sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Alkuvuoden liikuntatunnelmia

Muutamassa blogissa on nähty yhteenvetona alkuvuoden treenejä, ja ajattelin itsekin tarttua tähän Satulta lähtöisin olevaan ideaan.  On kiva itsekin nähdä, missä tässä vaiheessa kevättä mennään, kun omaan kevään liikunnalliseen päätavoitteeseen on kuutisen viikkoa aikaa. Toukokuun viimeisenä lauantaina starttaan Kuusamossa Nuts Karhunkierroksen 53 kilometrin matkalle, ja se on minun elämäni toinen ultrajuoksu. Odotan tapahtumaa ja polkujuoksubuumia valtavasti, sillä tapahtuma on myyty jo ajat sitten loppuun. Saadaan varmasti ihan superhyvä pöhinä päälle! Vaikka otan osaa tapahtumaan, olen silti treenannut sitä kohden rennon letkeästi, luottaen kokonaisvaltaiseen liikkumiseen ja jatkuvuuteen.

Miltä ne alkuvuoden liikkumiset sitten ovat näyttäneet?


Aloitin vuoden hiihdolla, kun olin heti ensimmäisenä päivänä hiihtämässä Leppävaaraan avattua 700 metrin rinkiä ympäri. Hiihto olikin mun koko talven hitti, sillä ehdin peräti 12 kertaa ladulle keräten 140 hiihtokilometriä kasaan, mikä on minulle todellinen edistys viime vuosista verrattuna! Välillä pitopohjasukseni toimivat erinomaisesti ja tekniikkakin kehittyi melkoisesti! Pisin lenkkini oli 23,3km ja siihen meni aikaa 2h17min, jota en meinaa vieläkään uskoa. Varsinkin kun hiihto oli tuona päivänä erityisen kevyttä ja mukavaa! Mun pertsalenkkeihin mahtui kyllä todella vaikeitakin lenkkejä, mutta hiihto oli kyllä talvikauteni pelastus ja toivottavasti matka jatkuu ensi talvena. Olen vähän sellainen tyyppi, että ei innosta juosta ainoastaan, vaan kaipaan rinnalle jonkin toisen aerobisen lajin, ja kesällä sitä paikkaa pitää suunnistus. Talvella hiihto on hyvää juoksua korvaavaa harjoitusta, ja mikä parasta - sitä on harrastettava ulkona, raittiissa ilmassa! Win win! ;)

Juoksu on ollut selkeä ykkösharrastus tälläkin kertaa. Tammikuussa mulla oli bussikortti käytössä, joten juoksin muutaman kerran aamulla töihin, mikä on mulle aikamoinen suoritus. Mun keho kun ei ole kaikkein valmiimpana seitsemän aikaan aamulla. Nuo olivat kyllä hyviä kokeiluja. Kadulla on tullut juostua keskimäärin 8 kilsan lenkkejä, joten pitkikset ovat painottuneet poluille. Tiinan kanssa juoksin tammikuun lopulla vajaa 2,5 tunnin lenkin ihan asfalttia pitkin, ja se on pisin katulenkkini pitkään aikaan. Poluillekin olen kerinnyt kymmenisen kertaa, ja ne ovat olleet keskimäärin n. 16 kilsan luokkaa. Eli suurin osa pitkiksistä on tullut tehtyä polkujuoksun parissa, vaikka toki lumiset polut vaikeuttivat varsinkin reittisuunnittelua tammi-helmikuun aikana.


Rogaining-tapahtumissa olen ehtinyt käymään muutaman kerran, 8-, 2- ja 3-tunnin tapahtumissa, ja muun muassa loppiaisena tuli tehtyä noin 36 kilometrin lenkki todella jäätävän kylmässä pakkaskelissä. Tuo lenkki tuli kuitenkin sen verran mukavasti itsellä kasaan, että se luo uskoa tuleviin koitoksiin. Muutoin en ole noin pitkiä lenkkejä juossut, 20 kilsan ylityksiäkin on kourallinen. Lihaskuntoharjoittelusta olen yrittänyt pitää kiinni kerran viikossa -tahdilla, ja se onkin keskimäärin toteutunut hyvin - joko kuntosalilla tai kotona painojen kanssa hääräillessä. Lihashuoltotunneilla eli joogassa tai bodybalancessa olen käynyt lähes viikottain, mutta sen haluaisin nyt ottaa tarkempaan syyniin, että ei pääse tärkeä osa-alue retuperälle. Monipuolisesti on tullut kuitenkin liikuttua, kun Heiaheiassa on alkuvuodelle jo 20 eri lajia. Kunonyrkkeilyssä oli mukavaa käydä muutaman kerran, mutta sen joudun nyt laittamaan tauolle muiden harrastusten viedessä niin paljon aikaa. Suunnistuskausikin starttaa mun osaltani ensi viikolla! Satunnaisesti olen käynyt uimassa, jumpassa, kävelyllä ja salibandykin tuli kuvioihin pitkän tauon jälkeen. Olen todellakin ollut innostunut vanhan rakkaan lajin uudelleen henkiin herättämisestä! Kerran viikossa treenailu sopii omiin aikatauluihin hyvin, ja todennäköisesti pelaan ensi kaudella naisten 3.divaria. Jännää!

Treeniviikkoni ovat olleet hyvin samankaltaisia alkuvuoden ajan, lukuunottamatta tietoisia kevyimpiä viikkoja. Juoksua tai hiihtoa on tullut yleensä 3-4 kertaa viikossa, 1 lihaskuntoharjoitus, 1 kevyempi harjoitus sekä mahdollisesti jokin jumppa. Tosin jumpat ovat jääneet maaliskuun jälkeen minimiin, kun salibandy tuli kuvioihin. Säbätreenejä ennen juoksen yleensä 30-60 minuutin pk-lenkin alle, ja tämä on ainakin toistaiseksi toiminut hienosti. Jatkossa viikot pysyvät varmasti samankaltaisina, joskin työmatkapyöräily lisääntyy ja antaa hyvää peruskestävyyspohjaa. Suunnistus tulee korvaamaan osan lenkeistä uskoakseni, mutta metsässä juoksentelu ei ainakaan ole pahitteeksi monipuolisen juoksukunnon ylläpitämiseen.


Näin on hyvä ja kiva treenata! Mulla kun ei ole mitään kummoisia tavoitteita, niin pääosin fiilisten ja oman kehon kuuntelun mukaan on hyvä treenata! Suurin osa juoksusta on tullut tehtyä melko kevyenä, mutta toki mukaan mahtuu joitain interval-treenejäkin. Tietyllä mielentilalla on kiva treenata, kuten viime maanantaina Annan kanssa juoksuradalla vetoja tehden! Mikäs siinä juostessa, kun sai todeta laittaneensa liikaa vaatetta päälle. T-paidalla olisi pärjännyt. Kevät on täällä, jee!

Miltä teidän alkuvuoden treenailut ovat näyttäneet? Oletteko pysyneet tavoitteessa? Miten harjoittelu ja liikkuminen muuttuvat kesän kynnyksellä? :)

6 kommenttia:

  1. Kiva alkuvuosi sulla ollut liikkumisten saralla :) Paljon ulkoilua ja kylkeen vähän lihaskuntoa ja kehonhuoltoa. Kuulostaa rennolta, mutta silti mukavan kehittävältäkin. 140km hiihtoa on hurrrjasti, vau! En sano ei koskaan, mutta ehkä silti sanon, että mua ei ehkä saa koskaan enää liikkeelle suksien kans :D Niin isot traumat jäi lapsuudesta Lapissa haha :D Niin on vaan sanoja syönyt ennenkin, eli aika näyttää muuttuuko mieli ;) Toisinaan mietin että vois olla hienoa mennä hiihtää jonnekin järven tai joen jäälle aurinkoisena päivänä. Sellasesesta nautin lapsenakin jonkin verran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oon kyllä löytänyt omat rutiinit liikkumiseen ja hyvin tutultahan tuo alkuvuosi näyttää, mutta se ei varmaan haittaa :)! Toki treeni olis kehittävämpää, jos tekis enemmän ns. tehotreenejä, mutta mä meen mieluummin fiiliksellä :D

      hih, Lapin tyttö on varmaan joutunut hiihtämään paljon nuoruudessa... voin kuvitella! Mä en oo koskaan hiihtänyt Lapissa, ja nää keväthanget olis mun haaveena joskus ;) Tai vaihtoehtoisesti joulun tienoon kaamosajat...

      Uskon, että jos pääsisit mukavasti hiihtämään retkeilymielellä, niin voisit tykätä. :) Mut lumikenkäily on mielestäni oiva vaihtoehto hiihdolle, jos haluaa mennä rauhallisesti "omia polkujaan" ;)

      Poista
  2. Alkuvuodesta tuli juostua töihin vähintään kolmesti viikossa (muulloin kävelin). Matka tosin oli lyhyt, noin 5km/suunta. Työpaikkani muutti reilu kuukausi sitten ja työaikani heittivät sen jälkeen häränpyllyä. Työmatkaa on edelleen vain 7km, mutta en saa juostua kun työpäivän pituudesta ei ole mitään takeita. Aluksi kuljin matkan junalla ja yritin polkea kotona kuntopyörällä aina silloin kun vain jaksoin. Viime viikolla siirryin pyöräilemään työmatkat ja ehdin kerran jopa käydä lyhyellä lenkilläkin!

    Mullakin on edellisen kirjoittajan tyyliin hienoisia traumoja lapsuuden hiihtämisistä. Vuosiin en koskenutkaan suksiin, mutta pari vuotta sitten uskaltauduin ne ostamaan. Viime talvena en kuitenkaan hiihtänyt metriäkään =D Ehkä sit seuraavana talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet hyödyntänyt työmatkaa liikkumiseen, itsekin jonkun verran, mutta 10km/suunta alkaa olla aika paljon. Nyt pyörällä tavoitteena 2-3 krt/vko mennä. Tosi kurjaa että työajat ovat heitelleet... kuluttavaa varmasti :( Mutta pyöräily on sullekin varmasti hyvää hyötyliikuntaa :)

      Hih, monella traumoja lapsuuden hiihdosta... onneksi sä osittain ainakin voitit ne! Suunnistuksesta on myös monilla traumoja, jännää :D

      Poista
  3. Aima huikea tuo siun keskimääräinen polkujuoksun pituus:) Ainakin, jos itseen vertaa. Ja aika hyvä on tuo lajimääräkin, 20 kappaletta! Kerkeät vielä kesälajeja kerätä, joten ainakin on monipuolista liikkumista:)
    Ei petä pohjakunto salibandykentällä ja kun sen myötä tulee kunnon repäsyjä kentällä niin vuoden päästä oot tikissä:D
    Oman harjoittelun pyrin pitämään monipuolisena myös kesällä, mutta kyllähän siinä niin käy, että sali- ja lihaskunto jää varmasti vähemmälle ja suunnistuksen kautta maksimiharjotukset kasvaa. Eli talvi on enempi kevyempää ainakin sykkeiden osalta.
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, polulla on tullut hitaasti naatiskeltua... siksi ka. kilsat on niin huimat ;) Joo, eiköhän tuohon pari lajia kesällä tuu lisää :D Säbä varmasti tekee niin mielellä kuin kehollekin hyvää.. sopivaa irroittelua :)

      Sun suunnittelematon jako kuulostaa hyvältä.. talvella peruskuntoa ja lihaskuntoa, ja kesällä sit tykitystä enemmän ;) Eilen avasin suunnistuskauden ;)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)