomassa ja ei se vaan ollut yhtään meikeläisen juttu :D Vesi on ihan hieno elementti mutta aikamoiseksi taisteluksi se meni. Kirkkovenesoutu on kyllä tosi kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, ettei ollut sun juttu, mutta eipä se varmasti kaikkien juttu ole! Mä olen ihan innoissani, ja nimenomaan nautin siitä tuon veden vuoksi niin paljon! Vesi on niin lähellä, ja kiikkeryyden vuoksi saa käyttää koko keskivartaloa, että pysyy pystyssä :)

      Poista
  2. Hui.. lenkki ilman Garminia. Pystyisin, jos se ei jostain syystä olisi saatavilla, mutta että jättäisin pöydälle lenkille lähtiessä... en tiedä, pystyisinkö.

    Äiti on ostanut pari kajakkia mökkirantaan. Nuo retkikajakit onneksi ovat sen verran vakaampia, ettei inkkarikäännöstä tarvitse tahtomattaan harjoitella, mutta kuitenkin haastavat keskivartalon. Meloessa liikkuu niin lähellä vedenpintaa kuin kastumatta on mahdollista ja ne liikkuvat niin pinnassa, että niillä pääsee läpi paikoista, joilla veneellä ei pääsisi. Melonta(kin) on hieno kesälaji! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, monet ovat varmasti samaa mieltä, että Garminia on vaikea jättää kotiin ;) mut välillä se virkistää!

      Ojjj, kajakkeja mökkirannassa. Kuulostaa huipulta! Mä taas ihan rakastuin uuteen lajiin, on nää meidän kesälajit vaan huippuja! Just toi meren läheisyys on se, joka mua eniten melomisessa kiehtoo :) Ai että!

      Poista
  3. Kivan kuuloisia kesäaktiviteetteja sinulla! Just hyvä, että osaa nauttia kesästä ennen ja jälkeen loman sekä sen aikana :) Olen jo parina kesänä sunnitellut melontakurssille osallistumista, lähes merenrannassa kun asustetaan (siis meidän asunto ei ole merenrannassa, mutta kaupunki on :D), mutta toistaiseksi se on vielä jäänyt muiden kiireiden jalkoihin. Vielä joku kesä varmasti! Jään innolla odottelemaan melontapostaustasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, Tiinuska, sitä minäkin, että kesästä on nautittava, vaikka loma onkin vasta parin viikon päästä! Elämä olisi kovin tylsää, jos aina vain odottaisi lomaa, eikä tajuaisi elää hetkessä! Huomenna varmaan suunnataan sinne sinun suosittelemaan Pihlajasaareen yöksi ;)

      suosittelen todellakin melontaa! Teen siitä vielä postauksen erikseen! :) Ihana laji!

      Poista
  4. Kiitos mukavasta ja iloisesta blogista! Olen harkinnut Suunto-sykemittarin tilalle Garminin ostoa. Onko sulla Garmin forerunner 610 käytössä? Houkuttaisi kovasti ostaa kyseinen malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja kiitos ihanasta palautteesta ja kiva kun jätit kommentin! :)

      Mulla on Garmin Forerunner 210 käytössä, joka on aivan perus Garmin-mittari ilman sen kummepia hienouksia. Mutta mielestäni se on jo oiva lenkkikaveri juoksijalle! Ilmeisesti 610-mallissa on jokin virtual partner, joka kertoo, miten hyvin olet tavoitevauhdissa tms. En ole kyllä aivan varma! Perus lenkin mittaamiseen, intervalleihin ja sykkeenkatsomiseen 210 on riittävä! :)

      Poista
    2. Jesh! Kiitos vastaamisesta. Nimenomaan haen sykemittaria, jossa olisi integroitu gps ja samalla pystyisi tekemään myös intervallitreenejä. Tavoitteena olisi syksyllä juosta puolikas alle kahteen tuntiin. Juoksu on aika loistava laji! Hyvää kesää sinulle ja pysyttelen täällä varmasti vielä lukijana ja seurailen treenejäsi.

      Poista
    3. Kiva, jos jatkat lukemista! :)

      210 riittää sinulle taatusti, mutta ei 210kään huono vaihtoehto ole, ainakin uskon niin.

      Tsemppiä paljon treenailuun, ja tulehan kertomaan, miten pysyit tavoitteessa! Missä tapahtumassa aiot juosta? :)

      Ihanaa kesää sulle myös!

      Poista
  5. Jep! I´ll do that! Olen ilmoittautunut Vantaan maratonille 13.10.2013, mutta siis puolikkaalle vain :) Kuulemisiin! Treeni-iloa!

    VastaaPoista
  6. Kesä on ihanaa aikaa, kun se sisältää niin paljon kaikkea kivaa. Välillä on semmone fiilis, että kesä saisi olla ainainen :):)

    Melominen on kivaa. Ystävän kanssa onkin vielä suunnitteilla melontareissu johonkin saareen, eväät mukaan ja takaisin. Tosin reissu sirtyy hiukan syksymmälle, mutta mikäs sen ihanampaa kuin päästä ihailemaan kaunista ruskaa järven pinnasta. :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..mutta toisaalta, ehkä me arvostetaan tätä meidän kesää juuri siksi, että se on niin "lyhyt" :) Nyt on ihana nauttia tästä kesäfiiliksestä ja -tekemisestä!!

      Oij, melontareissusuunnitelmasi kuulostaa ihanalta! Taidan toteuttaa saman! Jo pari kaveria on halukkaita mun "melontaoppeihin", heh ;)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)