tiistai 16. heinäkuuta 2013

Garmin 210 interval-kaverina

Mun blogiini on usein tultu erinäisillä "Garmin" tai "Garmin 210" hakusanoilla, ja olenkin muutaman kerran kirjoittanut tuosta viime syksynä lenkkikaveriksini tulleesta laitteesta. Tänään lenkillä oli kuitenkin ensimmäinen päivä, kun kokeilin Garminin interval-treeniohjelmaa. Ennen olen vain manuaalisesti käsipelillä laittanut kierroksia ennen ja jälkeen vetojen. Ja mullahan on jokaisella lenkillä tuo automaattinen kilsan kierrosaika, jolloin saan "reaaliaikaista" dataa kilometrivauhdistani lenkin aikana.

Tänään mun oli alkuperäisenä tarkoituksena juosta pyramidi-intervalli, jossa vetojen pituudet kasvavat ja taas laskevat, mutta huomasin, että Garminiin (ainakaan 210-malliin) ei voi laittaa eri mittaisia interval-osuuksia, vaan mittariin voi vain syöttää vedon ja palautuksen. No, päätin, että teen sitten jo perinteisenkin 5x1km vetotreenin, joka on kaikessa kamaluudessaan melkoinen treeni. Huh. Mulla on jonkinnäköinen viha-rakkaus -suhde tuohon treeniin!

Aloitin laittamalla ohjelman Garminiin. Ensin päätetään, onko lämmittelyä vai ei. Tähän kaikille tiedoksi, aina on lämmittely! En ainakaan suosittele lähtemään samantien tekemään vetotreenin vetoa, koska sitten voi paikat revähtää! Muistattehan tavallisillakin lenkeillä aloittaa aina kevyesti, jotta keho ehtii lämpemämään ja tottumaan rasitukseen ennen vauhdinnostoa, ja samaten loppuverryttely kannattaa tehdä, jotta kroppa lähtee palautumaan lenkistä. No, lämmittelyjen ja jäähdyttelyjen lisäksi valitaan vedot. Ne voi syöttää joko aikana tai matkana, ja sen jälkeen annetaan vedon toistojen määrä, eli minä laitoin tähän kohtaan "5". Vetojen lisäksi annetaan palautus joko aikana tai matkana. Mä valitsin mun intervalliin palautukseksi 0,5km, jonka oon todennut hyväksi noihin kilsan koviin vetoihin.


Kun matkat ja ajat on syötetty, niin ei kun ulos ja satelliittien hakuun! Tässä välissä totean, että mun harmittaa, että välillä Garmin hakee todella hitaasti satelliitit, ja taas välillä löytyy nopeasti. Toi useankin minuutin odottelu on välillä raivostuttavaa. No, minkäs teet, eihän se laitteen vika ole, jos satelliitit eivät aina ole ihan kohdallaan, ja niiden löytäminen kestää! Onko muilla samaa ongelmaa? Entä muissa gps-mittareissa?

No, lämmittely lähti liikkeelle, ja sen saa itse päättää juoksun aikana, koska on lämmennyt tarpeeksi. Itse olin noin parin kilsan jälkeen valmis ensimmäiseen vetoon. Garmin näytti ilokseni vedon alkaessa, että nyt alkoi veto 1/5 ja näytöllä näkyi koko ajan paljon on juoksematta. Ihan hauska ominaisuus. Kun veto alkoi tulla täyteen, alkoi mittari piippaamaan "piip piip piip" ja loppui, jolloin veto oli tullut täyteen. Joten aivan hyvin vedon voi tehdä katsomatta mittaria ollenkaan, jee! Näytöllä taas ilmoitettiin, että lepo 1/5 ja taas matka, joka oli juostavana näkyi ruudulla. Tämä toistui viisi kertaa, ja vetojen jälkeen alkoi jäähdyttely. Huh, vihdoin! :) Jäähdyttelyn pituuden sai taas itse määritellä.

Kylläpäs tuntui tänään nuo kilsan vedot, ja viimeinen menikin jo aika puuroksi. Tosin, epäilen, että mun energiat loppuivat kesken, koska olin syönyt noin 6-7 tuntia sitten viimeksi Sushi-lounaan, enkä mitään sen jälkeen. Muutoin olin vetoihin tyytyväinen, ja sain ne mentyä aika kivasti noin kympin "kisavauhtia". Toki, tavoitteena, kun teen vastaavan treenin seuraavaksi, on että vedot ovat hitusen nopeampia, jotta Midnight Runille asettamani tavoite olisi asteen lähempänä toteutumista.


Kaikkiaan Garmin oli todella positiivinen kaveri interval-treenissä. Vähän harmi, ettei ainakaan tuohon 210-malliin voi laittaa muita kuin tasaisia vetoja, ei esim. tempo- tai pyramidiharjoituksia. Jos ei tykkää, että mittari piippailee lenkillä, kannattaa ottaa äänet pois, koska jokaisen intervallin jälkeen ja palautuksenkin jälkeen mittari piippaa 3-5 kertaa. Interval-näyttö oli selkeä, siinä siis näkyi samalla kokonaiskilsamäärä, vedon määrä ja paljon oli jäljellä ja vedon km-vauhti. Lisäksi käytössä oli muut näytöt, kuten kello ja sykenäyttö. Voin suositella Garminia interval-treeniin kaveriksi, niin ei tarvitse manuaalisesti tehdä tuota kierroksien kanssa pelaamista!

Ja niin, tahdon vielä tässä välissä avautua. Garminin lataus ja sen liittäminen tietokoneeseen on aivan kamalaa! Ei ne hampaat koskaan osu oikein siihen kelloon, eikä signaali löydy. Onko muilla samaa ongelmaa? Onko tämä ongelma muiden valmistajien kelloissa?

8 kommenttia:

  1. Mulla ei ole ollut latauksen kanssa ongelmia, vaikka toki Polariin verrattuna on vähän tylsää kun garminia pitää ladaa itse... Satelliittien etsiminen kestää mullakin joskus monta minuuttia! Garmin on kyllä matkan mittaamiseen oiva matkakumppani, PALJON luotettavampi kuin esim. Sportstracker, mutta syketoiminto on mulla jotenkin epäkunnossa ja taidan joutua lähettämään kapistuksen huoltoon. Sainkin tästä postausidean, että kirjoittelen omia kokemuksia garmin vs. Polar :) ps.mulla on pelkkä vihasuhde intervallilenkkeihin :D rakkautta on rauhallinen hölkyttely, kun hapekas veri kiertää ja endorfiinit humisee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, mikä sun syketoiminnossa mättää? Harmi. :/ Ehkä mä en vain osaa laittaa niitä hampaita kunnolla, kun ei vaan lataus aina ala ihan helposti.

      Hyvä postausidea! Mä oon kyllä ollut Garminiin tyytyväinen muuten, mutta jotkut pikkuasiat ärsyttää. Kuten se, että akku ei kestä kovin kauan. :S

      Hih, rauhalliset lenkit on parhautta, mutta välillä on huippua ottaa vähän tehoja irti ja antaa jalkojen mennä kunnolla :D

      Poista
  2. Forerunner 405CX:ään voi tehdä myös pyramidi-intervalleja. Tosin siis ne täytyy tehdä Garmin connectissa (tai siinä tietokoneelle ladattavassa ohjelmassa) ja ladata sitten itse mittariin. GPS-signaalin löytyminen riippuu "tähtien asennoista", mutta on pääosin mielestäni tosi nopea. Aika jännä, että tuo latauslaitteen liittäminen on niin hankalaa, kun minulla se toimii kuin unelma: leuat vaan auki ja hampaat kohdalleen, vaikka laittaisin vähän huolimattomasti, niin ne napsahtavat lähes itsestään kohdalleen. Googlen kuvahaun perusteella tekniikka näyttää aika samankaltaiselta. Tosi harmi, että liittäminen tökkii. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, voiskohan mullakin olla joku intervallien luomisjuttu connectissa? Pitääkin tarkistaa!! Mä kun en oo mikään kauhean kärsivällinen, että ottaisin selvää tällaisista asioista! :D

      Juu, toki GPS:n löytyminen riippuu satelliittien sijainnista, mutta parhaimmillaan odottelu on ollut useita minuutteja, mutta yleensä se kestää 10s-2min. Ehkä mä kestän ;) En tiedä, onko mulla sitten joku maanantaikappale, kun nuo hampaat ei mene kohdalleen, vaikka yritän kuinka "rennosti" ne napsauttaa. Höö...

      Poista
  3. Mulla on Polarin RC3 GPS-sykemittari. Tietokoneeseen liittäminen on helppoa ja vaivatonta, ja ohjelmat on kätevä siirtää koneelle MUTTA myös polarin Gps:n löytyminen kestää hirvittävän kauan! Ja viimeisimpinä ärsytyksenä on se, että TAAS koko sykemittari temppuilee, eikä löydä aloituspistettä ollenkaan. Plaah! Huoltoon siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alku kuulosti lupaavalta, ja mietinkin jo, miksi en ostanut tätä Polarin mittaria... mutta sitten kun luin loppuun, olin jo onneissani, etten ostanut.. Garmin on muuten toiminut kuin unelma, pikkuhaittoja lukuunottamatta.

      Toivottavasti sun Polar tulee kuntoon heti, kun saat käytettyä sen huollossa! :)

      Poista
  4. Kiitos tästä, oli tosi ajankohtainen kirjoitus, kun oon pohtinut (lue: jahkaillut) Garminin hankkimista. Olisihan tuo kätevä ja tsemppaisi ihan eri tavalla intervalleissa (mistä en juurikaan tykkää, heh, ne ensimmäiset vedot menee vielä, mutta auta armias sen jälkeen, kun tekee mieli vaan lusmuilla).

    Minä olen käyttänyt vain Sports Trackeria ja siinä kyllä GPS löytää satelliitit tosi nopeasti, varmaan 5-10 sekuntia menee. Kerran olen kosauttanut matkan&nopeuden mittaamisen, kun laitoin Trackerin päälle jo sisällä ja silloin ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen ohjelma jo ilmoitti, että matkaa olisi juostu kilsa. Mutta muuten aina järkevänoloisesti on tullut mittaukset. Toki voi olla, että se ei ihan kaikkein tarkin peli ole, mutta omassa käytössäni tuo on vielä juuri ja juuri riittänyt (paitsi ne intervallit tai tosi reippaat juoksut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla, että oli hyödyllinen postaus! Itselle on ollut onni tämä Garmin, kun ei ole tarvinut puhelinta ja erillaisia härveleitä raahata mukana. Itse en yleensä edes kuuntele musiikkia, joten puhelimen raahaaminen lenkille on hassua...

      Lisäksi nämä interval-ohjelmat ja se luotettava gps on kyllä parhaita asioita siinä. Onhan tuossakin vikoja, mutta luotettava se ainakin on! :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)