tiistai 9. joulukuuta 2014

Body Balance - ryhmäliikuntatunti meille kaikille


Kuten ehkä pitkäaikaisemmat lukijani tietävät, lempparini ryhmäliikuntatunneista on ehdottomasti Les millsin Body Balance -tunti. Olenkin jo useamman vuoden käynyt melko säännöllisesti kyseisellä tunnilla. Pyrin käymään balancessa noin kerran viikossa, sillä se on myös osa viikottaista treenirytmiäni ja pitää huolen pidemmästä kehonhuoltopätkästä. Lisäksi mulle alkaa kyllä tulla vieroitusoireita, jos en noin viikon välein pääse tunnille. Viime keväänä mulle ei löytynyt säännöllistä ajankohtaa balancelle, ja kesän olin ryhmäliikuntataolla, sillä kuntosalikorttini oli jäähyllä. Nyt syksyllä maanantai on vakiintunut balance-päiväksi, ja se sopii loistavasti aina viikonlopun pidempien treenien jälkeen. On myös ihana käydä vakkariohjaajan tunnilla, kun oppii hänen tavat toimia ja ohjata tuntia.

Eilen havahduin tunnilla siihen, että siellä käy yllättävän paljon miehiä! Eilenkin tunnilla oli varmaan 25-30 prosenttia ryhmästä miehiä, mikä on melko suuri määrä muihin tunteihin verrattuna. Tosin, en ole pitkään aikaan oikein muilla ryhmäliikuntatunneilla käynytkään, joten voi olla, että yleisestikin sukupuolijakauma on tasaantunut. Spinning-tunneilla on mielestäni aina käynyt paljon miehiä. No, balance onkin mielestäni oiva ryhmäliikuntatunti ihan meille kaikille. Jos jooga tylsistyttää, mutta mieli ja keho kaipaavat silti jotain rauhallista tekemistä, kannattaa suunnata balanceen. Siellä liikkeet tehdään musiikin tahtiin, joten tunnilla on selkeä rytmi ja rakenne. Jaksan aina hämmästyä, miten hienosti liikkeet ovat suunniteltu kappaleiden päälle. Musiikki onkin balancessa äärimmäisen tärkeässä osassa, ja lähes jokaisessa ohjelmassa se on todella huikea kokonaisuus sisältäen toinen toisiaan upeampi kappaleita. Minulla onkin Spotifyssa lista nimeltä "Mä fiilistelen", johon olen kerännyt paljon musiikkia juuri body balance -tunneilta.



Body Balance 67 Tracklist

Itse en pääse mitenkään muuten niin harmoniseen tilaan kehoni ja mieleni kanssa, kuin balancessa. Tavallaan voisin sanoa, että maanantait on mun lempparipäiviä viikossa! Joskus loppurentoutuksen jälkeen huomaan ajan kuluneen niin, etten ole ajatellut mitään. Se on ehkä tietynlainen päämäärä ja huippuhetki, jonka voi balancen päätteeksi kokea. Siihen ei tosiaan pääse joka kerta, vaan jo koko tunnin ajan ajatuksien täytyy olla täysin keskittyneitä itse tuntiin: liikkeisiin ja omaan kehoon. Vain siten voin päästä nollaustilaan lopussa. Tunti on oivasti rakennettu tämän huipun saavuttamisen tukemiseksi. Aluksi tehdään kehoa herätteleviä ihanan sulavia ja jatkuvia thai chi -liikkeitä, joissa jalat ovat vahvat, mutta ylävartalo rento. Auringontervehdykset vetreyttävät ihanasti kehoa tulevaan työhön. Kyllä, työhön.. ei balance ole ainaostaan lepäämistä, vaan kyllä tunnilla tehdään myös lihastyötä, kuten jalkojen voimaa joogan soturiasennoissa, keskivartalon lihaksia pilates-tyyppisissä kappaleissa sekä syviä lihaksia tasapaino-osuudessa. Näiden vastapainoksi on lonkan avauksia, selän  kiertoja, takareisien liikkuvuutta sekä loppurentoutus, eli se tunnin kohokohta.


Tykkään erityisesti tunnin jälkipuoliskosta, jossa tiukkojen keskivartalobiisien jälkeen aletaan rauhoittamaan menoa loppua kohden. Siinä pikkuhiljaa valmistetaan mieli ja keho kohtaamaan toisensa. Liikkuvuusharjoitukset ovat pitkiä, mutta eivät ainoastaan staattisia. Balancessa haetaan liikkuvuutta hengityksen mukana syventäen uloshenhityksellä sekä rennosti liikutellen kehoa eri suuntiin. Selän rangankierrot ovat varmasti yhtenä avainasemana siihen, etten ole kärsinyt selkä- ja niskavaivoista aikoihin, vaikka teenkin istumatyötä. On ihanaa antaa vain musiikin soida korvissa ja vaipua jo osittain omaan oloon tunnin loppupuoliskon kappaleissa. Itse yleensä olen jo osittain silmät kiinni - varsinkin sitten, kun osaan tunnin ulkoa. Siitä on helpompi siirtyä loppurentoutukseen. Me olemme tehneet vakkariohjaajani kanssa hengitysharjoituksia, jotka olen kokenut erittäin toimivaksi. Keskittyen itse hengittämiseen ensinnäkin voi oppia syventämään omaa uloshengitystä, josta on apua muussa liikunnassa. Lisäksi keskittymällä hengitykseen yleensä mielestä katoaa muut asiat ja lopulta sen kautta voi päästä "tyhjään tilaan". Rentoutuminen on mielen ja kehon yhteistyötä, sillä niiden molempien on oltava täsmälleen samassa tilassa, tässä hetkessä.


Balance on minulle se hetki viikossa, kun en suorita mitään. Se hetki, jolloin fiilistelen musiikkia, hiljennyn ja nautin. Annan keholle sitä, mitä se tarvitsee eli huolenpitoa. Keskitän ajatukseni vain omaan kehooni ja olen tyytyväinen siitä, mitä kaikkea sillä voinkaan tehdä. Balance ei kuitenkaan ole mikään hihhuli-tunti, vaan ihan rehellisen hyvää kehonhuoltoa. Siinä on paljon ominaisuuksia, joita juoksijan tulee mielestäni huomioida muussa harjoittelussa, kuten tasapainoa, syviä keskivartalon lihaksia sekä liikkuvuutta. Nyt meidän keskuksissa alkanut Body Balance 67 on aivan älyttömän hyvä perusohjelma, jota voisin suositella jokaisen mennä kokeilemaan. Mutta muistakaa antaa tunnille kunnolla mahdollisuus, sillä itseltäni vei ainakin viisi kertaa, ennen kuin pääsin yhtään sisälle balancen maailmaan.

Käytkö tai oletko käynyt balancessa? Tai muilla kehonhuoltotunneilla? Tykkäätkö Body Balancesta? Miten saavutat sisäisen rauhan? Miten fyysinen olemus vaikuttaa mielen toimintaan?

Ps. Muistakaa myös joulukuun blogin kimppapolkujuoksulenkit! Ensimmäinen, eli pitkä treeni on jo tämän viikon lauantaina! Jos kolmen tunnin metsässä rämpiminen kiinnostaa, laita mulle mailia (hanna.taimen(a)gmail.com). Lähtö klo 10 Kuusijärveltä! Lauantaina 20.12 on kaikille soveltuva 1,5-2 tunnin kevyt polkujuoksulenkki joulumielellä! Kaikkia odotellaan, eli vauhti on maltillinen! Lähtö Pirttimäestä klo 10.30! Tervetuloa mukaan!!

25 kommenttia:

  1. voi vitsit,mä meen aktiaan 10km juoksuun lauantaina,oisin lähtenyt mielelläni..pitää katsoa josko lähtisin 20pv se pitäis sopia!haluisin kovasti mennä johonkin rauhalliseen venyttely pilates balance yms tunnille,en vaan oo saanut aikaiseksi.kotona oon alkanut lisäämään venyttelyitä päiviini ja joogaa oon myös treenannut you tuben kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä aktiaan! :) Tuu ihmeessä 20.pvä mukaan! Ja suosittelen kokeilemaan balancea, ja olitkin jo kokeillut, katoin blogistasi! Youtube on ihan kätevä ;)

      Poista
    2. onhan se kätevä,mutta paremman treenin sais varmasti suomenkielisenä ja paikalla ollen..mutta kokeiluna menee noinkin!

      Poista
    3. Nojoo, kyllä tunnilla on se oma fiiliksensä! toivottavasti pääset joskus sitenkin kokeilemaan!

      Poista
  2. Alkoi ihan hulluna haluttamaan Balanceen! Vahvistan täysin sun sanat siitä, että kannattaa käydä useammin kuin kerran, että pääsee tuntiin paremmin sisälle. En itsekään ensialkuun lajia niin tajunnut, mutta nykyisin balance on munkin lempparitunteja, vaikka harmillisen harvoin tullut käytyä! Ihana miten kuvasit tuota loppurentoutumisen aikasta olotilaa! ❤ tuollaisista hetkistä saa niin paljon rauhaa ja samalla energiaa elämään :) onneksi olet taas löytänyt balance-rutiinin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, balanceen kannattaa haluttaa! Se on paras <3! Sunkin pitää löytää joku hyvä vakkariajankohta itselles, niin sit sinne tulee mentyä! Mä odotan tätä nykyä maanantaita hulluna! Jep, on kyllä voimaannuttavaa huomata, että pääsee noihin olotiloihin loppurentoutuksessa! :)

      Poista
  3. Maanantaisin mä en pääse, mutta täytyy kyllä toi tunti testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan hyvin mennä yhessä joku kerta, laitahan viestiä mitä päivää ajattelit ;)

      Poista
    2. Mites ensi viikon torstaina 18.12 illalla? :D

      Poista
  4. Toi on kyllä kiva fiilis, kun oppii sen ohjelman suurin piirtein. Silloin ei tarvitse käyttää energiaa siihen ohjaajan jatkuvaan tuijottamiseen, vaan voi keskittyä enemmän itseensä. Ja musiikki on ehdoton plussa balance-tunnilla! Oon päässyt välillä semmoiseen flow-tilaan tunnilla, ja se on ihana fiilis. Just toi, kun oma kroppa toimii, eikä siihen satu (harvinaista herkkua mulle..) on niin hurjan mukava tunne.

    Paljon on tosiaan miehiä teillä, jos niitä on prosentuaalisesti noinkin suuri määrä. Meillä on tunneilla yleensä joku 1-3 miestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on kyl ihanaa! On kiva, kun tulee uus ohjelma, mutta parasta on se, kun oppii ohjelman hyvin! Varsinkin balancessa se on tärkeää, kun voi keskittyä vaan omaan kehoon! Oij, balance-flow on huikeeta!

      No nyt on pari kertaa ollut.. siis eilen oli joku vajaa 10 miestä :)

      Poista
  5. Balance on kyllä ihana tunti, mutta olen käynyt siellä viime aikoina ihan liian vähän!! Muutenkin kehonhuoltotunnit on olleet vähissä, mutta onneksi venyttelyä on tullut tehtyä itsenäisesti. Tuun mukaan poluille la 20.12! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Karkki, menepäs kokeilemaan sitä taas ;)! Suosittelen!

      Ja jee, 20.12 tulee huisi lenkki!! :)

      Poista
  6. Meillä ei käy yhtään miehiä balancessa! Aina vonkuvat sitten lisäksi perus venyttelytuntia ja se otetaan ohjelmaan ja sit siellä ei käy miehen miestä eikä muutenkaan tarpeeksi porukkaa ja venyttelytunnit aina lopetetaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hööö.. :/ Ompa outoa tuo miesten käytös.. että vongutaan, ja sitten ei tullakaan tunnille. Höö :(

      Poista
  7. Mulla on viikko aikaa testata fressin tunteja, joten perjantaina menen huoltotunnille. Balanceenkin yritän jos löydän siihen sopivan ajan. Muutoin tällaiset on jääneet vähemmälle, mutta venyteltyä sentään tulee säännöllisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niiiin, hienoa! Koita ihmeessä balancea! Siinä on ainutlaatuinen tunnelma, kuten varmaan tuli ilmi ;)! Hyvä, että venyttelyä tulee tehtyä!

      Poista
  8. Mä en oo juurikaan käynyt ryhmäliikuntatunneilla ja nykyisellä salilla ei niitä edes ole! Eli balance ei ole yhtään tuttu, mutta vaikuttaa juoksijalle sopivalta. Kehoani huollan venyttelemällä ja foam rollerilla, erityisesti nyt kun jalat ei ole juoksukunnossa.
    Mä oon kyllä tulossa sinne rauhallisemmalle polkulenkille 20.12 jos nää jalat tulee kuntoon siihen mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmph, ryhmäliikunnat on kivaa vaihtelua, ja sopii niille, jotka kaipaa motivaatiota. Mut sit on nää kehoa huoltavat tunnit, ja ne on must erityisen hyviä, koska ite ei tuu tehtyä kamalasti sitä kotona. Miten se voikaan olla niin hankalaa... :/ Tsmeppiä sulle jalkojen kanssa!! Toivon todella, että nähään ens viikolla, Anna <3 :)!

      Poista
  9. Elixiassa ei oo body balancea ollenkaan, mutta nyt kun on mahdollista käydä myös Satsin saleilla, niin meen tulevana lauantaina kokeilemaan ensimmäistä kertaa tuohon Lepuskin Satsiin. Oon kuullut niistä tunneista pelkkää hyvää ja toivonkin, että siitä olisi mulle ihan vakkaritunniksi. Mulla on tässä ollut hakusessa tollanen säännöllinen kehonhuoltotunti, mutta mikään ei ole vielä oikein ollut se mistä enemmän innostuisin. Joogassa ja pilateksessa käyn silloin tällöin.

    -jansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jansu, te elixialaiset saitte meidän les millsit ;) No ei vais, kiva kun pääset kokeilemaan! Lepuskin SATS on muuten mun kotisali ;) Suosittelen antamaan mahdollisuuden pariin otteeseen sille balancelle, ja tuupa joku kerta maanantain tunnille (vedä sit mua hihasta), koska se ohjaaja on ihan paras :) Balancessa on kyllä sitä jotain, se on paljon enemmän kuin jooga tai pilates.. paljon helpommin lähestyttävä! :)

      Poista
    2. Hähää, hyvä että saatiin, oon itekin saanut vaihtelua omaan liikkumiseen :) Oon nyt useamman viikon jo voinut käydä kummankin ketjun saleilla ja vasta nyt meen testaamaan tota balancea, hyi mua. Maanantaisin oon nyt käynyt siinä 18.30 alkavassa bodycombatissa (joka on mun uusi suosikki). Täytyykin pitää silmät auki jos sua sattuis näkemään salilla ja tulla moikkaamaan :)

      -jansu

      Poista
    3. Heh, mä taas koen etten oikein oo saanut mitään uusia juttuja Elixiasta. :O Mutta otin toki sen Nordec all -jäsenyyden, kun sen "edullisesti" sai. Heh, teidän combat-äänet kuuluu aina meidän balanceen puoli tuntia :D ;) Joo, moikkaa ihmeessä jos tunnistat!

      Poista
  10. Mä tykkään balancesta! Se on niin rauhoittava tunti, ja toisaalta sieltä tulee aina niin vahva fiilis kroppaan. Mun suokkari on ne missä kroppaan saa kunnolla venytystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä sen sanoit! Osasit pukea mun tekstin pariin lauseeseen! :) Toi vahva fiilis on niin totta! Voi balance, ihanaa <3 Tää uus ohjelma on nimenomaan venytys-painotteinen.. esim. lonkan avaukset kestää 8min :)!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)