keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Mielen ja kehon lepoa

Heippa hei! Tuttu kaava toistaa itseään viime vuodesta, nimittäin juhannusviikon lepo. Viime vuonna kirjoittelin samoihin aikoin juhannuspostauksen, jossa päivittelin juhannuksen rentoutumisia ja kerroin kisojen ja lepojakson jälkeisen treenijakson alkamisesta. Ihan samat sävelet on tänä vuonna, sillä melkein mikään ei ole muuttunut. Keväällä oli Bodom trail, Vantaa triathlon ja Jukolan viesti, joiden jälkeen väsymys on puskenut päälle. Tänä vuonna vielä hieman isommin, sillä Jukolassa tuli osallistuttua kahteen viestiin. Eniten väsymys on kuitenkin ollut henkistä, sillä vaikka tapahtumiin ei osallistuisikaan täydellä höyryllä ja menisi ikään kuin naatiskelemaan, niin silti niihin liittyy jännitystä, valmistautumista ja pientä tapahtumastressiä.


Louna-Jukolassa

Nyt onkin ollut oikein hyvä sauma vetää happea kaiken liikunnan riemun keskellä ja nauttia Suomen suvesta ja keskikesän juhlasta lepäillen. Mikään tosin ei ole muuttunut siinäkään, sillä oltiin kaveriporukalla samalla mökillä kuin viime vuonna (tosin porukka oli hieman eri) ja ohjelmassa oli muun muassa lettukestit, raparperipiirakkaa ja juhannusaaton lenkki, aivan kuten vuosi sittenkin! Juhannuksen lenkki olikin viikon ainoa liikuntasuoritus viime viikolla, jollei oteta lukuun yhtä työmatkapyöräilyä. Kylläpä tuli tarpeeseen totaalinen lepääminen. Ja kun mökillä tuli vielä herkuteltua yllin kyllin, on tällä viikolla ollut jo totutusti intoa treenaamiseenkin - ja kolmessa päivässä olen ehtinyt saada jumiin niin pakarat kuin ylävartalonkin. Kiitos mäkitreenin ja salilla heilumisen!

Juhannus oli silti aivan menestys. Saimaa on vienyt sydämeni täysin. Nolottaa oikein sanoa saariston tyttönä näin, mutta onhan tuo järvi-Suomikin aivan älyttömän kaunis.

Juhannuksen ohjelmassa oli huippua seuraa, rauhallista olemista, pelailua, hyvää ruokaa, saunomista ja järvessä pulahtamista. Kelit oli pääasiassa hyvät ja sunnuntaina saatiin nauttia ihan melkein hellelukemista. Onnistuin kärtsähtämään hiukan myös auringossa silloin. Ei olisi kyllä yhtään haluttanut lähteä kaupunkiin niin upeista maisemista ja rauhallisesta mökkipihasta, mutta jäipähän taas ihanat muistot. Mökkeily on kyllä aivan todella huippua.


Juhannuslenkin jälkeen poseerausta rannalla. Lenkki oli ihan huikea, sillä koko kuuden hengen porukka lähti yhdessä melkein tunnin hölkkälenkille, huippua!!


Saimaa <3


Skål!


Grillissä valmistuneet kana-halloumihampparit, nami!


Yöttömän yön tunnelmaa


Ihana mökki, niin huippu!


Mä aloitin lohen valmistuksen muiden nauttiessa laiturilla ;)


Loimulohta, salaattia ja uusia perunoita <3


Lettukestit, laiturilla tietty!


Sunnuntaina käytiin uimassa ihan ilman saunareissujakin... asteita taisi olla 13,5 c. :)

On kyllä tärkeää, että on ystäviä joiden kanssa voi olla täysin oma itsensä. Silloin noissa mökkireissuissakin on järkeä, ja ne vain ja ainoastaan rentouttaa. Olipa makoisaa ekana yönä nukkua kymmenen tunnin unet.. en edes muista, koska olen viimeksi nukkunut niin pitkään yhtä soittoa. Kiireettömyys juhannuksena oli kyllä aivan ihanaa, ja oli toki vaikeaa palata lähes neljän päivän oleskelun jälkeen sivistyksen pariin ja työkiireiden keskelle. Toisaalta taas on ihana ajatella, että kesäloma on vasta edessäpäin, ja eipä ne kelit tällä hetkellä niin kummoiset ole, joten ei harmita olla töissä vielä. Mulla alkaa loma vasta Nuts Pallas -reissusta eli reilun neljän viikon päästä. Mutta tällä hetkellä on olo, että sitä jaksaa hyvin odotella! Töissä on ihan mukavaa!

Treenit ovat tällä viikolla käynnistyneet todenteolla taas. Ohjelmassa on ollut jo suunnistusta, työmatkapyöräilyä, mäkitreeniä vesisateessa ja tänään kävin pitkästä aikaan salilla! Nyt on peppu kipeä mäkijuoksuista ja ylävartalo puntista, heh. Mulla on taas kova halu kasvattaa varsinkin ylävartalon voimatasoja, joten yritän käydä ainakin kerran viikossa salilla ja sen lisäksi pyrin jumppailemaan kotona myös. Huomenna on kevyempi päivä, ihan perus lenkkeilyä ja Body Balance. Odotan jo paljon uutta ohjelmaa! Viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä pidempi polkulenkki. Ei kyllä yhtään harmita, etten ole ilmoittautunut Vierumäki Trail marathonille. Nyt on ihan hyvä olla vain kotona ja mennä omien aikataulujen mukaan. 

Miten sun juhannus meni? Kaipaatko välillä lepojaksoja tapahtumien jälkeen vai suuntaatko heti katseet uusiin koitoksiin? Onko kesämieli jo saavuttanut sinut?

Ihanaa lomaa kaikille lomalaisille ja muille tsemppiä arjen keskelle! Muistetaan nauttia siitäkin, sillä siitä kuitenkin koostuu pääosa elämästä. :)

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa oikein mainiolta juhannukselta ja lepoviikko ylipäätään. Onkin tärkeää antaa kropan kuin mielenkin levätä aika-ajoin ihan kunnolla. :) Lettukestit ja kesäsapuskat kuulostaa niiiin hyvältä! Nam. Uusia pottuja ja mansikoita menen huomenna heti ostamaan, kun nyt ollaan takas Suomessa! Mulla loma on kohta ohi, joten todellakin arjesta pitää nauttia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kyllä mainio juhannus <3! Tuollaisia kiireettömiä aikoja kyllä kaipaa välillä. :) Todellakin, lepo on tärkeää! Oi vitsit, suomalaiset herkut on kyllä niin ihania ja hienous piilee siinä, että mansikoita ja uusia pottuja saa niin pienen ajan vuodesta! On ne kyllä hyviä, naminami! Nyt pitää nauttia :)

      Poista
  2. Juhannus kuulostaa ihanalta :). Mä tykkään kanssa ottaa ainakin iisimmin ja tehdä muutakin ku juosta aina tapahtumien jälkeen. Ehdittäiskö tässä piakkoin käydä lenkillä yhdessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kertakaikkisen ihanaa! <3 Jep, tapahtumien jälkeen iskee varsinkin sellainen fiilis, että tahtoo tehdä muutakin! :)
      Joo, mennään! Käviskö sulle joku päivä ens viikolla?

      Poista
  3. Kuulostaapa ihanalta juhannukselta :) Ja lepo tuli varmasti hyvään saumaan! Mullakin oli rauhallinen ja rento juhannus, tosin vaan pari päivää vapaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa <3! Todellakin tuli hyvään saumaan, sillä nyt on enää 4 viikkoa Nuts Pallakseen, huh. :) Onneksi sullakin oli rento juhannus!

      Poista
  4. Rentoutuminen on tärkeää siinä missä urheilukin. Ehdottomasti :) Mulla on täällä hissutteluviikko ja tänään vika herkistelylenkki ennen lauantaita ja maratonia (apuva apuva) ja sitten maran jälkeen en tiedä mitä teen. Pidän varmaan viikon tauon ja mietiskelen että mitäs uusia haasteita sitten keksisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin :)! Voi hurjaa, kohta sä juokset maratonin, mahtia! :) Uskon että se menee kyllä tosi hyvin, kun olet niin hyvin valmistautunut ja juoksukunto on ollut nousujohteinen! :) Hih, varoitus: maratonin (ekan varsinkin) jälkeen iskee kyllä aika tyhjä olo, onnellinen mutta haikea. Ainakin niin mulle kävi kun suuri tavoite tuli täyteen! :)

      Poista
  5. Huippusuorituksia sulla tänä keväänä takana. Hatunnosto erityisesti triathlonista. Lepo on tärkeää myös palautumisen ja jaksamisen kannalta. Mulle tuli pakkolepo kipeän polven takia ja silti tulokset paranivat eli se tuli ilmeisesti tarpeeseen. Maran jälkeen varmaan pidän taukoa ja mietiskelen uusia haasteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Ehkä triathlonista sulle seuraavana haaste, hih?! ;) Lepo on kyllä todellakin tärkeää jaksamisen kannalta, ja totta, kuntohan kasvaa levossa. :) Sä olet siitä oiva esimerkki, kun tuli pakkolepoa ja silti juoksit niin upeasti koko kevään! Onneksi polvessa ei ollut pahempaa, ja oot taas treenin parissa ja marakin lähestyy... HCM:llako sä juoksetkaan? :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)