Eilen silti keskutellessani hyvän ystäväni kanssa arjen touhuista, nousi mieleeni pari asiaa, joista tahtoisin kirjoittaa. Kaikki lähti siitä, kun ystäväni kysyi minua uimaan ennen sovittua menoamme klo 18. Sanoin, etten tiedä ehdinkö, töiden jälkeen ennen tätä jo sovittua menoa uimaan, varsinkin kun haluan rauhoittua hetken jossain välissä ja etenkin tarvitsen aikaa syömiseen ja ruuanlaittoonkin. Sanoin, etten tahdo tehdä itselleni kiirettä, koska siten poltan itseni nopeasti loppuun. Kaverini taas kertoi olevansa ihminen, joka tahtoo tehdä päivässä paljon ja mennä täydellä höyryllä eteenpäin, jotta pääsee sitten rauhoittumaan sänkyyn ja nukkumaan ajoissa, ja rentoutumisen voi ottaa sitten viikonloppuna takaisin! Ja on kuulemma asennekysymys, että pärjääkö kiireisestä arjesta vai ei. Mitä mieltä te olette?
En tosiaankaan mennyt uimaan, vaikka jo ennalta sovittu meno ei ollut mitään iikuntaa, tai periaatteessa liittyi liikuntaan, mutta ei ollut itse liikuntaa. Mutta en tahtonut kiirehtiä liikkumaan vaan sen takia, että "on pakko päästä liikkumaan". Ehdinhän mennä uimaan vaikka viikonloppuna. Ja lepopäivät ovat välttämättömiä, joten turha tehdä itselle kiirettä tällaisen asian kanssa. Mä olen ylipäätän ihminen, joka tarvitsee päivässä aikaa johonkin ihan tyhjään ja turhaankin, kuten omille ajatuksille, rauhoittumiselle ja arjen pikkupuuhasteluille, kuten intohimolleni ruuanlaitolle. En yksinkertaisesti jatkuvasti jaksa päiviä, jolloin olen ensin 9 tuntia matkoineen töissä ja sitten paahdan iltayhdeksään muiden hommien parissa. Jotenkin en silloin osaa nauttia joka hetkestä, mikä onkin minun suurin kehittämisen kohde. Siis hetkestänauttiminen ja sen oppiminen.
Mun mielestäni, huom. siis mun omasta mielestäni, ei ole oikea tapa painaa arkea hirveällä aikataululla tai suorittamisella, ja sitten ottaa kaikki takaisin viikonloppuna. Voiko sellaisesta arjesta nauttia joka päivä ja jatkuvasti? Ja onko sitten jo viikonloppuisin liiankin väsynyt tekemään kaikkea kivaa? Tai kohdistuuko viikonlopuille liiankin suuret odotukset tällöin?
Mä kyllä nautin puuhastella arkena kaikkea, en tarkoita sitä. Tykkään harrastaa liikuntaa, tykkään nähdä ystäviä, laittaa ruokaa, käydä tapahtumissa ja siis tehdä muutakin, kuin istua sohvalla koko iltaa töiden jälkeen! Mutta siitä en tykkää, että jatkuvasti täytyy katsoa kelloa, että ehtii sinne tänne ja tonne, ja tehdä nyt sitä tätä ja tota... huh. Elämässä löytyy aina jotain stressattavaa, joten miksi lisätä stressiä turhaan tekemästä elämästä liian kiireistä.
Mitä mieltä te olette? Elättekö arkea hetkestä hetkeen kiireen keskellä vai oletteko enemmän nautiskelijoita, jotka kaipaavat omia hetkiä sinne arjenkin keskelle? Onko kiireinen elämä asennekysymys?
Ite tykkään aikatauluista, mutta rajansa kaikella. Kun koko viikon viilettää menemään pää kolmantena jalkana, niin ei siinä yksi viikonloppu riitä lepoon ja rentoutumiseen raskaan viikon jälkeen. Eli kyllä niitä pieniä rentoutumishetkiä tarvii arkenakin :)
VastaaPoistaJoo, oot ihan oikeassa! :) Viikonloput on kovin lyhyitä, että jos aina jättää niiden varaan, niin sitten ei kyllä helpolla saa kiinni enää sitä omaa hyvää oloa ja vireystilaa! :) Arjen lyhyet rentoutumiset on parhautta! <3
PoistaAsennekysymys tai ei, niin mun mielestä kumpikaan "asenne" ei ole väärin! Ihan yhtä fiksua on puuhata ja tuuskata ku ottaa itelle sitä aikaa, sehän riippuu ihan ihmisestä millanen sopii. :) Ite oon just sun kaltainen siinä, että tarviin ja haluan sitä omaa aikaa ihan vaikka vaan ei millekään. Minuuttiaikataululla sykkiminen kellon ympäri paikasta toiseen ei vaan ole kivaa, ja tänäänkin mua stressaa paljon se, että lähen tästä kohta kotoa ja oon vasta kymmeneltä illalla kotona. Nykyään tuntuu usein olevan nkiire ja muutenkin viikot vaan hurahtaa ohi niin musta itelle saa ja pitää ottaa aikaa ihan tasan just sillon ku sitä tahtoo ja tarvii! :)
VastaaPoista-JM
Joo, toi on totta! Me ihmiset ollaan kaikki niin erilaisia, ja tarpeita on monia! Toisille riittää kuus tuntia unta, toiset tarvitsee yhdeksän! Toiset tahtoo pitää tarkoituksella itsensä kiireisenä, ja toiset just ahdistuu, jos kalenteri täyttyy liikaa!
PoistaMä oon kans tuollainen, että stressaan etukäteen, jos tiedän, että tulossa on pitkä päivä! Tai jos on sellainen viikko, että joka ilta on jotain menoa, eikä ehdi ottaa aikaa itelleen juur ollenkaan!
Ja kyllä, viikot menee sellaista tahtia, että huhhuh! :)
Ihan rupesin pohtimaan tuota kellon tuijottelupointtia :D. Mun elämässä siinä on molemmat puolet. En esimerkiksi tykkää, että tapaamisia tai jotain sovitaan silleen "katotaan nyt moneltako kerkeän ja kerkeänkö ollenkaan -asenteella". Saati, jos sovituista aikatauluista ei pidetä kiinni.
VastaaPoistaNo sitten toisaalta taas jos itse itselleni suunnittelen menoja, niin en todellakaan tykkää, että niille on tietty aika. Se on yks iso syy varmasti siihenkin, etten ole ryhmäliikuntaihminen. Juoksemisessa/salilla jne. on ihan erilainen aikatauluvapaus, josta tykkään ihan sikana :).
Tää ajankäyttö ja kiireisyys on ollut mulla aika pinnalla nyt, kun aloitin tammikuussa opiskelut vuorotyön ohella. Omallakohdalla pidän "kotiaikaa" arkena tosi tärkeänä. Ehkä toi juttu on mulle enemmänkin priorisointikysymys, kun asennekysymys, esim. työmatkajuokseminen nousi arvoon arvaamattomaan tossa keväällä :).
Toi on kyllä totta, että on todella ärsyttävää, jos sovitaan sinnepäin aikoja! Mulla on tiettyjen kavereiden kanssa näin, ja sit aikataulut aina venyy! :/
PoistaMut joo, mä en myöskään tykkää tehdä itelleni liikaa aikatauluja! Mul meni kyllä kauan että totuin säbäajan jälkeen ettei tartte lähtee tiettynä aikana treeneihin, en sit menny ollenkaan. Nykyään oma vapaus on parasta! Joskus on kiva mennä ryhmäliikuntaan, mut parasta kuntoilussa on se, että voi tehdä koska haluaa! :)
Noo..Itsestäni jatkuva aikataulutettu elämä tekee äkäisen. Ja siis kieltämättä tulee mieleen, että jos pitää koko ajan olla menossa, kykeneekö pysähtymään ja rauhoittumaan. Ja latautumaan, että jaksaa arkeaan. Mutta en voi sanoa edellistä kenenkään toisen puolesta. En itse juuri tykkää harrastaa liikuntaa kelloa koko ajan vilkuillen. Mutta eipä sitä tiedä, ehkä uimaankin voi mennä, että on päättänyt uida matkan x ja siihen menee juuri sopiva aika, voi keskittyä uintiin eikä tarvitse vilkuilla kelloa. Kukin tavallaan.
VastaaPoistaJos lähtökohta on niin älyttömän erilainen, siitä lienee hankala keskustella menemättä henkilökohtaisuuksiin, tyyliin "kuulostat suorituskeskeiseltä". Yleensähän sit joku on löytänyt itselleen juuri sopivan tavan elää ja kyse on sit aika syvälläkin olevista asioista.
Sulla on omasta elämästä sit samanlaisia ajatuksia kuin itelläni. Mut onhan se niin, että vaikea on sanoa, mikä on kenellekin oikea tapa elää!
PoistaTotta, onhan se näin! Mutta onneks me voidaan ihan hyvässä hengessä ystävän kanssa puhua näistä :)
Minäkin tarvitsen omaa aikaa muulloinkin kuin viikonloppuna, mutta mieluiten otan sen päivän päätteeksi. Tai keskellä päivää se ei ole yhtä rentouttavaa. Eli jos on illaksi sovittu joku meno, niin on sitten sama sopia siihen väliin joku jumppa tms. Tuollaisina päivinä nautin siitä menemisen ja tekemisen tunteesta. En niinkään koe sitä kiireenä, kun olen itse aikatauluni tehnyt. Kiireen tunteesta en pidä. Siihen vaikuttaa aika paljon sekin, vastaanko siirtymistä itse vai olenko ulkoistanut sen (julkiset). Vastapainoksi nautin suunnaatomasti niistä päivistä, kun työpäivän jälkeen ei ole sovittu mitään menoa. Jos arkena joka päivä on täyteen aikataulutettu, niin silloin jaksaminen kärsii.
VastaaPoistaMutta kuten muutkin ovat todenneet: meitä on moneen junaan tässäkin asiassa. :)
Aa, sulla on sellainen tapa! Mä oon taas sellainen, että työpäivän jälkeen puol tuntia, tunti on hyvää rentoutumisaikaa, vaikkapa iltapäiväkahvia juoden! :) Mut jännä kyllä, miten erillaisia me ihmiset ollaan näissä asioissa! Ite en tykkää sopia jumppaa, ellei ystäväkin olis tulossa sinne tuossa tilanteessa! Toki täällä pk-seudulla matkat on niin pitkät, että lähes aina saa laittaa sen 30 minuuttia siirtymisaikaa, mikä myös vie energiaa jollain osalla! :)
PoistaPäivät vailla mitään ohjelmaa on joskus kyllä pop <3
Mä olin ennen, varsinkin opiskeluaikana, juuri tuollainen duracell, aikataulutettu ja koko ajan menossa. tavallaan se sopi mulle ihan hyvin :) mutta tuntuu että työelämään siirtymisen myötä sitä omaa aikaa ja rauhoittumista kaipaa enemmän. Ja on vaikeampi järjestellä menoja, kun ne eivät enää olekaan niin joustavat. Tykkäsin hirveästi siitä että oli menoa ja meininkiä, mutta nykyään arvostan arjen hiljaisia hetkiä ja omaa aikaa enemmän. Jos jaksaisin, olisin aivan varmasti enemmän menossa, koska arvostan kaikennäköistä harrastamista, ystäviä jne. Mutta kuten sanottu, molemmissa on tosiaankin puolensa!
VastaaPoistaHahaha, okei! Toisaalta itestäkin tuntuu, että työeämään siirtymisen myötä vapaa-ajasta on tullut entistä tärkempää! Ja just se, että työt on tehtävä joka päivä, ja saada aina tietty viikkotuntimäärä täyteen, joten ei ole niin paljon vapauksia, kuin opiskellessa!
PoistaJep, molempi parempi <3
Minä tarvitsen myös omaa aikaa ja rauhoittumista. Työni on tosi kiireistä ja vaihtelevaa, ja usein saa ratkoa erilaisia yllättäviä tilanteita ja sumplia aikatauluja. Tämän vastapainoksi nautin vaikkapa pitkästä lounaasta kavereiden kanssa, se tuo uutta puhtia ja katkaisee päivää kivasti.
VastaaPoistaYleensä töiden jälkeen haluan hetken levähtää (no okei, joskus kiirehdin salille johonkin jumppaan heti) ja iltaisin oma lepohetki on ihan ehdoton. Viikonloputkin (jos ne ovat vapaita) otan aika lungisti ja en halua aikatauluttaa niitä liian täyteen, eli sovin maltillisesti kavereiden kanssa mitään kellonaikaan sidottuja menoja. Haluan myös pitää kotini siistinä, sillä se on hyvää vastapainoa kiireiselle (työ)elämälle ja esim. pyykkien viikkaus tai silittäminen on mielestäni yleensä vain rauhoittavaa. (Taidan olla joku kontrollifriikki tosiaankin, ainakin kaikki naureskelevat aina näille touhuilleni, mutta näin toimin jo opiskeluaikana.)
Huomaan tosiaan, että jokainen on niin erilainen. Jos olen esimerkiksi siskoni luona käymässä useamman päivän, saatan "ahdistua" siihen jatkuvaan lentämiseen ja paikasta toiseen juoksemiseen ja joskus sanonkin, että jään vain suosiolla hengähtämään hänen luokseen ja vaikka lukemaan lehteä rauhassa & tulen myöhemmin johonkin juttuun. En vain tykkää kiirehtiä koko aikaa, kun hän taas nauttii siitä, että jatkuvasti tapahtuu jotakin.
No uskon, että jos työ on todella hektistä niin ainakin kaipaa omaa aikaa vapaa-ajalla! Joskus on kyllä helpompi mennä vaan töiden jälkeen suoraan johonkin jumppaan, jos ei sitten enää illalla ole muuta menoa! Mut itelle sopiva tapa on sellainen että töiden jälkeen kotona on sopiva välipalatauko, ja sitten jumppaan/lenkille/johonkin :D
PoistaJoo, joillain on todella aktiivinen elämä, että tällaista kotihiirtä oikein hirvittää ;)
Itsehän aikataulutin ennen kaiken - paitsi sen vapaa-ajan, jota ei sitten ollut. Voin kertoa, että lopputulos ei ollut kovin hyvä. Mun mielestä itse aikatauluttamisessa ei välttämättä ole mitään pahaa, mutta kyllä sille vapaa-ajalle, kotihommille, nukkumiselle ja syömisellekin pitää jättää aikaa. Tai tällasta suunnitelmaa ajattelin jatkossa toteuttaa, kun ei tuo edellinen metodi oikein toiminut! ;) Loppujen lopuksi mikään kiva ei edes ollut kivaa, kun oli vaan niin väsynyt koko ajan. Mielestäni teit siis ihan oikean ratkaisun, kun et mennyt uimaan! :)
VastaaPoistaP.s. Täytyy ehkä "lainata" tätä aihetta ja kirjoittaa siitä teksti omaankin blogiin! ;)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaHei, kirjoititkin oman jutun! Pitää vielä ajatuksella lukea se läpi :)
PoistaTotta, liika-aikatauluttaminen on jo hulluutta, mutta sitten jos on sopivasti menoa ja luppoaikaa, on hyvä! Ainakin itelle! :)
Olen kirjoittanut useinkin tästä aiheesta, tässä pari viittausta niihin.
VastaaPoistahttp://arjenhetket.blogspot.fi/2012/10/kiireelle-hus.html
Ensimmäinen kappale tästä postauksesta: http://arjenhetket.blogspot.fi/2013/04/peace.html
Heeeips, kävinkin kurkkaamassa, ja hyviä ajatuksia! :) Luen vielä ajatuksella!
PoistaTämä oli jälleen niin loistava postaus, joka herätti paljon ajatuksia. Onneksi on sporttaillaan - blogi <3
VastaaPoistaItse olen luonteeltani aikamoinen ääripäiden ihminen, eli joko supersuoritan aikataulutettua elämää tai en tee oikeastaan yhtään mitään. Juuri tässä arjen aikatauluttamisessa minulla on vielä se kultainen keskitie hakusessa. Olen siinä mielessä ystäväsi kanssa samaa mieltä, että on asennekysymys miten luovii ja jaksaa kiireisessä arjessa. Kiireen tuntuun tottuu, ja ehkä monesti ihmiset haalivat paljon tekemistä, koska pelkäävät pysähtyä oman elämänsä keskelle. On mielestäni yhtälailla asennekysymys haluaako itselleen ylipäätään rakentaa superkiireistä arkea, jossa ei ole aikaa hengittää kunnolla. Mun mielestä olet onnekas, että sinulla on ystäviä, jotka "puhuvat suunsa puhtaaksi" ja saavat sinut miettimään myös oman elämäsi prioriteettejä. Hyvät ystävät eivät ainoastaan myötäile, vaan myös herättävät ajatuksia, ja samalla auttavat sinua löytämään sen oman elämäsi kultaisen keskitien :) Ps. Mud lähestyy, jee ;D
Voi Tiinuska, kiitos <3
PoistaHei, ihan mielettömän hyvää pohdintaa! Hyviä pointteja, ja ihanasti menit sinne mun ystävän puolelle myös, etkä alkanut vain puolustella mua, että mun oma tapanai olisi ainoa oikea. Yhtälailla mulla on onni että on näin hyviä lukijoita, että saan tällaisella arkihömppäjutulla näin paljon keskustelua aikaiseksi! Mutta totta, erillaisuus täydentää, ja on kyllä tervettä välillä jutella toisten kanssa, joilla on vähän erillainen tapa elää! :)
Jee, Mud, HUOMENNA!! :D