sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ihana viikonloppu!

Meitä suomalaisia on nyt hellitty mahtavilla keleillä jo monta viikkoa, ja kaikki tuntuvat olevan todella iloisia aurinkoisista päivistä viileän kesän jälkeen. Enkä minä ole tässä asiassa poikkeus, vaan nautin täysin rinnoin näistä lämpimistä päivistä, jotka todellakin tuntuvat kesäisiltä. Ja ansaituilta. On ihan luonnollista, että nyt ihmisillä on kova halu olla paljon ulkona, sillä koskaan ei tiedä, milloin nämä huikeat kesäkelit loppuvat. Työpäivinäkin ehtii kivasti nauttia ulkoilmoista esimerkiksi työmatkat hyödyntäen. Itsekin menin parina päivänä pyörällä töihin ja aion mennä huomennakin. Se on ehdottomasti paras keino aloittaa uusi viikko!


Hyvä viikonloppu alkaa sillä, ettei tarvitse istua ruuhkassa (minun suuntani: oikeanpuolinen kaista), vaan voi polkea sen ohi ;)

Nyt viikonloppuna on tuntunut erityisen hyvältä, sillä takana oli ensimmäinen työviikko loman jälkeen. Sitä ymmärtää usein näin lomien jälkeen, kuinka ihania tavalliset kotiviikonloput ovat. Vapaapäivistä nauttii aivan eri tavalla arjen keskellä, kun niitä on rajoitettu määrä verrattuna lomapäiviin. Toki loma kokonaisuudessaan on ihanaa aikaa, mutta jokaista yksittäistä päivää ei tajua arvostaa yhtälailla, kuin vaikkapa tavallista lauantaita tai sunnuntaita. Ne tuntuvat aina työvikkojen jälkeen todella ansaituilta, aivan kuten nämä hellekelit kolean kesän jälkeen. Arki on ihanaa ja rytmitys on ihanaa, mutta sen keskellä viikonloput akkuja ladaten ovat ihania myös.

Olen oppinut viimeistään työelämässä arvostamaan viikonloppuja ja hyödyntämään ne leväten ja tehden asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Pitkään valvomiset ja baareissa juokseminen ei ole yhtään mun juttuni, joten ne olen minimoinut omasta elämästäni. Sen sijaan käytän vapaitani mieluusti liikkuen, syöden ja kokkaillen, nähden ystäviä ja vaikka lautapelaillen, saunoen tai nauttien joutenolosta. Viikonloppuna en tykkää rikkoa arkirytmiä turhilla valvomisilla, ja mielestäni muutenkin "päivä on pilalla" jos nukkuu puoleen päivään. Sellainen olen ollut pienestä pitäen. Tänä viikonloppuna olin kaverini valmistujaisjuhlissa, mutta koska tahdoin nauttia myös seuraavasta päivästä, olin liikkeellä autolla ja lähdimme kotiinkin jo hyvissä ajoin ennen yhtätoista illalla. Seuraavana aamuna heräsin virkeänä lenkille Tiinan kanssa kahdeksalta. Pitempi lenkki ja pesut olivat ohi jo puolen päivän jälkeen, joten ehdimme hienosti Kimmon kanssa nauttia sunnuntaipäivää yhdessä rannalla löhöillen ja kotona kokkaillen. Tällaisista päivistä saan voimaa, enkä vain nukutuista päivistä. Hyvä seura ja miellyttävä ja monipuolinen tekeminen tekevät vapaapäivistä mahtavia, aikatauluttomuudesta tai vähintäänkin väljästä aikataulusta puhumattakaan.


Hyvää ja terveellistä ruokaa


Lepo rannalla lenkin jälkeen on ihanaa spesiaaliaikaa, kun se on meille suomalaisille niin harvinaista!

Tähän viikonloppuun mahtui muutenkin paljon hyviä hetkiä. Onnellisuus todellakin koostuu pienistä asioista. Mä olen usein miettinyt, miten joillain ihmisillä on kyky nähdä arki ja peruspäivät parempina kuin toisilla, vaikka periaatteessa jokainen samassa kehässä pyöriikin. Esimerkiksi tämä viikonloppu ei ollut sen erikoisempi, kuin moni muukaan, mutta ehkä siinä piileekin salaisuus. Minä nautin paljon perjantaina Hauskojen kotivideoiden katsomisesta Kimmon kanssa sohvalla, sillä se on meidän perinne. Myös taivaallinen lohiannos sai hymyn korville ja tulipa mietittyä, miten joku niin terveellinen voi olla niin hyvää. Ensimmäinen salitreeni pitkästä aikaan oli tosi kivaa eikä hauskuutta vähennä se, että tein sen yhdessä Tiinan kanssa. Salilta siirryimme brunssille Karkin kanssa. En voisi olla onnellisempi, kuinka ihaniin ihmisiin olen saanut tutustua bloggaamisen kautta. Tänään kävin kahdesti uimassa järvessä. Ensin lenkin päätteeksi aamupäivällä ja iltapäivällä toistamiseen. Pulahtaminen on mielestäni aina yhtä ihanaa ja virkistävää. Onnea oli myös lukea tänään Juoksija-lehteä auringonpaisteessa.


Brunssi hyvässä seurassa saa hymyn korville :)


Viikonloppuisin on aikaa häärätä keittiössä vaikka leipoen kauraisen mustikkapiirakan!

Nyt olen todellakin valmis taas uuteen arkiviikkoon ja odotan sitä innoissani. Onhan töissä mielenkiintoisia asioita ja iltaisin harrastuksia ja muuta puuhastelua, joten päivät täyttyvät mukavista asioista. Arki on kivaa ja viikonloput huippuja!

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! Millainen viikonloppu sulla oli? Miten sä tykkäät täyttää viikonloput? :)

14 kommenttia:

  1. Tulipa tätä lukiessa hyvälle mielelle :) Auringontäyteinen uimarannalla höystetty viikonloppu täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Ihanalta kuulostaa sielläkin viikonloppu olleen!

      Poista
  2. Ihanan kuuloinen viikonloppu! <3 Ja kiitos vielä brunssiseurasta! Oli niin kivaa nähdä taas pitkästä aikaa ja jutella kunnolla! :) Täällä oli myös hyvä viikonloppu; kavereita, ulkoilua, aurinkoa ja vähän shoppailua! Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos itsellesi! Oli ihanaa, että ehittiin näkee :)! Ihan huippu on ollut sunkin viikonloppus, jee! :)

      Poista
  3. Viikonloput on perheaikaa, lenkkiaikaa ja ystävientapaamisaikaa. Me myös on nyt viihdytty rannalla ja viimeksi eilen koko iltapäivä ystävien kanssa siellä touhuten. Lapsi nauttii ja aikuiset nauttii:) Viikonloppuisin on ihana syödä hiukan isompi aamupala ja kölliä sohvalla ja tehdä mitä ei arkena jaksa tai ehdi. Ennenvanhaan tuli myös käytyä juhlimassa mutta nykyään sitä tekee ehkä kaksi kertaa vuodessa, ei ole sen arvoista että menee seuraava päivä ihan hukkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa teidän ystävätapaamiset rannalla, voi vitsit! :) Sopii hyvin lapsiperheillekin. Mä niin nautin kans viikonlopun isoista aamupaloista, mutta nyt olin sopinut menoa kumpanakin aamuna, joten sellainen rauhallinen aamu jäi välistä. Jeps, jotenkin ei enää jaksa tota juhlimista.. vähän yliarvostettua ja seuraavan päivän olo on aina ihan kaamee, jo pelkästä valvomisesta :D

      Poista
  4. Voi miten ihana teksti, joka sai hymyn huulille. Ihania asioita, pieniä asioita mutta kuitenkin niin ainutlaatuisia hetkiä.. Ihana sinä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että hymy tarttuu :) Jep, isoja pieniä hetkiä, parhaita. <3

      Poista
  5. Viime viikko meni mulla pitkästä aikaa just niinkuin haluankin eli arkipäivät oli treenipäiviä ja viikonlopun sai levätä ja palautua ihan rauhassa. Toimii ainakin mulla paremmin kuin se että lepopäivät ois vaikkapa tiistai ja perjantai. Vaikka liikunta onkin siistiä niin on silti kiva että viikonloppuna voi touhuta perheen kanssa ihan vapaasti ilman että tarvitsee pyöritellä aikataulupalettia työn, koulun tai treenien ehdoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, jännä tuo sun jako, että koko viikonloppu on palautumista. Voisin joskus kokeilla. Usein mulla toinen päivä onkin liikuntavapaa ja toinen pitkis, näin on ollut pitkään ;) Itse koen että viikonloppuna ehtii olla läheisten kanssa ja olla myös treeneissä, mutta joillekin toimii eri tavalla :) Pääasia että toimii!!

      Poista
  6. Viikonlopuille tulee varattua yleensä se lepopäivä, yleensä sunnuntaille. Silloin on mukava, kun saa herätä rauhassa, ladata akkuja ja vain olla. Korkeintaan tulee käytyä ulkona kävelemässä. Lauantaille varaan pitkän treenin, koska silloin on työviikon päälle aikaa tehdä se ja vielä hyvän aamupalan voimin. Näin siis sitten kunhan arki taas koittaa.
    Nyt tuli vietettyä maaseudulle viikonloppua mökkeillen. Tuli pelattua myös pesäpalloa pitkästä aikaa moniin vuosiin ja nyt on kyljet arat!:D Taisi olla uutta ärsykettä kropalle... Sunnuntaillekin tuli palloteltua tennistä. Yritin ottaa kevyesti, että toimisi palauttavina höntsäilyinä. Mielen ja kehon lepoa siis:) Syksyn tullen se on aloitettava taas aktiivisempi treeni ja sitä varten pitäisi saada motivaatio ja kroppa vastaanottavaiseksi, ettei heti ärsytä:)
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä sunnuntaiohjelmalta! Mulla on aika usein sama taktiikka, että lauantaina pitkis ja sunnuntaina lepo. Lauantaina pitkis hyvällä yöunella.:)
      Tosi kivan kuuloinen viikonloppu ja monipuolista aktiviteettia.. voi pesis, olispa kiva pelata piiiiitkästä aikaan. Tenniskin on sellainen laji, jota olis kiva peilailla. Vaikka en oo kovin hyvä. Hyvät suunnitelmat syksylle ;)

      Poista
  7. Ihania viikonlopputunnelmia ja kiitos, että sain olla osa sitä! Mun viikonloppu meni kyllä taas pitkälti ulkoillen: suppailua, kätköilyä ja vähän kahvakuulaakin ulkona. Talvella viikonloput menee kyllä pitemmälti sisätiloissa, mutta usein tykkään mahduttaa viikonloppuihin yhen salitreenin, jos mahdollista, sillä silloin siellä on pikkusen rauhallisempaa :) Varaan myös viikonlopuille ihan vaan lepoaikaa, sillä mulle palautumisen kannalta on tosi tärkeetä oleskelu välillä ilman sen kummempia suunnitelmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kiitos sulle, että olit osa viikonloppua - kyllä sun seurassa viettää mielellään aikaa kun positiivinen energia aina tarttuu :)! Hyvältä kuulostaa sun ulkoilut kans! Hyvä ajatus tosta salitreenistä, että on enemmän tilaa viikonloppuna.. totta hei ;) Jep, lepoaika on tärkeetä, niin tärkeetä :)!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)