perjantai 27. kesäkuuta 2014

Niin ihanaa on treeni!

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, tämä viikko on ollut paluu treenin pariin. Vitsit, miten innoissaan yksi pieni ihminen voi olla siitä, että pääsee toteuttamaan itseään taas. Mulle parasta terapiaa on päästä työpäivän jälkeen tuulettamaan mieltä lenkkipolulla tai metsässä rasteja etsien. Suurin osa mun harrastamista lajeista on sellaisia, joita voin tehdä yksin. Oikeastaan parasta on, jos treeniin sisältyy niin sosiaalinen puoli kuin yksin tekeminen - suunnistus kuntorasteilla on juuri tätä. Matkat taitetaan yleensä porukalla, mutta suoritus tehdään yksin. Itseasiassa suunnistusmetsässä rasteja etsien mä pystyn nollaamaan pääni kaikkein parhaiten, sillä mieleen ei mahdu juuri muuta kuin "missä mä nyt olen" tai "ensin tuonne kalliolle, ja sitten otan suunnan rastille" ajatukset. Sitä on niin kiinni siinä kartanluvussa. Joskus on myös todella terapeuttista tehdä treeni ystävän tai tuon paremman puoliskon kanssa, sillä kuulumisten ja ajatustenvaihto lenkillä ilman tietokoneita ja kännyköitä on luksusta.


Mä jopa koin olleeni väsyneempi nyt kesäkuussa, kun treenasin selvästi vähemmän kuin aiemmin keväällä. Jotenkin jaksaminen arjessa on osittain riippuvainen muuhun aktiivisuuteen. Mulle oikeasti tunti treeniä päivässä tuo kaksi tuntia enemmän aktiivisuutta arkeen, kuten jotenkin se sanontakin menee.

Mä nautin tavoitteista, joissa haastan itseäni aina vähän eteenpäin. Keväällä haasteena oli triathlon, jossa todellisena haasteena oli pyöräilyn opettelu ja ottaminen osaksi treenaamista sekä uinti avovedessä. Nyt syksyn isoin haaste on Vaarojen maraton. Olen juossut kolme katumaratonia, ja suunnistusharrastuksen myötä on vähän loogistakin, että seuraava maraton juostaan maastossa. Maasto tuo kuvioon uudet haasteet, sillä juokseminen mäkisellä ja epätasaisella polulla on tietysti paljon raskaampaa, kuin juokseminen tasaisella asfaltilla. Mutta haasteitahan mä kaipaankin, ja maastossa juokseminen tuo mukanaan myös erään suuden edun - luonnon. Jos olet seurannut blogiani pidempään, tiedät, että rakastan luontoa ja luonnossa liikkumista. On jopa etuoikeutettu olo, että oma kuntoni on sen verran hyvä, että voin ottaa haasteekseni yhdistää kaksi hienoa asiaa, luonnon ja maratonin juoksemisen. Kolin maisemat ovat varmasti upeat.


Tämä viikko on antanut jo hyvää suuntaviivaa tulevalle treenille. Tarkoitus on pikkuhiljaa nostaa treenimääriä ajallisesti jopa sinne kymmenen tunnin paremmalle puolelle. Väkisin en aio mitään tehdä, ja tämän vuoden vähien juoksukilsojen (n 500km) vuoksi mun on otettava sen suhteen edelleen rauhallisesti. Työmatkapyöräily on mulle sellainen hyvä paikka lisätä rasitusta kropalle suhteellisen matalilla tehoilla. Myös ajankäytön osalta se on kaikkein tehokkain keino tähän. Mä en ole valmis karsimaan menojani ystävien kanssa tämän(kään) projektin myötä, vaan treenit tulevat tavallaan kakkosena, tai ainakin niiden on sopeuduttava muuhun tekemiseen. Esimerkiksi keskiviikkona mulla oli menoa sovittuna kuudesta eteenpäin, mutta sain silti hyvän treenin tehtyä. Poljin työmatkat ja heti kotiintultua lähdin kiertämään erästä todella rankkaa lenkkiä, jossa nousua on useita kymmeniä metrejä kierroksessa (trivia: lenkki sisältää Helsingin korkeimman kohdan huiputuksen). Tein kierroksia kolme, joten nousua ja laskua tuolle reitille kertyi kivasti. Jalat oli hapoilla, henki ei melkeen kulkenut ja vauhti oli lähes nolla, mutta treeni oli viikon kovin. 6,5km 43 minuuttia. Tästä on hyvä lähteä parantamaan aikaa, kun pohjat on lyöty ;) Kahtena päivänä olen suunnistanut ja yhtenä tein reilu tunnin juoksulenkin. Ohjelmassa olisi vielä kuntosali ja pitkä lenkki maastossa.


Lisäravinnetilaus

Tästä viikosta näkee hyvin pohjan, miten lähden treenaamaan syksyä kohti. Teen vielä erillisen postauksen asiasta, sanottavaa kun tuntuu riittävän. Esimerkiksi mun kesän kuntosalituulia en ole vielä ehtinyt kertoa. Onko teillä kysyttävää? Tai vinkkejä, miten mun kannattaisi treenata maastomaratonia kohden?

Jee, perjantai! Kaksi hyvää ystävää Turusta tulee tänään vierailulle viikonlopuksi. Edessä on rento tyttöjen viikonloppu, huisia! :) Kivaa viikonloppua kaikille!

22 kommenttia:

  1. Innostus tarttuu näistä sun jutuista! Mä olen erinäisistä syistä, kröhöm, hurahtanut viime aikoina joogaan ja muuhun kehonhuollolliseen, mutta mieli ja kroppa janoaa myös toiminnallista lihaskuntotreeniä. Mä haluan, että mun kroppa toimii monipuolisesti, enkä kyllä enää koskaan halua näitä bodypumpin megajumeja :/ eli joku toiminnallinen ulkotreeni vaikka ens vkolla käy :)! Kivaa vkonloppu ja terkut Seinäjoelta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiva jos innostus tarttuu :)! Monipuolisuudella ja kokonaisvaltaisuudella pääsee pitkälle, eikä tule lihaskipuja ja megajumeja! Pumppia mä en osaa suositella kenellekään, vaikkei siitä mitään haittaa mulle ole ollutkaan suoranaisesti! Jooga kuulostaa ihanalta, taidankin taas joku päivä ottaa tunnin yoogaista! ;)

      Toivottavasti oli hyvä viikonloppu Seinäjoella, ja joo, otetaan ulkotreeni joku päivä.. kävisikö sulle esim. sunnuntai? :)

      Poista
  2. Oi kolin maisemat ON hienot! :) wau, oot aika sissi!

    VastaaPoista
  3. Suunnistus on ihan varmasti mielen nollaavaa toimintaa, vähän samaan tyyliin kuin mikä tahansa retkeily. Missä oon, minne seuraavaksi, miten tästä yli...? on ne tärkeimmät ja koko pään täyttävät kysymykset. Ihania juttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, retkeilyssä ja suunnistuksessa on varmasti paljon yhtäkin! Tosin en ole niin vaikeasti koskaan retkeillyt, että pitäisi olla intensiivisesti reitissä tms. kiinni, vaan ennemminkin silloin nautin maisemista! <3

      Poista
  4. Niiiiin ihanaa olis treenata sun kanssa! Harkitsen vakavasti Helsinkipyrähdystä! Tänään tämän postauksen innoittamana menin kipuamaan pieneen laskettelurinteeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin olis ihanaa treenata sun kanssa! ;) Ilmoittele, jos tännepäin eksyt! Olisi ihan huippua nähä sua! Ja voi, kiva että innostin sua, jee ;)

      Poista
  5. Liikunta on ihan parasta! Tsemppiä treeniin kohti Vaaroja. Mäkin haaveilin vähän siitä, mutta on tänä vuonna vähän huonoon aikaan. Ehkä ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on parasta! :) Kiitos paljon! Mä voin syksyllä kertoa sitten, että kannattaako sinne edes lähteä, heheh... ;)

      Poista
  6. Tää nyt ei varsinaisesti liity tähän postaukseen, mutta tuosta sun ohjelmasta tuli mieleen, että minkälainen treeniohjelma sulla on? Oot varmaan jossain vaiheessa kirjottanutkin siitä, mutta en jaksanut hirveästi penkoa sun arkistoa:)

    Eli siis minkälainen ohjelma sulla on ja mitä se pitää sisällään? Jaotus ja harjoitusmuodot jne:). Miten teet lihaskuntoa ja miten pitkiä kevyitä harjoituksia ja miten raskaita harjoituksia? Kiinnostaisi tietää ja vähän verrata omaani, joka ei kylläkään ole edes mikään ohjelma vaan pyrkimys vähän katsoa, että joka viikolle tulisi vähän monipuolisuutta niin lajien kuin sykkeidenkin suhteen.

    Itsellä oli nyt ajatus, että viikossa voisi tehdä salia 2 kertaa (toinen keskittyen enempi yläkroppaan ja toinen kerta jalkoihin), että saa lihaskuntoa pidettyä yllä, jos ei nyt sentään kasvatettua. Ja juoksua sen 3-4 kertaa viikossa, joka pitää sisällään todennäköisesti aika vähän itse juoksua. Sen sijaan suunnistus,tennis,pyöräily,jalkapallo,beachi,salibandy,hiihto yms. mitä nyt keksiikään on enempi mun mieleen tuon juoksun sijaan (eilisellä lenkillä sen huomas, että kahteen kuukauteen ei oo tullu juostua, kun tuppasi jalat väsymään. Suunnistuksessa ja pyöräilyssä tulee aina pysähtymisiä ja jalat saa lepoa, kun taas juoksussa joutuu kokoajan tekemään töitä). Suunnistus tuppaa olemaan aika maksimitreeniä niin nuo muut ois kevyempiä perusharjoituksia ja ajallisesti kenties pidempiäkin.En tiiä kyllä, ajaako ne samaa asiaa kuin pitkä kevyt juoksu/kävely tai pyöräilylenkki...?

    Tulipahan taas vähän kirjoiteltua, mutta oma halu olisi kehittyä ja kiva ois saada kokemuksia muilta ohjelman suhteen:) Valikoin sut uhriks :D Juoksukuntoa ei kai kasvateta ku juoksemalla, mutta kun se on vähän tylsää ja muita mielenkiintoisempia lajeja sen verta enempi, joita harrastaa:P

    Ja nimimerkin voisin kai lopultakin keksiä: olkoon se mielikuvituksellisesti Heikki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Heikki! Ihan aluksi, kiva että valitsit mut uhriksi ;) Onko sulla tavoitteena siis kasvattaa juoksukuntoa vai kentie puolimaraton/maraton?

      Mulla ei ole ohjelmaa ollenkaan. Mä selailen nettiä, ja otan sieltä tiettyjä harjoituksia itselle, mutta viikot on niin vaihtelevia, että en osaisi pelkällä ohjelmalla mennä. Suurin osa harjoittelusta on peruskestävyystreeniä, sitten on lisänä 1-2 kovempaa treeniä (intervallia yms.), yksi lihaskuntoharjoitus (kesällä kokonaisvaltaista treeniä kevyillä painoilla), uintia, pyöräilyä ja suunnistusta. Pyrin nyt maraton-treenijaksolla tekemään yhden pidemmän 1,5-2,5 tuntisen juoksun.

      Mun mielestä juoksua ei oikein voi täysin korvata muilla lajeilla. Ainakin kerran viikossa olisi hyvä juosta lenkki, olkoot se vaikka se pidempi ja matalasykkeinen treeni. Beachit, sählyt ja suunnistukset on hyviä monipuolistamaan treeniä, mutta juoksemaan oppii vain juoksemalla ;)

      Voisin kirjoitella omasta treenisuunnitelmasta vielä tarkemmin, joten pysy kuulolla :)

      Poista
    2. Ihan yleikunnon kohotus on tavoitteena.juoksukunnon paraneminen auttaa sit monessa lajissa:)ehkä se tuo suunnistus on kuitenkin nyt eniten mielessä. Jukolassa ois pyrkimys parantaa vuosi vuodelta:) talvella sit tulee pelailtua muita lajeja aladivareissa niin ei se parempi juoksukunto sielläkään haitaksi ole. Salilta sit parempaa lihaskuntoa,ei niinkään massaa.vielä kun sais liikkuvuusharjoitteita ja enempi venyttelyä lisättyä:D Mut näinhän se on,juoksukunto ei parane ku juoksemalla ja etenkin peruskuntolenkeillä.ne vaan tuppaa jäämään ku on monia lajeja ja pitää sitä levätäkin.Ihan niin kuin tuolla toisessa postauksessa sanoit,ei kaiken tarvi olla laskettua ja harkittua,ruoan tai treenin suhteen. Pääasia et nauttii! Talvella sit on vähempi lajeja niin voi miettiä paremmin treenin jaksotusta ja peruskuntoharjotuksia ja juoksua.nyt nautin urheilusta ja eri lajeista!:) ps.terveisiä lomalta. jäin hyvän sään aikaan nauttii tästä kesästä ja lämmöstä;) t.Heikki

      Poista
    3. Sun lajit on kyllä tuollaisia nopeatempoisia, ja niissä ei välttämättä se pelkkä peruskunto ole niin olennaista. Paitsi suunnistuksessa! Lisäksi siinä lajinomaista räväkkyyttä tulee sitten ihan suunnistaessa lisää! Joku yks lenkki viikossa ei pahaa tekisi, vaikka joku 40-70 minuutin rykäisy! Mutta toki ensisijaisesti kannattaa tehdä niitä lajeja, joista nauttii! Se on tärkeintä liikunnassa :)!

      Voi, ihanaa lomaa sulle! Hyvät kelit kyllä tuli ;) Mulla on vielä 2 viikkoa töitä ennen lomaa! Jaksaa jaksaaa!!

      Poista
    4. Kyl mäkin sitä mieltä oo, että yks hidasvauhtinen päälle tunnin lenkki tekis hyvää. Maastopyörän hankintaa olen miettinyt ja taidan sen ostaakin, niin siinähän sitä sais...pitkän lenkin, mutta ei taaskaan sitä juoksua :D

      Kelit on kyllä suosinu, ja nyt vietetään lepoviikonloppu Ilosaarirockissa :P

      Hyvät lomat sulle kunhan ne alkaa, toivottavasti kelit jatkuu suopeina silloinkin!

      Poista
    5. No, mut jos juoksu ei tunnu omalta jutulta, niin ei väkisin ;)

      Kiitos kiitos, vielä 1,5 viikkoa pitäs jaksaa ennen lomaa! :P

      Poista
  7. Heei! Kiva lukea sun treenikuulumisia, itse treenaan ensimmäiselle maratonilleni elokuussa ja täältä haen aina juoksuinspiraatiota :) Kysymykseni liittyy kuitenkin lisäravinnetilaukseesi, mistä tilaat noita GU-geelejä? :) käytän itse samoja geelejä mutta oon tälä hetkellä ostellu niitä vain yksittäin Kampin for runners liikkeestä, eikä myyjä osannut auttaa mistä sais isompia satseja tilattua :/

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Hei, tervetuloa blogiini! Kiva kuulla, että saat motivaatiota täältä! Sulla alkaa h-hetki lähestyä, jännää! :) Mä tilasin noita urheilutuote.fi -nimisestä kaupasta. En sitten tiedä, ovatko siellä yhtään halvempia. Mä kokeilin nyt ekaa kertaa GU-merkkiä, ja voi jestas se suklaa oli hyvä :P Paluuta muihin merkkeihin ei ehkä ole ;)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, laitoin heti tilauksen eteenpäin ;) hehe, joo, sen jälkeen kuin tuota GU:n suklaata on maistanut niin ei kyllä muut geelit oikein kelpaa enää :P
      -Linda

      Poista
    3. Hyvä juttu ;) Hih, ,mä uskalsin ottaa muitakin makuja, lauantaina pari testiin! :)

      Poista
  8. Olis muuten yks postaustoivekin. Uinti. Miten amatööri lähtee liikkeelle? Millaisia harjoituksia oot tehnty?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta Satu, hyvä aihe! :) Kirjoittelempa, kun kerkiän! Nyt on paljon asiaa mielessä blogiin, jei! :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)