sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Retkeilystä mielen voimaa

ihanaa sunnuntaita, lukijat! Taas yksi viikko on pulkassa. Mulla tämä kulunut viikko oli liikunnallisesti kevyt viikko ja täytyy sanoa, että se tuli kyllä tarpeeseen. Varsinaista näin kevyttä viikkoa en muista hetkeen pitäneeni ja nyt keväällä treenaten tavoitteet mielessäni aion taas pitää kiinni ajoittaisesta treenin hölläämisestä. Kunto kasvaa levossa on kuultu sanottavan. Mielestäni on tärkeää antaa keholle aikaa kerätä voimia raskaiden treenien välissä. Itse en ainakaan jaksa tehdä hyviä treenijaksoja ilman selkeitä lepopäiviä tai keventelyviikkoja. Mun kehoni ei ole kone, joka painaa täyttä höyryä eteenpäin, vaan pikemminkin se on kuin patterit, jotka pitää välillä ladata täyteen.

Mulla on nyt hyvä ja rentoutunut olo. Tämän päivän aikatauluttomuus ja ulkoilu sinetöivät viikkoni. Joskus on tärkeää herätä aamulla ilman ajatusta, että pitäisi olla jossain jonain tiettyyn aikaan. Joskus on vain ihanaa laittaa kahvi tippumaan, väsätä kunnon aamupala ja panostaa esillepanoon. Nauttia se kiireettömästi maailman parhaassa seurassa ja maailman parhaassa paikassa - kotona. Minulla ainakin arki on yleensä kiireistä aamusta alkaen, joten arvostan suunnattomasti sellaisia päiviä, kun ei tarvitse vilkaistakaan kelloa. Niinä päivinä pimeys tulee yllättäen ja illalla havahtuu siihen, kuinka rentoutunut olo on.


Tänään mulla tuli aamuinnostus aloittaa päivä kauniisti ja maukkaasti. Tein kerrosjugurttia ja isot ja maittavat leivät ja laitoin kynttilän palamaan. Olin niin onnellinen kutsuessani Kimmon aamupalapöytään, että hymy varmasti tarttui. Kyllä kahvikin maistui hyvältä. Aivan erilaiselta kuin arkiaamuisin työpisteelläni. Maistin kunnolla kahvin aromin enkä vain juonut sitä tottumuksesta ja siksi, että heräisin kunnolla tähän päivään. Kauneus on puoliruokaa, eikö vain? Joskus on mukavaa käyttää niitä astioita, joita ei tule tavallisesti käytettyä. Voi, kuinka jokainen aamu voisi alkaa niin kiireettömästi ja suloisesti kuin tänään! Onneksi näistä aamuista riittää iloa koko viikolle.


Aamupalapöydässä istuessamme aloimme miettimään, mihin lähtisimme tänään retkeilemään. Olimme jo aiemmin puhuneet, että voisimme tänään mennä ulkoilemaan ja lämmittämään nuotion, mutta paikka oli vielä avoin. Päädyimme lähtemään Kaitalammelle Espooseen, sillä siellä on paljon tulentekopaikkoja ja ajomatka meiltä on kohtalainen. Tuuli oli puuskittain kovaa, mutta lähdimme silti, kun muuten keli näytti niin kivalta ja iltapäivälle oli luvattu aurinkoa. Kävimme matkalla kaupassa hakemassa vähän evästä ja ajoimme paikalle. Lähdimme kävelemään merkittyä reittiä pisin Kaitalammelta pohjoisen kautta Luukkiin. Mietimme, että jos reilu 8 kilometrin reitti tuntuu raskaalta, voisimme kääntyä jossain vaiheessa takaisin. Reitti oli kuitenkin hyvin kuljettavaa, sillä hangessa oli selkä polku, joten kävely luonnon helmassa meni kivasti omalla painollaan. Olipahan terapeuttista jutella niitä näitä ilman mitään häiriötekijöitä. Luonto ei näyttänyt kovin erityisen kauniilta, sillä mysky oli pudottanut neulasia lumen päällä, mutta pikkuhiljaa esille tullut aurinko valaisi kauniisti. Aurinko saa todellakin luonnon näyttämään upealta. Lähes maiseman kuin maiseman. Vai onkohan aurinko vain meille suomalaisille niin harvinainen näky, että se jaksaa aina hämmästyttää?



Meillä oli tänään onni, että aurinko tuli kunnolla esiin juuri ennen kuin saimme kierroksemme päätökseen ja saavuimme nuotiopaikalle. Olipahan upeaa nähdä pilvetön taivas. Tuli niin keväinen olo. Vaikka tuuli puhalsi kovaa, saimme (siis Kimmo sai) grillin sytytettyä ja pääsimme paistamaan makkaraa ja karjalanpiirakoita. Luonnossa nuotiomakkarat maistuvat aina niin poikkeuksellisen hyvälle. Jälkiruuaksi meillä oli grillibanaania, joka maistui myös hyvälle. Talvella retkeily ja nuotiolla istuminen on ihan omaa luokkaansa. Kannattaa kokeilla ja kokea se tunnelmallisuus.




Pitkä, parin tunnin ulkoilulenkki ja nuotihetki oli loistava päätös kevyelle viikolle. Mieli sai levätä, mutta jalat saivat aktiivista tekemistä. Kävely on itseasiassa aika hyvää peruskestävyystreeniä. Ainakin syke pysyy aisoissa. Muutenkin viikko oli todella hyvä, sillä vajaa seitsemän tunnin reippailuihin kuului uintia, kuntosalia, kevyttä juoksua, balancea ja eilinen hiihto. Eilen huomasin, että joko kroppa oli hyvin palautunut tai oli muuten loistava hiihtopäivä, sillä hiihdin perinteistä nopeammin kuin koskaan! Suksi luisti ja pito oli hyvä, kun kiertelin Paloheinän peltolenkkiä Pitkäkoskelta päin. Hiihto on upea kokonaisvaltainen laji, mutta ainakin itselläni se jumiuttaa lonkankoukistajat totaalisesti. Käykö muille niin? Kevyt ja suunnittelematon liikuntaviikko oli ihanaa, mutta nyt kun keho on levännyt ja ennenkaikkea palautunut, on mieli taas korkealla jatkamaan kovia treenejä! Niistä mä kuitenkin tykkään ihan hirmuisesti!

Miten teidän viikonloppu meni? Oletteko te käyneet retkeilemässä talvella? Mitä tykkäätte lämmittää nuotiolla luonnossa? Pidättekö kevyitä viikkoja?

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana aikatauluton aamu teillä ollut! <3 Mä pystyn todella hyvin samaistumaan siihen, koska rakastan hitaita viikonloppuaamuja ja kunnon aamupalan syömistä ilman kiirettä! Myös tosi kiva tuo teidän luontoretki :) En ole käynyt nyt talvella oikeastaan retkeilemässä, mutta lumikenkäretki olis kyllä kiva! No mutta kohtahan nuo lumet sulaa ja pääsee taas kätköilemään (ja suunnistamaan? :D)

    Kuulostaa hyvältä tuo sun treenien jaksotus kovempiin ja kevyempiin pätkiin! Mulla oli tätä edeltävä viikko tosi kevyt, koska olin tosi väsynyt ja selkeästi kaipasin rauhoittumista. Sen jälkeen onkin ollut puhtia vaikka kuinka, joten todellakin kannattaa levätä aina välillä, niin treenaaminen on taas entistä kivempää ja menee varmasti paremmin perillekin :) Huomenna otetaan taas naisista mittaa salilla, jeee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon saanut käsityksen, että säkin rakastat hitaita ja rauhallisia aamuja <3! Ne on kyllä parhaita. Aamu on jotenkin päivän parasta aikaa! Joo whiii, retkeily on kivaa ja olispa kiva tehdä joku lumikenkäretkikin. XXL myi muuten 25 eurolla lumikenkiä joku aika sitten ainakin.... joo jee, suunnistuskautta odotellessa :)!!!

      Jep, kyllä jaksotus on mun mielestä erinomainen tapa antaa keholle tarvittava määrä lepoa. Se tekee myös päälle hyvää, ettei aina tarvitse miettiä tai suunnitella, missä välissä treenin tekee. Tavoitteellisemmassa treenissä kuitenkin niin täytyy välillä tehdä :) Jea, hyvin painettiin eilen salilla taas, olipahan kivaa ja tehokasta taas!! Jeea!

      Poista
  2. Ihania kuvia ja aivan täydellisen rentouttavan kuuloinen viikonloppu ollut teillä! :) Oon ihan samalla linjalla treenien jaksottamisen suhteen. Viime viikon keventelin itsekin ja pidin kolme täyttä lepopäivää, tein pari lyhyttä ja kevyttä lenkkiä sekä kaksi koko kropan salitreeniä. :) Nyt olo on oikeasti valmis kovempiinkin treeneihin ja uusiin haasteisiin.

    Mukavaa viikkoa Hanna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä rentouttavaa <3! Ja toi retki kyllä kruunasi koko homman. Voi, hyvä että säkin oot tehnyt kevyemmin viime viikolla, niin on virtaa taas treenata kunnolla :)

      Ihanaa viikkoa sullekin, Laura! :)

      Poista
  3. Onpa kauniita kuvia ja ihana tunnelma :) kiireettömys ja stressittömyys on tässä maailmassa katoavia luonnonvaroja, joista täytyisi pitää kiinni omassa elämässä...ihminen kun ei ole kone.
    Ihanaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij, ihanaa, että tunnelma välittyy. Olipahan stressitön päivä tosiaan. Siitä on tosiaan syytä pitää kiinni, tai muuten tulee vain mentyä aivottomasti eteenpäin.

      Ihanaa uutta viikkoa sullekin <3!

      Poista
  4. Pidän kevyen viikon aina joka 4. viikko, jolloin vähennän juoksukilsoja noin 50-60 prosenttiin normaalista viikosta, vähennän salikäyntejä ja kevennän salitreenejä sekä pyrin pitämään kolme lepopäivää putkeen. Sitten taas jaksaa!

    Mitäs tossa kerrosjugurtissa on? Näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä toi sun rytmi! Mulla on vähän sama väli, yleensä 3 kovaa ja 1 kevyempi treeni tuntuu hyvältä väliltä. :) 3 lepopäivää putkeen kuulostaa hyvälle!

      Jugurtissa on sekaisin rahkaa ja turkkilaista jugurttia ja toisena täytteenä on soseutettua banaania ja mangoa. Päällä on mysliä, ihan Axan Gold -merkkistä (parasta mielestäni mitä kaupasta saa). Olipahan hyvää!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)