torstai 1. elokuuta 2013

Kahden treenin päivä

Lomalla kun on aikaa, on aina hyvä kokeilla vähän uusia tuulia treenikuvioihin. Mulla on usein mielessä, että olisi kiva tehdä enemmän aamutreenejä, mutta sitten oon kuitenkin nykyään niin aamutorkku, että mieluummin menen heti töihin, kuin tekisin ensin työpäivänä aamutreenin. Ja viikonloppuisin taas arvostan enemmän hitaita aamuja ja pitkiä yöunia. Nyt lomalla neljästä treenistä kolme on ollut "aamutreenejä", jos siis aamutreeniksi lasketaan kaikki treeni, joka on alkanut ennen kello kymmentä!!



Ihan siitäkin syystä olen suosinut aamutreenejä, että olen ollut täällä Turun suunnilla, ja illat ovat olleet aika täyteen buukattuja. En ole kuitenkaan halunnut karsia treenistä, koska se pitää minut hyvällä tuulella, hyvinvointisena ja energisenä. Alkuviikkoni on jo ollut aika monipuolinen liikuntojen suhteen, kun plakkarissa on kaksi lyhyehköä lenkkiä, kunnon salitreeni ja suunnistus. Loppuviikolle olen suunnitellut muun muassa pitkää lenkkiä ja jotain kehonhuoltoa, jos saan vaan aikataulut natsaamaan!

Eilen oli ihana kahden treenin päivä! Aamulla heräsin siinä yhdeksän aikoihin ja päätin ottaa vain banaanin taltuttamaan pienoista nälkää ja vedin lenkkitossut jalkaan ja lähdin aurinkoiseen aamuun juoksemaan! Tarkoitus oli vain herätellä kehoa vähän, mutta juoksu tuntuikin yllättävän kivalta noin aamulenkiksi, joten päätin sitten pikkaisen pidentää lenkkiä, ja lopulta Garmin näyttikin tasan 7 kisan mittaa! Ihan kiva aamuherätys! Tein vain pikasuihkun, aamupalan ja auton imuroinnin, joiden jälkeen suuntasin rannalle ystävieni luokse! Tosin, aurinkoinen keli oli muuttunut pilvisyydeksi ja olinkin lopulta onnekas, että olin sopinut isäni kanssa lounastreffit hetken päähän!


Iltapäivällä otettiinkin isäni kanssa suunnaksi suunnistusmaastot, ja lähdettiin kuntorasteille! Iskä ei oo juuri koskaan suunnistanut, joten lähinnä hän lähti mukaan katsomaan meininkiä ja juoksemaan perässäni! Karttaa hän ei ostanut, ja mä sainkin lähinnä yksin hoitaa suunnistuksen! Maasto oli kohtuullisen vaikeaa, sellaista rämpimistä harvennetussa metsässä ja polkuja taas ei ihan hirveesti ollut! Muuten meni suunnistus ihan jees, mutta sitten tein kamalan mokan, kun katsoin rastit väärin, ja päätinkin sitten oikaista kutosrastilta suoraan ysille! ...onneksi huomasin, että jäi muuten pari rastia välistä ja eikun takas! Ilman tätä pummia olis kyllä mennyt suunnistus jopa ihan ok, mutta onneksi virheistä oppii ja oon tarkempi seuraavalla kerralla! Olishan se jo kumma, jos näin aloittelijana menis liiankin hyvin nämä rastit! Tuli ostettua oma EMIT-korttikin, jee! Nyt on paree sit kydä suunnistamassa, ettei tullut ihan hukkaostosta!


Mutta, summasummarum, kahden treenin päivä oli kyllä todella antoisa! Aamulla herättelin jalkoja ja muutenkin kroppaa edellisen päivän kuntosalitreenistä! Oli upeaa nauttia auringonpaisteesta ja juosta tyhjällä mahalla. Illalla keho oli virkeä ottamaan vastaan suunnistuksen haasteet, mäet ja rämpimiset, interval-tyylisen treenin. Tänäänkään ei ole keho mitenkään erityisen raskas tai kipeä, joten voisihan näitä kahden treenin päiviä tehdä useamminkin. Tänään vuorossa on kevyt-päivä tai lepo, en ole vielä päättänyt.

Haluan vielä muuten jakaa mun tiistaisen salitreenin, joka sopii hyvin koko kehon treeniksi, jossa pääpaino on yläkropassa:

  • Lämmittely crosstrainerilla 7min
  • Penkkipunnerrus 1x12, 4x6, 1x15 (loppuun tein pelkällä tangolla vielä treenin viimeistelyn heti viimeisen työsarjan jälkeen... kyllä muuten tuntui!)
  • Ylätalja niskan taakse leveällä otteella 3x10
  • Kyykky painotanko pään päällä suorilla käsillä 4x12
  • Kulmasoutu vastaotteella 4x10
  • Ojentajat taljassa superina alasveto + päänyli (en tiedä näiden nimiä, kertokaa, jos tiedätte!) 3x10 molempia
  • Pystypunnerrus käsipainoilla 3x12
  • Vatsalaudalla suorat vatsat ja kierrot (3x20)
  • Hover-pito 2x1min


Oletteko te usein harrastaneet kahden treenin päiviä? Miltä kehossa on tuntunut silloin? Ottaako se vastaan treenin vai meneekö se väkipuurtamiseksi?

2 kommenttia:

  1. Kesälomalla tuli kyllä moneen otteeseen treenailtua pariin kertaan päivässä. Normityöpäiväarkeen en oikein usko, että saisi kahta treeniä mahdutettua.

    Tuplatreenipäivissä mulla on ainakin tärkeää, että ne kaksi treeniä on eri lajeja eli juoksu-fillarointi, juoksu-sali tms. Väkipuuramiseen menee ihan varmana jos yrittää samaa lajia samalle päivälle kahteen kertaan, alkaa ihan varmana maistumaan tokalla kerralla jo puulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälomalla kyllä voi hyvin tehdä kahden treenin päiviä, ja silti jää aikaa muuhunkin elämään! :)

      Toi on kyllä totta, että eri lajit on hyvä yhdistää samalle päivälle. Joskus tahtoisin kyllä kokeilla kahden lenkin päivää, mutta voi olla, että siitä ei aiheudu kuin kyllästymistä!! :D

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)