sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kaksi kovaa treenipäivää!

Keskiviikkona kirjoittelin, kuinka alkuviikko oli mennyt maanantaita lukuunottamatta hyvin kehonhuoltopainotteisesti, sillä urheiluhierojan vuoksi en viitsinyt pariin päivään rehkiä lihaksia kipeiksi. Torstaina kuitenkin uskaltauduin jo treenin pariin, ja sainkin Tiinan seurakseni salille, jee! On kyllä kivaa, kun samalla salilla käy treenikaveri, jolla hyvä tekemisen meininki! Yhdessä treenaminen on todella antoisaa. Ehdin Tiinaa odottaessa tehdä hyvän intervallitreenin matolla ennen salitreeniä. Juoksin alkulämmittelyn jälkeen 3, 5, 6, 4 ja 2 minuutin vedot palautuksilla, jotka olivat noin puolet vetojen pituuksista. En ollut pitkään aikaan tehnyt vauhdikkaampia vetoja, joten vähän oli totuttelemista, mutta sain vedettyä vedot hyvin loppuun, vaikka vähän vieläkin kärsin siitä, etten uskalla juoksumatolla laittaa vauhteja niin kovaksi, kuin ehkä pystyisin. Ulkona on mielestäni niin paljon kivempaa ja helpompaa juosta! Mulla on aina matossa muuten 0,5 prosentin kulma, jotta se vastaisi luonnon ilmavirtoja eikä rullaaminen ole ihan niin helppoa, kuin 0-kulmalla.

Tiinan kanssa hyödynnettiin kaverin tukea liikkeissä, sillä teimme liikkeitä, joissa joko varmistaja tai kaverin tsemppi on korvaamaton. Aloitimme setin smith-tangolla tehtävissä askelkyykyissä, ja voin kertoa, että pakarat ovat olleet tulessa pari päivää! Todella tehokasta, todella tehokasta. Smithissä tehtiin myös pystypunnerruksia, joissa tehtiin ihan maksimisarjoja. Penkkipunnerrusta puolestaan on ihan huippu tehdä kaverin kanssa, koska siinä jos jossain varmistaja on paikallaan. Minä ainakin pelkään tangon alle jäämistä, enkä sitä yleensä yksinäni äärirajoilla tee. Nyt oli helppo tehdä maksimaalisia toistoja, jotka ovat todella hyödyllisiä kehityksen kannalta. Lisäksi tahdon treenistä mainita kuminauha-avustetut leuanvedot, jotka oli tosi siistejä! En ole ikinä uskaltanut kokeilla, mutta kaverin kanssa rohkaistuin ihan uudella tavalla. Kun Tiinakin teki, niin minäkin teen. Näin se kaverin tsemppi toimii! Ja voi, miten äijäolo olikaan treenatessa! Mä vedin leukoja!! Kuka piittaa, että ne oli avustettuja?! Oli vaan niin makea tunne, paljon parempi kuin siinä leuanvetolaitteessa. Tehtiin myös reisilaitteilla pudotussarjoja, ja ne kyllä hapotti kovasti. Viimeisteltiin treeni vatsalihasharjoituksella, jossa toinen heitti aina palloa toisen syliin, joka käytti pallon pääntakana lattiassa, ja heitti ylösnoustessaan pallon takaisin seisovalle kaverille. Näiden suorien vatsojen lisäksi teimme myös vijoja vatsoja, eli heitto lähtikin sivusta, ja pallo käytettiin toisella sivulla, ikään kuin russian twistissä. Tosi tehokasta tämäkin! Pariharjoitukset on vaan niin huippuja!


Toinen viikon kovista treeneistä osui eiliselle, eli lauantaille. Kun herästyskello soitti kahdeksan jälkeen, mietin hetken, mihin oikein olen taas itseni laittanut. No, ei muuta kuin ylös ja aamupalan tekoon. Söin pitkästä aikaa kaurapuuroa kookosöljyllä ja mustikoilla, oli muuten hyvää. Heräsin viimeistään kahvinkeittimen pörinään, ja olo muuttui energiseksi. Tästä olisi tulossa hyvä treenipäivä! Vähän harmitti, että ulkona paistoi aurinko ja mä olisin lähdössä treenaamaan sisälle. Vuorossa oli nimittäin kahden tunnin spinning, eli cycling marathon kuten se SATSin kalenterissa oli merkitty! En ole koskaan polkenut noin pitkään sisäpyörällä, joten mielenkiinnolla odotin tuntia.

Musikki pärähti soimaan ja voi että, miten fiilis nousikaan! Sali oli täynnä polkijoita, ja kaikilla oli selvästi sama tavoite - hyvä treeni, hyvä mieli. Ohjaaja sai porukan hyvin mukaan, ja pitkä lämmittelyjakso (n. 30 minuuttia) avasi hyvin harjoituksen. Paikat aukesi hyvin, ja polkimet alkoi pyöriä napakasti. Itse treenisessio kestikin sitten 1,5 tuntia, ja jäähdyttely oli hurjat 3 minuuttia. Heh. No, jokainen on toki vastuussa siitä, että saa oman kehon hyvin tuotua harjoituksen loppuun, ja selvää on, että omatoiminen loppuverryttely kannattaa. Työosuus koostui viidestä mäkiosuudesta, joiden välissä poljettiin tasamaata aina muutama minuutti. Pisin nousu oli 20 minuuttia, josta viimeiset 12 minuuttia poljettiin yhtäsoittoa ylhäältä. Hurjaa ja hurjan kivaa! Fiilis oli korkealla ja treenaajat pitivät eloa ja meininkiä yllä satunnaisilla huudoilla, musiikki oli huikeaa ja kaikenkaikkiaan tämä kahden tunnin harjoitus meni paljon nopeammin, kuin olisin voinut kuvitellakaan. 

Tämä oli ehdottomasti elämäni paras spinning. Todella huikea. Nyt toivon, että seuraavan pyörätreenin pääsisin tekemään ulos. Kevät tekee tuloaan taas, uudestaan. Kävimme Kimmon kanssa treenini jälkeen päiväkahvilla ulkona, ja voi pojat, miten kahvi maistuikaan hyvältä termarista.




Melkoisen onnellinen tyttö

Oletteko te jo ehtineet piknikille ulos? Tai onko teillä kokemuksia pitkistä spinningeistä tai paritreenistä? Miksi kaverin kanssa treenaminen kannattaa? 

17 kommenttia:

  1. Vau, toi spinning kuulostaa ihan mielettömältä! Tollaset spesiaalitapahtumat nostattaa fiilistä muutenkin vielä entisestään :) Ihan alkoi itelläkin mieli hinkua jollekin erikoistunnille! Voi kun täälläkin järkättäisiin pian maratonspinu tai jotain muuta kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi spinning oli kyllä mieletön! jotenkin vielä tuo ajankohta, lauantaiaamu, nostatti sitä yhteenkuulumisen fiilistä! :) Erikoistunnit on kyllä kivoja!

      Poista
  2. Jee, huikeita treenejä oot vetänyt tällä viikolla! :) Mä en oo vielä koskaan päässyt noille Spinning-maratoneille, mutta joku kerta ois kyllä tosi kiva kokeilla! :) Kaverin kanssa treenaaminen kannattaa, koska silloin saa sen superhyvän treenifiiliksen jaettua toisen kanssa ja tietysti samalla esim. juostessa on kiva vaihtaa kuulumisia jne :) Kaveritreenit on ihan parhaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, alkuviikon kehonhuollon jälkeen sain kyllä oivan treeniviikon tehtyä! noiden lisäksi oli uintia ja lenkkiä myöskin ;) Spinning-maraton oli huikea kokemus! Jeps, kaveritreenit on parhaita, samoista syistä ;)

      Poista
  3. Onks teillä varmistin rautoja penkissä? Meillä on salilla toisessa penkissä raudat ja käytän niitä sillon ku oon yksin tekemässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä kyllä sellaiset siirrettävät (laitteesta toiseen), mutta jotenkin en oo niitä uskaltanut käyttää. Heh, oon tällainen saliarkajalka! :D Yksin oon tehnyt penkkiä mieluummin käspípainoilla... :O

      Poista
  4. Oooi, mahtiksen kuuloinen tuo spinning! Tiedän sen tunteen, kun joskus on salissa niin hyvä energia, että menee välillä kylmiä väreitä :) Tuollaisella maratonilla se lataus on vielä varmasti kertaa sata! Ja mun ei varmaan tarvi perustella miksi kaveritreenit toimii ;) Hyvin olit kuvannut sen fiiliksen tähän! Tänäänkin on vielä ollut vähän tuntumaa takareisissä, mutta yläselkään kävin hakemassa jo uutta poltetta tänään ennen shabamia, kun roikun taas kuminauhoissa salilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, vähän meinas mennä niitä kylmiä väreitä lauantaina! Fiilis oli tosi korkealla - koko ryhmällä :) Heh jeps, mulla pysy pakaroissa tuntuma aika kauan.. huh! Ja voiii, oot sä melkoinen leuanvetäjä... kohta menee perusleuka, veikkaan kuukauden sisällä ;D

      Poista
  5. Piknikille en ole vielä ehtinyt, mutta grillikauden aloitus siintää jo mielessä. Täällä tuli tänään vettä ja räntää - ja sitten taas vettä.

    Pitkistä spinneistä kokemus kaksikymppisenä 4 h ja nyt himpun verran vanhempana (+10 v) 3,5 h perjantailta, suosittelen ehdottomasti joskus kokeilemaan. Ei ole ihan verrattavissa pitkään tasaiseen pyörälenkkiin.

    Paritreeneistä on ihan liian pitkä aika, pitääkin ruveta houkuttelemaan enemmän kavereita mukaan, kun alkaa kaikkien lajikaudet loppumaan. Kaverin kanssa vaan jaksaa niin paljon paremmin, eikä tee mieli luovuttaa missään vaiheessa.

    Etenkin pitkillä lenkeillä kaveri ois huippujuttu, toisaalta yritän kääntää asian myös niin, että saanpahan tarvitsemaani henkistä harjoitusta ja mielenlujuutta, kun niin usein yksin rämmin eteenpäin ja taistelen tylsistymistä tai lopettamishalua vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijj, grillikausi, mmmm... :p

      Jeps, eipä noi sisäpyöräilyt ihan pelkkää tasaista puurtamista ole. Voisin nyt tuon kahden tunnin perusteella uskaltautua vaikka 3 tunnin spinnuun joskus, sitä pitempiä en ole meidän keskuksessa nähnytkään ikinä.

      Jep, nyt tsemppaat kaverit mukaan, niin tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla - treeni ja kuulumistenvaihto! Tosin salitreenissä kuulumisia ei niin hyvin pysty vaihtamaan, kuin lenkillä! Mutta totta, molemmissa on puolensa, niin yksinlenkkeilyssä kuin kaverilenkkeilyssäkin ;)

      Poista
  6. Jeejee hyvä tytöt!! Kahville ulos! Ai että. Se on tän viikon plääni! Eväät reppuun ja ulos retkelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä me ;) Joo, nyt vois jo isompaakin piknikiä ulkona miettiä :) Meillä on kiva eväspaikka kodin lähellä; kun 450 portaannousun jälkeen saavuttaa huipun, on pieni kahvihetki ansaittu ;)

      Poista
  7. Siis joskushan männä vuosina noi sisäpyöräilymaratonit olivat kuulemma nelituntisia! Itse käynyt useamman kerran noissa kahden tunnin rykäisyissä, ja ne ovat kyllä niin mahtavia tapahtumia.

    -jansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, neljätuntinen! :) Aikamoista... meilläkin noi on välillä 3 tuntisia, mutta koostuu tunnin osuuksista, joista ihmiset saa valita, mitkä polkee! tämä oli yksittäinen parituntinen! Mahtavaa oli!

      Kiitos kommentista, jansu! :)

      Poista
  8. Mä oon polkenu 2 xycling-maratonia! Se on niin parasta! Meen taas ku Elixiassa on seuraavan kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wihii, on noi kyllä huikeita tapahtumia! :) Onkos teillä usein niitä?

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)