maanantai 27. tammikuuta 2014

Ennen ratkaisi kilsat


Kiitos kaikille tsempeistä koskien mun flunssapostausta! Kuin ihmeen kaupalla mun flunssa meni ohi, varmaan ihmejuoman ja parin päivän treenivapaan ansiosta. Perjantaina sain myös viettää työpäivää kotona, jossa on huomattavasti lämpimämpää kuin toimistollamme. En tiedä, mitä huomenna puen töihin päälle.. villapaita ei riitä. Flunssan jättäessä mut rauhaan pääsin viikonloppuna nauttimaan lauhtuneista keleistä lenkkeilyn merkeissä. Lauantaina juoksin lapsuuden maisemissani todella rennon hölkän, reilu 7km. Huomasin, että kurkku ei ärtynyt tuosta, joten uskalsin lenkille myös sunnuntaina. Aluksi harmittelin, että jätin sukset kotiin, kun kuulin että anoppilan lähellä olisi ollut latu odottamassa. Mutta sain onneksi Kimmosta lenkkiseuraa, joten ei harmittanut sen enempää suksien puute. Juostiin tunnin verran mukavaa "Pystyn keskustelemaan" -vauhtia.


 Silti mä huomasin viikonlopun aikana jotain outoa, nimittäin en ole muistanut, koska olen viimeksi ennen tuota viikonloppua juossut perättäisinä päivinä lenkkiä. Tarkistin asian oikein Heiaheiasta, ja jos katsoin oikein, olen viimeksi juossut kaksi perättäistä lenkkiä joulukuun puolessa välissä. Mä olen tällä hetkellä äärettömän onnellinen mun treenitilanteestani. Olen ihan hurjasti monipuolistanut treeniä, ja esimerkiksi edellisellä viikolla treenasin kuutta eri lajia: spinningiä, crosstrainingia, juoksua, uintia, hiihtoa ja bodybalancea. Kuten huomaatte, kestävyysliikunta on edelleen se mun juttuni, mutta enää ei ole pelkkää juoksua koko elämä!

Viime keväänä treenatessani Tukholman maratonille oikeastaan vähän liian tarkasti kyttäsin kilsoja. Ainoa asia melkeinpä, joka mun treeniviikoissa kiinnosti, oli se, tuliko tavoitellut kilsat täyteen. Huh, olihan se vähän raskasta, kun en "voinut" korvata jotain treeniä jollain muulla kivalla aerobisella treenillä, koska piti saada kerrytettyä juoksukilsoja. En mä siis mitenkään ihan hullun paljon juossut, mutta iselleni sen verran, että vähintään 70% treeneistä oli juoksua. Vaikka nautinkin tuosta treenikeväästä, olin silti henkisesti aika loppu Tukholman jälkeen. Olin iloinen, että löysin suunnistuksen, johonhurahdin ihan täysillä, ja  oikeastaan koko loppuvuosi meni treenaten täysin fiiliksen mukaan, sinnepäin.


Mä kuitenkin tykkään treenata suunnitellusti, ja kunnolla. En vaan tahdo enää tehdä samoja virheitä, kuin vuosi sitten. En tahdo kyllästyä juoksuun, koska se on kuitenkin itselleni se rakkain, helpoin ja terapeuttisin laji. Henkireikä. Tahdon hiljalleen nostaa mun aerobista kuntoa yleisesti, ilman mitään paineita maratonin tai puolimaratonin ennätyksistä. Ne tulevat sivutuotteena, jos tulevat. Tällä hetkellä päällimmäisin näkyvä tavoite on se, että jaksan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna juosta (todennäköisesti) selvästi yli kuusi tuntia Kolin metsissä. Tähän kaikkeen mä tähtään monipuolisella treenauksella, jotka tekevät liikunnasta vähemmän yhden lajin puurtamista, loukkaantumisten kannalta parempaa ja itselleni mukavempaa. Uskon, että tulen nauttimaan jokaisesta lenkistä täysillä, kun niitä ei tule viittä viikossa. En väitä, ettenkö olisi nauttinut niistä lenkeistä vuosi sitten, tai kaksi vuotta sitten, mutta nyt tilanne on tämä. Kaipaan monipuolisuutta.

Mitä minä sitten treenaan? Lajeina tulevat näkymään varmasti juoksun lisäksi spinning/pyöräily, uinti, corsstraining, kuntosali, hiihto/suunnistus, bodybalance, jooga... ja varmasti satunnaisia jumppia. Tämän viikon aloitin esimerkiksi tuplatreenillä: juoksu salille ja siellä spinning. Aika kelpo setti! Tästä viikosta alkaen pyrin myös jaksottamaan treenaamisen 3+1 -taktiikalla, eli kolme kovempaa viikkoa, ja yksi kevyt viikko. Toimi mulla Tukholmaan treenatessa ainakin mainiosti. Kokeilkaa muutkin jaksotusta, jollei ole tuttu!


Ainiin, tässä alustavasti tapahtumat, joihin olisi mukava osallistua tänä vuonna:

7.3 Winter Run hyväntekeväisyysjuoksu, 5km
10.5 Helsinki City Run, 1/2 maraton
29.5 Bodom Trail, 21km
7.6 Vantaa triathlon (sprintti/perusmatka)
30.8 Midnight Run, 10 km
4.10 Vaarojen maraton, 43km

Lisäksi ystäväni kanssa haaveillaan edelleen Venlojen viestistä, mutta joukkuekaverit uupuu. Laitoin tiedustelua eräälle seuralle, joten katsotaan, mitä sieltä sanotaan, onko vielä mahdollisuuksia saada tiimikavereita. :)

Mitä ajatuksia teksti herätti? Treenaatteko te tiukasti yhtä lajia, vai mahdollisimman monipuolisesti? Onko treeniviikoissanne tutut peruspilarit, kuten pitkä lenkki tai jokin tietty jumppa?

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä noi sun suunnitelmat ja varmasti se on kivempaa valmistautua monipuolisemmalla treenaamisella noihin tapahtumiin :)

    Kivan kuulosia tapahtumia :) Saa nähä et nähäänkö Kolilla sitten ;) Ilmottautumisessa kai pitää olla nopea :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, todellakin! Kyllä se peruskunto kasvaa kaikella liikunnalla, ainakin aerobisella :)

      Mä oon innoissani noista tapahtumista! Kolilla todellaki nähään ;) Ainakin pitkille matkoille pitää ilmottautua todella nopeasti, huh, jännää! Meillähän on mökkikin valmiina jo!

      Poista
  2. Onneksi paranit, mullakin oli pientä nuhaa perjantaina mutta se parani viikonloppuna kun olin muutenkin suunnitellut kaksi lepopäivää :) Uskomaton tuuri.

    Itselläkin ollut tismalleen samanlaisia fiiliksiä, vähemmän kilsoja ja kilsoihin tuijottamista (ainakin tässä vaiheessa kautta). Kyllä niitä isoja määriä ja sen määrän analysointia varmaan tulee jatkossa ihan tarpeeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneks! Hyvä tuuri sullakin ;) Ollaan niin rautaisia sporttailijoita, ettei noi pöpöt niin vaan iske ;)

      Joo, tällä hetkellä ei kiinnosta tuijotella kilsoja! Kyl niitä kertyy kumminkin koko ajan.. oma fiilis on tärkein :)

      Poista
  3. Ihania talvikuvia! Ja huippua kun paranit. Tehojuoma siis tepsi :) Sun liikuntasuunnitelmat kuulostavat kyllä just ihanan monipuolisilta. Pysyy kroppa kunnossa ja motivaatio kasassa, kun on riittävästi variaatiota! Ja onhan sulla Hanna ihan huikeat tapahtumasuunnitelmat tälle vuodelle! Mulla on noista kaksi samaa, enkä silti aio tuijotella ollenkaan kilsoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, tehojuoma oli huikee! Näin mäkin ajattelen, että keho ja mieli kiittää monipuolisuudesta. Pelkään että pelkällä juoksulla saan molemmat rikki.. xD No todellakin on huikeet! Katotaan toteutuuko kaik...

      Ja hyvä Tiina, hyvällä fiiliksellä kohti niitä omia tavoitteita :)

      Poista
  4. Hei,

    Vinkkinä, että Jukolan juoksijapankista saa kyllä todennäköisesti uupuvan juoksijan sitten joukkueeseen. Tylsää tietysti ilmoittautua ja lähteä treenaamaan ilman omaa porukkaa, mutta tuo on kuitenkin aina vaihtoehto. Jouduttiin viime vuonna turvautumaan juoksijapankkiin ja saatiin runsaasti yhteydenottoja oman ilmoituksen perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Eniten pelkään, että ollaan niin aloittelijoita, että pilataan toisten suoritus omilla sähläyksillä.. vaikka itelle ei oo tärkeintä kuin se, että kaikki osuudet päästäis suorittamaan ;)

      mut eiköhän toi Jukola kutsu ensi kesänä, iiks.. ilmottauduttiin meinaan Venlat-kurssille. :) Saadaan sitten sieltä, seuran kautta tai juoksijapankista tiimikaverit :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)