sunnuntai 30. elokuuta 2015

Luonnon päivä ja Midnight Run

Täällä on vietetty ihanan rentoa viikonloppua. Mulla on ollut paljon omaa aikaa, sillä Kimmo on viettänyt viikonloppua muualla. Mä oon nauttinut olostani aivan itsekseni. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tykkään olla ihan vain omassa seurassani. Perjantaina kauppareissun jälkeen vietin aikaa syöden hyvin ja sohvalla löhöten. Lauantaina heräsin virkeänä yhdeksän tunnin yöunien jälkeen ja järjestelin kotia vähän siistimmäksi. Oli ihanaa viettää aikaa kiireettömästi viikonloppuaamuna, kun ei ollut mitään aikatauluja. Söin aamupalaksi ruisleipää avokadotäytteellä ja hörpin kahvia. Meillä tulee nykyään kotona niin hyvää kahvia, kun jauhamme pavut itse. Kuuntelin musiikkia Spotifysta ja oli niin aurinkoinen fiilis!



Mun teki mieli metsään ja niinpä otin pienen kulhon mukaan ja lähdin metsään. Poimin mustikoita ja fiilistelin hiljaisuutta. Sopivasti eilen oli Suomen luonnon päivä, jota mä "juhlin" siis omissa oloissani metsässä. Metsä on mulle paikka, jossa mun on hyvä olla. Olen sitten suunnistamassa, kävelemässä tai keräämässä marjoja, niin aina siellä pääsee omaan fiilikseen. Luonnossa on niin hyvä olla ja siellä voi olla oma rehellinen itsensä täysin. Siellä voi hiljentyä ja rauhoittua tai nauttia muuten upeista maisemista. Tuo pieni hetki metsässä oli niin ihanaa eilen. Mä en ole poiminut mustikoita tänä vuonna, sillä sain onnekkaana useamman litran pakkaseen niitä isäni tutulta. Nyt kuitenkin lähdin mustikkaan, ihan puhtaasta halusta.

Iltapäivällä ystäväni saapui meille, sillä olimme jo kauan sitten lyöneet lukkoon osallistumisen Midnight Runille. Midnight Run on ollut minulle jo perinne, sillä osallistuin eilen neljättä kertaan kyseiseen juoksuun, mutta ystävälleni tämä oli ensimmäinen kerta hienossa juoksutapahtumassa Helsingin keskustassa. Midnight Runilla on erityistä tunnelmaa, eikä se pettänyt taaskaan. Minulle eilinen juoksu oli hieman erilainen tällä kertaa, sillä lähdin ystäväni "jänikseksi". Oli kiva juosta karnevaalihengissä ilman paineita, vain yrittäen olla mahdollisimman kannustava ystävälle. Näin tapahtuman ihan uusin silmin ja huomasin monia itsensä ylittäjiä matkalla. Ystävä tsemppasi hienosti ja paransi aiempaa kympin enkkaansa huikealla loppukirillä. Kyllä jäniskin oli tyytyväinen ja onnellinen!





Illalla menimme meillä vielä saunaan ja söimme iltapalaa. Lopulta menimme nukkumaan vasta puoli kahden jälkeen yöllä.. se onkin tämän juoksukilpailun ainoa huonopuoli.. siis että juoksu ei ole tehty aamuvirkuille ollenkaan. Toisaalta pimeys on koko juoksun suuri tunnelman luoja, mutta on aika karua herätä ennen kahdeksaa kuuden tunnin yöunien jälkeen. Kun ei nuku pidempään, ei nuku pidempään... Eiköhän tänään taas uni maistu ;)

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! Miten teidän viikonloppu meni? Vietittikö jotenkin Suomen luonnon päivää? Oliko joku muu juoksemassa Midnight Runilla?

Ps. Vielä ehdit osallistua Helsinki City Trail -osallistumisoikeuden arvontaan!

13 kommenttia:

  1. Rauhalliset viikonloppuaamut on ihania! Ja heei, ehkä lähet joku vuosi mun kirittäjäksi midnight runille, jos vielä innostun enempi juoksemisesta ;) Se oli kyllä tosi kiva tapahtuma!! Ja heh, mulla vähän sama nykyään, etten osaa nukkua pitkään vaikka valvoisin myöhään... Eli mieluummin ajoissa nukkumaan, jos mahdollista :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on parhaita :)! Mä vaan oon aika usein menossa viikonloppuaamuisinkin, niin tuo oli luksusta! Pitää yrittää jatkossa pyhittää ees toinen aamu vaan itelleen <3! Todellakin lähden sun kanssa Midnight Runille! Jänishommat oli kivoja! :)

      Poista
  2. Midnightrunissa on kyllä upea tunnelma. Itse olin tänä vuonna pettynyt järjestelyihin kun maalissa jouduttiin odottamaan lähes puoli tuntia että sai mitään juotavaa. :/ laitoinkin palautetta järjestäjille tuosta maalihuollosta. Mullakin oli nyt tsemppaajan rooli kun olin juoksemassa ystävän kanssa jolle tuo oli ensimmäinen kympin lenkki raskauden jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, maalijärjstelyt olivat kyllä huonot tänä vuonna. Vesi olisi pitänyt olla heti maalilinjan jälkeen. Eväiden jako ei myöskään toiminut yhtään!! Mäkin laitoin palautetta! :)

      Poista
  3. Mä olin Midnight Runilla toistamiseen mukana, ja tapahtuma ilahdutti suuresti toistamiseen - mielelläni osallistun myös vastaisuudessa. Hieno sää saatiin, merellinen kuutamo ja ohjelma reitin varrella piristi kummasta hitaampaakin askeltajaa. Olen fiilis-juoksentelija, ja treenit olivat tältä kesältä sen verran harvassa että odotetusti tein huomattavasti huonomman ajan kuin viime vuonna, mutta toisaalta tulin tänä vuonna myös parempi-vointisena maaliin.. ;)

    Narikka-homma oli tänä vuonna kiitettävästi järjestetty, mutta mua ehkä vähän kanssa ärsytti se maali-hässäkkä. Odotettiin sumpussa saadaksemme isot paperipussit, joihin meikäläisittäin saatiin täytteeksi banaanit ja energiapatukat. :( No, aina voi jossain parantaa ensi vuonna järjestäjäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Midnight Run on yksi ehdoton Suomen parhaista tapahtumista! :) Kuutamo ja sää olivat huippuja!! :) Onneksi ei haittaa, vaikka aika olisi huonompi, koska tärkeintä on se fiilis hyvän suorituksen jälkeen! :)

      Narikka oli tosi hyvä. Maali oli tosiaan pettymys.. meidänkin ryhmällä oli mantelimaidot ainakin loppu jo. Tosi kurjaa, että jotkut sai tosiaan vaan banaanin. :S

      Poista
  4. Ihanan kuuloinen päivä!! :) Ja vitsi, toivottavasti pääsen ens vuonna taas mukaan Midnight Runille! Tuntui, että koko Instagram oli siellä, haha! Mutta hyvin pääsi taas somessa mukaan fiilistelemään tunnelmaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? :) MNR on varmasti hyvä tavoite ensi vuodelle sulle!! Anna tuolla ylempänä kertoi, että oli ollut raskaana olleelle kaverille tsempparina! Eiköhän sultakin ens vuonna onnistu ;)

      Poista
  5. Iltaurheilussa hyvä puoli on siinä, että ei tarvi aamulla herätä ajoissa, jos sattuu nukuttamaan. Ei oo vaan nykyään sitä pelkoa enää:D Ja tosiaan aamulla herää aina ajoissa... hiukkasen ärsyttävää, kun ei osaa nukkua silloin, kun siihen olisi mahdollisuus:)
    Tällä kertaa viikonloppu meni hapokkaasti la maastopyöräkisassa ja su polkujuoksukisassa. Eli oli ihan paikalleen se viime viikonlopun keventely. Vaan on kovaa porukkaa nuo polkuintoilijat (suunnistajat), kun pistävät 10 km 40 minuuttiin ja jättävät erään nimeltä mainitsemattoman Euroopan mestari Keskisalonkin 4. sijalle...
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jäi aamu ihan kokonaan vapaaksi! :) Mutta onhan se ärsyttävää, jos aamulla ei nuku... vaikka olis valvonut. No, eipä oo vaikeeta palautua arkirytmiin ;)

      HUH, tuplaviikonloppu? :D Hei joo, piti heti vakoilla tuloksia ja tosi hurjaa kyytiä suunnistajat painelee metässä!! älytöntä!! Säkin olit hyvin vetänyt ;)

      Poista
    2. Joo se on hyvä, että työaamusinkin on rytmi kohdillaan. Useimmiten... tänään ois nukuttanu:D

      Jep, tuplakisat oli. Oli sen Kierdon vikat osakilpailut niin piti rykäistä molemmat. Huomaa kyllä vieläkin, ettei oo palautunu, kun yrittäny lenkkiä/treeneissä käydä. No viikonloppukeventelyä taas tän illan yösuunnistustreenin jälkeen, jos löydän pois:D Kiitos! Yläkanttiin meni, mutta olin kai arvioinu vähän pieleen sileän kympin ja maastokympin eron. Vaan kovat on kovia, ei pääse mihinkään!

      Poista
  6. Mahtava idea toi jänikseksi lähteminen :) Vois joskus itsekin! Jos vaan löytyis joku kuka sellaista tarvitsis :D Harmittaa kun en taaskaan päässyt Midnight runiin. Kuulostaa niin kivalta tapahtumalta! Ehkä ens vuonna sit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kivan erilaista! :) Näki tapahtuman eri tavalla ja ne monet itsensä ylittäneet! Hei, joku vuos vielä osallistut! Tosi huisi tapahtuma :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)